Elämä sairauden kanssa

Moikka skitsofreenikot! Miten elämänne sujuu? Itse olen sairastanut 13 vuotta ja ensimmäisellä lääkityksellä olin 9 vuotta kunnes totesi sen epäsopivaksi koska lihoin sen seurauksena niin että minulle määrättiin diabetes lääkkeet. No,vihdoin ymmärsi etten ole onnellinen senkään takia koska minulla oli valtavan iso läskimaha. Sain uuden psykiatrin ansiosta uudet lääkkeet joiden käytön aikana aloin laihtumaan varsin nopeassa tahdissa ja oloni oli loistava ja ajattelin jopa olevani täysin terve. En tuntenut mitään skitsofrenian oireita ainakaan vuoteen. No sitten taas oloni kun nautin elämästä niin kovin niin ruokahaluni jälleen kasvoi mutta olen pysynyt nyt normaalipainoisena enkä ole diabetes lääkkeitä tarvinnut puoleentoista vuoteen. Jostain syystä nyt kuitenkin olen alkanut pelkäämään elämää,olen siis jollain tapaa lukkiutunut. Pelkään tutustua miehiin koska koen etten osaa olla kiltti ja pinnani on tosi lyhyt ja kireällä ja suutun oudoista asioista. Voi olla että olen aina ollut tällainen,enkä ole ollut kai tasapainoinen koskaan. Joskus ennen diagnoosia koin kyllä olevani terve,kiltti ja asiallinen ja lauhkea kuin lammas mutta elämä väsytti minut ja jouduin psykoosiin koska en koskaan ollut näyttänyt vihaani kenellekään vaan kadonnut tunteeni ja valehdellut tunteitani jotta elämäni olisi pysynyt jotakuinkin kasassa.No,sairastuuhan siitä kun vihan patoaa sisälleen. Nyt ainoa keino on purkaa vihaa terapiassa ja jos olo tuntuu aggressiiviselta niin mennä se olo purkamaan salille. Ketään en pysty lyömään vaikka entistä ukkoani läpsäsinkin kasvoille koska hän kävi minuun käsiksi sen takia koska ääneni oli väsynyt,valittava ja kimeä kun olin jo väsynyt ja näin harhoja joista peloissani hänelle sanoin.Tukki vain kädellä suuni josta tulistuin. No,eron jälkeen suljetulle osastolle mielisairaalaan,välillä itsenäistä asumista ja sitten kuntoutuskotiin asumaan kun en selvinnyt omin avuin enää. No nyt olen elänyt itsenäisesti 8vuotta mutta niinhän tuo vaikuttaa että huonompi kausi on meneillään taas. Suuri syy on se etten ole vielä päässyt työkokeiluun vaikka se on kohdallani ajankohtainen. Koen,että johonkin työhön pystyn vaikka se jännittääkin että pystyykö tämä lääkkeillä turrutettu pää omaksumaan ja sisäistämään uutta ja miten paljon. Millaisia kokemuksia teillä on sairauden kanssa elämisestä?