Olisin mieluiten hoitanut tämän asian kahdenkeskeisesti, mutta minulla ei ole sinun sähköpostiosoitettasi, joten en voi laittaa sinulle mailia, joten sanon asiani tässä näin yleisesti.
Luin tuota tekemääsi ikäerotopicia, ja minusta se meni jo hieman liian pitkälle.
Oli aivan selvää, mitä tarkoitat kyseisellä topicilla. Yllättävää - minä olen 16 ja poikaystäväni 19. Ja kuinkas tänne vaan ilmestyykin tällainen topic, jossa pohditaan juuri 16-vuotiaan ja 19-vuotiaan välisen ikäeron "terveyttä"? Jospa kuitenkin opettelisit hieman käytöstapoja ja miettisit sen jälkeen mitä topiceja kirjoitat ja mitä et.
Luin myös kyseisestä topicista, että minä olen sinun kimpussasi. Tietääkseni en ole sinua jahdannut/ollut kimpussasi, muutenhan kommentoisin väittömästi parin minuutin viiveellä jokaiseen kannanottoosi, olisin selvittänyt yhteystietosi kotiosoitettasi myöten. Olenko siis yhä kimpussasi? Tietääkseni tämä on yleinen forumi, jossa jokainen saa ilmaista oman mielipiteensä. Jos sinua niin kovasti minun mielipiteeni häiritsevät, jätä ne lukematta.
Voisin myöskin todeta, että tiedän, ettei 16-vuotias ole vielä aikuisen tasolla lähellekään, mutta minun ja poikaystäväni seurustelu on jo huomattavasti vakavammalla pohjalla kuin 13-vuotiaana aloitettu seurustelu, voisin väittää, että 16-vuotias sentään tajuaa elämästä jo reilusti enemmän kuin 13-vuotias. 16-vuotiaskin on kasvavassa ja kypsyvässä iässä (kuten myös 19-vuotias).
Että näin.
Luin tuota tekemääsi ikäerotopicia, ja minusta se meni jo hieman liian pitkälle.
Oli aivan selvää, mitä tarkoitat kyseisellä topicilla. Yllättävää - minä olen 16 ja poikaystäväni 19. Ja kuinkas tänne vaan ilmestyykin tällainen topic, jossa pohditaan juuri 16-vuotiaan ja 19-vuotiaan välisen ikäeron "terveyttä"? Jospa kuitenkin opettelisit hieman käytöstapoja ja miettisit sen jälkeen mitä topiceja kirjoitat ja mitä et.
Luin myös kyseisestä topicista, että minä olen sinun kimpussasi. Tietääkseni en ole sinua jahdannut/ollut kimpussasi, muutenhan kommentoisin väittömästi parin minuutin viiveellä jokaiseen kannanottoosi, olisin selvittänyt yhteystietosi kotiosoitettasi myöten. Olenko siis yhä kimpussasi? Tietääkseni tämä on yleinen forumi, jossa jokainen saa ilmaista oman mielipiteensä. Jos sinua niin kovasti minun mielipiteeni häiritsevät, jätä ne lukematta.
Voisin myöskin todeta, että tiedän, ettei 16-vuotias ole vielä aikuisen tasolla lähellekään, mutta minun ja poikaystäväni seurustelu on jo huomattavasti vakavammalla pohjalla kuin 13-vuotiaana aloitettu seurustelu, voisin väittää, että 16-vuotias sentään tajuaa elämästä jo reilusti enemmän kuin 13-vuotias. 16-vuotiaskin on kasvavassa ja kypsyvässä iässä (kuten myös 19-vuotias).
Että näin.
Vastaukset 84
Vanhimmat
HYVÄ MEGHAN!Olen samaa mieltä..Et ole hänen kimpussa vaan hänen mielikuvitus hyrrää aika pahasti...Ja tämä oli taas MINUN mielipiteeni.
minkä ikäinen sä oot? vaikutat kauheen fiksulle tyypille :)
Tuossa taisin jo mainitakin, että olen 16-vuotias, tätä nykyä kylläkin lähempänä 17 ikävuotta :)
joo huomasin sen näin jälkeenpäin ;)
sä oot muakin monesti auttanu kaikissa viesteissä,joten suuri kiitos sulle!
Eipä tuossa mitään kiittelemistä ole, kivaa, jos voin olla edes jollekin avuksi :)
"Tietääkseni tämä on yleinen forumi, jossa jokainen saa ilmaista oman mielipiteensä. Jos sinua niin kovasti minun mielipiteeni häiritsevät, jätä ne lukematta."
Kuten itse sanoit.
Eli saan aivan vapaasti ilmaista mielipiteeni myös kolmen vuoden ikäerosta.
Saat toki, mutta sinuna en ihmettelisi, miksi en kamalasti pidä kommenteistasi, kun et viitsi edes vaivata pientä päätäsi ajattelemalla, mikä on kohteliasta, mikä ei.
Minä sentään olen aina pyrkinyt miettimään, etten kommentoi mitään sellaista, mikä toisia ihmisiä loukkaisi, olen vain ilmaissut mielipiteeni omalta kannaltani, enkä ole sillä vedonnut muihin ihmisiin edes vihjailevasti. Mikäli minulla on jotain henkilökohtaista sanottavaa, sanon sen henkilökohtaisesti.
Toivottavasti tuo topic poistuisi mahdollisimman kauas tästä forumista, onneksi tällä palstalla on "sheriffi".
miks se pitäis poistaa? Kai täällä saa sanoa mitä huvittaa, jos ei se loukkaa muita. mistä tiedät että tarkoitin juuri sinua? voihan mulla olla vaikka kaveripiirissä 16- ja 19-vuotiaat ,jotka seurustelevat keskenään. Ei kaikki liity aina SINUUN!!
Oletpa sen tuolla myöntänyt, kun muutkin ovat tainneet tajuta, keneen tuolla vihjat. Lue ensin topic läpi ( omat vastauksesi) ja mieti sitten liittyykö se minuun vai ei.
(Psst. Se pitäisi poistaa sen takia, että tänne forumiin ei sääntöjen mukaan saa kirjoittaa toista loukkaavia topiceja - pohdi itse sitten lopputulosta).
Ja lisäksi: olen edelleenkin sitä mieltä että kolme vuotta, alaikäisenä on liian suuri ikäero. se on mun mielipide. ei siitä tarvitse loukkantua! Ja et sille mitään voi
Saa sanoa mielipiteensä mutta tollanen menee jo liian pitkälle. Alat höpöttää jälkeenjäämisestä ja suunnilleen kehitysvammasta. Ja ihan niin kuin he olisivat huonompia ihmisiä.
Sulla taitaa olla ihan tarkoituksenomaista toi Meghanin asioihin puuttuminen ja puutut niihin vielä tollain haukkumis kannalla. Vihaat ihan syyttä Meghania ja aika outoa, että saat tollasen käsityksen aikaseksi hänestä jollain keskustelufoorumilla.
Hienoa, kerrankin asiallista tekstiä, eikä pelkkää solvaamista.
Se on sinun mielipiteesi ja sinä voit sen pitää, mutta koska tiedän itse suhteeni laadun ja meidän molempien henkisen kehityksen tietääkseni sinua paremmin, voin hyvillä mielin pitää oman mielipiteeni.
Tähän vedoten sinun mielestäsi siis 13-vuotiaan ja 16-vuotiaan suhde on myöskin liian suuri ikäeroltaan, vaikka 16-vuotias ei ole täysi-ikäinen? No, tässä asiassa (mikäli tätä mieltä olet) voin rehellisesti sanoa olevani samaa mieltä; 16-vuotias on käynyt yläasteen sekä murrosiän suurimmilta osilta läpi, joten tämä suhde on ehdottomasti "epäterveempi" kuin esimerkiksi tämä 16-vuotiaan ja 19-vuotiaan suhde - molemmat ovat käyneet murrosiän sekä peruskoulun lävitse ja suuremmalla osalla samassa ajatusmaailmassa elävät, esimerkiksi juuri näiden seikkojen takia.
Tämä on minun mielipiteeni, eikä siitä tarvitse loukkaantua. Ja et sille mitään voi.
Kyllä 16-vuotias on vielä murrosikäinen!
Niin ja joku 18 vuotta täysi-ikäisyyden rajanako sitten vaikuttaa muullakin tavalla, kuin vaan lakipykälänä? Entäs onko mielestäsi liian suuri ikäero jos on yhtä päivää vajaa 18 vuotias ja sitten 20-vuotias?
no äläpä kysele tyhmiä, kun aivan hyvin itsekin tiedät vastauksen...
Pidät siis omaa mielipidettäsi tyhmänä? Sitä nimittäin kysyin.
Mutta jos pidät omaa mielipidettäsi tyhmänä niin ehkä minunkaan ei sitä tarvitse sitten ottaa todesta ja arvostaa.
Anteeksi, katsoin, että minun kysymykseeni vastasit, mutta näköjään et, joten eipä mitään :)
Kyllä jaksaa lässyttää turhaa paskaa. ja muuten tuo äsköinen viestini ei ollut tarkoitettu sulle. Ja sähän alennut tässä vaan vastailemalla tuollaista tyhjää sontaa, ihan pikkupennun tasolle... :D
Kyllä jaksaa lässyttää niin kauan, kuin itsestä siltä tuntuu. Huomasin, että äskeinen sun viestisi ei ollut tarkoitettu minulle ja minä tietääkseni pyysin anteeksi.
No, empä ole ainoa tässä keskustelussa, joka on sitten alentunut ihan pikkupennun tasolle. En ainakaan ole siinä alemmuudessa se kaikkein alimmaisin.
niin sä huomasit ettei se ollut tarkoitettu sinulle ja mä taas huomasin sen vasta kun olin oman viestini jo lähettänyt... eikö me tässä väitellä jo ihan typeristä asioista?
niin ja toi järjestys tossa alimmaisuudessa on ihan taas vaan sun mielipide. ja fakta on....
*Huokauksia*
"Ja fakta on.." olenko muuta väittänyt? Mielipiteensä kullakin, en minä voi sinua syyttää sen takia, että sinulla on omat mielipiteet. Voin vaan sanoa omat mielipiteeni.
No, onneksi jokaisella forumilaisella on oma päättelykyky ja voivat aivan vapaasti päätellä tästäkin asiasta mitä tahtovat.
Itse taidan kuitenkin painua äidinkielen kirjoitelman pariin, jotta saisin edes hieman näitä kouluhommia pois alta. Hei hei!
niin, täytyy minunkin lähteä näitä matikan 1 1 laskuja laskemaan..
Voiko tuota lapsellisemmaksi enää päästä?
Mieluummin minä kyllä kirjoitan äidinkielen kirjoitelmaa, että saan sen ajoissa valmiiksi (lukio kun ei jousta niissä asioissa), kuin väittelen sinun kanssasi täysin turhasta.
Sinä tuossa äsken kitisit, että me väitellään jo aivan turhista asioista - oikeassa olet. Mutta eipä osoita kauheasti kypsyyttä, että vielä jatkat valittamista, kun minä totean lähteväni.
Joka tapauksessa, taidan tästä nyt tosissaan lähteä ja palailen illalla, jos jaksan katsella tätä meininkiä täällä.
itsehän sä jatkat tota väittelyä, eikä sun ole mikään pakko vastailla kaikkiin mun typeriin viesteihin! eikö sun pitäny mennä jo? Heippa!
Meghan vois pitää turpansa kiinni ja teenqueen vois olla valittamatta joka asiasta ja lopettakaa toi tejän lapsellinen kinastelu.
siis hahahahaha oikeesti...noita tein väittelyitä..
Mutta muista, että toisen tahallinen loukkaaminen netissä on kielletty. Meghan ei ole missään vaiheessa sinua haukkunut, lähinnä sinä olet se kiukutteleva osapuoli.
Kolme vuotta ei ole paha ikäero. Itse elän avoliitossa neljä vuotta vanhemman miehen kanssa, itse olen 18. On selvää, että kun pohdit 16 ja 19 - vuotiaiden suhteen terveyttä, olit osoittanut sen Meghanille piilokiukkuiluksi.
Vaikka oletkin vasta 13, voisit osoittaa hieman asiallisuutta. Toisen loukkaaminen tahallisesti on nettietiketin vastaista, vaikka se tapahtuisi nimimerkin takaa.
Mutta koska en ole nimiä tuonut tuon asian yhteydessä esiin, se ei ole kiellettyä! Ei kukaan voi 100% varma olla kenestä puhun. näin se vaan on.
Tuo toisten rakkaus asioihin sekaantuminen on aivan sairasta ja senhän minä taisin jo ilmoittaa kun vastasin hänen viestiinsä.
Mutta tosi paljon onnea ja hyvää jatkoa sinulle meghan
:)
=)
Kiitos, kiitos :)
Ei siinä mitään, mutta hieman ihmetyttää, kun TeenQueen tuntuu tietävän minun suhteeni poikaystävääni paremmin kuin minä itse, tietääkseni kuitenkin tunnen oman poikaystäväni paremmin kuin ihminen, joka meitä kumpaakaan ei ole koskaan nähnyt. Ei ole mitään arvostelemisen varaa siinä vaiheessa, kun ei tiedä toisten tilannetta henkilökohtaisesti. Mutta jokainen tavallaan, olkoon hän minun puolestani omien mielipiteidensä kannalla, onneksi minä sentään tiedän itse asioiden oikean laidan :)
hei meghan oletko tyhmä?? Itsekin tunnut tietävän minun suhteestani enemmän kuin minä itse. Minä tiedän rakastavani, kun taas sinä väität etten tämän ikäisenä kykene vielä rakastamaan!!! Silloinhan sinä juuri luulet tietäväsi paremmin minun tunteistani kuin minä itse....
En minä ainakaan itseäni tyhmänä pidä, ihan normaalina 16-vuotiaana.
En ole missään vaiheessa väittänyt tietäväni sinun suhteesta paremmin kuin sinä, enkä ole esittänyt vastaavanlaisia kommentteja. Olen esittänyt asiat yleisesti, ja jos et huomaa yleisen asian sekä henkilökohtaisen asian eroa, niin anna olla. Ihan ymmärrettävää se on, ettei 13-vuotias vielä kaikkea ymmärrä.
Onko se noin vaikeaa antaa minun elää omaa elämääni? Kasvaisit edes hieman, sinun juttujasi olisi silloin paljon mukavampi lukea, eikä tarvitsisi aina odottaa, milloin forumissa odottaa seuraava herjaava viesti.
en jaksa väitellä pikkuaikuisen kanssa, kun loppua ei näy tulevan!
Pikkuaikuisen.
Pidä minua millaisena haluat, en minäkään jaksa ihmisten kanssa väitellä turhasta ja vielä kun molemmilla on vahvasti omat mielipiteensä eivätkä he niistä luovu.
Toivoisin kuitenkin, että kunnioittaisit minua edes sen verran, että jättäisit naurettavat ja lapselliset sekä erittäin vihjailevat topicit pois. Ei sinun tarvitse minusta pitää, mutta kaikkia ihmisiä sentään pitäisi kunnioittaa.
Tulipa tässä siis vaan mieleeni, että johtuuko väittelyinnostuksen hiipuminen siitä, kun et keksi vastaväitteitä?
