mitä kummaa

kävin lauantain s-marketissa.siellä oli neljä pakolaista,nämä herrat ottivat kaupan sisä puolelta puhelimiin virtaa.eikö enää ole mitää rajaa.vai onko pakolaisilla kaikki yhteistä.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Meillä on kaikilla yhteinen maapallo.Ei rajoja tervetuloa eurooppaan

Äänestä

Hyvä, se osoittaa ainakin että ovat hyvin aloitekykyisiä. Niistä me saamme silloin loistavia työntekijöitä. Suomipoika vaan itkeä tihuuttaisi nurkassa, kun virta loppuu puhelimesta.

Äänestä

Jos vokissakin olisi sitten lähinnä usb lataus josta samalla voisi imuroida puhelimen tietoja?

Äänestä

Saatana. Oli sitten paskasakkia päästetty kauppaankin sisäpuolelle. Vartiat ovelle ettei apinat pääse sisään. Pysyköön vaan siellä vokissa, tai mieluiten siellä kamelien maassa.

Äänestä
  • Saahan toki kaupassa käydä, jääpähän edes osa heille lahjoitetuista rahoista suomeen. Pitäisi vain ymmärtää kuinka täällä meillä tulee käyttäytyä. Olisi kaikille osapuolille hyvä asia, että sanonnan "maassa maan tavalla" tarkoitus olisi selvillä näille uusille tulijoille. Täällä meillä suomessa on lakeja ja tapoja, joita myös heidän olisi noudatettava. Mikäli niitä ei noudateta siitä olisi tultava välittömästi rangaistus, enkä tarkoita mitään pikkuruista rikesakkoa, jolle he nauravat partaansa... Maassa maan tavalla tai maasta pois....

    Äänestä

rva seijako se siellä taas oli ostoksilla, joka jäi ilman jäykkäkouristurokotetta kun kaikki oli annettu mamuille?

Äänestä

Entä jos kuka tahansa saa ladata puhelimensa, kun pyytää luvan, samalla kun päivät vahtaa siellä liikkeissä mamuja?

Äänestä

Saahan noissa kauppojen parkkihalleissa ladata sähkömopoja ja sähköpyöriäkin, niin miksei yhtä kännykkää voisi ladata kaupan piikkiin.

Kyllä oli pöljä aloitus!

Äänestä

kyllä noi kaupat on erimieltä,olen kysynnyt asiasta.että turhaa nipota.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


v.....t kirjoitti:

kävin lauantain s-marketissa.siellä oli neljä pakolaista,nämä herrat ottivat kaupan sisä puolelta puhelimiin virtaa.eikö enää ole mitää rajaa.vai onko pakolaisilla kaikki yhteistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu