Vanha osaketalo, 70-lukuinen

Tässä vaihtuu porukka vähän väliä, meidän rapussa, itsekin olen vuokralla. Joitakin osakkeenomistajia kyllä.
Nyt tuosta toiselta puolelta tyypit muuttivat pois, kämppä tyhjä, ollut sellaiset kolme viikkoa. No, nyt kyllä sää on ulkonakin märkä, vaikkei vettä satais, lumi on märkää. Nyt tämän viikon aikana minun asunnossani on alkanut haista omituiselle. Jotensakin kissan paskalle. Omituista tässä on myös se, että haju ei tule kylpyhuoneesta, joka ilmeisesti on sen tyhjän kämpän kylppärin vastaisella puolella, ei tule keittion viemäreistä, ei tule ulkoa, sillä ulkona on ei haise miltään, ei esim. koiranpaskalle, joka keväällä joissakin paikoin lemahtaa vahvasti lumien sulaessa, mutta tämä haju ei tule ulkoakaan. Haju tuntuu kämpässäni sellaisessa kohtaa, jossa ei ole ilmanvaihtoaukkoa, ei viemäreitä... Minun omista tavaroistani haju ei tule. Siivoan parin viikon välein kämppäni. Mä olen vähän ihmeissäni mistä tuo haju tulee. Tänään hajua tuntui lievempänä rappukäytävässäkin.
En nyt ole ketään tässä epäilemässä yksistään, mutta se nyt on, että tässä talossa asuu myös yksi epämääräinen tyyppi, ei sillä ole edes sitä tehtynä, että sen asunnon ovessa olisi sen oma nimi, edellisen asukkaan nimi edelleenkin. Aikaisemmin syksyllä sillä oli kai jotain ongelmia, siitä päätellen, että pyöri sellaista tiettyä sakkia tossa pihalla, ja tyypin asunnosta joku nainen kanteli sen jälkeen pussikaupalla jotain moskaa ulos nenä rytyssä.

Mutta kun olen tässä itsekin vuokralainen, niin pitäsköhän mun ottaa suoraan tonne isännöitsijätoimistoon yhteyttä, kun toi haju ei tosiaankaan ole kiva ja täysi arvoitus, mistä se tulee. Jos otan vuokranantajaan, niin se todennäköisesti käskee huoltoon ottaa yhteyttä (joka huolti ei kyllä osallistuis sitten mitenkään).

Ihan outo juttu. Osaaks kukaan veikata tai arvata mistä haju tulee. Se mun asunnon nurkka on niin kuin tonne rappukäytävän suunnalle, ei ikkunaseinällä. Seinänaapurissa on kyllä vissiin kissioja, mutta tulisko niittenkään hajut betoniseinän läpi! Kun menen parvekkeelle, siellä ei haise.
1207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hajumääritelmää lisää, likainen rasvainen vesi... Se on kuitenkin sinänsä omituista, ettei sitä hajua kovin paljon tulla rapussa tunnu, ainakaan näin päiväsaikaan. Tiedä sitten mikä on tilanne aamulla, kun ulko-ovessa ei yöaikaan ole kuljettu... Siis ei tätä hajua halua haistella enää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haisee kirjoitti:

Tässä vaihtuu porukka vähän väliä, meidän rapussa, itsekin olen vuokralla. Joitakin osakkeenomistajia kyllä.
Nyt tuosta toiselta puolelta tyypit muuttivat pois, kämppä tyhjä, ollut sellaiset kolme viikkoa. No, nyt kyllä sää on ulkonakin märkä, vaikkei vettä satais, lumi on märkää. Nyt tämän viikon aikana minun asunnossani on alkanut haista omituiselle. Jotensakin kissan paskalle. Omituista tässä on myös se, että haju ei tule kylpyhuoneesta, joka ilmeisesti on sen tyhjän kämpän kylppärin vastaisella puolella, ei tule keittion viemäreistä, ei tule ulkoa, sillä ulkona on ei haise miltään, ei esim. koiranpaskalle, joka keväällä joissakin paikoin lemahtaa vahvasti lumien sulaessa, mutta tämä haju ei tule ulkoakaan. Haju tuntuu kämpässäni sellaisessa kohtaa, jossa ei ole ilmanvaihtoaukkoa, ei viemäreitä... Minun omista tavaroistani haju ei tule. Siivoan parin viikon välein kämppäni. Mä olen vähän ihmeissäni mistä tuo haju tulee. Tänään hajua tuntui lievempänä rappukäytävässäkin.
En nyt ole ketään tässä epäilemässä yksistään, mutta se nyt on, että tässä talossa asuu myös yksi epämääräinen tyyppi, ei sillä ole edes sitä tehtynä, että sen asunnon ovessa olisi sen oma nimi, edellisen asukkaan nimi edelleenkin. Aikaisemmin syksyllä sillä oli kai jotain ongelmia, siitä päätellen, että pyöri sellaista tiettyä sakkia tossa pihalla, ja tyypin asunnosta joku nainen kanteli sen jälkeen pussikaupalla jotain moskaa ulos nenä rytyssä.

Mutta kun olen tässä itsekin vuokralainen, niin pitäsköhän mun ottaa suoraan tonne isännöitsijätoimistoon yhteyttä, kun toi haju ei tosiaankaan ole kiva ja täysi arvoitus, mistä se tulee. Jos otan vuokranantajaan, niin se todennäköisesti käskee huoltoon ottaa yhteyttä (joka huolti ei kyllä osallistuis sitten mitenkään).

Ihan outo juttu. Osaaks kukaan veikata tai arvata mistä haju tulee. Se mun asunnon nurkka on niin kuin tonne rappukäytävän suunnalle, ei ikkunaseinällä. Seinänaapurissa on kyllä vissiin kissioja, mutta tulisko niittenkään hajut betoniseinän läpi! Kun menen parvekkeelle, siellä ei haise.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu