Kolmen k:n vanhuus; kallis, kivulias ja kelvoton

Suloiseen Suomeemme on laskeutunut mm. ahneus ja tunteettomuus. Tämä näkyy vaikkapa vanhusten hoidossa, jossa ylihintaan makuutetaan toimintakyvyttömiä ihmisiä ikäänkuin lahotettavana.
On käsittämätötä, että tällainen toiminta voi tapahtua hoidon nimissä. Kyseessähän on raaka, pitkä ja kivulias saatto kuolemaan. Onneksi aivokuolleet hyväksytään nykyään kuolleiksi, muutenhan makuutettaisiin ihmisen muotoisia liha- ja luukasoja kalliilla hinnalla yli ihmisyyden rajojen.
Eräs hiljattain kohtaamani 4-kymppinen mieshenkilö kertoi iso-isästään, jonka saattohoito oli maksaut 6500e/kk. Jo vuosia sitten kavahdin kuulemaani "hoitohintaa" 4000e/kk. Kyllä kelpaa ulkolaisten omistajien "röhkiä rahoissaan" ja suuri on suosio suomalaisillakin sijoittajilla.
Kiinnitän vielä huomiota hoitohenkilöstöön. Edellä mainituissa tehtävissä on kyse sellaisesta ihmisläheisestä hoivasta, johon perusihminen mainiosti pystyy. Kysehän on ravinnon saannista ja puhtaudesta, vuoteiden sijaamisesta jne. Henkilökunnaksipalkataan kuitenkin runsaasti myös koulutettuja hoitajiakin ja lääkäeitäkin kun pistoksia saa antaa vain hoitaja tai lääkäri. Jokainen ammattikunta huolehtii eduistaan ja lisää merkittävästi hoidon kalleutta. Edelinen on mm. televisiosta kuultua!
Saraiden ihmisten seliytyminen kivuista ja kärsimyksistä eroon eutanasian kautta, olisi kaikin "mittarein" arvioituna, suotavaa. Suomen kuuluu siirtyä sivistysvaltioiden joukkoon ensi tilassa.

Eduskunta töihin!
1157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olen vähän eri mieltä tai sitten samaa mieltä. Tuo kohta että perusihminen pystyy samaan kuin koulutettu saattohoitaja ei varmasti pidä paikkaansa. Toki on mahdollista että perusihminen voi olla hyvinkin kykenevä kohtaamaan kuolemaa ja tekemään oikeita johtopäätöksiä kuolevan tilasta. Mutta tavallinen kadunmies ei täällä hetkellä siihen kykene. Saattohoidossa hoitajalla tulee olla selvä mielikuva siitä mitä kuolemassa tapahtuu ja täytyy pystyä puhumaan siitä. Täytyy tuntea kuoleman prosessi ja siihen liittyviä vaiheita, mitä oiretta voidaan hoitaa ja mitä ei, miten oiretta hoidetaan. Täytyy osata keskustella kuolemasta kuolevan ja omaisen kanssa, näin heitä autetaan sopeutumaan kuoleman prosessiin.
Toki tavallinen kadunmies voi osat tämän kaiken ja mitä muuta siihen sattuu kuulumaankin, mutta koulutuksella on varmistuttu että hoitaja osaa. Ja se on aika kallista. Se että hyvälaatuista saattohoitoa ei tehdä perusterveydenhuollossa on käsittämätön asia. Olisi paljon halvempaa jos esim. vanhusten palvelutaloissa olisi asiaan koulutettuja ihmisiä.
Todellisuudessa perusihminen voi olla parempi hoitaja kuin nykyaikainen terveydenhoitoalan koulutettu hoitaja. Terveydenhoitoalan koulutus on paljon mittaamista ja keskustelua ihmisen terveydestä mittareidenkautta. Saattohoidossa on tavoite että omainen ja kuoleva keskustelisi asiansa valmiiksi, siinä on mittareista vaan haittaa.
Kari Lanne

Äänestä
  • Olemme samaa, mutta eri mieltä.

    Yritinimittäinväittää, että tuo viestissäni käsittelemäni hoito, on pitkälti sellaista hoivatyötä kuten ravinnosta ja puhtaudesta huolehtiminen. Vaativamman hoitotyön osuus lienee vähäistä.

    On niin ikään muistettava rauhoittavien lääkkeiden käytön vaikutus. Nukkuvat on helpompi hoitaa!

    Esittämääni "lahotusta" et ehkä iljennyt kommentoida. Eutanasian haluaisin ainakin itse tarpeen vaatiessa

    Kiitos asiallisuudestasi vaikeassa asiassa!

    Kai Lindroos

    Äänestä

  • UPDATE_11205144 kirjoitti:

    Olemme samaa, mutta eri mieltä.

    Yritinimittäinväittää, että tuo viestissäni käsittelemäni hoito, on pitkälti sellaista hoivatyötä kuten ravinnosta ja puhtaudesta huolehtiminen. Vaativamman hoitotyön osuus lienee vähäistä.

    On niin ikään muistettava rauhoittavien lääkkeiden käytön vaikutus. Nukkuvat on helpompi hoitaa!

    Esittämääni "lahotusta" et ehkä iljennyt kommentoida. Eutanasian haluaisin ainakin itse tarpeen vaatiessa

    Kiitos asiallisuudestasi vaikeassa asiassa!

    Kai Lindroos

    Hetkinen! Onko ruunemannista, alias ruuneperi tullut Kai Lindroos?

    Kiitos asiallisuudestasi vaikeassa asiassa!

    Kai Lindroos

    Äänestä

  • Kyllä suurin osa on perushoitoa, ravintoa ja puhtautta. Ravinnossakin on se puoli että hyväksyy että ei ihminen kuole siksi ettei syö vaan ei syö koska kuolee. Hoitajalla täytyy olla käsitys mitä kuolemassa tapahtuu ja hyväksyä se ettei ruokaa mene suusta sisään.
    Saattohoidon alkuperäinen idea on että ihmiset elävät mahdollisimman pitkään aktiivista elämää ja heidän elämänsä hyvä näkyy heissä sairastuessa, kuollessa ja omaiset muistavat sen jälkeenpäin. Tämä ei tosin toteudu joka paikassa. Joskus kuulee että saattohoito on este kotona käymiselle mikä on ihan nurinkurinen asenne. Itse muistan joskus taluttaneeni muutamaa päivää ennen kuolemaa eli siitäkin on montaa näkemistä ja toteutusta.
    Lääkkeet ovat hyvin kaksipiippuinen asia. Niillä on hyödytyksensä mutta myös haittavaikutuksensa. Jos lääke on ainoa vaihtoehto niin silloin pitäisi miettiä.... Miksi minä en siedä tuota ihmistä ilman lääkityksiä, voidaanko tilanne ratkaista toisin ym. Joskus lääkkeet ovat hyvä vaihtoehto.
    Kari

    Äänestä

  • hoitoon-haluava kirjoitti:

    Hetkinen! Onko ruunemannista, alias ruuneperi tullut Kai Lindroos?

    Kiitos asiallisuudestasi vaikeassa asiassa!

    Kai Lindroos

    Olen koko ikäni ollut saman niminen. Omaa nimeäni käytin jo ensimmäisissä viesteissäni kun inhosin typerää nikkeilyä.

    Suoranaista taivastelua tuo oman nimen käyttö aiheutti., miksiköhän?

    Äänestä

Monenlaista pohdintaa voitaisiin harrastaa, muttaäinvaikeassa asiassa kokee itsensä ikään kuin riittämättömäksi.

Kiitän kirjoitusseurasta ja vastaan vain jos koen aiheelliseksi.

Äänestä

kyllä minä ainakin toivon että nuppi toimii sen verran et osaa nykästä luodin kallosta läpi ennen lopullista höpertymistä..arvokasta vanhuutta ei olekaan...nykysin ihmisiä elätetään(kidutetaan) aivan liian pitkään

Äänestä
  • Noin on asiat . Ei ole Keksitty vanhenemiseenkään vieä "pakkia"
    On vaan lait joilla "turvataan" elämän jatkuminen ,vaikka ei ole hoitokeinoa vaikeaan sairauteen joka tiedetään vaan pahenevan.

    Sitten nämä Muumiot joita pidetään keinotekoisesti "elossa"

    Onko tämäkin inhimillistä , joskus voisi sanoa että kyseessä voi olla jonkunlainen hyöty rahallisesti -Pidetään potilas maksavana jossain kalliissa yksityis sairaalassa . Vaikka hänellä olisi Itse tekemänsa ja jopa laillisesksi todettu Hoitotestamentti

    Omaisen tahtoakaan ei oteta huomioon . Niin mikä on sillon motiivi -- lääkärin etiikka ei ainakaav se voi minunmielestä olla -
    U,M

    Äänestä

Pikkuisen on raapaistu Suomen kidutustoimia. Nyt Turuus Kupittaalla, taannoin Tampereen Koukkuniemestä. Muista oltu ihan hiljaa eikä näimäkään ole mihinkään johtaneet eikä johda.
Eikä muuten johda mihinkään nämäkään: http://mvlehti.net/2016/03/18/kuinka-suomea-ryostetaan-rutikoyhaksi-video/
Hallintarekisterilaki vain kammetaan voimaan, ettei rikolliset paljastu. Ja vaikka paljastuisikin, ei veli veljeä tuomitse. Samassa looshissa ovat kaikki.

Äänestä

Vanhukset eivät saa KEHITTYNEESSÄ SUOMESSA ihmisarvoista kohtelua. Sanovat nämä "asiantuntijat" uutisissa 24.5 klo 20.30 uutisissa kaikkea paskaa mitä sylki suuhun tua. Olen tilannut itselleni käsikranaatin heti kun en pääse wc-hen, varoaika 5 sekunttia. lähden yksin ja näyttävästi.

Äänestä

Ei vanhan ole pakko ostaa vastaan kaikkea elämää ylläpitävää lääkitystä. Voi tehdä hoitosopimuksen, joka antaa potilaalle perushoidon, mutta ei esim. antibiootteja keuhkokuumeeseen tms. parantavaa lääkitystä, joka lisäisi vain kärsimyspäiviä ja siirtäisi lähtöä hiukan eteenpäin.
Uskoisin, ja ainakin toivon, että hoitohenkilökunnallakin on se inhimillinen ote asiaan, kuten lähiomaiseni lääkärillä, joka sanoi, että tulee se hetki, jolloin on vain päätettävä, että potilaan vointia helpotetaan kaikin keinoin ja sallitaan hänen siirtyä tuskattomasti pois.
Vielä takavuosina kipulääkityksessä kitsasteltiin, mutta olen ymmärtänyt, että on nyt luovuttu siitä pelosta, että kuoleva tulee riippuvaiseksi vahvoista kipulääkkeistä, ja sallitaan hänelle tuskaton lähtö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ruunemanni kirjoitti:

Suloiseen Suomeemme on laskeutunut mm. ahneus ja tunteettomuus. Tämä näkyy vaikkapa vanhusten hoidossa, jossa ylihintaan makuutetaan toimintakyvyttömiä ihmisiä ikäänkuin lahotettavana.
On käsittämätötä, että tällainen toiminta voi tapahtua hoidon nimissä. Kyseessähän on raaka, pitkä ja kivulias saatto kuolemaan. Onneksi aivokuolleet hyväksytään nykyään kuolleiksi, muutenhan makuutettaisiin ihmisen muotoisia liha- ja luukasoja kalliilla hinnalla yli ihmisyyden rajojen.
Eräs hiljattain kohtaamani 4-kymppinen mieshenkilö kertoi iso-isästään, jonka saattohoito oli maksaut 6500e/kk. Jo vuosia sitten kavahdin kuulemaani "hoitohintaa" 4000e/kk. Kyllä kelpaa ulkolaisten omistajien "röhkiä rahoissaan" ja suuri on suosio suomalaisillakin sijoittajilla.
Kiinnitän vielä huomiota hoitohenkilöstöön. Edellä mainituissa tehtävissä on kyse sellaisesta ihmisläheisestä hoivasta, johon perusihminen mainiosti pystyy. Kysehän on ravinnon saannista ja puhtaudesta, vuoteiden sijaamisesta jne. Henkilökunnaksipalkataan kuitenkin runsaasti myös koulutettuja hoitajiakin ja lääkäeitäkin kun pistoksia saa antaa vain hoitaja tai lääkäri. Jokainen ammattikunta huolehtii eduistaan ja lisää merkittävästi hoidon kalleutta. Edelinen on mm. televisiosta kuultua!
Saraiden ihmisten seliytyminen kivuista ja kärsimyksistä eroon eutanasian kautta, olisi kaikin "mittarein" arvioituna, suotavaa. Suomen kuuluu siirtyä sivistysvaltioiden joukkoon ensi tilassa.

Eduskunta töihin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu