Rallikilpailut

Järjestävät sitten Urheiluautoilijat rallikilpailun, 215 autoa vetää pientä kylätietä täysillä viiden metrin päästä talostani. Rauhaa rakastavana ostin talon maalta, että pääsen liikenteen melua ja muuta hulinaa pakoon. Minulta ei ole kukaan kysynyt saako tuota tietä ajaa kilpaa. Tie on yksityisen tieosuuskunnan, ja pienen pätkän osalta tonttini rajoittuu tien keskiosaan. Kuka tietää, kenen puoleen voin kääntyä, ettei rallia enää tänne järjestettäisi, millainen on lupakäytäntö, onkohan sitä rikottu?
4276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kotikylässänikin laitettiin pari vuotta sitten maantie poikki rallikisaa varten. Oli siitä pieni lappu erään navetan seinässä. Kyllä se tuli monelle kulkijalle yllätyksenä.

Kovin kevyellä menettelyllä se hoidettiin. Jos suljetun pätkän varrelta olisi halunnut nopeasti jonnekin, niin eipä olisi onnistunut.

Ihmettelen touhun helppoutta nyky-Suomessa. Ehkä siitä käytiin paperisotaa virastoissa, mutta pelipaikalla tiedotus oli olematonta.

Äänestä

Tiehoitokunnan puheenjohtajaan ja keskustella asiasta. Mutta jos olet ko. hoitokunnan jäsen ,rallin järjetänyt taho on tehnyt kirjallisen anomuksen, joka olisi pitänyt hyväksyttää vuosikokouksessa tai ylimääräisessä kokouksessa.

Äänestä
  • kiitos neuvosta, vastaisuudessa istun itse tiehoitokunnan kokouksissa, ja tämänkertaisesta tapahtumaan liittyvästä menettelystä keskustellaan.

    Äänestä

  • asukas kirjoitti:

    kiitos neuvosta, vastaisuudessa istun itse tiehoitokunnan kokouksissa, ja tämänkertaisesta tapahtumaan liittyvästä menettelystä keskustellaan.

    Monastihan ei ota huomioon ko. "velvollisuuksia" Toisaalta rallikilpailujen "tuotoilla" voidaan alentaa tienhoidosta aiheutuvia kustannuksia, mikä on hyödyn ja haitan välinen suhde, sen päättäköön kukin itse. Kuulemma jyväskylän ajojen järjestäjät hoitavat vastuunsa todella mallikkaasti, josta hyötyvät tiehoitokunnat merkittävästi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asukas kirjoitti:

Järjestävät sitten Urheiluautoilijat rallikilpailun, 215 autoa vetää pientä kylätietä täysillä viiden metrin päästä talostani. Rauhaa rakastavana ostin talon maalta, että pääsen liikenteen melua ja muuta hulinaa pakoon. Minulta ei ole kukaan kysynyt saako tuota tietä ajaa kilpaa. Tie on yksityisen tieosuuskunnan, ja pienen pätkän osalta tonttini rajoittuu tien keskiosaan. Kuka tietää, kenen puoleen voin kääntyä, ettei rallia enää tänne järjestettäisi, millainen on lupakäytäntö, onkohan sitä rikottu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu