Alkaa pikkuhiljaa kypsyttämään tuo ainainen itku maataloustuista. Milloin ei ole tarpeeksi, milloin eivät tule ajallaan, mikään ei ole koskaan hyvin. Tekisi kyllä joka jussille terää elää muutama vuosi työkkärin rahoilla alle 20€ päivässä. Millainenkohan itku siitä seuraisi? Miksei muiden alojen yrittäjät itke yhteiskunnan tukien perään? Meikäläinen joutui työttömäksi ja asuntovelkaa oli, pankki halusi myydä taloni, kaikki meni muukin ja velkaakin vielä vähän asunnosta jäi. Nyt olemattomilla korvauksilla vuokraa maksan ja syönkin kohtuu hyvin. En kuitenkaan valita, sillä henki on säilynyt. Mitään en omista ja huolia ei ole. Kyllä sitä aina pärjää jotenkin, kun ei jatkuvasti itke ja valita. Pitäisikö jussienkin myydä metsät ja pellot ym. yhteiskunnan tuilla ostettua mammonaa, ettei tarvitse miinustuloilla elää. Velat pois vaan, eikö ne ole itse aiheutettuja suuruden hulluuksissaan. Ostajia varmaan kyllä löytyy maille ja mannuille ja muille härveleille. Miksi tehdä tappioliista toimintaa ?. En ymmärrä, sillä eihän kukaan muukaan ammatinharjoittaja niin tee. Ehkäpä kuitenkin jollain lailla kusetetaan yhteiskuntaa, kun esim. autotkin ovat uudenkarheita ja matkustelukin näyttää maittavan.
Maajussien itkut tukien perään kyllästyttää!
Vähälläkinelää
2585
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
On ne vaan ajat muuttunu. Vaari ja mummu kasvatti 5 lasta 3 ha tilalla eikä nälkää nähty koskaan ja laskutkin ilmeisesti saivat maksettua. Ei tarvittu tukia kun omavarais taloudessa elettiin. Tilapäistöissä joskus kävivät ja lapsetkin saivat koulutettua ja maailmalle. Viäläkin samalla maapalstalla elävät. Eivät meidän lasten kuullen ikinä ole valittaneet kurjuuttaan eikä vaivoistaan ja ehkäpä se selittääkin asian kun sellainen sairaus kun ahneus oli poissa heidän geeniperimästään.
Pahasti on muuttunu juu. Entis aikaan elettiin ja pärjättii pienemmällä. Vanhalla zetorilla meitinkin isä hoiti hommat ei ollut nyky ajan talon kokoisia koneita. Nyt tarvittee olla kaikki vehkeet omasta takaa makso mitä makso ja sitten itketään tukijaisten perrää.
Koskas niil hyvin olis menny? Itku on ollu aina mitä miä muistan. Luulis et on pirunmoin ressi ku aina on kaikki päin helevettii ja yhteiskunta ei anna rahaaka. Voi voi.
Kepu on menettäny otteensa vilijelijöitten puolesta. Ennen keskustapuolue oli maaseuvun asialla ja nyt ne ovat peluri päättäjiä kaikki tyynni. Ei siellä taida olla kuin Kääriäinen ennää joka ees pikkasen on maaseuvun puolesta. Muut aijaa vaan omia etuvaan.
Näinhän se on. Lähdetään 200000€ Valtralla 50000€ Aura perseessä kiinni Hesaan valittamaan,ettei tukiaset ole tulleet ajallaan tilille. Hah hah haa. Milläs sitä nyt rehupunttien lasten mopoautojen tankkeihin saadaan bensaa? On se elämä kovaa kepulaisilla lol.
Kyllä niin jurppii kun äänestin persuja kun kepulit ovat pettäneet meitin maaseudun ihmiset. Nyt sitten Soini jätti meitit. Mikähä porukka olis passeli maaseudun asukille äänestää vai jättääkö koko paskan sikseen.
Väyrysen uusi puolue on nyt oikea. Eroon eurosta ja suomi kukoistamaan. Eu kaiken pahan alku ja juuri.
Eipä niistä moni maksa edes paljoo verojakaan. Kaikki mahdollinen mitä ostavat menee vähennyksiin.
En ole maanviljelijä ja enkä myöskään maaseudulta kotoisin. Paljasjalkainen kaupunkilainen ja yrittäjä. Minusta me saamme ruokamme liian halvalla kun miettii miten se kauppaan asti tulee. Välittäjät, teollisuus ja kauppa, ottavat oman osansa ja tuottajalle jää liian vähän käteen. Maataloustuki on paremminkin kuluttajatuki. Toki kyllä kokonaisuudessa on myös vääristymiä, jotka ovat tulleet jo maalasliiton aikaan kymmeniä vuosia sitten. Valtio maksaa eläke ym. tukia liikaa heille. Tuotantotukea maksetaan vähän kaikille Euroopassa. Mutta narisioiden olisi hyvä lähteä itse kokeilemaan ja rikastumaan maanveljelyllä.
Kekkosen aikana, muistan ,kun maajussille työnnettiin rahaa,se oli heidän kulta-aikaansa. Oli joka talossa kaksi autoa pihassa ,kun muu väestö eli vielä monenlaisessa puutteessa. Se oli siihen aikaan yleinen puheenaihe. Kansaivälistyminen vapautti meidät maajussien orjuudesta. Huomattiin, että ruokaa voi syödä ,vaikka ei olisi tuotettukaan Suomessa.
Minulle ainakin hyvä sivu bisnes 10 ha peltolänttiä viljellä. Käyn myös muualla töissä. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja kaiken hankkimani saan vähennyksiin. Eikä ole paljoa hommaa. Lisää tukia ja heti!
Riippuu aivan viljelijästä, onko yli investoinut kalustoon. Itse olen pärjännyt 35 ha viljatilalla vanhoilla 80 luvun traktoreilla ja muilla vehkeillä jotka isältäni aikoinaan jäi sillä hyvin ne pelaavat kun vain huoltaa ja korjaa niitä. 3-4 viikkoa vuodesta tärvääntyy niissä töissä ja muun ajan muualla hommissa mitä milloinkin. verohelpotuksia en halua ostaa konekauppiailta ja veroa maksankin mieluummin sitä tulosta jota tulee. En yhtään valita tuloista työmäärään suhteutettuna ja olen erittäin tyytyväinen valintaani. Investointiavustustakin sain maalämpöön siirtymisestä kohtuullisen paljon jokaoli hieno asia. Kyllä maalla on todella ihanaa.
Kaikki mukavuus varusteet jo lopetanut toimintansa ja yltäpäältä mullassa jota nenästäkin saa urakalla kaivaa muistuttaa säästeliäisyydestä.Silloin nuorena vielä kelpasi ajaa vaikka seisten mutta nyt joka kuopasta selkä muistuttaa ja ilmapenkin valinta.
Myös se naapurin ökytraktori sitten vastaavassa palassa työskentelee sen 3 tuntia jossa säästökoneilla menee koko päivä ja täten hiukan typerä olo ja uhkaavat pilvet taivaalla.
Mielestäni kaupunkilainen urbaanikulttuuri on nykypäivän trendi
Itse käyn starbuckissa aamulattella ja ihmettelen miksi Suomessa pidetään maataloutta yllä.Me voimme ostaa kaiken ulkomailta edullisemmin.Suomelle miljardien hyöty kun lopetetaan koko maaseutuelättäminen.Me olemme Euroopassa ja eläkäämme sen mukaisest citykulttuuria ja perustakaa individualistisia cafeterioita joista saa työtä Suomeen
EIKÖS PASKA PUHEET RIITÄ.
Katotaanmpas mihin johtaa maataloudesta luopuminen.
Ei toimi mikään sen jälkeen ,kun maatalous ajetaan alas.
Ei ole mokeillä käynti enää entisensä.
KYLLÄ MAASEUTU ON AINA OLLUT TAKAPAJULA ,kun EU hun lityttiin.
Sen itse tiedän on tulut elettyä siinä virrassa.
Täysin tolloja kirjoittajia, eivät tiedä asioista mitään! Myynnissä maatiloja, ostakaa ja alkakaa nauttia tukiaisista! Helpolla saa rahaa ihme ettei tartuta tilaisuuteen! Voisit tankata sen citymersusikin p-ö:llä, verovapaasti tietysti! Lomittajan saisit 26 pv hoitaisi kaikki työt, senkun pattaijalla makaisit!
Turha inistä. Itte olette perintönä saaneet tilanne pilkkahinnalla, itte olette ahneuksissanne maan hintaa ylös hilanneet, itte olette velkaa tehneet, itte olette syypäitä kurjuuteenne ahneutenne takia. Jospa tyytyisitte itte vähän vähempään?
Niin mihin tarvitaan maataloutta Suomessa? Kaupasta saa ruokaa!
Tai ydinvoimaloita pistorasiasta tulee sähköä
Suomen maatalous on kussu itte housunsa. Ulkoa tuovaan halavenmalla yhtä hyvvee ruokoo. Pulinat pois maan ilveilijät.
Teetätetään kaikki työt ulkomaalaisilla, ne tekee paljon halvemmalla. Jopa parilla eurolla tunti. Suomen työntekijät rutisee vaikka rahaa tulee ovista ja ikkunoista, silloinkin vaikka ei tekisi työtäkään.
Kannataisi tutustua asiaan tarkemmin.Viimeviikkoisessa jossai MaaseudunTulevaisuus lehdessä oli vertailussa kaikista ns.maatalous eu-tuista.Melko suuri osa meni moneen muuhun kuin varsinaiseen tavallisen ruuantuottajan tukiin.On ihan mielenkiintoinen juttu.Tuohan on julkista tietoa josta ei juuri ääntä pidetä.
Maatalous tukihan oli tarkoitettu juuri kuluttajan,jota me kaikki olemme,jotta ruuanhinta pysyisi halpana.Tuottaja hinta on halpaa enää.Jotkut siis vetävät välistä.
Eu-hun mennessä tuo maataloustuki oli nevottelijoiden tehtävänä ja sitä noudatetaan eu-valtioissa.Eräänä liittymisen ehtona.
Tuenhakijalla on pilkuntarkat kontrollit.Byrokratia,jokaisesta pilkusta seuraa rangaistus jota hienostellaan sanktio nimikkeellä.Sääntöjä muutetaan mielivaltaisesti silti sinun on pidettävä ja suostuttava kaikkeen.Siis et voi sopimuksesta luopua vaikka vastapuoli tekisi mitä.Sovelluksia sieltä löytyy.Tarkastuksen tarkastajaa.Lippua,lappua jolla ei mitään tekoa asian kanssa.Uskon ,että suurinosa ruuantuottajista ilomielin luopuisi tuosta kyykyttämisestä ja saisi oikean hinnan ja oman mielensämukaisen ruuantuottamistavan.
Turha on kuluttajankaan olla katkera.Samassa liemessä ollaan.Olen siitä varma,että nää jutut tulee repeämään.Ei kellään riitä resusseja eikä ymmärystä melkoiseen menoo.
Suomessa maataloutta tuetaan eniten maailmassa. Tieto löytyy netistä. Jotta turhaa on ininät.
Minäppä ostan aina Ruotsalaisia maatalon tuotteita. Ne ovat hyviä ja eikä ole tuotettu itku silmässä. Onneksi orimattilassakin saa niitä kun vaan etsii.
Netistä löytyy myös mitä ja mihin kaikkeen maataloustukien nimikkeellä tukea jaetaan.Jotta ininät pois ja lukutaitoa kehiin.Ei haitta vaikka ruottalainen olisi mielestäsi omintasi.Muuten Arla ei ole ruottalainen vai miten.