VR tarjosi ratkaisua Lahti–Riihimäki-junavuorojen vähentämiselle – maksaisi kunnille puoli miljoonaa
VR on tarjonnut kunnille 4 junavuoron säilyttämistä, jos kunnat maksavat 500 000 euroa
Lisävuorot olisivat voimassa vain 10.12 saakka
Päijät-Hämeen liitto alkaa selvittää karsittavien junavuorojen korvaamista linja-autoliikenteellä
Liikenneministeriö karsii ostoliikennettä Lahti–Riihimäki-välillä 27.3. alkaen
Viiden kunnan edustajat ja Päijät-Hämeen liitto palasivat pettyneenä liikenneministerön neuvotteluista perjantaina. VR oli antanut alustavan ehdotuksensa, miten kunnille tärkeät karsittavat junavuorot voisi korvata.
Mukana neuvotteluissa olivat maakuntaliiton lisäksi Lahti, Riihimäki, Hollola, Kärkölä ja Hausjärvi.
Hollolan tekninen johtaja Heikki Salonsaari kertoo, että VR ehdotti kahta aamuvuoroa ja kahta iltavuoroa hintaan 500 000 euroa. Ratkaisu olisi voimassa vain joulukuun alkuun saakka.
Päijät-Hämeen liiton erityisasiantuntija Tapio Ojasen mukaan, kunnat eivät mitenkään ehdi tehdä päätöstä noin suuresta summasta maaliskuun loppuun mennessä, jolloin uudet aikataulut karsittuine junavuoroineen tulevat voimaan.
– Liikenneministeriö ei ole neuvotteluista huolimatta saanut valtiovarainministeriöltä lupaa ylittää budjettiaan, joten ministeriön puolelta ei voitu tulla yhtään vastaan, sanoo Ojanen.
Asian valmistelulla on vain kiire.
Neuvottelujen jälkeen maakuntaliitto (ely-keskus ?) päätti alkaa valmistella linja-autoliikenteen järjestämistä puuttuville vuoroille. Ojanen odottaa kunnilta tärkeimmät tarpeet ja käy neuvottelut vielä ely-keskuksen kanssa.
– Linja-autoliikenne tulee huomattavasti VR:n tarjousta halvemmaksi.
( arvio km hinta brutto 2- 2,5 €/km brutto)
Liikenneministeriö karsii ostoliikennettä Lahti-Riihimäki välillä puolella maaliskuun lopussa.
Korjattu 11.3. klo 15:13 Neuvottelut käytiin liikenneministeriössä. Ostoliikennettä karsii liikenneministeriö.
yle news
JUNALIIKENNE KORVATAAN BUSSEILLA
TÄLLERAHAAEIHERU
0
222
Luetuimmat keskustelut
- 1771610
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106832En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 129581
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo60502