Se hihna...

Koira on kiva lemmikki ja omista on siitä vastuussa eli myös tarkoittaa sitä, että sitä hihnaa pidetään tarpeeksi lyhyenä muiden ihmisten joukossa esim. kaduilla ja puistopoluilla.

Itse pelästyin kun aivan yhtäkkiä hihna tuli vartalooni siten, että myös kädet jäivät hihnan alle. Paniikki iski ja seuraukset olivat sen mukaiset, mutta vapaaksi pääsin ja pääsin pois paikalta. Muutama jälki hihnasta jäi molempiin käsiini.

Itselläni tämä ainakin toi pelkoa, etten rohkene mennä puistojen läpi ja myös osoitti sen kuinka kus...päitä, jotkut koiran omistajat ovat. Koira voi olla kiva, mutta vika yleensä on omistajassa.

Koittakaahan muistaa myös muut ihmiset vaikka koiran kanssa maailman valtiaita leikittekin. Meitä tavallisia tallaajia on monenlaisia, osa pelkää koiria ja osalla voi olla allergiaa, mutta pahinta on se, että aivan yllättäen hihnan avulla sidotaan vieras kulkija kiinni.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hihna on sitä varten, jotta sitä pietään käressä mukana lenkille lähtiessä. Ikuna en ole koiraani viellä hihnaan pistäny eikä se ole siihen tottunutkaan. Saattaapi pelätä kun on saanu remmistä selkäänsä.

Äänestä

ai ai, sinulla on sitten "talja" tarjolla kun vapaana pidät. Ihan sama mikä rakki jne. kun vapaana ei saisi pitää kaupunki alueella.

Äänestä

Vaikka kuinka yritän, niin en millään kykene kuvittelemaan tilannetta, jossa ihminen olisi yhtäkkisesti sotkeutunut minkään sortin hihnaan. Varsinkaan keskivartalosta. Siis mitä ihmettä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rauhassakulkija kirjoitti:

Koira on kiva lemmikki ja omista on siitä vastuussa eli myös tarkoittaa sitä, että sitä hihnaa pidetään tarpeeksi lyhyenä muiden ihmisten joukossa esim. kaduilla ja puistopoluilla.

Itse pelästyin kun aivan yhtäkkiä hihna tuli vartalooni siten, että myös kädet jäivät hihnan alle. Paniikki iski ja seuraukset olivat sen mukaiset, mutta vapaaksi pääsin ja pääsin pois paikalta. Muutama jälki hihnasta jäi molempiin käsiini.

Itselläni tämä ainakin toi pelkoa, etten rohkene mennä puistojen läpi ja myös osoitti sen kuinka kus...päitä, jotkut koiran omistajat ovat. Koira voi olla kiva, mutta vika yleensä on omistajassa.

Koittakaahan muistaa myös muut ihmiset vaikka koiran kanssa maailman valtiaita leikittekin. Meitä tavallisia tallaajia on monenlaisia, osa pelkää koiria ja osalla voi olla allergiaa, mutta pahinta on se, että aivan yllättäen hihnan avulla sidotaan vieras kulkija kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu