Kotihoidon tuki viivästyttää Suomessa äitien paluuta töihin ja pienentää tuloja sen jälkeenkin, kirjoittaa HS:n Skandinavian-kirjeenvaihtaja Elina Kervinen. Ruotsissa tuen lakkauttaminen oli hallitukselle poliittisesti kivutonta.
Kolumni: Suomen kotihoidon tuki on poikkeus
Kotihoidon tuki vaikuttaa norjalaistutkijoiden mukaan kielteisesti työmarkkinoiden tasa-arvoon.
HS.FI
Kolumni: Suomen kotihoidon tuki on poikkeus
2
<50
Vastaukset
- JärkiTaasKäteen
Näin korkeiden työttömyyslukujen aikaan se on edullisempaa maksaa pientä kotihoidontukea kuin suurempaa työttömyyskorvausta. Pitää huomioida että joku työtön saa työpaikan siksi aikaa kun äiti hoitaa kotona lapsiaan. Syntyy myös huomattava säästö jos lapset eivät mene päiväkotiin, kunnallisen päivähoidon hinta on yli tonnin per kersa/kk, eli jopa yli kolminkertainen siihen nähden mitä kalliimpaankin maksuluokkaan kuuluvat maksavat.
Aina ei lasten laitostaminen jo heti äitiysloman jälkeen ole suinkaan paras vaihtoehto, myös sairauskierteet käynnistyvät tarhaan menon jälkeen, eikä sekään ole yhteiskunnalle halpaa kun vanhemmat ovat pois töistä lasten sairastamisen vuoksi ja kulut juoksee silloinkin hoitopaikasta.
Eri asia olisi jos olisi työvoimapulaa.- Relsim
Kyllä näin ja tosiasia on myös se, että hyvin moni kotiäiti ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksi sen takia, että työttömyyspäiväraha on isompi kuin kotihoidon tuki. Ja vie myös lapsensa hoitoon koska subjektiivinen päivähoito-oikeus on olemassa.
Hyvin harva äiti jää kotiäidiksi kotihoidon tuen takia; toki se on hyvä lisä mutta varsinaista vaikutusta päätökseen sillä tuskin on.
Nykyhallistuksen linjausten mukaista tosin olisi lakkauttaa kodinhoidontuki, onhan sillä kuitenkin eniten merkitystä perheille, joissa on muutoinkin niukkaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410