vakuutukset

täällä yksi miettii vakuutusyhtiöiden osallistumista katastrofitilanteeseen. Tähän mennessä ainoa viesti on ollut se,että heidän kohdaltaan korvaukset jäävät pieniksi koska tunnettuahan on,ettei vakuutus korvaa luonnonmullistuksista johtuvia menoja.Asia joka korvaani eniten särähti oli tämän aamuinen viesti matkavakuutusten maksujen mahdollisista korotuksista jos niihin liitetään jotakin mahdollista korvattavaa.Onhan meilläkin otsaa.
9921
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

nuo suomalaisten matkavakuutukset kuin katastrofi alueen tuhojen vakuuttaminen

Äänestä
  • Tarkoitinkin lähinnä suomalaisien matkaajien tulevaisuutta ajatellen menetettyä terveyttä ja omaisuutta sekä sitä miten yleensä vakuutusyhtiöt ovat omalla panostuksellaan ottaneet osaa suomessa tähän asiaan muullakin tavalla kuin esim. korottamalla hintoja.

    Äänestä

  • yksi vaan kirjoitti:

    Tarkoitinkin lähinnä suomalaisien matkaajien tulevaisuutta ajatellen menetettyä terveyttä ja omaisuutta sekä sitä miten yleensä vakuutusyhtiöt ovat omalla panostuksellaan ottaneet osaa suomessa tähän asiaan muullakin tavalla kuin esim. korottamalla hintoja.

    No jos ovat omaisuutensa mukanaan matkalle ottaneet, olisi varmaan kannattanut ottaa kattavavampi vakuutus.

    Äänestä

  • voi voi kirjoitti:

    No jos ovat omaisuutensa mukanaan matkalle ottaneet, olisi varmaan kannattanut ottaa kattavavampi vakuutus.

    mielestäni ainakin paluumatkan hinnan takaisin Suomeen. Jos valtio toikin heidät takaisin, niin olihan heillä ostettuna suurimmalla osalla myös paluumatka kotimaahan. Nyt ei ole ollut lainkaan keskustelua, tuleeko valtio perimään näiltä takaisin maahan tulleilta vakuutusten tai matkatoimistojen kautta paluuhinnan.

    Tämä voi kuulostaa pahalta, mutta kukaan ei meistä suomalaisista lähde toiseen maahan, jollei ole ostettuna paluulippua ainakaan matkatoimistojen kautta.

    Joten, odottelen myös asiallista keskustelua viranomaisten taholta siitä, miten he tulevat tekemään laskun ja mille taholle paluulennon kustannuksista.

    Ymmärrän, että maamme tarvitsee myös takaisin elävinä kotiinpalaavien ihmisten työpanoksen verovelvollisina. Siksi heidät pitää saattaa työkuntoisiksi. Mutta - on kotimaassa runsaasti työtapaturman ja tapaturman uhreja, joita ei ole millään lailla kuntoutettu myöskään rahanpuutteen takia, vaan ovat jääneet oman onnensa nojaan ja jääneet epäkelpoisiksi rahaavieviksi kansalaisiksi, joille ei ole herunut minkäänlaista apua yheiskunnan taholta, vaikka kyseessä on ollut esim. työtapaturma, jota vakuutusyhtiö ja sosiaalivakuutuslainsäädän tö eivät ole auttaneet takaisin kuntoutuksen kautta veronmaksajaksi.

    Kun muistamme suomalaisen tavan hoitaa eo. kaltaiset epätyydyttävät suomalaistavat, voimme alkaa hoitaa nyt maahan palaavien kuntouttamisen tärkeyden. Riittää, että jo moni suomalainen työssäollut terve ihminen jäi ilman kuntoutusta byrokratian ja vakuutusyhtiöiden haluttomuuden takia loppuiäkseen työkyvyttömäksi, samoin heidän perheidensä toimeentulo on viety ja lapset ovat koulumasentuneita jne.

    Paljon on tehvätä tässä mualimassa, mutta totuus ei saisi unohtua, miten tässä maassa asioita on hoidettu varsinkin oikeusministeriön ja STM:n kautta eli ei ministerit juurikaan puutu näihin asioihin vaan todellisuudessa asioita pyörittää joukko virkamiehiä, jotka suunnittelevat asiat ja esittävät ne valmiiksi mietittyinä ministereille, joilla ei ola haluakaan tai kykenevyyttä käyttää ns. ministervastuulakia.

    Tämä on 110 %:n totuus maastamme. Olen yksi työtapaturman uhri ja kaiken menettäneenä, myös lapseni syvän masennuksen läpikäyneenä että monista vilpeistä kiinni saaneena kansalaisena, miten lääkärit ja vakuutushtiöt hoitavat kansalaisten asiosita todellisuudessa. Tämä on totuus.

    Äänestä

  • voi korvata kirjoitti:

    vihdoinkin yksi asiani ymmätänyt vastaaja.Toivon totisesti kaikille uhreille ja heidän omaisilleen jaksamista koska uskon vahvasti taistelun byrokratian rattaita vastaan olevan vasta alkamassa.Itsekin jotain kokeneena.

    Äänestä

  • yksi vaan kirjoitti:

    Tarkoitinkin lähinnä suomalaisien matkaajien tulevaisuutta ajatellen menetettyä terveyttä ja omaisuutta sekä sitä miten yleensä vakuutusyhtiöt ovat omalla panostuksellaan ottaneet osaa suomessa tähän asiaan muullakin tavalla kuin esim. korottamalla hintoja.

    Useat vakuutusyhtiöt ottavat osaa katastrofiin lahjoittamalla kaikessa hiljaisuudessa katsomalleen taholle huomattavan summan rahaa. Summat ovat olleet huomattavasti suurempia (useampia kymmeniä tuhansia enemmän) kuin useiden muiden yritysten.
    Tällainen katastrofi on toki iso meno vakuutusyhtiöille. Jos sitä joudutaan paikkaamaan matkavakuutuksen hintojen nousulla, niin se lienee ymmärrettävää. Vakuutusyhtiöiden pitää kuitenkin pärjätä ja tarjota jatkossakin leipä tuhansille työntekijöilleen.

    Äänestä

  • isoja hiljaisia lahjoituksia kirjoitti:

    siis monenlaisia vakuutuksia ja sentähden, jotta työllistäisin ihmisiä. Menkööt sitten pakkolomalle, niin monet muutkin joutuvat. Vai mitä tarkoititkaan oikesti.

    Äänestä

  • voi korvata kirjoitti:

    mielestäni ainakin paluumatkan hinnan takaisin Suomeen. Jos valtio toikin heidät takaisin, niin olihan heillä ostettuna suurimmalla osalla myös paluumatka kotimaahan. Nyt ei ole ollut lainkaan keskustelua, tuleeko valtio perimään näiltä takaisin maahan tulleilta vakuutusten tai matkatoimistojen kautta paluuhinnan.

    Tämä voi kuulostaa pahalta, mutta kukaan ei meistä suomalaisista lähde toiseen maahan, jollei ole ostettuna paluulippua ainakaan matkatoimistojen kautta.

    Joten, odottelen myös asiallista keskustelua viranomaisten taholta siitä, miten he tulevat tekemään laskun ja mille taholle paluulennon kustannuksista.

    Ymmärrän, että maamme tarvitsee myös takaisin elävinä kotiinpalaavien ihmisten työpanoksen verovelvollisina. Siksi heidät pitää saattaa työkuntoisiksi. Mutta - on kotimaassa runsaasti työtapaturman ja tapaturman uhreja, joita ei ole millään lailla kuntoutettu myöskään rahanpuutteen takia, vaan ovat jääneet oman onnensa nojaan ja jääneet epäkelpoisiksi rahaavieviksi kansalaisiksi, joille ei ole herunut minkäänlaista apua yheiskunnan taholta, vaikka kyseessä on ollut esim. työtapaturma, jota vakuutusyhtiö ja sosiaalivakuutuslainsäädän tö eivät ole auttaneet takaisin kuntoutuksen kautta veronmaksajaksi.

    Kun muistamme suomalaisen tavan hoitaa eo. kaltaiset epätyydyttävät suomalaistavat, voimme alkaa hoitaa nyt maahan palaavien kuntouttamisen tärkeyden. Riittää, että jo moni suomalainen työssäollut terve ihminen jäi ilman kuntoutusta byrokratian ja vakuutusyhtiöiden haluttomuuden takia loppuiäkseen työkyvyttömäksi, samoin heidän perheidensä toimeentulo on viety ja lapset ovat koulumasentuneita jne.

    Paljon on tehvätä tässä mualimassa, mutta totuus ei saisi unohtua, miten tässä maassa asioita on hoidettu varsinkin oikeusministeriön ja STM:n kautta eli ei ministerit juurikaan puutu näihin asioihin vaan todellisuudessa asioita pyörittää joukko virkamiehiä, jotka suunnittelevat asiat ja esittävät ne valmiiksi mietittyinä ministereille, joilla ei ola haluakaan tai kykenevyyttä käyttää ns. ministervastuulakia.

    Tämä on 110 %:n totuus maastamme. Olen yksi työtapaturman uhri ja kaiken menettäneenä, myös lapseni syvän masennuksen läpikäyneenä että monista vilpeistä kiinni saaneena kansalaisena, miten lääkärit ja vakuutushtiöt hoitavat kansalaisten asiosita todellisuudessa. Tämä on totuus.

    Jos joku on päässyt takaisin ilman että paluulippua on tarvinnut, niin hän voi esittää korvausvaatimuksen matkatoimistolle/lentoyhtiölle.

    Jos vakuutusyhtiö nyt maksaisi paluulipun hinnan, tarkoittaisi se että asiakas hyötyisi vahingosta.

    Äänestä

Vakuutusyhtiöiden korvauksissa en ole kuullut olleen mitään ongelmia. Vakuutus korvaa sairaudet ja tapaturman hoitokulut. Evakuiointilennosta ei tule matkustajalle mitään kulua, mukaan pääsi kaikki myös omatoimimatkailijat joilla ei ollut edes paluulippua hankittuna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksi vaan kirjoitti:

täällä yksi miettii vakuutusyhtiöiden osallistumista katastrofitilanteeseen. Tähän mennessä ainoa viesti on ollut se,että heidän kohdaltaan korvaukset jäävät pieniksi koska tunnettuahan on,ettei vakuutus korvaa luonnonmullistuksista johtuvia menoja.Asia joka korvaani eniten särähti oli tämän aamuinen viesti matkavakuutusten maksujen mahdollisista korotuksista jos niihin liitetään jotakin mahdollista korvattavaa.Onhan meilläkin otsaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu