Minkä takia teille sinkkutanssija naisille ei voi kelpaa sinkkutanssija mies kumppaniksi!!!??? Olen pettynyt, kun olisi ollut jo pitkään tarkoitus löytää tansseista elämänkumppani. Jos olen pyytänyt jotakin treffeille, niin vastaus vaan on "Mä olen täällä vaan tanssimassa" tai sitten "Ei mulla ole paljoo vapaa-aikaa". Sitten kumminkin nainen havaittu Tinderissä. Kerran kävi paha pettymys ja masennus, kun yhdelläkin naisella sama vastaus että käy vaan tansseissa eikä halua seurustella ja myöhemmin tää sama nainen kehtas avautuu mulle että oli seurustellut vähän aikaa ja kertoi että pettyi seurustelu kumppaniin ja yritti itsarii. Tällaista kehtas avautuu mulle, joka on ilmaissut tunteet sitä kohtaan. Yksikin tanssija tyttö kerran lupasi lähteä treffeille, mutta sitten perui treffit, kun ilmoitti että on sellainen elämän tilanne, ettei lähe treffeille. Seuraavaksi, kun näin tän tytön tansseissa, niin mukana oli koko illan seurana kömpelö ja lihava jätkä, joka ei osannut edes tanssia. Pidättekste jotkut tanssinaiset sinkkutanssija miehiä pilkkananne, kun aiheutatte meille masennusta!!!??? Kyllä tanssimiehen pitää kelpaa tanssinaiselle mielummin, kun esim kapakassa viihtyvä tai joku vitun lihava ja kömpelö tyyppi!!!! Olisi kiva mennä yhdessä oman kullan kanssa yhteisille tanssiharrastuksille ja se on ihan ok, jos tanssitaan muidenkin kanssa välillä. Olis tanssiharrastajille naimisiinkin mennessä kiva, kun molemmat osaavat häävalssin ja ei tarttis toisen oppii erikseen. Onko mitään tanssia olemassa, joka olisi tarkoitettu vain sinkuille ja tanssikumppanin etsiville????
Miksi tanssi mies ei kelpaa!!!!???
78
1212
Vastaukset
- villijavapaamies
Älä kuule yleistä. En ainakaan itse samaistu miespuolisena sinkkutanssijana ollenkaan sun juttuihisi ja ajatusmaailmaasi. Se, että ylipäätänsä syntyy yhtään enempää juttua vaatii molemminpuoliset tunteet ja kemioiden kohtaamisen. Ei kukaan täysijärkinen ota toista vain sen takia, että olisi joku, vain toinen tykkää tai yhteisen harrastuksen takia. Ei kemioiden kohtaamiseen mitään mahdottomuuksia vaadita, mutta yhteinen harrastus ei ole tae yhtään enemmälle. Yhteinen harrastus on vain mahdollisuus kohdata ihmisiä, joilla on yhteinen kiinnostuksenkohde. Jos klikkaa, niin sitten klikkaa. Se, että tanssin, ei tarkoita, että näkisin jokaisen tanssittamani naisen potentiaalisena kumppanina.
En kyllä osaa sanoa (aina voi olettaa), minkä takia sulla ei natsaa, mutta eipä susta kovin miellyttävää kuvaa saa avautumisesi perusteella. "Katso peiliin ja pohdi" saattaisi olla paras neuvo tässä kohtaa.
Lähtisitkö itse naisen kanssa treffeille, jota kohtaan et tunne yhtään mitään?
Lähtisitkö itse naisen kanssa treffeille, jota kohtaan et edes haluaisi tuntea yhtään mitään?
Lähtisitkö itse naisen kanssa treffeille, josta et pidä?
Lähtisitkö itse naisen kanssa treffeille, jota ei kiinnostaisi pätkääkään sun seurasi?
Itse en lähtisi, mutta avautumisesi perusteella sä kyllä saattaisit lähteä.- OonPettynyt
Vastaus kysymyksiisi on että En lähtis, mutta en silti vinkkailis, vaan sanoisin suoraan ettei ole minun tyyppiäni.
- Vapaaehtoisesti
"villijavapaamies" hyvin vastattu, ihan kun olisin itse kirjoittanut. Joillekkin riittää kunhan on vain "joku". Kyllä se vetovoima pitää olla molemmin puolinen, ikäväkyllä se sattuu kohdalle niin harvoin. Siksi "villijavapaanainen".
- tytötonerimieltä
Sinkkuus ei taida olla ongelmistasi suurin: vaikuttaa siltä, suurin ongelmasi on siinä, että pidät itseäsi parempana kuin muut.
- sejokinsinussaeioo
Aloittaja on (tanssi)kouluesimerkki siitä, että mies ei samalla tavalla saa naista itselleen opettelemalla tanssimaan kuin ei saanut faijan mopedilla eikä faijan autollakaan.
- seikkailun-hakuisia
Samoilla linjoilla olen. Useista näistä mainitsemistasi naisista on ystäväksi ja ns. yhden illan suhteisiin, mutta ei sitoutumaan pidemmäksi aikaa.
- OonPettynyt
Joo, mä oon huomannut samaa. Mua on kyllä pyydetty kurssipariksi. Kerran kun pyysin kurssiparia treffeille, niin vastaus oli "Mieheni ei tykkäis ja ei oo muutenkaa sopivaa tavata tanssin ulkopuolella". Elikkä "ei tanssija" oli mielummin kelpaava. Se olis ymmärrettävää, jos työpaikalla pyytäis työkaverii treffeille, niin se ehkä ei olis sopivaa riippuen tilanteesta, mutta kyllä harrastus kaverin treffipyyntö pitäisi olla sopivaa. Ei harrastus ja työtoveruus voi olla mitenkää samaa!!!
- heihalookaupunki
Siis mitä vittua, pyydät varattua ihmistä treffeille ja ihmettelet, miksei lähde? Mieti, jos oma (mielikuvitus)tyttöystäväs riiailis puolituttujen sinkkumiesten (ei se pettäminen tosin siviilisäätyä katso) kanssa vapaa-ajallaan ilman yhteistä harrastusta (esim. tanssi), niin varmaan osaisit laskeen yhteen 1 1?
- OonPettynyt
heihalookaupunki kirjoitti:

Mä en tiennyt että oli varattu, ennenkun nainen mainitsi.
- vaihtanutharrastusta
Siis puhutaan tanssipaikoista. Jos tanssimies ei kelpaa niin tanssitaidottomille ihan nauretaan. Tämä lienee se syy miksi tansseissa käyvä porukka vähenee ja paikkoja loppuu, enemmän hyvää henkeä ja huumoria on missä muussa tahansa tapahtumassa. Pikku porukka toisiaan halaamassa ei oikein toimi.
- zzeb
Hyvin kirjoitettu. Koko harrasteala menee alamäkeä liian kireiden pipojen takia. Ainoat jotka osaavat enää suhtautua tansseihin HAUSKANA tapahtumana ovat seniorit ja lähes vanhukset. Päivätansseissa onkin varsin iloinen tunnelma verrattuna iltatanssien hymyirvistyksiin ja nillityksiin.
Minulle kelpaa, mutta pitää myös olla sitä oikeanlaista kemiaa, kipinää. se, että muuttuuko se ajanmyötä rakkaudeksi ja seurusteluksi onkin sitten asia erikseen.
- OonPettynyt
Moni tanssinainen usein haluaa pitää tanssiharrastus kaverin ja kumppanin erillään. Se on väärin, kun olisi kivempi löytää se oikea tansseista.
- flaxikäypi
Sinussa on jotain pahasti pielessä
- tavaraaeityrkytetä
Kyllä varmaan tanssimies kelpaa , mutta taas ei kysyntä ja tarjonta kohtaa ;).
Oletkos huomannut naistentunnilla sen naisen, joka sinua aina tanssittaa ahkeraan ?
Hän haluaa sinut , mutta sinä et vielä näe häntä.
Miehillä kestää usein hoksata , että heillä olisi vientiä jos laskee sitä rimaa .... - älävalita
Jatka nyt hyvä mies etsimistä. Joskus se kulta löytyy.
- SinkkumiehenVinkki
Itsekin tanssivana sinkkumiehenä olen huomannut...jos ei etsi mitään tansseista ja on avoimin mielin liikenteessä niin voi käydä että se unelmiesi nainen on sit siinä sun edessäs juuri kun ajattelit jättää ne viimeiset valssit tanssimatta. Mutta taika murtuu jos lähdet tansseista jotain etsimään. Muista tämä. ja ps. kireitä siimoja ja hyviä humppia :)
- Etsimukavatyttö
On totta, että kaikki naiset eivät halua tanssimiestä suhteeseen, koska heitä ei pidetä luotettavana. He tapaavat liikaa naisia, ja naiset ajattelevat että jokainen tanssimies on sydämeltään samanlainen hulivili kuin ne muutamat tanssimiehet joiden kanssa he pomppivat sängyssä.
Naiset ovat kertoneet sulle valkoisia valheita. Jos opettelet lukemaan merkit oikein, tunnistat kyllä valkoiset valheet helposti. Se on osa ihan tavallisia sosiaalisia taitoja.
Kuten myös se, että valkoiseen valheeseen reagoidaan kuten se olisi totta, vaikka olisi ilmiselvää joko heti tai myöhemmin että se ei ollut. Ilman sosiaalisia taitoja on hankala saada naisystävää.
Valkoisten valheiden hyvä puoli on siinä, että sinä ja nainen voitte säästää kasvonne kun teet suoran ehdotuksen johon hän ei halua suostua.
Eivät nuo naiset ole yleisesti antaneet pakkeja kaikille tanssimiehille. Ne ovat antaneet pakit sinulle.
Siinä, että harrastat tanssia on kuitenkin myös etuja naisen tapaamisen kannalta. Olet intiimissä tekemisissä kymmenien naisien kanssa illan aikana. Sulla on mahdollisuus jubata varsin luontevasti tuntemattoman naisen kanssa hetken aikaa niitä näitä ja vähän kuulostella minkälainen ihminen on kyseessä. Jos osaat oikeasti tanssia, eli olet illan parhaita tanssijoita ja tanssi sujuu hyvin, saat naisen taivaaseen. Siitä on hyvä jatkaa muihin juttuihin.
Mitään se ei kuitenkaan takaa. Yhteinen harrastus on vaan yksi asia muiden joukossa. Paljon tärkeämpi on se kemia mistä moni yllä puhuu.
Veikkaukseni on, että paitsi että sosiaalisissa taidoissasi olisi kehittämisen varaa, yrität sellaisia naisia jotka ovat sulle liian tasokkaita jollain kriteerillä. Esim. liian hyvännäköisiä, korkeammin koulutettuja, paremmin pukeutuneita, selvästi sua nuorempia, sua suositumpia, sua parempia tanssijoita, sellaisia joilla on sua merkittävästi paremmat sosiaaliset taidot tms.
Sulla on kaksi vaihtoehtoa: joko kehität itseäsi sellaiseksi että kelpaat näille naisille, tai alat suunnata katseesi sellaisiin jotka ovat lähempänä omaa sosiaalista ryhmääsi ja ikääsi. Kyllä siellä varmasti paljon on mukavia, mukavan näköisiä tyttöjä, joilla voi olla jopa parempi persoonallisuus kuin nirpoilla.- Dancedanssa
Aika hyvä kirjoitus ! Kokemus ja ihmissuhdetaidot puhuvat.
- BiokemikaalinenYhdis
Hyvä kommentti, kiitos!
- TotuusTekeeKipeää
Suomalaiselle sinkkunaiselle ei kelpaa mikään. Joskus voidaan vähän aikaa seurustella mutta kuitenkin koko ajan sivusilmällä vilkuillaan ympärille josko vielä parempi löytyisi. Sehän on tietysti selvää että sinkkumies on vikoja täynnä mutta sinkkunainen on täydellinen.
- Kemia10
Edelleenkään se ei mene noin, se vaan menee niin,että kun sen oikean kohtaa niin se on menoa. Ei tarkoita,että sinkkumiehet ei kelpaa vaan ne kemiat tarvitaan ja silloin ei pidättele mikään. Minua ainakin "ahdistaa" jos joku,vaikkakin ihan mukava,komea, tanssitaitoinen mies on kiinnostunut ja itsellä ei ole tuntemusta ko. miestä kohtaan. Se kun ei ole ulkonäöstä kiinni siinä on jotain mystistä kuka "sytyttää"
- kemia_on_vain_bonus
Kemia10 kirjoitti:

Mistähän löytyisi täysjärkisiä naisia, eli sellaisia jotka osaavat valita miehen fiksummilla kriteereillä kuin kemioilla? Kemioiden pohjalta jos kumppani valitaan, niin tuskinpa muut asiat oikein toimivat yhteen (harrastukset, mielenkiinnon kohteet, elämäntavat, arvot jne.). Se tarkoittaa, että seksi ehkä kiinnostaa, mutta mikään muu parisuhteessa ei toimi. Itse en haluaisi sellaista suhdetta. Pelkkä seksi jos kiinnostaisi, sitä voisi hankkia rahallakin.
- Siinätäytyyollakemiaa
Ne naiset löytyvät samasta paikasta kuin miehet jotka katsovat pelkästään sisäistä kauneutta, eli laalaa-maasta.
Suuri salaisuus on se, että naisen "kemia" tarkoittaa vaan sitä että naisen biologis-alitajuinen markkina-arvolaskuri sanoo että miehen markkina-arvo on tarpeeksi korkea. Ei nainen ole tästä laskennasta tietoinen (päinvastoin, kiistää viimeiseen saakka sellaisen olemassaolon), mutta lopputuloksena naisen biologia ja alitajunta pakottaa naisen toimimaan oman etunsa mukaisesti, eli maksimoimaan jälkeläistensä laadun ja menestyksen.
Ihan samalla tavalla kuin mies innostuu eniten riittävän kauniista naisesta, koska se on historiallisesti taannut miehen jälkeläisten määrälle jne. biologisessa mielessä parhaan mahdollisen menestyksen.
Kun tietää tämän salaisuuden, tajuaa että kannattaa vaan opetella kasvattamaan markkina-arvoaan, niin kyllä se nainen sitten tupsahtaa yllättäen vastaan. - tittelintarkistusedessä
Siinätäytyyollakemiaa kirjoitti:
Ne naiset löytyvät samasta paikasta kuin miehet jotka katsovat pelkästään sisäistä kauneutta, eli laalaa-maasta.
Suuri salaisuus on se, että naisen "kemia" tarkoittaa vaan sitä että naisen biologis-alitajuinen markkina-arvolaskuri sanoo että miehen markkina-arvo on tarpeeksi korkea. Ei nainen ole tästä laskennasta tietoinen (päinvastoin, kiistää viimeiseen saakka sellaisen olemassaolon), mutta lopputuloksena naisen biologia ja alitajunta pakottaa naisen toimimaan oman etunsa mukaisesti, eli maksimoimaan jälkeläistensä laadun ja menestyksen.
Ihan samalla tavalla kuin mies innostuu eniten riittävän kauniista naisesta, koska se on historiallisesti taannut miehen jälkeläisten määrälle jne. biologisessa mielessä parhaan mahdollisen menestyksen.
Kun tietää tämän salaisuuden, tajuaa että kannattaa vaan opetella kasvattamaan markkina-arvoaan, niin kyllä se nainen sitten tupsahtaa yllättäen vastaan.Mutta jos ajatellaan niin kuin se onkin, niin onhan oikealla ja akateemisesti koulutetulla opettajalla paljon paremmat lomatkin. Tällöin on ainakin miehenä aivan turha yrittää korottaa markkina-arvoaan opiskelemalla amiksessa tanssinopettajaksi! Tämän loma- ja parin muunkin opettajanimikkeen alla olevan epäsuhdan johdosta amiksessa tanssinopettajan tunnilla olleet eivät saisi käyttää opettajatitteliä, koskakysymyksessä on jo lomienkin puoleen hyvin vaatimaton status. Tuollainen tanssinopettajatittelillä esiintyvä joutuu sitäpaitsi olemaan töissä silloin, kun oikeat opettajat ovat vapaa-ajalla esimerkiksi tanssikursseilla tuhlaamassa liikunta- ja tykyseteleitään.
- ATM-tanssija
Siinätäytyyollakemiaa kirjoitti:
Ne naiset löytyvät samasta paikasta kuin miehet jotka katsovat pelkästään sisäistä kauneutta, eli laalaa-maasta.
Suuri salaisuus on se, että naisen "kemia" tarkoittaa vaan sitä että naisen biologis-alitajuinen markkina-arvolaskuri sanoo että miehen markkina-arvo on tarpeeksi korkea. Ei nainen ole tästä laskennasta tietoinen (päinvastoin, kiistää viimeiseen saakka sellaisen olemassaolon), mutta lopputuloksena naisen biologia ja alitajunta pakottaa naisen toimimaan oman etunsa mukaisesti, eli maksimoimaan jälkeläistensä laadun ja menestyksen.
Ihan samalla tavalla kuin mies innostuu eniten riittävän kauniista naisesta, koska se on historiallisesti taannut miehen jälkeläisten määrälle jne. biologisessa mielessä parhaan mahdollisen menestyksen.
Kun tietää tämän salaisuuden, tajuaa että kannattaa vaan opetella kasvattamaan markkina-arvoaan, niin kyllä se nainen sitten tupsahtaa yllättäen vastaan.Valitettavasti miehen markkina-arvoa korottavat ominaisuudet ovat pääsääntöisesti negatiivisia, joten ei kiinnosta niitä itselleni hankkia.
- Markkina-arvokunniaan
ATM-tanssija kirjoitti:
Valitettavasti miehen markkina-arvoa korottavat ominaisuudet ovat pääsääntöisesti negatiivisia, joten ei kiinnosta niitä itselleni hankkia.
Suurin osa miehistä on niin lamaantuneita että haluavat inttää kaikenlaista roskaa markkina-arvosta jotta ei tarvitsisi nähdä yhtään vaivaa.
Ei kannata lukea Laasasta tai jotain palstoja vaan ottaa itse asioista selvää. Laasanen on kopioinut muiden ajatuksia, ja pääosan ymmärtänyt väärin.
Miehen markkina-arvo riippuu kontekstista ja perustuu lähinnä statukseen.
Esim. autiolla saarella jolla on kymmenen naista ja yksi mies, se mies saa ainakin yhden naisen vaikka olisi minkälainen ATM. Tanssit ovat yksi sellainen konteksti, ja siellä tanssitaito ratkaisee statuksen miehelle. Jos katsot niitä muutamaa kaikkein parasta tanssijaa, eikö niillä ole aina kaunis neito käsipuolessa? Naiset ei kuitenkaan jakaannu tasaisesti tanssitaidon mukaan, vaan muutama parhaiten pärjäävä saa valita. Kilpailu on kovaa, mutta palkinnot ovat isot.
Mitä negatiivista on tanssitaidossa? - tutinaavaaneikutinaa
Markkina-arvokunniaan kirjoitti:
Suurin osa miehistä on niin lamaantuneita että haluavat inttää kaikenlaista roskaa markkina-arvosta jotta ei tarvitsisi nähdä yhtään vaivaa.
Ei kannata lukea Laasasta tai jotain palstoja vaan ottaa itse asioista selvää. Laasanen on kopioinut muiden ajatuksia, ja pääosan ymmärtänyt väärin.
Miehen markkina-arvo riippuu kontekstista ja perustuu lähinnä statukseen.
Esim. autiolla saarella jolla on kymmenen naista ja yksi mies, se mies saa ainakin yhden naisen vaikka olisi minkälainen ATM. Tanssit ovat yksi sellainen konteksti, ja siellä tanssitaito ratkaisee statuksen miehelle. Jos katsot niitä muutamaa kaikkein parasta tanssijaa, eikö niillä ole aina kaunis neito käsipuolessa? Naiset ei kuitenkaan jakaannu tasaisesti tanssitaidon mukaan, vaan muutama parhaiten pärjäävä saa valita. Kilpailu on kovaa, mutta palkinnot ovat isot.
Mitä negatiivista on tanssitaidossa?Minä pokkasin kokeilumielessä kerran herraa, jota olin pitänyt jos en parempana niin ainakin erittäin vakavasti otettavana haastajana tanssitaidollisesti ajateltuna. Hän alkoi siinä tanssiessamme täristä käsivarsillani aivan samalla tavalla kuin niin monet daamit häntä ennen. Onkohan viennissäni jotain vikaa? Suuhygieenisestä ongelmasta ei liene kysymys, koska jynssään hampaitanikin mielestäni hyvin huolellisesti ennenkuin föönaan hiukset.
- Kemia10
kemia_on_vain_bonus kirjoitti:
Mistähän löytyisi täysjärkisiä naisia, eli sellaisia jotka osaavat valita miehen fiksummilla kriteereillä kuin kemioilla? Kemioiden pohjalta jos kumppani valitaan, niin tuskinpa muut asiat oikein toimivat yhteen (harrastukset, mielenkiinnon kohteet, elämäntavat, arvot jne.). Se tarkoittaa, että seksi ehkä kiinnostaa, mutta mikään muu parisuhteessa ei toimi. Itse en haluaisi sellaista suhdetta. Pelkkä seksi jos kiinnostaisi, sitä voisi hankkia rahallakin.
Kemia vetovoimana ei tarkoita pelkästään seksiä vaan siinä toimii kaikki osa-alueet,toisen lähellä on vaan niin hyvä olla. Sinulla ei lienee kokemusta moisesta vetovoimasta. Itselläni on kokemus tästä ja muu ei kelpaisi. Kokemusta on myös ihanista mukavista miehistä mutta puuttuu se kemia, ei voi mitään kun ei pysty ei taho sellaiseen suhteeseen. Silti tunnen itseni täysjärkiseksi :-)
- jovainkin
Edellistä komppaan..naiset osaa etsiytyä jääkiekkoilijoiden ym..arvokkaiden seuraan..jokunen tosin joutuu tyytyyn piiritason pelaajiin..jopa penkkiurheilijoihin. Lajittuminen tapahtuu talouden ja oopiarvon mukaan. Vaikka poikkeuksia toki on aina.
Tanssimaailmassa ei läheskään aina kaikki asiat kohtaa, vaikka tanssi sujuisi. Siinä mielessä se on illuusiota, jonka osapuolet luovat haluamallaan tavalla. - tanssikansaaaa
Kuka näitä tanssijanaisia yleensä muuhun tarvitsee kuin tansseihin silloin tällöin?
Mm työelämässä kyllä tärkeitä. Se johtuu naisten hypergamiasta, eli siitä ettei naisille kelpaa sen tasoinen mies mitä he itse ovat.
Ruma nainen vaatii ulkonäöltään vähintään keskitason miehen. Tavallisen ulkonäön omaava nainen vaatii itselleen komeaa miestä.
Lisäksi naiset vaativat että parisuhteessa mies ansaitsee enemmän kuin nainen.
Tämäkö on sitä naisten vaatimaa tasa-arvoa, että miehen pitää olla aina naista parempi ja tasokkaampi, että parisuhteeseen hyväksytään?- Hypergamiahiiteen
Joo-o, aina halutaan keksiä syitä olla korottamatta omaa markkina-arvoa. Mutta ei tuo lopulta selitä mitään. Mistä se hypergamia sitten johtuu?
Kauneus on normaalijakautunut, sosiaalinen status noudattaa puolestaan potenssijakaumaa -- harjoitustehtäväksi jää miksi näin on. Tästä seuraa että mitä suuremmat markkinat, sitä enemmän miehistä muutamat Axl Smithit voittavat ja iso osa häviää. Siksi järkevä mies etsii markkinasegmentin, jossa on enemmän naisia kuin miehiä, ja se on suhteellisen pieni. Kuten tanssit. - Hyväksikäyttöäkö
Tarkoittaako se kun miehen pitää tienaa enemmän, että käytetään sitten varakkaampaa miestä taloudellisesti hyväkseen?? Oletkos sinä, "super-atm" juuri sellainen nainen joka on sitä mieltä että mies maksaa kaiken? Kyllä sen pitäisi riittää että kumpikin parisuhteen osapuoli tulee omillaan toimeen.
Hypergamiahiiteen kirjoitti:
Joo-o, aina halutaan keksiä syitä olla korottamatta omaa markkina-arvoa. Mutta ei tuo lopulta selitä mitään. Mistä se hypergamia sitten johtuu?
Kauneus on normaalijakautunut, sosiaalinen status noudattaa puolestaan potenssijakaumaa -- harjoitustehtäväksi jää miksi näin on. Tästä seuraa että mitä suuremmat markkinat, sitä enemmän miehistä muutamat Axl Smithit voittavat ja iso osa häviää. Siksi järkevä mies etsii markkinasegmentin, jossa on enemmän naisia kuin miehiä, ja se on suhteellisen pieni. Kuten tanssit.Älä jauha paskaa.
Hyväksikäyttöäkö kirjoitti:
Tarkoittaako se kun miehen pitää tienaa enemmän, että käytetään sitten varakkaampaa miestä taloudellisesti hyväkseen?? Oletkos sinä, "super-atm" juuri sellainen nainen joka on sitä mieltä että mies maksaa kaiken? Kyllä sen pitäisi riittää että kumpikin parisuhteen osapuoli tulee omillaan toimeen.
"Tarkoittaako se kun miehen pitää tienaa enemmän, että käytetään sitten varakkaampaa miestä taloudellisesti hyväkseen??"
Kyllä.
"Oletkos sinä, "super-atm" juuri sellainen nainen joka on sitä mieltä että mies maksaa kaiken?"
Olen mies.
"Kyllä sen pitäisi riittää että kumpikin parisuhteen osapuoli tulee omillaan toimeen."
Niin pitäisi, mutta ei useimmille naisille riitä. Nainen käyttää omat tulonsa omiin menoihin ja miehen menot käytetään yhteisiin menoihin.- TanssiYTM
super-atm kirjoitti:
Älä jauha paskaa.
Ilmankos olet ATM ja pysyt sellaisena.
TanssiYTM kirjoitti:
Ilmankos olet ATM ja pysyt sellaisena.
Ilmankos olet kusipää ja pysyt sellaisena.
- elämässä_muutakin
Aloittajalle: Yrität käyttää tanssia välineenä jonkin toisen asian saamiseen. Tässä piilee se vaara, että menetät kummatkin. Pidä nuo kaksi erillään. Tansseihin mene vain tanssimisen takia. Ja keskity elämässäsi muihinkin asioihin, kuin pariutumiseen. Onni tulee sitten joko sieltä tansseista tai jostain muualta.
Tässä on toki se ongelma että pariutuminen sulkee tanssien ovet mikäli nainen ei tanssi. Vai voiko olla niin että pidemmän päälle joku nainen sietää miestä joka käy yksin tanssimassa? Toisinpäin se kyllä toimii.
Ongelmaa ei toki ole jos käy tansseissa vain sitä naista etsimässä, sittenhän voi jäädä pois kun se löytyy.
- Notuota
ei kai keskiajalla eletä enää.
Jos harrastukset ei kohtaa ja siitä tulee ongelma niin taitaa olla muualla ne isommat pulmat.Toki. Mutta harvassa harrastuksessa ollaan yhtä tiiviisti kontaktissa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ettei se nyt niin iso ihme ole jos tanssimaton osapuoli tekee tästä ongelman.
Lisäksi tanssit ovat usein viikonloppuiltaisin joten toisen tansseissa juoksu on yhteisestä laatuajasta pois. Ellei mies sitten ala käymään jossain päivätansseissa mummoja pyörittelemässä, jotenkin kuvittelen ettei näin käy..- höpsänsäät
Niin, vasta sitten voisi (lava)/ravintola)tanssia verrata muihin harrastuksiin jos vaikka kokkikurssille mentäisiin joka viikko viikonloppuiltoina uutisten alkaessa ja tultaisi joskus yöllä pois. Veikkaan, ettei menisi läpi.
- PäiväPanot
höpsänsäät kirjoitti:
Niin, vasta sitten voisi (lava)/ravintola)tanssia verrata muihin harrastuksiin jos vaikka kokkikurssille mentäisiin joka viikko viikonloppuiltoina uutisten alkaessa ja tultaisi joskus yöllä pois. Veikkaan, ettei menisi läpi.
Kauppaan voi päästää muijansa päivälläkin.
Iltamyöhään ei voi päästää mihinkään.
Se on toi mustasukkaisuus.
Onneksi "päivisin" ei voi tehdä mitään mistä tarvis olla mustasukkainen. - tsaidaa
Tähän tarvitse mitään mustasukkaisuutta sotkea. Jos joku haluaa käydä tanssimassa ne ainoat illat jolloin voisi olla yhdessäkin niin eipä se ole mukavaa. Jossain vaiheessa tullaan siihen, että lomatkin suunnitellaan toisen tanssikalenterin mukaan. "voithan tehdän jotain omia juttujasi sillä aikaa" -seuraavat neljä viikkoa. EVVK
- rakkauttaonko
Minulla oli mies joka ei tanssinut ja hän ei pitänyt tanssimisestani joten tanssi jäi vuosikymmeniksi. Suhteen loputtua olen palaillut tanssin pariin. Nykyisin voisin ottaa tanssivan miehen, jos tanssimme sopisi hyvin yhteen, hän olisi mukava ja kiinnostava persoona. Tosin en hae seurustelukumppania, menen tansseihin tanssimaan. Jos mies joka kiinnoostaa minua kysyisi treffeille, voisin lähteä.
Moni mies tanssittaa ihanasti ja on mukavaa rupatteluseuraa. Silti siitä puuttuu se jokin, joka saisi kiinnostumaan seurustelumielessä. Miehessä, jonka kanssa viihdyin kauan oli sitä jotain, hän vei jalat alta. Ei siinä merkinnyt mitään se, että tanssiiko toinen vai ei. Kyllä sen tuntee, jos jotain kohtaan on sähköä ilmassa ja tunne on molemminpuoleinen.
Ehkä aloittajan ei pitäisi etsiä niin kovasti vaan nauttia tanssista ja rupattelusta. Ehkä se sopiva nainen löytyy jostain ihan muualta.Löytyyhän naisia muualtakin. Mutta tämä mainitsemasi se jokin. Voisitko kertoa kuinka se käytännössä omalla kohdallasi vei jalat alta? Ja miksi silloinen miehesi ei pitänyt tanssimisestasi?
- rakkauttaonko
Se on sitä oikeanlaista kemiaa. Katse ja hymy tuntuu vatsassa saakka perhosina ja tunne on molemmin puolinen. Koulutustausta on samaa tasoa, elämäntausta on samantyyppinen, ikä on samaa tasoa, ulkonäkö on samaa tasoa, mielipiteet ja arvot osuvat kohdilleen. Toisen seurassa on vapaa olo, on kuin olis tuntenut toisen aina. Saa tuntea itsensä rakastetuksi, kuin kuningattareksi. Toisen pienet kehon virheet saavat toisen vaan näyttämään entistä komeammalta. Se on sitä, että vaikka olis kuinka paljon toisen seurassa aina vaan janoaa lisää. Siis rakkautta, rakastumista. Mies ei tanssinut, kun ei osannut. Ei päästänyt minua tanssimaan. Luuli kait menettävänsä toiselle miehelle minut, jos menisin tansseihin. Sain muutenkin aikapaljon miesten huomiota osakseni nuorempana. Olin kai kaunis ja hyvätapainen, vaikka pukeuduinkin aika perinteisesti ja peittävästi.
Eli kaikki kohdat iän koulutuksen, ulkonäön mielipiteiden,arvojen ja elämäntaustankin kohdalta pitää olla ensin kunnossa. Sitten vielä pitäisi olla se kipinä...
Anteeksi mutta todennäköisempää on kyllä elää koko elämänsä sinkkuna kuin että tällainen tapaus tulee vastaan. Mutta onneksi olkoon siitä että sinulla se kerran tapahtui.- rakkauttaonko
Niin sain kokea rakkauden ja siitä olen onnellinen. Eihän kaiken tarvitse osua kohdilleen. Riittää, kun riittävän moni kohta sopii. Riittävä yhteensopivuus tasoittaa suhteen karikkoja. Kipinää kyllä tarvitaan. Jotkut miehet saa sydämen väpättämään ensikatseesta saakka. Joskus taas on tavattava useita kertoja ja sitten sitä kipinää kehkeytyy mukaan. Kyllä minulla ainakin on ollut tanssittajia joihin olis voinut tutustua vähän paremmin.
- t453
miksi kuvittelet että pääset naisen kanssa treffeille jos olette jo tanssinut? nainen otti jo sinusta tietyn kuvan eikä halua sinua enää nähdä.itkeminen ei auta mitään. vaan uutta matoa koukkuun
- ÄinäänMiäs
Käteen vedossakin voi tulla taukopäivä
- äinäänmiäs
Näissä änän viesteissä on aina sitä syvällistä sanomaa.
- Neit
Lavamiehet ovat tosiaan tottuneet lukuisten naisten läheisyyteen ja kosketukseen. Halu sitoutua parisuhteeseen on vähäinen, kun ongelmien tullen voi lähteä hakemaan huomiota ja läheisyyttä lavalta. Lavamiehen kanssa on tilanne mies minä lavanaiset. Kerrasta näppini polttaneena ei enää koskaan uudestaan. Lavamiehet sopivat vain tanssimiseen.
Toinen juttu on, että lavamiehet ovat pääsääntöisesti vaatimattoman näköisiä eli laihoja ja lyhyitä. On ajamatonta partaa, huonolaatuista puseroa, keltaisia hampaita, luomia ym. jotka kertovat miehen miellyttämistasosta. Kuntosalilla on ulkonäöllisesti viehättävämpiä miehiä, löytyy kaunista kehoa jolla pystyy rakastelemaan ja kohtaamisissa pätee arkielämän säännöt. Lavalla hyvin vaatimaton mies pääsee tanssimaan, siihen ei vaadita kuin seisominen rivissä naistenhaun alkaessa.
Kovin vaatimaton nainen ei pärjää lavalla, koska taistelu tanssiinpääsystä on kovaa. Siksi jäljelle jää kauniita ja hoikkia. Nuorta tyttöä hakee kuusikymppinen pappa, kyllä se venymistä naiselta vaatii.
Naisena laaja ja syvä tanssiosaaminen ei hyödytä, kun miehet pelkäävät liian hyviä naisia. Itseäni hakevat lähinnä uudet perustaidon omaavat juuri eronneet lavamiehet, jotka tulevat kesälavoille. Tutut kilpatanssijamiehet hakevat nuorempia naisia, koska miehille naisen nuoruus on kaikkein tärkeintä. Tosin itseäni hakevat myös nuoremmat miehet kun näytän kuulemma 10 vuotta nuoremmalta. Se taas ei ole minun intressini, koska mieluiten tanssisin kokeneen tanssijan kanssa. Siksi enää vain täsmäkeikkoja kesälavoille, niin ei tule liian paha mieli.Kyllä jokainen vähänkään normaali mies kuitenkin jossain vaiheessa kaipaa parisuhdetta ja seksiä. Ei pelkkä lavoilla saatu huomio riitä. Sehän loppuu heti kun tanssit loppuvat.
Kai tuo sinun näppisi polttanut mies olisi pettänyt vaikka ei edes tanssisi. Se kun on omasta tahdosta ja luonteesta kiinni. Silloin on ihan sama tanssiiko vai käykö kuntosalilla.- neekerix
Todella ranentava näkemys, että lavoilla käyvät miehet ovat reppanoita, rumia ja epäsiistejä eivätkä osaa rakastella,, mutta lavoilla käyvät naiset kauniita, hoikkia ja kaikella tavalla viehättäviä.
Tuo on ymmästääkseni puhdasta rasismia, siis kokonaisen ryhmän leimaamista ja nimittelyä. - lavatanssimies
"Toinen juttu on, että lavamiehet ovat pääsääntöisesti vaatimattoman näköisiä eli laihoja ja lyhyitä. On ajamatonta partaa, huonolaatuista puseroa, keltaisia hampaita, luomia ym. jotka kertovat miehen miellyttämistasosta. Kuntosalilla on ulkonäöllisesti viehättävämpiä miehiä, löytyy kaunista kehoa jolla pystyy rakastelemaan ja kohtaamisissa pätee arkielämän säännöt. Lavalla hyvin vaatimaton mies pääsee tanssimaan, siihen ei vaadita kuin seisominen rivissä naistenhaun alkaessa."
Miksipä sitä mies tanssimaan opettelisi jos piirakkaa saa muutenkin. Riittää ku o vaan kommee. Hoikka ja lyhyt mies ei saa. Toiset saa joka päivä koko elämänsä ajan toiset saa kerran kymmenessä vuodessa. Ajamaton parta kutittaisi kivasti vanhemman rouvan sisäreittä. Hintti mies paidalla komeilee. Hampaiden väri on kullakin luojalta saatu. Valkaista voi mutta se tehne hyvää kiilteelle. Eri asia on hoitamattomat hampaat. Luomia on meillä kaikilla. Toiset ihmiset syntyvät sukuihin, joissa kaikilla on paljon vartalossa ja kasvoissa luomia. Kuntosalia monet lavatanssimiehet kyllä kaipaisivat.
Lavatanssit ovat sen vaatimattomann miessurkimuksen viimeinen paikka yrittää saada torttua. E.t.kö..s.i.t.ä..t.i.e.n.n.y.t..?..?..?
- tatu8
Sain aikoinaan "lopputilin" naiselta ja eräänä lisäperusteena oli: "kun et sä edes tanssi!". Tästä sisuuntuneena aloinkin käydä ahkerasti tanssikursseilla ja opettelin normifoksin ja -jenkan lisäksi kaikki mahdolliset lajit.
Nyt hyörii naissukukunta ympärillä ja on mistä valita. Arvelen, että tansseissa käyvät naiset edustavat parhaimmistoa sosiaalisuuden ja liikunnallisuuden suhteen. Samoin tekevät myös miehet. Jättäkää tämä turha mollaaminen ja olkaa iloisia ja vähän ylpeitäkin itsestänne.- Vitsinmurjaisit
Vai että parhaimmistoa...heh...tuskin uskot tuohon edes itsekään. Todellisuuden huomaa jokainen lavoilla käyvä. Ja kun seurailee tätä aktiivisesti kursseja käyvää porukkaa, niin ei voi tulla muuhun lopputulokseen kuin, että miten ihmeessä tanssi vetää puoleensa niin lahjattomia ihmisiä. Luulisi tuntikausien harjoittelulla oppivansa edes jotakin.
Mutta jokainen tervetullut pitämään hauskaa :)
- tatu8
Kateus tuo katkeruuden. Yritä kääntää tuo voitoksi.
Tanssi on haastava ja vaikea laji. Liikkeen vieminen lihasmuistiin ei tapahdu hetkessä keneltäkään. Oh hoijaa, onpa täällä vähemmän älykkäitä kirjoittajia.
Melkein säälittävää lukea kommentteja tanssimiehistä tyyliin että ihossa on luomia ja hampaat on keltaiset, vaatteet huonot jne.
Niin se vaan on kaikissa ihmisryhmissä, ei vain tanssijoissa. Luomet ihossa on pitkälti geeneistä johtuvaa, ei ihmisen omista valinnoista. Eikä ne tartu!
Myös naisilla on monesti paljon luomia, kuten avopuolisollani. Eikä hän ole tyhmä, ruma, lihava tai lyhyt.
Itse alkuperäiseen aiheeseen voisin sanoa että kyllä asiallinen ja fiksu mies löytää aina naisseuraa, myös tansseista, ja valinnan varaa todella on.- OonPettynyt
Niin, naispuolisista tanssijoista kavereita kyllä löydän helposti, mutta kun halun saada ENEMMÄN!!!! Tuntuu että tanssinaiset käyttelee tanssimiehiä hyväkseen, kun pyytää autokyytiä tansseihin ja jos mukavan illan jälkeen tanssimies pyytää johonkin muuhun paikkaan treffeille, kun tanssiin, niin sitten nainen menee vaikeeks. Varsinkin yhden naisen takia on ollut muutaman vuoden aiheutunut masennus, kun nainen pyyteli paljon autokyytejä tansseihin ja heti meni vaikeeks, kun pyysin johonkin muuhun paikkaan treffeille. Yksi tuttu halusi kerran auttaa mua, kun kerran vinkkasi kyseiselle naiselle että mulla on tunteita sitä naista kohtaan. Sitten nainen vaan nauroi pilkkaavasti. Nainen edelleen pyysi autokyytiä tansseihin vaikka tiesi tunteeni. Sitten nainen oli joidenkin muiden miesten kanssa tansseissa koko illan tai suurimman osan illasta. Se koko illan oleminen olisi kuulunut mulle, kun kerta kyyti kelpas. Se olisi voinut vaikka joltain muulta pyytää kyytiä, kun tiesi tunteeni ja olisi voinut mielummin vältellä mun kyytejä eikä päästä mua toiseen uskoon. Jos joku sellainen nainen tarjoisi mulle kyytiä jolla olis mua kohtaan tunteita ja mulla ei olis sitä kohtaa, niin kyllä mä mielummin menisin yksin omalla kyydillä tansseihin, niin saisin vapaammin katsella kiinnostavia naisia. Varsinkin siitä on aiheutunut kyseisen naisen takia pitkään kestävä masennus, kun hyvää hyvyyttä kysyin että tuleeko mun kyydissä kotimatkalle ja nainen tuli kyytiini ja samalla tuli toinenkin tuttu nainen kyytiini ja kyydissäni ollessa kyseinen nainen puhui jostain toisesta miehestä että on hänen vakituinen tanssittaja. Kuski ei tuntunut olevan millään tavalla olemassa. Nykyään se nainen on naimisissa sellaisen miehen kanssa, jonka näin tanssivan tyhmän näköisillä tennareilla ja ei mitään kunnon tanssikenkiä.
- nauttiluslaitimmainen
OonPettynyt kirjoitti:

Se on kengän sisällöstä eikä kengästä kii! Maailma on täynnä naisia: Ota ja nauti
- hjp1hjp1

Ei kannata sekoittaa kyytiä / tanssia / kaveruutta / suhdetta / seksiä toisiinsa jos molemmat ei ole samalla fiiliksellä.
- OonPettynyt
hjp1hjp1 kirjoitti:
Ei kannata sekoittaa kyytiä / tanssia / kaveruutta / suhdetta / seksiä toisiinsa jos molemmat ei ole samalla fiiliksellä.
Joo, mut vois siinä tapauksessa sanoa suoraan omat tunteet, kun tietää toisen tunteet itseään kohtaan. Niin mä olen ainakin tehnyt, jos en ole ollut tapaamastani nettideitistä kiinnostunut, vaikka se on ollut musta kiinnostunut. Jos se nainen olisi vaikka sanonut suoraan ettei oo tunteita, niin mä olisin voinut vaikka unohtaa koko naisen aikoja sitten. Mutta jos toisen kyydin ansiosta nainen pääsee pyytämällä vaikka pidemmälle tanssiin, niin kyllä kuskillekkin kuuluis jonkinlainen palkinto, ainakin sillon kun tietää kuskin tunteet itseään kohtaan. Ainakin se koko illan tanssi kuuluisi myös kuskillekkin, kun kehtas olla monen muun jätkän kanssa koko illan. Olisi voinut nainen vaikka kysyä suoraan että saako silti tulla kyytiin vaikka ajattelee kuskia vaan kaverina.
- TanssiinTanssikengillä
nauttiluslaitimmainen kirjoitti:
Se on kengän sisällöstä eikä kengästä kii! Maailma on täynnä naisia: Ota ja nauti
Tansseihin mennään siisteillä tanssikengillä. Tennareilla harrastetaan sisäliikunta palloilupelejä.
- Kemia10
OonPettynyt kirjoitti:
Joo, mut vois siinä tapauksessa sanoa suoraan omat tunteet, kun tietää toisen tunteet itseään kohtaan. Niin mä olen ainakin tehnyt, jos en ole ollut tapaamastani nettideitistä kiinnostunut, vaikka se on ollut musta kiinnostunut. Jos se nainen olisi vaikka sanonut suoraan ettei oo tunteita, niin mä olisin voinut vaikka unohtaa koko naisen aikoja sitten. Mutta jos toisen kyydin ansiosta nainen pääsee pyytämällä vaikka pidemmälle tanssiin, niin kyllä kuskillekkin kuuluis jonkinlainen palkinto, ainakin sillon kun tietää kuskin tunteet itseään kohtaan. Ainakin se koko illan tanssi kuuluisi myös kuskillekkin, kun kehtas olla monen muun jätkän kanssa koko illan. Olisi voinut nainen vaikka kysyä suoraan että saako silti tulla kyytiin vaikka ajattelee kuskia vaan kaverina.
Et oo tosissasi. Et voi olettaa, vaikka tarjoat kyydin niin saisit koko illan tanssittaa ja sitten vielä sekin kaupanpäälle. Ihme jos et hoksaa tuollaista asiaa onko toinen kiinnostunut vai ei. Paras kun et ota naisia kyytiin jos luulet että sinuun sitoudutaan pelkällä autokyydillä. Täytyy sanonta, että en ihmettele yhtään, että naiset ei kiinnostunut jos ajatusmaailma on tuollainen. Kasvamappas nyt mieheks ja ymmärrä, että suhteeseen tarvitaan se vetovoima eli ne kemiat kohdilleen.
- hjp1hjp1
Herää jo!
Vaikka kuinka olet kuskannut ja sulla on tunteita, et voi vaatia siitä mitään palkintoa tai vastatunteita toiselta osapuolella.
Hän saattaa oitää sinua hyvin rasittavana. - Kissapuumavaileijona
Joo, aika moni nainen viestittelee, että kiva olisi tansseissa käydä, mutta kun ei ole autoa eikä kyytiä. Mutta tuon perusteella ei kovin helposti kannata kuskiksi lupautua ja luulla saavansa jotain muutakin. Vähän samaa kategoriaa, että naiset sanovat, kuinka ihana ja hyvä viejä olet, tanssitaanko vielä seuraavat parikymmentä kappaletta. Ovat vain tosiasiassa kartoittaneet illan tarjonnan, ja todenneet, että helpoimmalla pääsee ja saa edes tanssia, kun kestää tätä hemmoa vähän pidempään. Naiset ovat aika juonikkaita :)
- OonPettynyt
Joo, on juonikkaita. Voisi silti olla rehellinen, jos ei halua antaa toisen odottaa liikoja. Kyllä noi juonikkaat kyydin pyytämiset on hyväksikäyttöä siitä huolimatta, vaikka maksaa bensat. Kysyn suoraan että nauttivatko jotkut naiset siitä että, jos huomaa kuskilla olevan tunteita ja silti pitävät pilkkanaan, kun kyyti silti kelpaa ja ei sano suoraan mitä itse tuntee? Ei tanssimiehet tietääkseni yleensä ole väkivaltaisia, jos heille kertoo rehellisesti mitä nainen itse tuntee.
Turha sitä on itkeä jos on naisten vietävänä. Tanssissakin se on mies joka vie. Jos kasvattaa oman pään sisällä jotain turhia toiveita jostain muustakin niin onhan se ihan oma vika. Peli pitää tehdä selväksi ja vaikka KYSYÄ missä mennään. Sitten sen perusteella vetää rajat. Ja jos ei tule selvää vastausta niin unohtaa sellaiset tapaukset heti. Naisia kyllä maailmassa riittää.
- tangonHuumaa
Miehenä vastaan, enkä voi kuin arvailla.
Tanssia harrastavat naiset (naiset yleisesti) saavat miehen "iskettyä" mistä hyvänsä. Ei ne tarvi siihen tanssilavaa.
Tansseissa he käyvät vain tanssi-ilon takia. Haluavat tanssia monen taitavan viejän sylissä joka ilta. Miksi ihmeessä tanssia rakastava nainen tai mieskään, valitsisi elämänkumppaniksi tanssivan puolison?
Tanssi-illat olis hetken nautinnollisia, mutta äkkiä tulis arki.
Mustasukkaisuus alkais vaivaan puolin ja toisin, jos tanssittas erillään.
Tanssin suola on juurikin kymmenissä eri tanssitettavissa. Miten kokee tanssin ja tulee koetuksi/hyväksytyksi.
Itse olen varattu ja kohtalaisen hyvä tanssiva mies yli 50v.
En ole mikään erikoisen suosittu ollut ikinä naisten kanssa. Nykyään lavoilla tulee sillon tällöin suoria "ehdotuksia" ja usein annetaan ymmärtää, (muutakin olis tarjolla)
En sitten ole kokeillut mihin asti naiset olisivat valmiit meneen. Tämä "kiinnostus" voi olla pelkkää lumetta että saatas lisäää yhteistä tanssiaikaa?
Lavoilla käy myös naisia jotka eivät harrasta tanssia, vaan ovat pelkästään hakemassa miestä. Yleensä tanssitaidottomia, uusia kasvoja, miestenhaulla jo koittaa saada mieleiseen mieheen katsehaun. Jos onnistuu, ei ujostele sanoa mitä on vailla. Viimeistään naistentunnin puolessavälissä on jo poistunut "uhrinsa" kanssa. Näihin törmää pari kertaa kesässä, eli ei ole kovin paljoo.
Ehkä hyvin tansivat kiinnittää herkemmin heidänkin huomion? Mutta uskoisin heidän kritereihin vaikuttavan enemmän siisti ulkonäkö, käytös, ikä ja muut mieltymykset.
Ukkomiehet varmaan on mieluisempia tanssittajia varatuille, kuin myös sinkuille jotka ei varsinaisesti hae seuraa. Se oikea, mieleinen ei hakemalla löydy ja uskon naisten yleisesti käyvän pelkän tanssin takia lavoilla. Jos kolahtaa, niin kolahtaa. Tanssinharrastusta se ei paranna.
Näin mimä sen näkisin.- TanssinIlo
Hyvin nähty.
- tangonHuumaa
TanssinIlo kirjoitti:
Hyvin nähty.
;-)
- himokkuudenanatomiaa
Jo vuosikausia päällä olleensa hakunsa myötä Huuma on viimeinkin saavuttamassa erittäin suurta ahaa-elämystä: ehkäpä jo vajaan vuoden kuluessa Huuma lopultakin käsittää, että himot ne on hiirelläkin, vaikka se olisi aivoituksiltaan täysin käsittämätön naaras. Yleensähän mies oivaltaa tämän jo mopedi-iässä.
- Anonyymi
Tanssiminen on perseestä, eikä se ole miehekäs harrastus. Keskittäisitte voimavaranne esimerkiksi yhdyssanojen opetteluun, tälläkin sivulla on ties miten monta väärin kirjoitettua yhdyssanaa.
P.S. Jos kirjoitat sanan "enää" väärin laittamalla n-kirjaimen sinne loppuun, olet idiootti. - Anonyymi
Tähän löytyy ihan simppeli selitys. Nainen haluaa päästä mittauttamaan oman markkina-arvonsa tansseissa ja koko ajan katsellaan että löytyiskö parempi mies tilalle. Miehelle tätä mahdollisuutta ei haluta antaa vaan mies on omien kavereittensa kanssa kun nainen on tansseissa tai oikeastaan mieluummin töissä jotta pystyy rahoittamaan naisen tanssiharrastuksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.35089481 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12581Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692368- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161552Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91401- 1121347
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601320Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227