Suomen malli

Alla työmarkkinajärjestöjen sopima ja hallituksen hyväksymä ”Suomen malli” -paperi kokonaisuudessaan:

Keskusjärjestöt vastaavat maan hallituksen 2.3.2016 tekemään pyyntöön täsmentää seuraavia työmarkkinakierroksia koskevaa kirjausta. Järjestöt lähtevät siitä, että tulevat neuvottelukierrokset toteutetaan seuraavalla tavalla (Suomen malli):

Työmarkkinaratkaisuilla tuetaan kansainväliselle kilpailulle alttiiden alojen kilpailukykyä, pitkäjänteisesti työllisyyttä, tuottavuuden kehitystä sekä julkisen talouden tasapainoa.

Suomen mallin valmistelu aloitetaan kilpailukykysopimuksen tultua voimaan ja valmistelussa otetaan tarkemmin kantaa palkansaajien ja työnantajien näkökulmasta sopimusalan ja sen kehityksen kannalta tärkeisiin kysymyksiin.

Valtakunnansovittelijan tulee sovittelutoimessaan tukea edellä todettua periaatetta.

Helsingissä 10.3.2016

AKAVA ry

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK ry

Kunnallinen työmarkkinalaitos KT

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuo malli ei poikkea juurikaan siitä mistä keskusteltiin, kun otettiin olutta.

Julkisen alan tasapainosta on tälläkin palstalla satoja kommentteja, eli ei lainarahalla eikä lian suurilla palkkakustannuksilla.

Miten ne talkoot tässä suomen mallissa muokataan, annetaanko veronkevennyksiä suurituloisille ja leikkausten sijaan palkankorotuksia heille kuten aina ennenkin on tehty?

Äänestä

Kopio tännekin


Älkää ihmeessä pilatko palkan nimeä, koska palkkaan liittyy aina työntekoon, eli ei KANSALAISPALKKAA.
Parempi nimi tulolle jossa ei tehdä työtä olisi vaikka sosiaalitulo.

Palkkatyössä voisi olla minimitaso jolla tulee toimeen ja kun kaikille ei voida maksaa toimeentulon edellyttämää palkkaa, niin palkkatyöhön voidaan liittää sosiaalituloa josta palkasta ja sosiaalitulosta muodostuu sitten toimeentulopalkka.

Työnteossa voisi myöskin käyttää negatiivista verotusta, eli sekin olisi parempi kuin kansalaispalkka ilman työtekoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olipa-pitkä-ja-vaikea kirjoitti:

Alla työmarkkinajärjestöjen sopima ja hallituksen hyväksymä ”Suomen malli” -paperi kokonaisuudessaan:

Keskusjärjestöt vastaavat maan hallituksen 2.3.2016 tekemään pyyntöön täsmentää seuraavia työmarkkinakierroksia koskevaa kirjausta. Järjestöt lähtevät siitä, että tulevat neuvottelukierrokset toteutetaan seuraavalla tavalla (Suomen malli):

Työmarkkinaratkaisuilla tuetaan kansainväliselle kilpailulle alttiiden alojen kilpailukykyä, pitkäjänteisesti työllisyyttä, tuottavuuden kehitystä sekä julkisen talouden tasapainoa.

Suomen mallin valmistelu aloitetaan kilpailukykysopimuksen tultua voimaan ja valmistelussa otetaan tarkemmin kantaa palkansaajien ja työnantajien näkökulmasta sopimusalan ja sen kehityksen kannalta tärkeisiin kysymyksiin.

Valtakunnansovittelijan tulee sovittelutoimessaan tukea edellä todettua periaatetta.

Helsingissä 10.3.2016

AKAVA ry

Elinkeinoelämän Keskusliitto EK ry

Kunnallinen työmarkkinalaitos KT

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu