Kaverini synttärit olisivat huomenna. Hän kutsui ihmisiä, mutta suurin osa ei pääse kouluasioiden takia. Minä, kaveri ja kaverin kaveri oltaisiin kolmestaan ja pidettäisiin sellainen leffailta.
Ongelmana on se, että kaverini kaveri on ala-aste kiusaajani ja arastelen hänen lähellään kovasti. Myös kaverin tai kenenkään talon kaappeihin en uskalla koskea. "Epäkohteliasta" Esimerkiksi jos saan ottaa lasin vettä, en uskalla hakea sitä kaapista vaan jätän mieluummin juomatta. Pelkään, että nolaan itseni sillä tavalla, että avaan väärän kaapin. :D
Itse olen sellainen, etten uskalla osallistua mihinkään vaikka salaatin tekoihin yhdessä yms. Jos en tiedä mitä minun pitäisi tehdä, ahdistun ja voin alkaa jopa itkemäänkin kesken kaiken.
Kaveri mietti, että katsottaisiin jokin elokuva. Luulen, että aiheeksi tulisi jokin komedia. Jotkut komediat menevät itseltäni vähän ohi enkä pysty nauramaan mukana.
Kuitenkin on niin paljon koulujuttuja, että nekin pitäisi hoitaa ennen työharjoittelua.
Menenkö ja tylsistyn ja ujostun siellä vai jäänkö kotiin ja keksin tekosyyn?
Viime kerta hänen synttäreillään ei oikein onnistunut. Minut hylättiin ja huomasin etteivät muut oikein olisi halunneet ottaa minua mukaan. Myös kaveri (synttärisankari) vietti ihanaa hetkeä heidän kanssaan. Menin sit ylös itkemään ja halusin lähteä pois. (Oltiin hotellin omistavassa mökissä yötä) En kuitenkaan lähtenyt ja valvominen kesti aika pitkään muiden takia, vaikka olisin halunnut nukkua.
Miten tekisitte minun sijassani? Toinen irl kaverini sanoi, että jos niin paljon ahdistaa, kannattaa jäädä pois. Toisaalta pois jääminen saattaa kaduttaa lopuksi. Hän siis ei ollut varma, että miten pitäisi tehdä.
HELP MEEE!! :(
Kaveri synttärit - Mitä tekisitte mun sijassa?
Ahdistunut_synttäreistä
2
58
Vastaukset
- Väsyttää_
Turhaa sä sinne menisit ahistuun. Sano vaikka et oot kipee tai jtn
- Ahdistunut_synttäreistä
Pitäisi keksiä vain syy siihen. Sellainen mitä toinen ei epäilisi. Kipeä tekosyy olisi kyllä hyvän yksinkertainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406