Nyt on Aallolla ja Novalla paras sekoitus = yhteiset levyt
Radio Aalto paras sekoitus
11
131
Vastaukset
- ankeinsekoitus
Näin on mutta Aalto on noista mielestäni jo Novaa ankeampi sekoitus.
Novalla soi kuitenkin jonkin verran enemmän tuoreempia kappaleita ja sitten Voicen lopetuksen jälkeen on aavistuksen muuttunut tuo klassikkolinja tuonne ysärille ja 2000-luvun alkuun. Aalto hinkkaa Abbaa, Jacksonia ja Roxettea loputtomasti.
Paras sekoitus löytyy muuten vielä Metro Helsingiltäkin, mutta siellä hieman eri artisteja. - nipottaja-
Aallolla ei vissiin tiedetä, että suurin osa soitossa olevista Abban kappaleista ja Gloria Gaynorin I Will Survive eivät suinkaan ole kasaria, vaikka kasariaalto-tunnarit tuleekin noiden yhteydessä!
- puhkisoitettuapaskaa
Aina kun tulee I will survive, niin vaihtuu kanava, EI vitussa sitä kestä enää.
Toinen on Raining Men, ihan hirveetä paskaa. Muusiikkipäällikkö joka laittaa nuo kaksi listalle, voisi siirtyä kelan hommiin.
- Agavac
Vielä kun Jengi tajuaisi tyytymättömyydessä rypemisen ja valittamisen sijaan lopettaa kanavan kuuntelun. Sillä näistä shaiboista päästään eroon, kun ketään ei kiinnosta.
- voittajatko
Kumpi voitti enemmän eilisessä Radio Gaalassa? Vai menikö kaikki Sanomien radioille?
- niinkerta
Melkein kaikki meni Sanomalle, johon siis Aaltokin kuuluu.
Vuoden musiikkipäällikkö Mikko Koivusipilän valintaa perusteltiin muuten noin:
"Jo kolmannen kerran peräkkäin palkittu musiikkipäällikkö toimii ansiokkaasti kuuden erilaisen radiokanavan parissa. Kovia tuloksia aikaansaanut Koivusipilä seuraa kuulijoita ja toimii monella kentällä. Hän yksinkertaisesti osaa työnsä."
Itse olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että Nelosen kanavien soittolistoista huomaa varsin selvästi että yksi mies vastaa kuuden radion musavalinnoista. Esim. Aallolla soittolistaa päivitetään TODELLA harvoin. Ja tietyt, tod.näk. musiikkipäällikön suosikkikappaleet ovat väkisin Aallolla ja Suomipopilla yhtä aikaa tehosoitossa loputtomasti, vaikka muut asemat ovat jo älynneet lopettaa ko. kappaleiden soiton jo aikapäiviä sitten.
Ja onhan Suomipopin soitossa ollut maaliskuun aikana jopa 299 ja Loopilla huikeat 234 eri kappaletta!
- Painajaisianäen
Radio Aallolla joku suulas nainen puhuu usein melko halveksivaan sävyyn Familymanistaan. Puheista päätellen kyseinen man on täysin tohvelin alla oleva mitäänsanomaton vetelys. Oletan hänen olevan aviomies tai vastaava. (Tai sitten joku kotieläin)
Tuollainen käytös loukkaa meitä muita miehiä, joita sorsitaan ja halveerataan kotona. Ei tuollaista esimerkkiä pidä antaa julkisesti kaikelle kansallle.- luullavoimitävain
Kannattaisi sinun ehkä hieman googlata ja katsoa, kuka tämä mies onkaan. Saatat yllättyä tämän asemasta. Että se siitä "vätyksestä"...
- Tyhjänpäiväistäarkea
Kuuklaa itse. Edellistä kirjoittajaa tuskin kiinnosti, kuka tai mikä kyseinen halveerauksen kohde oli saatikka, että tietäisi kuka kyseinen nainen on.
Itse ymmärsin olevan kyse siitä asenteesta, mitä radiossa julkisesti esitetään kaikelle rahvaalle, kuten sinä.
Toisekseen, en ole tuollaisesta asemasta kuullutkaan. Kuuntelen yleensä Ylen ykköstä tai Puhetta.
Muutoin olen painajaisisännän kanssa samaa mieltä, jos asia on noin, niinkuin kerrottu.- oimoi
"Asiaa en tunne, mutta vastustan. "
- viruveli
Kyseessä oleva nainen lienee eräs entinen iäkkäämpi kansanedustaja. Miehestä ei aavistustakaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664