Essolaiset ajelevat turvallisesti?

Yleismies

Tänään juttelimme Essolla siitä, että uudet autot ovat terveydelle vaarallisia, koska niiden sisäilmassa on liikaa erilaisia liuotinhöyryjä ja muita kemiallisia aineita. Siksi uusilla autoilla ajavat ihmiset sairastuvatkin helposti syöpään.

Me essolaiset voimme ajella turvallisesti, sillä kenelläkään meistä ei ole uutta haisevaa autoa. Minäkin ajelen Essolle 25 vuotta vanhalla Tojotalla, jossa on aina raikas sisäilma. Joskus ilmassa on lievä maltaan tai etyylin tuoksu, mutta sehän vain vahvistaa terveyttä.

http://www.iltalehti.fi/autot/2016031621276765_au.shtml

6

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuuhkia

      Kyllähän toi haju on havaittavissa uusissa autoissa mutta luulen et enemmistö ajattelee sen kuuluvan asiaan onhan kyse uudesta autosta. Harvempi sitä hajua miettii terveyden kannalta, vai mitä sanoo hajuallergigot en ole nähnyt juttuakaan et he olisivat ottaneet kantaa tähän asiaan.

    • muistoja-tuo

      Tästä tulee mieleen taksimersu jolla mentiin kouluun. Siinä oli jotenkin omanlaisensa tuoksu, jopa erinomanlaisensa. Tuoksuihan ne muutkin autot siihen aikaan nahalta ja miltä lienee tuoksuneetkaan.

      • uutena-ostettu-

        jooo,
        muni auto tuoksui aikansa uudelta,
        olihan se hyvä ja mukava haju aikansa,
        nyt ku se on jo yli kymmenen vuotta vanha
        enkä oo jaksanu ikinä sitä siivota,
        sen hajut on hiukan jo toisenlaiset,
        joskus se haisee koriran paskalle ku ihmiset antavat koiransa paskantaa ihmisten kulkupaikoille korjaamatta jätöksiä,
        josus vaan jollekki muulle,
        hiekkaa sen matoista löytyy niin paljon että kerran luulin että matto oli varastettu heh,
        huollossa löysivät maton karhean soran ja hiekan alta,,
        arvaa nolottiko,,heh hehheee
        olisihan se kiva jos joku tulis joskus sen
        sisätilat putsaamaan,
        saisi suukon poskelle palkaksi,


    • Höpöti.
      Väkisiki.

      H.

      • automaalari

        Onpa tässä todellisen automiehen lyhyttä ja nasevaa kommentointia. Aivan ihailtavalla tavalla asia on pystytty kiteyttämään.


    • Nythän on niin, että syötpä mitä hyvänsä tai teetpä mitä tahansa, oletpa missä hyvänsä auringossa tai pimeässä, junassa tai autossa, syöpä kuikkii kaikkialta ; ) PÖÖÖ.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      174
      1192
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      46
      631
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      304
      558
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      228
      543
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      529
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe