Poliisille sakkoja aiheettomista putkareissuista

oioioioioioi

Mikkeli. Mikkelin käräjäoikeus tuomitsi sakkorangaistukseen ylikonstaapelin, joka määräsi kaksi miestä putkaan riittämättömin perustein.

Tapaukset sattuivat Mikkelissä parin viikon sisällä toissa vuonna.

Oikeus muistutti, että perustuslain mukaan henkilön vapautta ei saa riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Poliisimies tuomittiin 30 päiväsakkoon, yhteensä 570 euroa.

STT

Helsingin Sanomat 21.12.2003

8

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bussissa

      2003??? Silloin homma vielä näköjään toimi!!!

      Nykyjään poliisi saa varastaa hävitetyksi tuomittua omaisuutta ja jäädä ilman rangaistusta... 2003 olisi Bengt saanut noin 70€ rikesakon

      • qwqwq

        Vakiohäirikkö trollaa palstalla toistakymmentä vuotta vanhoja tapahtumia.
        Sinun juttusi taas on käsitelty myös vuosia sitten oikeudessa ja todettu lain voimaisella päätöksellä lain mukaiseksi. Tekemäsi kantelu menee suoraan roskakoriin. Kanteluviranomaiset eivät voi ottaa kantaa lain voimaisiin päätöksiin. Niihin on haettava toisenlaista ratkaisua muutoksenhakukeinoin.

      • Bussissa
        qwqwq kirjoitti:

        Oikeastaan tuo Lagerroosin tekemää VARKAUTTA ei ole tukittu/käsitelty

        Se on käsitelty että hänen tekemänsähävispäätös oli lain vastainen

        Eli ei! En ole tehnyt rikosilmoitusta siitä että LAgerroos vasratanut hävitetyksi tuomittua tavaraa

      • 10-3

        Ei ole autonkuljettajalla tietoa rikoslaista. Ei virkamies silloin mitään varasta, jos hän omisi poliisin takavarikossa olevan esineen itselleen. Kyseessä olisi virkavelvollisuuden rikkominen ja kavallus.
        Etkö tiedä edes sitä, miten varkaus eroaa kavalluksesta, tai petoksesta, tai petos kavalluksesta ?

      • Bussissa
        10-3 kirjoitti:

        Ei nyt ei puhuta takavarikosta, vaan siitä että otetaan omaan käyttöön hävitetyksi tuomittua tavaraa....

        Voisi verrata tähän "Pekka on töissä Gigantissa, Giganttiin tulee takuupalutuksena kolhun kulmaan saanut telkkari. Myymäläpäälikkö antaa Pekalle tehtäväksi viedä telkkari kaatopaikalle. Pekka ei vie telkkaria kaatopaikalle vaan pitää sen tisellään omassa käytössä"

        Mitä pekalle seuraisi? Potkut töistä melko varmasti ja sakot varkaudesta

        Kun poliisi tekee vastaavaan niin Bengtille seuraa, ei mitään

      • 10-3

        Hoh, hoijaa, et siis vieläkään tiedä miten varkaus eroaa kavalluksesta. Oletko päivääkään opiskellut oikeustiedettä, vai ajanut vain autoa ?
        Varkausrikoksessa anastetaan toisen hallusta irtainta omaisuutta.
        Kavalluksessa anastetaan hallussaan olevia varoja, tai irtainta omaisuutta.
        Jos Gigantin myymäläpäällikkö antaa Pekalle tehtäväksi viedä telkkrin kaatopaikalle, niin silloin hän antaa sen Pekan haltuun. Jos Pekka ei viekään sitä kaatopaikalle, vaan pitää telkkarin itse tai antaa sen toiselle, niin hän syyllistyy kavallukseen.

        Anyway... Pekka saisi sakkoa ja/tai potkut kun otti omaan käyttöön sen telkkarin

        Bengt Lagerroos ei saanut edes nuhteita kun otti omaan käyttöön hävitetyksi tuomittua omaisuutta

    • halveksin-poliiseja

      Poliisi luulevat olevansa Jumalasta seuraavia, ylöspäin!!!!!!!!!!
      Vitun kyrvät, aina tulee se kovempi tyyppi teillekin, kadulla tai muuten!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe