papan ja ystäviensä kanssa jo 80-luvulla eikä mitään kiimaisia polisisarjoja. Kuvottava nimityskin " kiimaisia " Voin todeta hillitysti että jostain luin jonkun näyttelijän tehneen jonkun protestin vai mikä lie sitten onkin jota nyt näyttävät sitten jollakin kanavalla. Tässä taas kerran todetaan kuinka vähän tietävät keidenkään katseluista kuin elämästäkään yleensä leimatessaan kiimaisten polisisarjojen katsjiksi heitä joita eivät edes tunne. Ei koko suomen kansa katso tänäänkään kaikkea sitä mitä jotkut innoissaan kuvittelevat. Papan ja mamman luona katsottiin aina formuloita / keämökillä seurattiin ralleja .
Meidän mamma on katsonut formuloita
5
<50
Vastaukset
- åouyoap
katsottiin vielä 2000-luvullakin mamman kanssa. Lepäsin kun kuulin radiosta tuosta jutusta että joku näyttelijä on tehnyt jonkun sarjan joten en tarkemmin tiedä mutta kyseinen näyttelijä ei kyllä kuulu lähipiiriin ja mitä tulee täällä pyörivään pizza mainokseen oliko se kotipitsa niin tiesittekö että minun tietoni mukaan maailman suurin pizza tekivät vuonna 1990 joka painoi yli 12 000 kiloa ja oli halkaisijaltaan 37 metriä joten tässä snoppailutietojen kanssa eläville esimakua jota täydennän että terveelinen pizza syntyy laadukaista elintarvikkeista joka sisältää sopivassa suhteessa hiilihydraatteja, kivennäisaineita ja rasvoja sekä aminohamppoa sekä tietysti oliviöljyä. ( en ole pitsayrittäjä ) mutta kun mainoksella houkuttelette pizzalle niin oletteko ottaneet huomioon laadun muuten jätän syömättä saan pakaste-altasta ostettua parempaa jos haluan.
- abdcbaå
Kävin lukemassa tarkemmin, mistä oikein on kysymys sekä totean vain että kaikenlaista näytelmää / sarjaa ovat siis tehneet minun siitä tietämättä Sen tiedän että mikään tuon kaltainen ole koskaan kiinostanut varmaan katselijansa on tullakin sarjalla. Yllätyin vähän että asiallinen ohjelma tuli yleltä radio suomesta taisi olla tai tulla vai kuulua . Huolimaton kuulija puolikorvalla toteaa.
- mhuio
Formuloista.
- apåaoyo
Luojan kiitos että ihmettelemistä riittää, esimerkiksi kuinka tietämättömät liittävät formuloiden katsomiseen alkoholin, Meillä ei mamman ja papan kanssa ole kuulunut alkoholia yhtään vaikka pappa stadin kundi on. Samoin ihmettelen miten suomessa olettavat että kaikilla perjantai tarkoittaa että nyt mahdollisuus poksauttaa korkki auki. Minun mielestäni täysi-ikäiset jos juovat niin juovat en ole keidenkään pullon vartia sen enempää kuin taivaalinen polisikaan. Sanottakoon että silloin kun ihmiset lopettavat ihmettelyn niin monitorista näkyy pelkkää viivaa. Ihmettely ja jumiin jääminen ns. on eri asioita. En yleensä uppoudu lillukanvarsiin vaikka joidenkin salainen toivekin se on . Mistä tiedän sen, siitä että tiedän Ihmiset ovat kiinostuneita toisten elämästä vaikka muuta teeskentelevätkin joten teen parhaani olemalla tylsä.
- apåouyio
Suomessa kuuluu jonkun asteinen alkoholin kulutus katsojilla urheiluun siksi yleistävät kaikkien juovan ja etenkin perjantaisin Tässä omassa uraputkessa on meno ollut sellaista että yli kaksivuotta on siitäkin kun alkoholia on tullut otettua vaikka en ole pakko raittina kuin alkoholistikaan. Lupaan ryhdistätyä jossain vaiheessa viihteelle jotenkin vain sitä ei tule lähdettyä kun on niin paljon muuta ihmettelemistä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410