Ikänsä siis tuhnuttaa samoilla sijoilla, jossain rupisessa pikkukylässä, jossa ei tapahdu mitään ja kaikki tietää kaikkien asiat, puolet vuodesta pimeetä ja kylmää helvettiä ulkona, hirvee (ja talvella usein liukas) matka kaupunkiasioille. Eritoten elukoitten hoitajana ihan kauheeta: raskas työ, ja ainaan haiset vielä paskalllekin. Viljanviljelijänä ehkä vähän toista, kun ei tarvitse kuin puolen vuoden aikana puuhastaa, talvet voisi olla kaupungissa, Suomessa tai ulkonmailla.
Kammottaisi olla viljelijä
9
<50
Vastaukset
- EnVaihtaisPois
No etpä näy paljon oikeasta viljelijän elämästä tietävän. Karjanpitäjästä kauhukuva ja viljanviljelijästä unelmakuva. Molemmissa totuus jossain tuolla välillä.
- Fiuufiuufiuu
Kun ikänsä pyörii oman navan ympärillä tai omalla pellolla on sivistyskin yhtä laveaa. Alkaa kuvitella elättävänsä koko kansan. Totuus on kuitenkin toinen, kansa elättää veroillaan loisen. Tukijussin.
- totuus.huolettaa
no nää elättäjät sit yksiöissään näkee seinillää erillaisia kuningas kertomuksia kuinka he maksavat kaike.-..totuus vaan on toisenlaine yritykset antaa rahaa työtävastaa vaikkakin työnteko o yleensä
kotona viinahöyryssä tärisemistä sairaslomalla talo täynnä oksennusta viinan lemusessa kämpässä
totuus kuitenkin o että valtio maksaa näitte asumise ruuan ja sairaahoido
suome kansa kaupunkeis o muuttunu kirkopielissä oleviks vaivaisukoiks jokka tölkki ojos oottaa et sossu maksaaa.... - Maataloustukisossutukea
totuus.huolettaa kirjoitti:
no nää elättäjät sit yksiöissään näkee seinillää erillaisia kuningas kertomuksia kuinka he maksavat kaike.-..totuus vaan on toisenlaine yritykset antaa rahaa työtävastaa vaikkakin työnteko o yleensä
kotona viinahöyryssä tärisemistä sairaslomalla talo täynnä oksennusta viinan lemusessa kämpässä
totuus kuitenkin o että valtio maksaa näitte asumise ruuan ja sairaahoido
suome kansa kaupunkeis o muuttunu kirkopielissä oleviks vaivaisukoiks jokka tölkki ojos oottaa et sossu maksaaa....Paljonhan kaupunkeihin on muuttanut väkeä maaseudulta mutta ei heidän tilanteensa ihan noin paha ole kuin kuvaat...
Noh niin tietysti maalaisliittolaisen Nuorisosäätiön asuntolasirkukset ovat asia erikseen - totuus.sattuu.kipeästi
Maataloustukisossutukea kirjoitti:
Paljonhan kaupunkeihin on muuttanut väkeä maaseudulta mutta ei heidän tilanteensa ihan noin paha ole kuin kuvaat...
Noh niin tietysti maalaisliittolaisen Nuorisosäätiön asuntolasirkukset ovat asia erikseensinä siis meinaat että 2,5 miljoonaa kansalaista on muuttanut kaupunkeihin maaseudulta viimeisen 15 vuoden aikana....kertomuksellasi jotta maajussit olisivatkin näitä yksiönyhjäreitä kirkonpielissä sosiaalituilla eläviä vaivaisukkoja
ei kerta kaikkiaan ole mitään pohjaa
puheesi onkin osittautunut tältä osalta täydeksi soovaksi ja loan heitoksi
ja tästä keskustelusta tietämätön osapuoli voisikin tässä sinun osaltasi olevan kyseessä donald trumpin kaltaisen henkilön loanheitto
miksi
siksi että pelkäät asuntotukien poistoa joka ajaisi 1,5 miljoonaa ihmistä kodeistaan asumaan taajaman 600 litran roskiksiin kuin mitkäkin rotat... - Himmeemaalainen
totuus.sattuu.kipeästi kirjoitti:
sinä siis meinaat että 2,5 miljoonaa kansalaista on muuttanut kaupunkeihin maaseudulta viimeisen 15 vuoden aikana....kertomuksellasi jotta maajussit olisivatkin näitä yksiönyhjäreitä kirkonpielissä sosiaalituilla eläviä vaivaisukkoja
ei kerta kaikkiaan ole mitään pohjaa
puheesi onkin osittautunut tältä osalta täydeksi soovaksi ja loan heitoksi
ja tästä keskustelusta tietämätön osapuoli voisikin tässä sinun osaltasi olevan kyseessä donald trumpin kaltaisen henkilön loanheitto
miksi
siksi että pelkäät asuntotukien poistoa joka ajaisi 1,5 miljoonaa ihmistä kodeistaan asumaan taajaman 600 litran roskiksiin kuin mitkäkin rotat...Mistä hatusta noi luvut vedit?
Mistä muualta kuin maaseudulta ihmiset on kaupunkeihin muuttanut? - nokaupunkilainenkosiis
Himmeemaalainen kirjoitti:
Mistä hatusta noi luvut vedit?
Mistä muualta kuin maaseudulta ihmiset on kaupunkeihin muuttanut?en tiennytkään että te kaupunkilaiset käytte lisääntymässä maaseudulla ja sitten muutatte takaisin kaupunkeihin...tai siis lapsenne muuttaa
no ö höm
mahdatkohan sinäkään siis tietää kuka sinun isäsi tai saati äitisi oikeasti on - Äölkiol
Himmeemaalainen kirjoitti:
Mistä hatusta noi luvut vedit?
Mistä muualta kuin maaseudulta ihmiset on kaupunkeihin muuttanut?Aivan. Työhön kykenevät ja pätevämmät ovat muuttaneet työn perästä kaupunkeihin, kotitilalle on jäänyt tukijussin hommiin tyhmempi saki joka ei muualla pärjää. Näitä sitten ruokitaan kaikenmaailman tukijaisilla.
- MaallaTulisItku
Äölkiol kirjoitti:
Aivan. Työhön kykenevät ja pätevämmät ovat muuttaneet työn perästä kaupunkeihin, kotitilalle on jäänyt tukijussin hommiin tyhmempi saki joka ei muualla pärjää. Näitä sitten ruokitaan kaikenmaailman tukijaisilla.
Päinvastoin, ne jotka ei maataloustyössä ja tyäajoissa pärjäisi on menneet helpomman leivän perässä kaupunkiin, ja sieltä kitisevät maataloudesta, kun huomaavat ettei se aina niin herkkua ole se helppokaan leipä. Vaan kun ei voi sekä säästää että syödä sitä samaa kakkua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422