MUT JÄTETTIIN. Olen 13v tyttö. Masentunut ahdistunut ja itsetuhoinen. Käyn koulussa vaan puolet viikosta. Mulla oli kaks hyvää ystävää. Sitten tuli kolmas ja neljäs.
Yhtäkkiä Mulle ei enää puhuttu.jos koitan puhua siinä porukassa jotain nii ne puhuu päälle. Ei ne mua huomaa. Tuskin edes muistaa. Kaikki sanoo että se johtuu siitä etten käy tarpeeks usein koulussa. Mut sillon ku me viel oltii kavereita nii en mä sillonkaa käyny kauheest koulussa. Oonko mä ruma? Näkyykö mun masennus liian hyvin?
Tai viiltely jäljet? Mä itken vessan lattialla koulussa. Kerran kuulin miten kaks poikaa nauroit siinä ulkopuolella.
Tää on mulle tosi rankkaa. Aika kauheeta. Olen se mitä pelkään , näkymätön.
Yhtäkkiä Mulle ei enää puhuttu.jos koitan puhua siinä porukassa jotain nii ne puhuu päälle. Ei ne mua huomaa. Tuskin edes muistaa. Kaikki sanoo että se johtuu siitä etten käy tarpeeks usein koulussa. Mut sillon ku me viel oltii kavereita nii en mä sillonkaa käyny kauheest koulussa. Oonko mä ruma? Näkyykö mun masennus liian hyvin?
Tai viiltely jäljet? Mä itken vessan lattialla koulussa. Kerran kuulin miten kaks poikaa nauroit siinä ulkopuolella.
Tää on mulle tosi rankkaa. Aika kauheeta. Olen se mitä pelkään , näkymätön.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Puhu luotettavalle aikuiselle
Sama tilanne, jatkunut 9 vuotta, pitää vaan oppia elämään itsensä kanssa.
Hei nimimerkki, Sadn
Kylläpä kuulostaa kurjalle tilanteesi. Mutta ei se ole lainkaan toivoton. Tartu heti asiaan lisää, teit jo sitä kirjoittaessasi tänne, mutta tee lisää; juttele ojllekin luotettavalle aikuiselle; vanhemmillesi, koulun terveydenhoitajalle, kummille, seurakunnan nuoriso-ohjaajalle tai kenelle tahansa lähi-ihmiselle. Sano kuinka huonosti voit. Pyydä apua. Auta siten itseäsi. Vaikka tilanne on ikävä, sinulle on apua, kun vaan hakeudut sen piiriin. Älä jää yksin yksinäisyyteesi.
Tsemppiä,
Pirkko-pappi
Voi Perkele!!!
kyllä siihen tottuu
Auts, tuli omat muistot mieleen. oli vähän smanlainen tilanne suunnilleen sun ikäsenä. Hyvä juttu tossa on kuitenkin se, että tosta PÄÄSEE(ei voi päästä, vaan nimenomaan pääsee) yli. Ei se oo helppoa, mutta ajan kanssa se onnistuu. Ite voin nyt kaks vuotta tietyistä tapahtumista katella vanhoja muistoja hymyillen.
Tuohon viiltelyyn liittyen, LOPETA SE. Se ei auta. Mitenkään. Se ei paranna sun oloa. Susta voi tuntua siltä, että se ois keino saada sun kaverit ja muut sua satuttaneet ihmiset heräämään siihen mitä ne on sulle tehnyt, mutta ihan kokemuksesta: ei se mee niin. Sun pitää puhua. Puhu vanhemmille tai sukulaiselle tai vaikka terkkarille tai koulupsykologille. Ihan sama kelle kunhan puhut. Sun pitää hankkia itelles apua, jos sulla on paha olo ja satutat ittees. Fakta on se, että kukaan ei voi auttaa sua, jos et halua sitä tai kukaan ei tiedä, että tarvitset apua.
Oot vielä tosi nuori ja asut vielä mitä todennäköisemmin vanhempiesi kanssa. Pyydä niiltä apua. Ne kuitenkin oletettavasti rakastaa sua ja haluaa auttaa. Ja yritä lopettaa se lintsaaminen. Siihenkin saat varmasti spua, kun haet.
Pidäthän huolta itsestäsi. Kyllä se vielä helpottaa. Sun elämä on vielä ihan alussa.
Siis kolme vuotta tietyistä tapahtumista. Mutta onneksi se ei ollut viestin tärkein osuus :D
Ei hitto. Ilmaisimpa tökerösti ton viiltelyhomman, mutta siis tarkoitin vain sitä, että viiltely ei auta missään tilanteessa. En siis tarkoittanut, että sinä yrittäisit saada heitä heräämään. Puhuin lähinnä omasta menneisyydestäni. Kaveridi käyttäytyvät tyhmästi, jos eivät huomioi sinua. Mutta ehkä olisikin sitten parempi hankkia uusia. Niin tein itse. Eihän sekään kyllä helppoa ollut.
Älä oikeest huoli olet vielä nuori ja uskon että toi menee ohi ja kaikki päättyy parhain päin ja jos haluut jutella jollekin kellä on kokemusta nii tässä on laitat vaan missä haluut jutaella nii tarjon apua ja tukea parhaan mukaan