Olet kyllä oikeassa - on se lapsen kanssa väitteleminen aika turhauttavaa.
ymmärsit viimein :)
olet muuten fiksu, mutta tuon tajuamiseen meni kauan :D
Teenqueen-91 onkin aika fiksu. Hirveä kasa ihmisiä provoisoituu hänen jutuistaan ja häntä kauhistellaan... onko tuo -91 oikeasti syntymävuotesi? I like it :)
olen samanikäinen kanssasi,ja poikaystäväni on samanikäinen kuin sinun!
Olen aivan samaa mieltä kanssasi!
*tumaista lukee tuommosen kakaran puhetta, että tietää rakkaudesta jotain ja väittelyä yleensäkki. kun tuossa ikäero topici:ssa puhu, ettei 16 vuotiaskaan voi tietää vielä mitään rakkaudesta, että mieliala vaihtelee minkä kerkiää vielä sillonki. ku hällä itellä on (ehkä) se vaihe juuri kohdallaan, nii onko TeenQueen sitte joku erikoinen tapaus, jos hänellä itsellään ei vaihtele mieliala/-pide MYÖS näissä rakkaus asioissa?
mun mielestä hänen ei tarvisi millään tavalla puuttua toisten asioihin. ja vaikka kirjottaa muka niin yleistämällä, nii eiköhän sitä huomattu, kenestä puhuttiin.
mutta onnea meghan:lle, että kestää tuommosen ipanan valitusta :)
siis tuo ei ollu meghanista vaan TeenQueenista.. jäi tuossa kiireessä mainitsematta tarkemmin, kenestä puhuin..
Olen aivan samaa mieltä! TeenQueen olet todella lapsellinen kakara, mutta samoin sinä meghan, et ole näköjään yhtään sen aikuisempi kuin tuo teinikuningatar! Ihan yhtälailla lapsellisesti väittelevät molemmat. Ja nyt jo täysin naurettavista asioista! Lopettakaa jo lapset hyvät tuo kinastelu!
jatkoa nimim: pulliaisen:n tekstille...
En ymmärrä miksi sinä Meghan vanhempana ja viisaampana jaksat välittää tuollaisen pikku lapsen jutuista. Anna sen olla, ja kehitellä yksin noita tarinoitaan, eiköhän tuo jossain vaiheessa lopeta kun et jatkuvasti väittele sen kanssa. Sehän selvästikin nauttii kun saa ärsytää muita. En minä ainakaan huomioisi ollenkaa tuollaisen pikkutytön höpinöitä.
Niin, toivottavasti nuo nyt jo uskoivat ja lopettivat kiistelyn. Aiheena täällä on rakkaus. Miten tuollainen älytön kiistely Teenqueen ja meghan enää mitenkään liittyy rakkauteen?
Tai ehkäpä tuo teenqueen onkin meghanin sivupersoona? Ovat sitten niin toistensa vastakohtia, ja aina ilmestyvät kuin myöskin katoavat yhtäaikaa. Oletteko huomanneet?
Itse luulen näin, enkä usko että ovat eri henkilöitä ennen kuin teenquuenkin rekisteröi itsensä ja laittaa kuvansa galleriaan.
Sinä aloit pohtia, että minä ja TeenQueen olisimme sama henkilö.
Voin rehellisesti sanoa esiintyväni tässä forumissa ainoastaan Meghanina. Kun kerran on rekisteröity nimimerkki, miksi turhaan käyttää jonkun toisen nimimerkkiä? Kyllä minä ja TeenQueen olemme kaksi aivan eri ihmistä.
Ja vielä Mymmelille, myönnettäköön, että olet täysin oikeassa. Kiehahti vain hieman yli tuo ikäerotopic :)
Niin, tai ehkä kaikki onkin UFOjen tekosia?
Onkohan sulla nyt vähän liian vilkas mielikuvitus? :)
Näillä minun ja TeenQueenin kahdella viestillä oli 2 minuuttia aikaeroa, varmaan saa tämä mietiskelijä vielä lisää pohdittavaa ja pontta ajatukselleen, että oltaisiin sama henkilö :P
Meikäläinen rupaa jo pohtimaan, että tietääköhän tämä yksi ja sama henkilö edes sen, että kirjoittelee tänne peräkkäin eri nimimerkeillä? :)
Joo.. mutta olkaa sovussa molemmat ja oikeestaan kaikki.
"Meikäläinen rupaa jo pohtimaan, että tietääköhän tämä yksi ja sama henkilö edes sen, että kirjoittelee tänne peräkkäin eri nimimerkeillä? :)"
Täytyy todeta, että olisi liian työlästä kirjoittaa vuoron perään (ja vielä noin lyhyellä aikavälillä) rekisteröidyllä ja rekisteröimättömällä nimimerkillä, vielä kun mietitte, kauan viestien kirjoittamiseen ja lähettämiseen menee, tuo aika ei mitenkään riittäisi.
huh huh, älkää nyt kuitenkaan tuollaista epäilkö.. nyt tässä tuli sentään väliä jo yli 5 minuuttia. :)
Tämähän menee jo todella mielenkiintoiseksi! Ehkei meghan tai sitten teenqueen todella tiedä edes sivupersoonansa/-persooniensa olemassaolosta..
Itselläni ei ole sivupersoonia, sen voin sanoa. Edes parhaat ystäväni eivät tiedä minkälaisia salasanoja käytän, kaiken lisäksi omat salasanani kyllä poikkeavat toisistaan, jokaiseen paikkaan oma salasanansa. Lisäksi minun nimimerkkini on rekisteröity, jonka takia minulla ei ainakaan esiinny sivupersoonia.
En myöskään usko kenenkään täällä olevan niin typerä, että alkaisi kirjoittelemaan TeenQueenin nimimerkillä. Asiat kun voi sanoa omalla nimimerkilläänkin, niin miksi sitten ottaa nimimerkkiä, jota joku toinen jo käyttää? Pohtikaa päänne puhki, mutta ette te minusta ja TeenQueenista pysty sulattamaan kahta henkilöä yhdeksi :)
Ei, mutta minä tarkoitin, että ehkä sinun mielesi on luonut toisen persoonan josta et ole tietoinen, joka ottaa aina vallan silloin tällöin, ja se käyttää nimimerkkiä teenqueen-91. Erittäin harvinaista, mutta mahdollista. Vakava sairaus.
En minä nyt sentään niin sairas ole, että kehittäisin itselleni toisen persoonan. Kuten tuossa jo kerroinkin muutaman faktan, minun on lähes mahdotonta kirjoittaa tänne kahdella eri nimellä, vielä kun toinen on rekisteröity ja toinen rekisteröimätön. Minusta tuntuu kyllä aivan yhtälailla, että kaikki mietiskelijät ovat yksi ja sama henkilö, kenellä kolmella olisi tarvetta tästä asiasta ottaa henkireikää?
Meghan on ihan aito Meghan, ja TeenQueen on ihan aito TeenQueen, ja nämä kaksi henkilöä ovat täysin eri ihmiset niin forumissa kuin oikeassa elämässäkin. Itse en tunne TeenQueeniä kuin netistä, eikä hänkään minua kuin netistä, nimenomaan tästä forumista. Pitäkää meitä sitten samana henkilönä jos asiaa on todellakin noin vaikea sisäistää, sattumien summa on joskus ihmeellinen.
En ole noiden muiden mietiskelijöiden kanssa sama henkilö, en ainakaan tietääkseni.
Sitten vielä, että ethän sinä välttämättä itsekään tiedä jos mielesi on luonut toisenkin tai jopa useita persoonia. Ihmismieli on kummallinen
On tosiaan harvinaista, mutta mahdollista että ihmisen persoona on jakaantunut kahteen tai useampaan eri persoonallisuuteen, joista joku ajoittain ottaa ihmisen valtaansa. Eri persoonat voivat olla tietämättömiä toisistaan, tai joku persoonista voi olla tietoinen kaikista eri persoonista. Sivupersoona voi edustaa eri ikäistä ihmistä ja jopa eri sukupuolta olevaa ihmistä.
Koska isäntäpersoona ei aina ole tietoinen sivupersoona tai sivupersoonien olemassaolosta, hänen elämässään esiintyy ajallisia aukkoja ja ajan vääristymiä, joita hän isäntäpersoonana oppii peittelemään.
Tämä on faktaa, mutta kuten totesin, hyvin harvinaista.
Toivottavasti et tyttörukka kärsi tästä vaivasta.
...kunnon "sanaharkka".Meghan on MINUSTA kyllä näissä asioissa enemmän oikeassa kuin teenqueen.(johtuu ehkä iästä)Joku varmaan luulee minuakin lapselliseksi koska olen vasta 12 mutta toivottavasti kukaan ei ala minua siitä "härnäämään"!Jos joku väittää että olen liian nuori ymmärtämään rakkaudesta mitään niin hän on kyllä osaksi oikeassa.Mutta kyllä minä nyt jotain rakkaudesta tajuan.:)
mustaki vaikuttaa että meghan ois paljo järkevämpi ku teenqueen.kyllä 16 vuotias on aika paljon enemmän elämää kokeneempi ku 13v. teini kakara joka on olevinaan niin isoa tyttöä.ei millään pahalla teenwueen.sä kyl otat herneen nenääs jokaisesta sanasta minkä meghan sulle sanoo,ja varmaan tästäki ku sulle puhun.aikuistu....
On kultaista, että joku jaksaa noin paljon huolehtia, mutta en ole jakautunut eri persoonallisuuksiin, joten turhaan huolehdit.
♀ ♥ ♂ kyllä olen samaa mieltä. teenqueen on paljon lapsellisempi, mutta onhan se selvää, mähän olenkin 3 vuotta nuorempi!!♀ ♥ ♂
(\/)_______
(oo) 0 o o \~~
(__)\______/
...||....||.....
*naureskelee*
toi oli hyvä..heh..toi oli kyllä tosi hyvä...
mielenkiintoista katsella ensin heidän suurta vastaväittelyä ja vittuiluja toisiaan kohtaan ja sitten he yhtäkkiä ovat jo samalla puolella meitä mietiskelijöitä vastaan.. =D
En minä ole erityisesti kenenkään puolella, kunhan "saan itse pidettyä oman pääni veden pinnan yläpuolella", se riittää.
No itse heitin ton periaatteessa ihan vitsillä, kun rupesitte tuostakin puhumaan.
Mutta lyhyestä aikavälistä... voihan sulla olla kaksi ikkunaa auki tai vaikka 2 eri selainta. Toisella ikkunalla olet kokoajan Meghan ja toisella Teenqueen. Vuorotelet niitä sillain, että Meghan ikkunassa ollessasi et tiedä, että sinulla on teenquuen ikkuna alla piilossa. Sitten kun huomaat, että sullahan on kaksi ikkunaa ja avaat sitten teenqueen ikkunan. Samalla hetkellä heittäydyt Teenqueeniksi ja unohdat olleesi Meghan. Se persoona joka milläkin hetkellä olet, estää sinua näkemästä että sinulla on toinen ikkuna auki. Näet sen vasta sitten, kun persoona on siihen valmis alitajuisesti.
Sitten sulla on myös kaksi Wordia auki, yksi kummallekin. Niilläkin vuorottelet samallalailla. Teenqueenin Wordissa sulla on valmiiksi kirjoteltuna viestejä kauhea kasa ja sitten nopsasti vain liität ne keskustelu viestiin. Samoin on Meghanilla.
Jos yrität katsoa nyt, että onko sulla muita ohjelmia ja ikkunoita piilossa auki, niin et siis näe niitä koska persoonasi estää sen.
Onko tämä kaukaa haettua?
Hyvä hyvä! Näinkin se voisi olla!
en minä sitä sanonut pahalla :)
on se kyllä törkeää tuo että hän sinun henkilökohtaisia asioitasi arvostelee julkisesti.
tuo oli hyvä teoria, voi hyvinkin olla totta!
Niin, ovat kuitenkin minun omia henkilökohtaisia asioitani, enkä netissä kirjoittamiani juttuja tahtoisi mielelläni kamalan henkilökohtaisiksi viedä :) Ja vielä kun meistä kumpikaan ei toisiaan tunne oikeassa elämässä, paha sanoa mitään henkilökohtaisesti.
oon mäkin muuten joskus tehnyt niin, että esim chatissa olen ollut yhtäaikaa kahdella eri nimimerkillä ja sitten keskustellut itseni kanssa. Ja wordpadissa on ollut valmiita tekstejä jotka olen sitten kopioinut chattiin keskusteluihini... hih.. olen varmaan sekopää?
No tapansa kullakin. Itse olen joskus soittanut toisella puhelimella kännykkääni ja lörpötellyt kaikenlaista. Puolustaudun sillä, että siitä on ainakin 3 vuotta aikaa.
onhan se hyvä tietää miltä puhelimessa kuulostaa..!
Oletteko toinen- ja kolmas mietiskelijä sama henkilö? =) Tai entäpä jos minäkin olisin saman henkilön kolmas persoona?
Eihän sitä koskaan tiedä. Ehkä ollaan, meinaan miksi muuten olisit kysynyt, että onko toinen- ja kolmas mietiskelijä sama henkilö jos kerran itse olet kolmas mietiskelijä? Mutta missä on alkuperäinen mietiskelijä? Tai nyt putosin kärryiltä? :D
ja minä olenkin toisen mietiskelijän kolmannen persoonan toisen persoonan puolikkaan neljäs sivupersoona?
¨hmm¨
vaikea tilanne vaikea tilanne..
mietin muuten samaa..missä on alkuperäinen mietiskelijä?
äh, taroitin että toinen ja neljäs.. menin itsekin jo sekaisin. Ehkä kaikki me neljä mietiskelijää ollaan yks ja sama henkilö..
En kohta enää tiedä kuka olen..
Maistuuko jollakin muulla mietiskelijällä suussa pipari ja onko hampaiden välissä piparia? Jos ei, niin ehkä olemme eri henkilöitä. Mutta se on tietenkin vain ehkä.. meinaan jos on erittäin kierokin persoona kaiken lisäksi, niin vaikka suussa olevat tuntomerkit täsmäisivätkin, niin silti persoonat väittävät ettei näin ole. Persoonat eivät siis halua, että itse persoona saa tietää, että hänellä on monta persoonaa.
no niin, nyt alkaa jo pelotaa... ei kyllä maistu pipari, mutta ehkä huijaan itseäni
Jos tosiaankin me kaikki mietiskelijät olemme yksi ja sama henkilö, niin ehkä alkuperäinen mietiskelijä antaa tilaa meille värikkäämmille persoonille?
Tämä on todellakin jo pelottavaa. Kohta ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että kuinka monensia mietiskelijöitä tässä oikein ollaankaan.
niin..tuota en tullut ajatelleeksi. se tosiaan voi olla. ja voi olla myös niin että me olemme syrjäyttäneet sen alkuperäisen persoonan eikä hän enään pysty hallitsemaan tilannetta, olemmeko siis ottaneet kokonaan hänestä vallan?
onkohan se paha vai hyvä asia..?
maistoinko äsken piparin?
sekaisin tässä kyllä alkaa mennä pikku hiljaa..
Jos olen yksi ja sama henkilö kuin muut mietiskelijät, niin se selittää sen etten muista mitä tein eilen kolmen aikoihin. Näköjään olin täällä..
Tappelu Tappelu, Suomi Ruotsi Ottelu