Onko kenelläkään laittaa linkkiä?
Ei siis mitään sellaista missä väitetään viljelijälle jäävän kymppitonni vuodessa viivan alle. :D
Puolueetonta dataa viljelijätulosta?
44
96
Vastaukset
- hgseeeg
Ei löytynyt tilastokeskuksestakaan tilojen velkaisuus asteesta mitään tietoa. Mistä saisi tietää tuet ja tulot ja sitten vielä ne ylimääräisistä yrityksistä olevat tulot, joita useimmilla on?
- MediaaniTulo
Viljelijän mediaanitulo vuonna 2015 noin 67250 brutto / henkilö. Laskelmassa on tukien osuus mukana. Nettotuloksi jää yli 51300 koska maatilan alv ja muut vähennykset ovat suuret. Ei pääse tehdastyöläinen lähellekään. Kyllä tuolla luulisi pärjäävän, varsinkin kun yleensä kyseessä on pariskunta joista molemmat saavat tuon mediaanin suuruisen vuositulon. Maatila on siitä metka 'yritys' että yritys saadaan helposti paperilla näyttämään konkurssin partaalla olevalta vaikka omistajat henkilökohtaisilla ansioillaan porskuttaa.
- juupaeipä
Pystyisit totuudessa, jos jotakin pitää kirjoittaa ja ellet tiedä, niin ole kirjoittamatta. Vuodelta 2015 ei ole vielä mitään tietoja saatavilla, vero tietojakin kerätään vasta. Lisäksi ALV vero ei vaikuta mitenkään tuottajan tuloverotukseen, kuten ei muillakaan. LOPETA TUO VALEHTELU !
- sikala-tyhjä
Näitä valehtelijoita täällä riittää. Eiköhän todelliset luvut ole jotain ihan muita kuin mitä MediaaniTulo tuossa valehteli.
- pär-erik
Osta verokalenteri, sieltä löytyvät sekä verotettava tulo, että maksettu vero.
- lopullinentotuuskaikesta
Maatalouden talousnäkymät:
http://www.slideshare.net/mmmviestinta/maatalouden-talousnkymt- tottuus
Tässä näkyy se muutaman prosentin tuottojen alenema josta ne viitsivät valittaa.
http://www.slideshare.net/fullscreen/mmmviestinta/maatalouden-talousnkymt/5 - tottuus
UNOHTUKOJO kirjoitti:
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Uskottava se on. Sarkasmi on vaikea laji.
- Kuten--
tottuus kirjoitti:
Tässä näkyy se muutaman prosentin tuottojen alenema josta ne viitsivät valittaa.
http://www.slideshare.net/fullscreen/mmmviestinta/maatalouden-talousnkymt/5Varmaan huomasitkin niin se keltanen pylväs joka kuvaa tuotantokustannuksia on jo miltei yhtä pitkä kuin sininen tuottoja kuvaava pylväs vaikka siitä puuttuukin omam pääoman korkovaatimus :)
Kulutahan on tuotoista maksettava ja koitettava elää sil mitä jää :) - tottuus
Kuten-- kirjoitti:
Varmaan huomasitkin niin se keltanen pylväs joka kuvaa tuotantokustannuksia on jo miltei yhtä pitkä kuin sininen tuottoja kuvaava pylväs vaikka siitä puuttuukin omam pääoman korkovaatimus :)
Kulutahan on tuotoista maksettava ja koitettava elää sil mitä jää :)No juuri sitä halusin tuoda esille. Luulin että linkin taulukosta sen näkee, ellei ole idiootti.
- Humppaatai
Puolueetonta dataa viljelijätulosta? Ei siis mitään sellaista missä väitetään viljelijälle jäävän kymppitonni vuodessa viivan alle. :D
Ei sellaista ei ole. - eihumppaa
Puolueetonta dataa työttömyys-tulosta? Ei siis mitään sellaista missä väitetään työttömälle jäävän kymppitonni vuodessa viivan alle. :D
Ei sellaista ei ole. - EiKaukanaOikeasta
Johan tuolla edellä nimimerkki 'MediaaniTulo ' esitti laskelman joka on varmasti aika lähellä keskimääräistä tilannetta. Ja tuo kun on tosiaankin mediaani, niitä paljon isommasti tienaaviakin on, samoin jokunen joka ei tahdo saada päätä pysymään pinnalla millään.
- tottuus
Tuolla esitetty mediaanitulo on tilojen liikevaihto. Kaikki palstaa seuraavat eivät valitettavasti ymmärrä yrityksen liikevaihdon ja yrittäjätulon eroa.
- VäärinYmmärsit
Mediaanitulo on tosiaankin tulo, ei liikevaihto.
Liikevaihtohan pyörii useissa sadoissa tuhansissa euroissa, ei kymmenissä. - tottuus
VäärinYmmärsit kirjoitti:
Mediaanitulo on tosiaankin tulo, ei liikevaihto.
Liikevaihtohan pyörii useissa sadoissa tuhansissa euroissa, ei kymmenissä.No ei pyri sekään.
Tässä tuloja: https://www.luke.fi/uutiset/maatalouden-kannattavuus-kriisirajoilla/ - tottuus
tottuus kirjoitti:
No ei pyri sekään.
Tässä tuloja: https://www.luke.fi/uutiset/maatalouden-kannattavuus-kriisirajoilla/Siis ei pyöri sadoissa tuhansissa.
- liikevaihtonimikikertoo
tottuus kirjoitti:
Siis ei pyöri sadoissa tuhansissa.
kyllä maataloudessa pääsääntöisesti ainakin 1 satatuhatta pitäs olla liikevaihto ei ne kai nii pienii enää suomen tilat ooo
- joku.on.vitun.tyhmä
tottuus kirjoitti:
Siis ei pyöri sadoissa tuhansissa.
siis ettekö te tiiä että liikeVAIHTO on kaikki tulot yhteensä
liikevoitto ilman satunnaiseriä ja veroja on menot -tulot eli liikevaihto ilman veroja ja satunnaiseriä
voitto on verotettava tulo ja juurikin tuo voitto on sitten se mistä viljelijä maksaa lainat verot ja loppu jää viljelijälle
no monesti ihmetellään miten viljelijä elää kun voitto onkin tappiolla
mutta unohdetaan että toiminta pyörii ja rahaa tulee sisään sillä ruokaa ostetaan ja jos ei riitä laskuihin haetaan luottoa lainaa
näin homma pyörii kunnes ulosotto on täynnä tai lainaa ei saa tai tulot ehtyy
tai tai tai
näin ei käy jos taas mennään muualle töihin tai urakoimaan tai sukulaiset lainaa tai
myydään kalustoo tai myydään peltoo tai myydään metsää
siksi tilat harvoin kaatuu kun joustoa on jos johonkin suuntaan palkaksi riittää ruoka jne.jne.
mikä tässä on vaikee ymmärtää
no verratkaa nyt tähän sitten sitä palkansaajaa-toimiiko palkansaajakin näin
kun rahat on vähissä myykö palkansaaja ennemmin pesukoneensa mökkinsä autonsa vai vaatiiko se palkankorotusta
entäpä hakeeko palkansaaja toisen työpaikan käykö heittämässä autollaan taksikeikkaa
ei palkansaaja yleensä kyllä jousta ei tuumaakaan hän hakee harkinnanvaraista tukea leipäkasseja tai menee lakkoon
ja nyt sitten verrataan palkansaajaa ja viljelijää keskenään kuin jokin vitun puusilmä
onkuin aitatolppaa ja rautakankee vertais keskenään
rautakangesta on moneksi harvoin tolpasta on muuhun kuin aitaan nököttään - tottuus
liikevaihtonimikikertoo kirjoitti:
kyllä maataloudessa pääsääntöisesti ainakin 1 satatuhatta pitäs olla liikevaihto ei ne kai nii pienii enää suomen tilat ooo
Olen samaa mieltä. Pitäisi olla. Mutta nykyisillä hinnoilla itämerivähennyksineen ei ole.
- Tarkkailija2015
Tämä on juuri se puolueeton tieto. Tarkalleen siis 9700 euroa yrittäjätuloa yritystä kohti viime vuonna.
- renkipoika_tietää
Kysypä tätä Nalle sedältä. Tämänkin sedän eu-tukitulot ovat aika mahtavat.
Minä en saa edes samaa tuloa koko elinaikanani kosak olen pienituloinen. - Sitä_ihteään
"Keskimääräinen viljelijän tuntipalkka jää alle 5,90 euroon."
https://www.mtk.fi/maatalous/maatalouden_kannattavuus/fi_FI/maatalouden_kannattavuus/- Juuri_sitä_ihteään
Johan tuolla edellä oli se oikean suuruusluokan esitys viljelijän vuositulosta. Yli 50000€ mediaaniansioilla kehdataan huutaa suurella joukolla keskellä toria että antakkee meille lissee rahhoo.
Niille jotka ovat liialla lainalla itsensä suohon upottaneet; ei muitakaan yrittäjiä 'armahdeta'.
- ylisuurivelkaomamoka
Surkeita nuo viljelijät. Kuolevat nälkään. Olisi sitä velkaa otettaessa jätetty markinaalia, vähän huononpäivän varalle, eikä otettu ylärajaan asti . Vehkeistä, traktoreista, maastureista, mönkijöistä, veneistäkin. Päätellen takavuosina on mennyt kovaa. Koska ainakin silloin on ollut varaa ostella. Olisiko ? Kannattanut panna varalta vähän " jemmaan" NO verovähennysinvestoinnit, ylisuuret traktorit, työkoneet,( ulkomaantuotteet) ostoa siirtää. Viljelijän pahin painajaineen VERONMAKSU olisi ollut edessä.
- JuuriNäinOn
Viljelijä no kyllä käsi ojossa ottamassa, mutta yhteiskunnan rakentamiseen veronmaksun muodossa ei ole koskaan ollut aikomustakaan.
Tule euro tänne maajussin taskuun, eikä koskaan pois. - Maalaisjärkeä
Kylläpä taas on analysoitu ihan silmän varassa, eikä tosiasioista tietoakaan. Kyllä niitä koneita hankitaan ihan työkäyttöön, ja monesti se suuri kone voikin olla porukan kone, eli sillä on useampi omistaja. Esim. meidän suurin traktori on kahden tilan yhteinen, mutta tietysti äkkinäinen luulee, että meillä MOLEMMILLA on sellainen iso kone. Sama pätee moneen muuhunkin koneeseen, on milloin kenenkin traktorin perässä, niin KAIKILLAHAN meillä on se 25 tilan porukka-kivikone tai -kalkkivaunu.
- FaktatOnFaktoja
Miksi koet tuollaisen tuloksen olevan puolueellinen? Entäpä jos se, vastoin ennakkoluulojasi, on totuus? Monella on.
- rajuafaktaa
Ymmärrätkö liikevaihdon ja tuloksen käsitteen edes?????
vaikka tulos olisi tilaa kohden 50 000 on siellä yleensä 2 henkeä töissä!!!
45000 on jo yhden duunarin perus kauraa vuodessa ilman riskiä mistään. - MonellaOn
Monella varmaankin on se 6€/tunti mitä jää viimeisen viivan alle, mutta kun se mediaaniansio on yli 50k€/vuosi, niin suurimmalla osallahan menee kuitenkin kelvollisesti ja sitten osalla 'aivan helvetin hyvin'. Tavallisen kaupunkilaisen duunarin on aika turha tuollaisesta vuositulosta edes haaveilla. Ei ole ihme että näitä mtk-propagandan juttuja ei oikein enää sulateta.
- LueTarkemmin
rajuafaktaa kirjoitti:
Ymmärrätkö liikevaihdon ja tuloksen käsitteen edes?????
vaikka tulos olisi tilaa kohden 50 000 on siellä yleensä 2 henkeä töissä!!!
45000 on jo yhden duunarin perus kauraa vuodessa ilman riskiä mistään.Tuo 50000 on laskennalllinen henkilökohtainen vuositulo, ei tilan tulo. Ja koska yleensä tilalla on pariskunta omistajana, on tilan tuotto yli 100k€/vuosi. Siis se mediaani. Silloinhan on niitä jotka eivät siihen pääse, mutta toisaalta myös paljon niitä jotka menevät tuosta reilusti yli.
- lapsileikkiitaas
Mikä vitun laskennallinen???
teetkö haave laskelmia, nyt taulukkoa kehiin tai lopeta paskan jauhantasi. - JoTaisiOsua
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
MTK-propagandan levittäjä taisi saada juuri osuman. - Algebra
lapsileikkiitaas kirjoitti:
Mikä vitun laskennallinen???
teetkö haave laskelmia, nyt taulukkoa kehiin tai lopeta paskan jauhantasi.Älä oleta että maajussi ymmärtää mitä tarkoittaa mediaani ja tietää miten se lasketaan.
Yleensä se fiksuin poika ei jäänyt maatilalle jatkajaksi, ja sen kyllä huomaa. - PuupäätStadissa
Päinvastoin, ne fiksuimmat jäi tilalle ja muut lähti kaupunkiin helpompiin hommiin, ja sieltä kritisoivat viljelijää. Ja sen näistä jutuista kyllä huomaa. Mediaani muuten opetetaan maatalouskoulun tilastomatematiikan kurssilla, jokaiselle.
- FaktatOnFaktoja
rajuafaktaa kirjoitti:
Ymmärrätkö liikevaihdon ja tuloksen käsitteen edes?????
vaikka tulos olisi tilaa kohden 50 000 on siellä yleensä 2 henkeä töissä!!!
45000 on jo yhden duunarin perus kauraa vuodessa ilman riskiä mistään.Vastasin nimenomaan aloitukseen eli kysymykseni oli, miksi aloittaja kuvittelee alle 10 000 viivan alle jäämisen olevan virheellistä tietoa.
- kuinkaskävikään
MonellaOn kirjoitti:
Monella varmaankin on se 6€/tunti mitä jää viimeisen viivan alle, mutta kun se mediaaniansio on yli 50k€/vuosi, niin suurimmalla osallahan menee kuitenkin kelvollisesti ja sitten osalla 'aivan helvetin hyvin'. Tavallisen kaupunkilaisen duunarin on aika turha tuollaisesta vuositulosta edes haaveilla. Ei ole ihme että näitä mtk-propagandan juttuja ei oikein enää sulateta.
jos viljelijä saa 50 000e tuloja nii se lyhentää siitä vaikkapa navettalainasa
navetta taas on työpaikka josta tulee tuotteita kuluttajien hyväksi
jos duunari tienaa 45 000 nii se maksaa mitä...no ryyppyvelkaa pois ja samaa aikaa potee krapulaa ja kotona saikulla nii palkka juoksee
no tää työllistää lääkärin ja kytkee tän koneeseen ja hups 5 yön jälkee duunari on tienannu 1000e palka ja 15 000 menoerä valtiolle - YmmärsitVäärin
Se n. 50k€ mediaani vuosiansio on viljelijän henkilökohtainen vuositulo, lainan lyhennykset on laskettu jo sitä ennen pois tilan tuloksesta. Siis ihan samanlaista elämiseen käytettävää tuloa kuin tehdasduunarillakin.
- TyhjäOnLompsa
YmmärsitVäärin kirjoitti:
Se n. 50k€ mediaani vuosiansio on viljelijän henkilökohtainen vuositulo, lainan lyhennykset on laskettu jo sitä ennen pois tilan tuloksesta. Siis ihan samanlaista elämiseen käytettävää tuloa kuin tehdasduunarillakin.
Ei todellakaan pidä paikkaansa.
- pulitrules
Luonnonvarakeskus arvioi kannattavuuskirjanpitotulosten mukaan keskimääräisen maataloustuottajan yrittäjätulon laskeneen 300 euroa vuonna 2014 vuoden 2013 17 900 euron yrittäjätuloon nähden. Viime vuonna yrittäjätulo jäi korvaukseksi yrittäjäperheen lähes 2 000 työtunnille ja noin 335 600 euron omalle pääomalle.
Eipä kovin vahvalla pohjalla ole koulutus, jos 50 000 repii hatustaan. - jesshh
Hei! Viime vuoden viljelijätulo puolisolleni oli nettona miinusmerkkinen. Eli ei ole tuloja vaan pelkkää menoa. Hieno homma.
Olemme selviytyneet jollakin lailla, itse tienaan " oikeissa töissä" normaali työajalla nettona 25000 vuodessa.- Ökönöömi
Ekonomiaa ja puolueetonta dataa.
https://www.youtube.com/watch?v=SZdVSbNaMhQ&list=PLd_OIa6xrWmV2DTYroy4jos8-xIu30z0S&index=5
- osaatpiirtäädeen
joku laittaa sulle linkin jaksa odottaa maaliseen niinkuin raavaat
- neinvestoinnit
Totuushan on se, että viljelijät ovat itse aiheuttaneet oman ahdinkonsa yltiöpäisillä investoinneilla, pellon vuokrilla ja älyttömillä pellon hinnoilla.
Itse tein sukupolvenvaihdoksen 2001 ja maksoin siitä lahjaverot valtiolle viiden vuoden aikana.
Mitään isoja investointeja ei ole koskaan tarvinnut tehdä, ja velkaa olen ottanut vain muutaman hiukan kalliimman koneen ostoon. Tila on myös koko isännyyteni ajan elättänyt viisi henkisen perheeni.
Samalla tavoin aion lahjoittaa tilan aikanaan pojalleni lahjaveron maksulla, että hän pystyy sitten jatkamaan tilan pitoa alusta lähtien kannattavasti. Itse olen aina ihmetellyt sukupolvenvaihdoksissa sitä, että jatkaja joutuu maksamaan vanhemmilleen tilasta. Ainakin meidän suvussa molemmin puolin, tilat on aina lahjoitettu jatkajalle, joka sitten on maksanut tilasta lahjaveron.
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399