Valuuttaterveisiä täältä Panaman lämmöstä sinne sohjolandiaan. Kuohunnan hälvettyä kävin sukeltamassa rubluutin kanavasta ja tein melkoisen homman puhdistaessa sen levästä ja muusta siihen tarttuneesta kuonasta. Yksi erakkorapukin oli tehnyt siihen pesänsä, mutta sitä en toihtinut jättää kodittomaksi, vaan tein reilun treidin ja annoin Buickin pakoputken vastineeksi ja vielä 400% tuottoodotukset pakoputkelle. On ollut tyytyväinen kaupaan, ainakaan en ole kuullut mistään muusta.
rubluutti tahkoaa nyt 400-780% voittoa kuukaudessa ja ainoa ongelma on, että kuumetessaan kovissa treideissä se tupsauttaa vielä leväpölyä ilmoille sakeana vihreänä pilvenä. Make some green olenkin aina silloin todennut. Ja vihreää todella tuleekin. Enimpiä pitää,jo haudata maahan.
ja teille capinauteille, että turha on tulla vaatimaan rubluuttia takaisin. Kansainvälinen merilaki määrittää löydetyn hylkytavaran löytäjän omaisuudeksi, ellei se ole muinaismuistona suojeltu. Panaman kanava on merialueeseen rinnastettava vesireitti.
pipsi mulle, kakku ja ulosotto sulle. Rosita tuoppa meille vielä kuohujuomaa.
sex and pips and rockn roll
4
<50
Vastaukset
- panamanKonsuli
Ruja äitinsä Veskan kanssa on kuulemma kaivanut louhintaluolastaan tunnelin Panamaan, et sattumalta törmännyt heihin, on kuulemma mukana useampi serveri ja useampi saavillinen "onecoin" kolikoita.
Kolikot pitäs takavarikoida ja jakaa 1400000 jäsenelle.
Jos näet viitsitkö myös katsoa onko mukana Suomalaiskonnia, krp:llä voipi olla ihan pientä asiaa.. - panomiespanamasta
Pitääpä kuulostella. Vanhana koiranjalostuksen harrastaja vaikuttaisi hyvälle yhdistelmälle pariuttaa rubluutin kanssa. Ei sillä, että lisää tarvitsisi, mutta nälkä,kasvaa syödessä,,kuten sanotaan. Ja rubluutti alkaa olla jo siinä iässä, ettei siitä louhintahommiin enää ole, joten jälkikasvua voisi alkaa turvata.
- B.rappann
Anna palaa. Ota videolle kun louhintaluolaan tunkeudutaan.
- 12345654321
Joku törkimys väitti että Aarnioiden kukkapuskissakin oli rubluutteja.
Huonosti haudattuja.
Onko Aurinkorannikontähtönenkin Panamassa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422