Miksi te ämmät ette voi olla sen miehen kanssa vaikka viisi vuotta ensin ilman kakaroiden tekoa niin että alku huuma on mennyt ohitse ja sen jälkeen tietää että kestääkö se suhde vai ei.
Alkuhuumassa ei ainakaan koskaan tiedä ja alkuhuumassa ihminen ei koskaan ajattele järkevästi tai hyvin harva ajattelee, joiltakin se onnistuu kuten onnistuu pitkä aikainen elämän kestävä suhde.
Lasten takia on kurjaa tämmöinen aikuisten suhde poukkoilut aivan itsekkyyden ja vaihtelun halujen takia. Sen oman kypsymättömyyden takia kärsii aivan syyttömät ihmiset.
Aivan saatanan itsekkäitä ihmisiä te kakaran haluajat, haluaa kakaroita mutta ei osaa hoitaa pari suhdettaan ja kaikki vika on muissa paitsi itsessä. Itse on marttyyri ja kaikki muut pahoja.
Kamala kiire tehdä kakaroita
16
51
Vastaukset
- Kotikiusattu
No itse erosin juurikin lasten takia ! Jatkvaa nalkutusta dominointia riitelyä ! lapset saanut nähdä ketään muita sukulaisia kuin äidin puolen sukua ! Joten parempi olla yksin kuin huonon naisen kanss
- isämies
Sitä kaikki miettii että miksi ne eronneet aina laittaa lastenmaksettavaksi omat eronsa? Lapset matksuta lapset kärsii mutta mitä tekee aikuinen? Istuu vaan ja oottaa kun lapset lähtee ja tulee ja lähtee... Kyllähän se tiedetään että ne perheenrikkojat aiheuttaa paljon tuskaa kaikille, jopa mies kärsii, mutta että otiää miehen lapsia ja exää ja koko sukua kiusata, sitä ei voi käsittää. Mutta kun itellä ei olemitään menetettävää niin on helppo rikkoa.
- Kotikiusattu
Lissu on isi ... ...isi on lissu! Olen tyytyväinen erostani narsisti akasta nyt lapsillakin on mahdollisuus tutustua ihmisiin eikä tule sisä siittosia ! Onneksi lasten äiti on ymmärtänyt pysyä poissa
- kumpiolet
Sinä Lissu sairastat skitsoferiniaa ja sen lisäksi käytät päihteitä ja texti sen mukaista, siis täyttä soopaa ja nyt on vuorossa isämies, oletko oikeesti mies vai nainen?
- loppuunasti
Miksi sinä Lissukka menit heti änkeämään peniskoita, kun tiesit että kyse oli vaan peniskoista ei miehestä. Erositkin ukostasi, (juuri sinä itse otit eron) ja luulit, että hän jää sopivan matkan päähän ja tulee viheltäessä kunhan vain vihellät. Ajattelit vielä rahastaa yhteiskuntaa ja ukkoa , kun sait eron.
Ukkosi kuitenkin eron jälkeen kyllästyi sinun määräämiseesi ja etsi itselleen uuden naisen. Sehän sinua on kenuttanut vuosikausia. Ukko pääsi pakoon sinun jalkateräsi alta.
Miksi sinä Lissut et sulkenut haarojasi. Olisit ajatellut, ennekuin kaduit. Kutittiko pilluasi niin mukavasti ja tahdoit munaa. Et voinut vastustella ja ei aikaakaan , niin kuljit maha pystyssä.
Munan kipeähän sinä Lissu olet ja sitä olet vieläkin. Ethän täällä jatkuvasti muuten vaikeroisi miehen puutetta. Voi, voi Lissuparkaa. Tekisi niin mieli hänen vähän paneskella. Taitaa olla kuitenkin, että kukaan ei Lissua huoli ja ja hän on joutunut omin käsin hoitamaan onnensa.
Eikö ikäkään tuo helpotusta kiimaan. Aamuin, päivin, illoin ja öin Lissu vaikertaa. Milloin saapuu hän, mies munansa kansssa ja päästää hänet edes hetkeksi onnelaan.
Ei taida sitä päivää tulla, joten Lissu jatkaa valitustaan, hamaan loppuun asti.- Noonpavakavaa
No jopa sua loukkaa, jonkun tuntemattoman sekoilut. Kannattaisi hankkia elämä eikä keskittyä Kissin höpöttelyihin.
- Lissukaonsairas
Noonpavakavaa kirjoitti:
No jopa sua loukkaa, jonkun tuntemattoman sekoilut. Kannattaisi hankkia elämä eikä keskittyä Kissin höpöttelyihin.
Ei lissukka ole mikään tuntematon, kyllä täällä melkeen kaikki lissukan tuntee.
- GBhnnk
Lissukaonsairas kirjoitti:
Ei lissukka ole mikään tuntematon, kyllä täällä melkeen kaikki lissukan tuntee.
Ja höpö höpö. Teillä ei ole hajuakaan kuka se oikeasti on, ja onko noissa Provoissa totuuden häivääkään. Naurettavaa, että joku hermostuu tuollaisesta ilmiselvästä ärsytyksestä.
- ainatrollitarvitaan
GBhnnk kirjoitti:
Ja höpö höpö. Teillä ei ole hajuakaan kuka se oikeasti on, ja onko noissa Provoissa totuuden häivääkään. Naurettavaa, että joku hermostuu tuollaisesta ilmiselvästä ärsytyksestä.
No, onko sillä sitte mitään merkitystä kuka Lissu on, jutuista päätellen mieleltään sairas trolli.
- Sitäsaamitätilaaja
Noonpavakavaa kirjoitti:
No jopa sua loukkaa, jonkun tuntemattoman sekoilut. Kannattaisi hankkia elämä eikä keskittyä Kissin höpöttelyihin.
Eihän tuossa mitään ole loukkaannuttu. Vastattu vaan samalla tavalla kuin kysyttykin. Itse taisit ottaa itseesi.
Eikös Lissukka vaikerra. Niin metsä vastaa jne. - Jatkajankutusta
Sitäsaamitätilaaja kirjoitti:
Eihän tuossa mitään ole loukkaannuttu. Vastattu vaan samalla tavalla kuin kysyttykin. Itse taisit ottaa itseesi.
Eikös Lissukka vaikerra. Niin metsä vastaa jne.Oleppa sitten metsä.
- DDDDDDDDD
Jatkajankutusta kirjoitti:
Oleppa sitten metsä.
No jos et tajunnut mitä sillä metsällä tarkoitettiin, niin omapa on tietysti ......
- Josootyksinkertainen
DDDDDDDDD kirjoitti:
No jos et tajunnut mitä sillä metsällä tarkoitettiin, niin omapa on tietysti ......
Tai sinä et tajunnut mitä toinen kirjoitti.
- Hehhoh
Josootyksinkertainen kirjoitti:
Tai sinä et tajunnut mitä toinen kirjoitti.
Heh !
- raija.leena
No kun se rakastelu on niin namia tuntuu aivan ihanalta saa ihania orkkuja niin että meinaa taju mennä todellakin se tuntuu tosi makealta kun miehen kalu menee piman sisälle ja oikein syvälle ................ahhhhhhhhhhhhh
nyt on pakko sormettaa.........- Jatkajatkajatkajatkavatk
Vieläkö jatkat. Sillälailla Lissu, niin sitä pitää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422