Helsingin käräjäoikeus tuomitsi sakkoihin 28-vuotiaan helsinkiläisen poliisimiehen, joka keväällä 2003 kaatoi poliisiasemalla käsiraudoitetun humalaisen miehen lattiaan, kun tätä laitettiin selliin.
Miehen pää osui pahasti sellin seinään ja kaularangan nikama murtui. Otsa vaati tikkausta.
Vanhempi konstaapeli tuomittiin viiteentoista päiväsakkoon tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja vammantuottamuksesta, mistä koitui hänen tuloillaan 420 euroa maksettavaa.
Valtio korvaa uhrille erilaisia kuluja ja korvauksia yhteensä 4700 euroa, josta kivun ja säryn osuus on 3000 ja kosmeettisen haitan tuhat euroa. Kosmeettinen haitta syntyi muun muassa otsan ruuveista, koska mies joutui pitämään laitetta, jolla niskaa tuetaan.
Poliisi piti tapahtumaa tapaturmana. Käräjäoikeus sen sijaan piti poliisin käyttämiä voimakeinoja tarpeettoman ankarina, varsinkin kun vieressä oli muitakin poliiseja, joilta olisi saanut apua humalaisen miehen käsittelyssä.
Mies oli erittäin humalassa ja käyttäytyi aggressiivisesti, joten hänet pantiin rautoihin, kädet selän taakse. Käytös jatkui vielä tutkintatoimistossa.
Poliisi otti miehestä poliisiotteen ja ryhtyi kaatamaan maahan, mutta tässä operaatiossa ote lipesi ja humalaisen pää osui ahtaassa sellissä vastakkaiseen seinään.
Poliisimies on jatkanut virassaan normaalisti tähän asti. Jatkosta päättää Helsingin poliisilaitoksen johto tutustuttuaan päätökseen.
Helsingin Sanomat 4.11.2004

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.