Miksi jotkut jäävät ilman rakkautta?

Väsynytkulkija

Minä en ole koskaan ollut se tärkein ihminen yhdellekään maailmassa. Synnyin todella ei toivottuna lapsena raiskauksen tuloksena. Äitini halusi abortoida minut, mutta muutti mielensä operaation alussa. Syynä oli hänen ankara moraalikäsityksensä, ei tahto pitää minut.

Koin hyvin pienestä pitäen voimakkaita ulkopuolisuuden tunteita perheessäni ja sisarusteni rinnalla. Minun oli vaikea käsittää, mikä minusta teki erilaisen ja vieroksutun. Leikin ja vietin muutoikin paljon yksin. Perheeni oli hyvin uskonnollinen ja muistan surreeni jo hirvittävän nuorena omaa pahuuttani. Muistan, kuinka kuusivuotiaana makasi yöllä sängyssä hereillä yksin ja itkin sitä, että juuri minä olin syntynyt antikristukseksi maan päälle.

Kerron nämä asiat, koska nyttemmin tajuan itsekin, kuinka outoa on, että lapsen minäkuva on tuolla tavalla vääntynyt näin nuorena.

Myöhemmin opettelin ostamaan huomiota. Pyrin äärimmäiseen Kiltteyteen. Tein kaiken, mitä pyydettiin. Ja enemmänkin, jos pystyin ostamaan sillä edes yhden kiitoksen. Tuolloin kuvittelin totta kai vielä, että kykenisin ostamaan käytökselläni myös vanhempieni rakkauden. Kun epäonnistuin tavoitteessani, jaksoin kuitenkin yhä kuvitella, että voisin ostaa edes jonkun rakkauden maailmassa.

No, palataan lapsuuteni. Se loppui, kun olin kahdeksanvuotias. Isäni alkoi ryypätä, kuten monissa suomalaisperheissä tapahtuu, ja sitten vanhempani erosivat. Äidilleni en ollut enää koskaan lapsi, minusta tuli ikään kuin toinen vanhempi hänen rinnalleen. En tehnyt koskaan tarpeeksi, mikään minussa ei riittänyt. Kun sain ekan kesätyöpaikan 12-vuotiaana mansikkamaalta, hän lakkasi ostamasta minulle vaatteita.

Sitten taloon tuli väkivaltainen isäpuoli. Äitini kieltäytyi näkemästä pahoinpitelyjä. Tämä tosin päti meihin kaikkiin lapsiin, meitä kiellettiin ehdottomasti kertomasta väkivallasta ulkopuolisille. Silloinkin, kun nenäni murtui isäpuolen nyrkiniskusta.

Muutin pois kotoa 17-vuotiaana. Menetin neitsyyteni puskaraiskauksen seurauksena täysin tuntemattomalle ihmiselle. En kertonut asiasta kenelläkään vuosikausiin, koska uskoin, että kukaan ei usko eikä välitä kuitenkaan.

Aloin seurustella 18-vuotiaana miehen kanssa, joka vei vain rahani ja jätti velkoihin. Hyväuskoisena luulin, että hän välitti minusta ja maksoin siksi hänen laskujaan tuhansien markkojen arvosta opintolainoillani.

Sitten tapasin lapseni isän. Tulin raskaaksi vuoden seurustelun jälkeen. Mies ilmoitti minulle heti, että ei ikinä tulisi rakastamaan sekä minua että lasta - hän valitsisi jommankumman. Olin epätoivoinen ja häpesin kertoa kenellekään, mitä oli tapahtunut. Eihän kukaan uskoisi hänestä sellaista. Yritin hänen kanssaan kuitenkin, en voinut kai itsekään ymmärtää, että hän oli tosissaan. Hän sanoi sietävänsä minua ainoastaan lapsen takia ja toivovansa, että katoan maapallolta.

Yritin itsemurhaa. Olen edelleen pahoillani, että en onnistunut.

Me erosimme. Lapseni isän viettäessä villiä poikamieselämää, minä sitouduin vuosikausiksi yksinhuoltajaelämään. Jätin kaikki omat harrastukseni voidakseni vaativan työn jälkeen olla mahdollisimman paljon lapseni kanssa. Meistä tuli hyvin läheisiä, mutta kaiken aikaa tiesin, että lapseni tahtoisi isälleen, jos isä vain hänet huolisi.

Sitten niin kävikin, isä otti lapsen vuoroviikoiksi asumaan. Aloin taas harrastaa ja tapailla miehiä. Jokin minussa oli jo rikki.

Kun lapseni tuli murrosikään, maailmani hajosi lopullisesti. Hän pani kaikki välit poikki minuun ja muutti isälleen. Me emme ole tekemisissä. Se on hänen tahtonsa, jota kunnioitan sydän lopullisesti särkyneenä.

Vuosien varrella olen oppinut, että minua on mahdotonta rakastaa. Olen hyvännäköinen, menestynyt ja erittäin lahjakas ihminen. Olen onnistunut keräämään omaisuutta, ja paljon arvostusta työelämässä. Minun käsiini luotetaan isoja projekteja ja suoriudun niistä useimmiten poikkeuksellisen hyvin. Nauran paljon ja olen ulkoisesti hyvinkin pidetyn oloinen ihminen. Se kaikki on kuitenkin pelkkää pintaa.

Persoonassani on jotakin perustavanlaatuisesti vialla. Minulla ei ole yhtään oikeaa ystävää, jolle uskaltaisin kertoa esimerkiksi näistä asioista. En pidä yhtääkään ihmissuhdettani täysin luotettavana. Olen kuin teflonia, jonka pinnalta kaikki kiintymys valuu heti pois. Aivan kuin minua ei voisi rakastaa. Minut voi heittää aina pois, oli suhde minuun mikä tahansa. Millainen on ihminen, jota edes omat vanhemmat tai lapsi ei rakasta ja pidä minään.

Olen ikuisesti yksin. Niin yksin, että en kestä sitä. Haluaisin kestää, mutta en vain kykene.

Olen laatinut aikataulun. Minulla on hyvät vakuutukset. Tahdon jättää rakastamilleni ihmisille itsestäni edes jotakin, mitä he arvostavat, minkä takia voin sanoa, että minun kannatti yrittää tämä matka.

Miksi joitakin ihmisiä ei voi rakastaa. En tiedä. Sen tiedän, että ilman rakkautta on hyvin vaikea elää.

59

2252

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harkitseterapiaa

      Olet vain tottunut rakkaudettomuuteen että etsit sitä kumppaniasi valitessasi. Sinun on muutettava ajatteluasi ja alettava rakastaa ensin itseäsi vasta sitten pystyt vastaanottamaan rakkautta etkä enää alitajuisesti etsi laiminlyöjää elämääsi.

    • Kirjoituksesi

      oli kaikesta pahasta sinulle sattuneesta huolimatta, hieno selviytymistarina!
      Olet vahva ihminen. Olisit ylpeä siitä miten pitkälle olet elämässä päässyt.

    • VaaleeÄssÄ

      Tuli roska silmään, kun luin tämän.Olet vahva mutta tiedän itsekin,että se ei aina riitä.Minulla onnellinen lapsuus mutta kaikki parisuhteet epätoivoisia,vaikka ulkonäkö ok.ei aina siitäkään iloa ole!

      • toinennainenliikaa

        Harvempi ihminen on rakkauden tähden aviossa,vaan velvollisuudesta perhettään kohtaan.Keskustelupalstoillakin monet naiset kirjoittavat saadakseen tyydytystä. Toisten miesten kanssa on kiva flirttailla,nostaa kummasti egoa.Varsinkin kun on imarreltu ja haluttu siihen keskusteluun poikamiesten taholta.

    • Miljoonaruusuasinulle

      <3

    • Väsynytkulkija

      Kiitos åaljon vastauksista.

      Olen miettinyt tuotakin, että etsinkö jotenkin alitajuisesti kovasydämisiä ihmisiä elämääni. Varmasti se tietyllä tavalla pitää paikkansa, olen tietyllä tavalla ehdollistunut alitajuisesti siihen, että rakkaus on ansaittava. Mutta vaikka kuinka mietin, en ymmärrä, mitä teen konkreettisesti väärin, että ihmiset alkavat kohdella minua kummallisesti. En enää tiedä, mikä on raja, minkä verran toiselle ihmiselle voi antaa, että se antaminen on vielä normaalia ja tervettä. Että tilanne ei käänny niin, että toinen alkaa olla ystävä vain sen kaiken takia, mitä saa minulta. Että minä itse muutunkin arvottomaksi, jos minulla ei ole antaa loputtomasti enemmän.

      En tiedä. Olen pohtinut pääni puhki, mikä minussa on vialla ja mitä voisin muuttaa itsessäni tai käytöksessäni, jotta tilanne muuttuisi.

      Iso mutta on, että tämä ei päde pelkästään itse valitsemiini ihmisiin vaan kaikkiin ihmisiin ympärilläni. Vanhempiini, sisaruksiini, lapseeni.

      Olen auttamattomasti ulkopuolinen. Roska, jonka voi aina heittää pois. Ihmiset hylkäävät minut uskomattoman vähäpätöisistä asioista. Kieltäytyvät kuuntelemassa tilanteissa, joissa en itse ikimaailmassa jättäisi itse toista ihmistä yksin. Elämäni ei kiinnosta ketään. Saavutukseni perheeni huomaa vasta, kun joku ulkopuolinen niistä heille mainitsee.

      On varmasti pelkästään ymmärrettävää, että olen alkanut vetäytyä. En enää solmi uusia tuttavuuksia, sillä en luota keneenkään. En odota perheeltäni tai kavereiltani yhtään mitään. Joskus kun yritän puhua asioistani ihan vain mainitsemalla nopeasti esim jostakin hankalasta tilanteesta, ja yritykseni torjutaan, soimaan itseäni jälkeen päin siitä, että en opi ikinä. Että satutan itse itseäni lisää odottamalla hyväksyntää, ymmärrystä tai myötätuntoa. Sitä, että joku näkisi vaivaa kuuntelemalla minua.

      Elämäni on pitkä sarja pieleen menneitä yrityksiä luottaa toisiin ihmisiin. Olen päätynyt siihen, että koska kaikissa muissa ei voi olla vikaa - vika on pakko löytyä minusta. Minua ei voi rakastaa.

      En halua elää tällaista elämää. Ja koska elämäni ei ole arvokas kellekään muullekaan, on vain loogista yrittää muuttaa se rahaksi. Vanhempani ovat läpi elämäni hokeneet uhrauksista, joita he ovat pakotettuina tehneet minun vuokseni. Lapsuuteni kävi kalliiksi heille ja minusta tuntuu, että ilman minua heidän elämän suuntansa olisi ollut toinen, parempi. Heidänkin mielestään. Olen aina tuntenut olevani velkaa heille. Lapseni taas arvostaa puhtaasti rahaa, raha on hänelle kaikki kaikessa. Moni meidän erimielisyyksistämme johtui rahasta, siitä periaatteestani, että hänen täytyisi itsekin tehdä jotakin saadakseen rahaa.

      Mikä olisi luonnollisempaa, kuin antaa perheelleni, mitä he haluavat. En itsekään arvosta enää elämääni. Minusta saa rahaa.

      Olen aivan pikkutytöstä saakka etsinyt rakkautta. Se on ainoa asia, jota en ole koskaan saanut. Minun on hyvin vaikea uskoa, että tämä asia jotenkin muuttuisi nyt päälle nelikymppisenä.

      Olen ylpeä monistakin ansioistani. Mutta mikään ei ole mitään ilman rakkautta. Niin se vain on

    • JonnaG

      Miksi sulla ei ole yhtään ystävää. Oletko miettinyt sitä. Melkein jokaisella on joku, eikö lapsuudesta jäänyt kukaan, etkö tutustunut aikuisena kehenkään. Tarvitset ystävän, mutta haluatko tutustua kehenkään.

      • Väsynytkulkija

        Tunnen valtavan määrän ihmisiä. Minulla on paljon kavereita. Mutta eikö ystävä ole enemmän? Itse lasken ystävyydeksi ihmissuhteen, jossa mennään pintaa syvemmälle. Jossa voidaan molemmin puolin luottaa siihen, että toinen on kiinnostunut, että toinen ymmärtää edes vähän, että toiseen voi luottaa hädässä. Sellaisia ihmissuhteita minulla ei ole. Eikä niitä hankita yrittämällä, kuten ei rakkauttakaan.

      • M....Mies
        Väsynytkulkija kirjoitti:

        Tunnen valtavan määrän ihmisiä. Minulla on paljon kavereita. Mutta eikö ystävä ole enemmän? Itse lasken ystävyydeksi ihmissuhteen, jossa mennään pintaa syvemmälle. Jossa voidaan molemmin puolin luottaa siihen, että toinen on kiinnostunut, että toinen ymmärtää edes vähän, että toiseen voi luottaa hädässä. Sellaisia ihmissuhteita minulla ei ole. Eikä niitä hankita yrittämällä, kuten ei rakkauttakaan.

        Olet kyllä oikeassa että ystävä on paljon enemmän kuin kaveri. Oletko ikinä auttanut ketään että olisit saanut hänestä hyvän ystävän? Oletko jakanut tai saanut luottamuksellista tietoa toiselta ja oletteko olleet toisenne tukena elämän vaikeilla jaksoilla?

        Kun luin tuota viestiketjun aloitusta tuli surullinen kuva ja olo siitä kuinka sinun hyvää tahtoasi ja hyvyttä on käytetty väärin. Et uskalla luottaa edes niihin hyviin ihmisiin jotka eivät tahdo sinulta mitään muuta kuin vilpitöntä ystävyyttä, eli sitä juuri mitä etsit. Tietenkin maailamssa on paljon hyväksikäyttäjiä ja ihmisiä jotka ovat omahyväisiä. Sinulta vaaditaan hyvää ihmistuntemusta että osaat erottaa jyvät akanoista ja siihenkin olisi hyvä olla luotettava ystävä jonka kanssa voitte yhdessä miettiä ihmisten tarkoitusperiä.

        Eikö sinulla todellakaan ole ketään sukulaista tai vaikka lapsuuden ystävää kehen voisit luottaa? Kai nyt joku ihminen löytyy josta koet että hän ei yritä hyötyä kaveruudesta tai sukulaissuhteista?

        Aurinkoista päivää sinulle ja hyvää iloista mieltä.

    • piipahtaja

      Lopeta itsesi syyllistäminen, näe se hyvä mikä sinussa on ja vaali sitä, niin joku muukin näkee sinussa ihmisen ja löytää susta jotain mitä kannat hyvällä tavalla ylpeästi.

      Js et rakasta itseäsi - niin usein käy niin että kukaan mukaan ei näe sinussa mitään rakastettavaa. Miettikääpä ihmiset sitä, ei itserakkautta, vaan aitoa itsensä rakastamista - jos ymmärrätte.

      Heräsin pirteänä ja ulkona paistaa aurinko. Tulin taas vaan käväisemään. Minä tahdon ja minä toivon nyt tämän päivän alkajaisiksi että kaikki palstalaiset voisivat rakastaa nyt ensi alkuun itseään, jokaisessa on joku hyvä asia jota rakastamalla voi tervehdyttää omaa sydäntään.

      Sanopahan kun kerran tänne taas tulin, meen kyllä sillä en viihdy täällä, mutta hänelle :) aurinkoista viikonloppua ja pus <3 ( vain tänne)

      • Väsynytkulkija

        Itsensä rakastaminen kantaa tiettyyn pisteeseen, se on totta. Olen tehnyt sitä yli 40 vuotta, rakastanut vaan, vaikka muut eivät ole nähneet rakastettavaa.

        En syyllistä itseäni, vaan käytän loogista päättelyä. Se on eri asia.

        Tiedän, että voisin jatkaa näin hamaan vanhuuteen. Pystyisin kyllä. En vain tahdo, en pidä elämääni elämisen arvoisena tällaisena. Sekin on loogista päättelyä ja arvopunnintaa. Valinta.

        Oli aika, jolloin uskoin, että jos vain lakkaisin toivomasta, voisin unohtaa koko asian. Nyt olen elänyt vuosia näin. Jos sairastun, soitan aina ennemmin taksin tai ambulanssin kuin kellekään tuntemistani ihmisistä. Otin koiran, jotta joku odottaisi minua, olisi edes joskus lähellä. Puhun paljon yksikseni suuressa asunnossani ja kuvittelen, että joku on läsnä. Kun suren, kuuntelen musiikkia lohdutukseksi. Metsälenkillä kyyneleet saattavat tulvia silmiini, kun tajuan maailman kauneuden ja sen, kuinka yksin olen keskellä sitä.

        Tsemppaaminen ei auta loputtomiin. Minä jos kuka tiedän sen.

    • Omastakokemuksesta

      Vaikea elämä on sinulla ollut. Kaikki koettu voi kääntyä kuitenkin voimavaraksesi. Paljon vaikeita asioita on ollut omassakin elämässä lapsesta alkaen ja olen joskus hyvin väsynyt elämään. Koen itseni kuin 100-vuotiaaksi ja "kuluneeksi" ajoittain. Ikään kuin olisi tullut liikaa ikävää ja olisi uupunut siinä taistelussa. Kuitenkin uskon, että kaikki kääntyy parhaakseni. Jumala on hyvä Jumala, vaikka ihmiset voivat olla pahoja ja julmia. Et syntynyt turhaan.

      • Väsynytkulkija

        Juuri tuolta minustakin tuntuu, uupuneelta ja kuluneelta.

        Ihailen ihmisiä, jotka saavat voimaa uskostaan Jumalaan. Haluaisin itsekin uskoa, en vain pysty. Olen yrittänyt ja pettynyt niin monta kertaa.

        On helpompi uskoa maailmaan, jota määrittää sattuma ja ihmisten motiivit. En halua särkeä sydäntäni ajattelemalla, että jossakin on vielä joku kaikkivaltias, joka loi minut mahdottomaksi rakastaa ja sulki sen jälkeen korvansa hätähuudoiltani.

        Elämä on kovaa monille ihmisille. Mutta miksi se on joillekin niin älyttömän yksinäistä ja rakkaudetonta. Kun ei ole mitään järjellistä selittäjää. Miksi.

      • Omastakokemuksesta
        Väsynytkulkija kirjoitti:

        Juuri tuolta minustakin tuntuu, uupuneelta ja kuluneelta.

        Ihailen ihmisiä, jotka saavat voimaa uskostaan Jumalaan. Haluaisin itsekin uskoa, en vain pysty. Olen yrittänyt ja pettynyt niin monta kertaa.

        On helpompi uskoa maailmaan, jota määrittää sattuma ja ihmisten motiivit. En halua särkeä sydäntäni ajattelemalla, että jossakin on vielä joku kaikkivaltias, joka loi minut mahdottomaksi rakastaa ja sulki sen jälkeen korvansa hätähuudoiltani.

        Elämä on kovaa monille ihmisille. Mutta miksi se on joillekin niin älyttömän yksinäistä ja rakkaudetonta. Kun ei ole mitään järjellistä selittäjää. Miksi.

        Uskon, että Hän rakastaa suunnattomasti sinua. Ajattele Hän halusi juuri sinun syntyvän tähän maailmaan, sinun. Olosuhteet olivat vaikeat ja mahdottomat, silti Hän halusi juuri sinunlaisen ihmisen syntyvän. Et ole yksin milloinkaan, ei haittaa uskotko sitä tai tuntuuko miltään. Hän haluaa eheyttää sinut ja antaa uuden toivon. Olet rikkinäinen, niin olen minäkin, kuitenkin sinun elämälläsi on tarkoitus, jota
        kukaan toinen ei voi toteuttaa. Ps. 50:15 on Jumalan puhelinnumero, Hän kuulee rukoukset, älä lannistu.

      • eisyyllisteta

        Hei

        Olen myös uskossa, aina ollut. MUTTA Jeesus ja uskossa oleminen ei korvaa ihmissuhteita/ parisuhdetta. Kukaan, vahvasti uskossa olevakaan ei voi tauotta olla Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena. Siinä olotilassa ei murheita muista. Kaikki me ihmiset kuitenkin joudumme elämään normaalia arkea, jolloin Pyhän Hengen läsnäolo sisällämme hälvenee.

        Niinkuin joku ketjussa mainitsi, ihminen on sosiaalinen laumaeläin. Yksinäisyyden tunne on aina subjektiivinen ja jotkut ovat luonteeltaan erakkomaisempia eivätkä esim kaipaa parisuhdetta. Ne jotka luonnostaan sitä kaipaavat, kärsivät jatkuvasta vuosikausien-kymmenien yksinäisyydestä.

        Yksinäisyyteen ei auta itsensä rakastaminen eikä terapia. Jos todella kaipaa kumppania, parisuhdetta, läheisyyttä, kosketusta, kuinka siihen terapia auttaisi? Heitän myös ilmaan sen, että yleensä nämä "rakasta ensin itseäsi/ yksinkin voi olla onnellinen/ mene terapiaan/ Jeesus pelastaa" - ihmiset eivät ole kokeneet todellista yksinäisyydentunnetta. He joko eivät kärsi yksinäisyydestä, heille esim riittä sukulaiset ja/tai kotieläin TAI he elävät pitkässä tasapainoisessa parisuhteessa. Olen tästä asiasta puhunut monen yksinäisyydestä/ parisuhteettomuudesta kärsivän tuttavan kanssa ja kaikilla on sama kokemus. On todella kornia kuunnella sosiaalisessa elämässään onnistuneiden ihmisten hehkutusta siitä että "sun täytyy rakastaa ensin itseäsi ja olla onnellinen yksin". Ei se vaan niin mene.

        Minulla on paljon samanlaisia kokemuskia kuin ap. kirjoittajalla. Etenkin tuo henkinen toivottomuuden olotila.. Ei minua Jeesus ole auttanut, vaikka koko ikäni olen hänen kanssaan jutellut ja Pyhän Hengen voimankin usein koen. Ensimmäiset 30v rukoukseni olivat vilpitöntä rakkautta ja kiitosta, vaikka elämäni on ollut lapsesta asti erittäin kova. Kun traumaattiset kokemukset jatkuivat ja jatkuivat, minusta riippumattomista syistä, aloin pyytää Jeesukselta onnea ja armoa. En jaksanut enää kiittää kaikesta paskasta mitä koin. Tilanteeni ei ole muuttunut ja olen kohta 50v. Eteeni vieritetään koko ajan uusia kiviä ja vuoria, joita en jaksaenää kiivetä enkä kiertää. Jeesus ei vastaa minulle, ei anna armoa. Silti uskon Häneen. Hänellä on syynsä. Nykyisin rukoilen Häneltä syöpää ja sydänkohtausta, että pääsisin pois täältä kitumasta. Masentaa katsoa vierestä, kuinka terveet ja elämänhaluiset ihmiset ympäriltäni saavat syövän ja kuolevat. Lahjoittaisin mielelläni elämäni heille.

        En ota syytä yksinäisyydentunteestani niskoilleni. Olen ollut vuosikausia yksin ja analysoinut koko elämäni ja käyttäytymiskuvioni sekä itse että asiantuntijoiden kanssa. Ystäviä minulla on, mutta olen onneton ilman parisuhdetta. Sitä en syystä tai toisesta saa.

      • Väsynytkulkija

        Juuri noin. Tiedän todellakin, että en ole tämän ongelman kanssa yksin. Maailma on liian kova liian monille.

        Tunnistan niin elävästi nuo rukouksesi sydänkohtauksesta jne. Itse en usko, että kukaan ulkopuolinen edes arvaa, että tietä ylittäessäni toivon jääväni auton alle ja matkoilla odotan luonnonkatastrofeja tai onnettomuuksia, joiden uhrina voisin päästä täältä pois.

        Ihminen tarvitsee muita ihmisiä. Sitä että joku joskus kantaa aidosti huolta hänen puolestaan, huomioi, kuuntelee, sanoo muutaman kannustavan sanan, koskettaa.

        Ehkä pitäisi perustaa jonkinlainen yksinäisten seura. :) Jossa yksinäiset voisivat edes tunnustaa yksinäisyytensä ilman syyllistämisen ja halveksunnan pelkoa.

        Yksinäisyys on nykypäivän köyhyyttä.

      • SärjettySydän
        Väsynytkulkija kirjoitti:

        Juuri noin. Tiedän todellakin, että en ole tämän ongelman kanssa yksin. Maailma on liian kova liian monille.

        Tunnistan niin elävästi nuo rukouksesi sydänkohtauksesta jne. Itse en usko, että kukaan ulkopuolinen edes arvaa, että tietä ylittäessäni toivon jääväni auton alle ja matkoilla odotan luonnonkatastrofeja tai onnettomuuksia, joiden uhrina voisin päästä täältä pois.

        Ihminen tarvitsee muita ihmisiä. Sitä että joku joskus kantaa aidosti huolta hänen puolestaan, huomioi, kuuntelee, sanoo muutaman kannustavan sanan, koskettaa.

        Ehkä pitäisi perustaa jonkinlainen yksinäisten seura. :) Jossa yksinäiset voisivat edes tunnustaa yksinäisyytensä ilman syyllistämisen ja halveksunnan pelkoa.

        Yksinäisyys on nykypäivän köyhyyttä.

        "Yksinäisyys on nykypäivän köyhyyttä."
        En allekirjoita tuota uskomusta!
        Olen myös yksinäinen ja käynyt kovan koulun tässä elämässä, mutta selviytynyt hyvin vastoinkäymisistää, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, raiskauksista, henkisestä väkivallasta, mitätöinnista ihmisenä.
        Olen sitä mieltä , että elämä on antanut minulle tilaisuuden oppia kaikista asioista niiden positiivinen vaikutus elämääni, siihen tarvitaan voimaa, älykkyyttä, myötätuntoa, rakkautta itseä kohtaan.
        Ennen kaikkea pitää kyetä rakastamaan itseä!
        Elämäni on hyvin rikasta, vaikka olen yksinäinen, en kuitenkaan vain istu kotona, etsin aina uuden suunnan, kiinnostuksen kohteen johon syvennyn intohimoisesti.
        Näen maailman kauneuden henkisyyden kautta josta saan turvaa, usko huomiseen.
        Olen tällä hetkellä löytänyt samoin ajattelevien ryhmän jossa voin puhua omista kokemuksistani ja minua ymmärretään ja tuetaan kasvussani.
        On paljon erinlaista ryhmätoimintaa ainakin täällä missä asun.
        Oletko ajatellut toimintaa erinlaisissa ryhmissä? Etsi omasi, etsivä löytää :D
        Rakkaus, rakkaus sinä sait minut rakastamaan!
        Kiitollisuus kaikesta antaa turvaa, uskoa paremmasta!

    • nytsevastaalkaa

      Elämäkö on ohi?

    • envoitietää

      Kirjoituksesi on koskettava. Eniten jäin miettimään sitä, että kirjoituksesi avain lienee siinä, että olet joutunut syntipukin rooliin jo varhaisessa lapsuudessa. Uskonnollisessa perheessä ei-toivotusta lapsesta tuli se paha, joka ei ole riittävän hyvä rakkaudelle. Sellainen ajatus itsestä on varmasti tuhoisa omalle elämälle.

      Kun kerroit alkavasi ostaa myönteistä suhtautumista itseäsi kohtaan, aloit samalla esittää roolia, joka et ole sinä sinä sisimmässäsi. Se haavoittunut pieni ihminen otti selviytymiskeinokseen esityksen, jotka jättää muut ihmiset ihmettelemään todellista olemustasi - ehkäpä. Liiallinen kiltteys on monen "vika". Pitää osata myös pitää puolensa ja rajansa muita ihmisiä kohtaan, sillä hyväksikäyttäjiä löytyy aina.
      Jollain tapaa pitää olla luja, mutta myös pehmeä. Itsensä hyväksyminen ja rakastaminen on tärkeää.

      Muita ihmisiä ei voi muuttaa, mutta itseään voi aina muuttaa. Se ei kuitenkaan ole helppoa. Voimia sulle.

    • einiinhelppoaaina

      Aloittaja pystyn hyvin tunnistamaan tuntemuksesi, vaikka en ihan noin kovia olekaan kokenut. Meidän monien tunne-elämä ym on hyvinkin erilainen. On hyvä rakastaa itseään, mutta ihminen on myös laumaeläin, joka kaipaa sitä yhteisöä ja ystäviäkin ympärilleen. Osa enemmän ja osa vähemmän. Ei se, että rakastat itseäsi tarkoita vielä sitä, että muut tai joku muu rakastaisi. Nimenomaan, jos ihminen ei ole aivan tavallisen massan mukainen ja tavanomaisesti ajatteleva ja kaikissa asioissa toimi valtavirran vietävästi niin kyllä hän silloin on helpommin syrjäytyvä. ja tällöinhän moni hyväksyntää etsiessään ei välttämättä toimi omien ajatusten ja tuntemusten mukaisesti.
      Itselleni kävi myös niin, että kun vaikeiden vaiheiden jälkeen aloin löytää omaa itseäni enemmän, pitää puoliani niin kappasvaan kaikki eivät tätä nähneetkään hyvänä. On niin paljon ihmisiä, jotka ajattelee vaan omaa napaa, omia kiireitään ja joille olet olemassa vain kuin heille sopii. Kun pistätä stopin tälle niin kappasvaan siinä vähenee läheisten määrä ja parisuhdekin voi saada lopun. Vastavuoroisuus on tärkeä asia, jota monet ihmiset eivät ymmärrä. Kun ajattelet sen toisen hyvää ja annat hänelle aikaasi niin se toinenkin arvostaa sitä ja antaa sinulle aikaasi.
      Itse olen ainakin niin paljon pettymyksiä kokenut, että kovin helposti en omaa sielunmaisemaani halua muille avata. Voin kyllä kokeilla, mutta jos toinen ei lämpene niin otan kyllä vahvasti takapakkia. Sitäpaitsi kyllä se toinen osaa siinä tilanteessa itse itsensä ilmaista, jos hänellä on halua tutustua. Syvällisenä ihmisenä ja ajatusmaailmaltani varmaan jotenkin erilaisenakin en lisäksi helposti usko, että tielle osuisi joku itselle sopiva ihminen. Pitäisi kuitenkin muutkin elämäntilanteet ja toisen halut ja ajatukset synkata. Rakkaus se on vaikeaa, hienoa joilla sitä molemminpuolisestikin on.

    • huolestunut__

      On hyvä että pystyt puhumaan asiasta anonyymillä palstalla, mutta tarvitset konkreettisempaa apua ja nopeasti. Olet yrittänyt muuttaa itse omaa ajattelutapaasi onnistumatta siinä, on aika antaa asia ammattiauttajan käsiin. Terapeutteja on monenlaisia ja joskus joutuu käymään useammalla että löytää sopivan, mutta sopiva terapeutti voi oikeasti saada ihmeitä aikaan.

      Sinä olet yhtä arvokas kuin kaikki muutkin. Anna armoa itsellesi ja hae apua. Ammattiauttajat ovat sitä varten että he auttavat hädässä, ja sinulla on hätä.

    • toivotonelämä

      Sitä itsekin välillä mietin. Ja siksi nyt vedän lääkkeitä ja viinaa.

    • samajuttujoo

      Lopeta nyt ainakin se lääkkeillä ja viinalla läträäminen, se ei auta mitään. Ja et ole ainakaan ajatuksinesi yksin, kyllä meitä on täällä muitakin samanlaisia.
      Olen tullut siihen tulokseen, että lapsuudesta on jäänyt joku läheisyysvaje jota yrittää paikata sitten loppuikänsä, se vaje on vaan niin suuri, että useinkaan normaali parisuhde ei edes siihen pysty vastaamaan, vaan se on ikäänkuin tukahduttava vaatimus sille toiselle osapuolelle. Mutta enpä minäkään tiedä mikä neuvoksi.

      • Väsynytkulkija

        Alkuperäinen aloittaja ei läträä lääkkeillä ja viinalla, eikä uhkaile yhtään ketään.

        Itsemurha on mielestäni jokaisen yksityisasia, mutta ei mikään kiristyskeino. Jokainen järjellinen ihminen onnistuu kyllä tappamaan itsensä halutessaan ja jos vielä vähän käyttää aivonystyröitään, vieläpä niin, ettei kukaan tajua tekoa itsemurhaksi.

        Vaikka itselläni olisi monta sanaa sanottavana itsemurhan tabuluontoisuudesta ja ylipäätään ihmisen oikeudesta päättää elämästään, en nyt ryhdy siihen tässä ketjussa.

        Haluan mieluummin puhua rakkaudettomuuden ongelmasta. Mainitsemasi läheisyysvajeteoria on varmasti tietyllä tavalla totta. Mutta se syyllistää myös aika pahasti rakkaudettomuudesta kärsivää. Niin kuin hyväksikäyttö ystävyys- ja parisuhteissa olisi jonkinlainen normitila, josta läheisyysvajeeseen lapsuudessaan jäänyt ei selviä normaali-ihmisen tavoin.

        Itselläni olisi mahdollisuus jatkuvasti parisuhteisiin eri ihmisten kanssa. Ongelmani ei ole mahdollisuuksien puute (yhdentekeviin parisuhteisiin) vaan se, että en löydä yhteyttä keneenkään. Aavistan jo kaukaa toisen emotionaaliset kyvyt ja tiedän valmiiksi, että tuo ihminen loukkaisi minua ennen pitkää, jos antaisin hänen tehdä sen. Liian monet ihmiset ovat liian itsekkäitä.

        Ehkä olen jo peruuttamattomasti rikki. Liian monta kertaa hylätty ja petetty ihmissuhteissani. Ehkä se on meidän kaikkien rakkaudettomuudesta ja yksinäisyydestä kärsivien ongelma. Kun ei ole koskaan rakastettu, ei myöskään osaa tulla rakastetuksi - jos joskus elämässä sellaiseen tarjoutuisikin tilaisuus.

      • etoleperuuttamattomasti

        Uskon että hienoja juttuja voi tapahtua, jos niihin uskoo. Älä anna kenenkään kertoa mikä on mahdollista ja mikä ei! Se mitä sulle on tapahtunut rajoittaa sua juuri sen verran minkä verran annat sen rajoittaa. Älä usko tollaisiin "kun sulle on jo käynyt niin huonosti niin et voi koskaan blaablaablaa". Sulla on ollut vaan helvetin paska mäihä. Häntä pystyyn. Kaikki on mahdollista kun itse uskot niin. Ja sitten odotellaan vaan sitä hyvää tsäkää.

    • lämpäasinulle

      Kaikki pettymykset vaikuttavat elämässämme, mutta vielä enemmän vaikuttavat erilaiset uskomukset. Kun sanot, että sinä tiedät etukäteen toisen emotionaaliset kyvyt, niin se on maaginen uskomus, joka vaikuttaa käytökseesi. Samoin ne ajatukset, jotka sinulla on ihmissuhteista vaikuttavat kohtaamiseen ja yhteyden puutteeseen. Ihmissuhteet eivät ole onnenkauppaa, vaikka se onkin onnenkauppaa, millaiseen perheeseen on syntynyt.

      Vaikka tässä esitettiin ajatus, ettei terapiasta ole mitään hyötyä, niin minustakin sinun kannattaa hakeutua terapiaan. Yksinäisyydestä ja siihen liittyvistä uskomuksista ja pettymyksistä tulee helposti panssari, joka estää yhteyden. Mutta on hyvä, että koet yhteyttä omaan itseesi, tuntemuksiisi ja ajatuksiisi. Se on perusta empatiakyvylle, johon ihmissuhteet perustuvat. Ihmiset vaistoavat toisesta monia asioita, ehkä senkin, että olet jo luovuttanut ja kehittänyt teorian siitä, miksi olet yksin. Ihmissuhteissa toimiminen on kuitenkin todella monisäikeistä, ei sitä voi tavoittaa ideologioilla. Myös ryhmäterapia voisi sopia sinulle, koska siellä toiset peilaavat koko ajan käytöstäsi reaaliajassa. Vaikutelma joka itsestä syntyy on on lähes aina toisenlainen kuin itse kuvitteli. Olen itse kokenut monia oivalluksia siinä ja moni asia on auennut toisella tavalla ihmissuhteissa.

      Yksi ongelma joka tulee mieleen kun luen tekstiäsi voi olla se, että keskityt kohtaamisessa itseesi ja tulevaisuuteen jotenkin ehdottomasti. Ihmissuhde kehittyy hyvin hitaasti eikä kukaan voi etukäteen tietää mitä siitä tulee. Sekä ystävyys- että rakkaussuhde ovat molemmat hitaasti lämpiäviä. Sinulla on pelkoja ja isoja toiveita, jotka vaikuttavat yhteyden muodostumiseen. Rentous, itseluottamus, se ettei odota liikoja (eikä aseta valtavia odotuksia) ovat hyvä perusta. Mutta jos etukäteen on virittynyt pessimistisesti, niin sellaista varautuneisuutta ei voi toinenkaan olla huomaamatta. Silloin tulee vaikea olo, tunne siitä, että ei tiedä miten olisi ja ihmissuhde vetäytyyy kokoon.

      Yksinäisyys on hyvin raskasta ja kaikilla on siitä tietyssä elämänvaiheessa kokemusta. Ystävyyssuhteistakin melkein puolet katoaa seitsemässä vuodessa. Luin tämän tutkimustuloksen sanomalehdestä äskettäin. Sinä muutut, ihmiset muuttuvat, kaikki muuttuu. Ihmissuhteisiin kuuluu riskin ottaminen ja pettymykset, ei niiltä säästy kukaan. Mutta traumaattisista kokemuksista johtuen toiset lannistuvat helpommin koettelemuksista. Etenkin, jos traumoja ei ole käsitelty.

      Meistä kukaan ei ole sellainen kuin lapsena tai vain vanhempiensa muovaama. Huomaatko, että suhtaudut vanhempiesi määritelmään (tai kokemukseesi siitä) kuin se olisi totta ja ainoa totuus? Sekin on yksi haitallisesti vaikuttavista uskomuksista, ja siinä mielessä olet lapsen asemassa omaa elämääsi määrittäessäsi, vaikka niin ei tarvitsisi olla. Sinä et ole yhtä haavoittuvainen kuin lapsi, mutta koet itsesi yhtä haavoittuvaksi. Se on minusta merkki psykoterapian tarpeesta. Vanhat asiat on käytävä läpi, jotta voi tuntea oman voimansa ja vapautua siitä kuvasta, joka voi olla peräisin jopa lapsuudesta asti. Sinulla ei ole luottamusta ihmisiin, sokeaa luottamusta ei tarvitse ollakaan, mutta kyky ja rohkeus tunnustella ja pettyä kuuluu aina ihmissuhteisiin.Ne eivät ole kerralla selviä (jos joku pettää, niin kaikki ovat samanlaisia), vaan jokainen ihmissuhde on omanlaisensa. Mutta uskomusjärjestelmät ovat usein sellaisia, joilla suojaudutaan uusilta pettymyksiltä. Ei ole keinoja, mutta niitä voi hankkia. Ystävystyminen on myös taito. Suosittelen sinulle Vesa Nevalaisen kirjaa Yksinäisyys.

      • Väsynytkulkija

        Näin olen itsekin toisinaan ajatellut. On erittäin todennäköistä, että vika on paljolti nimenomaan uskomusjärjestelmässäni. Siitä on tullut osa persoonaani.

        Mainitsit ryhmäterapiasta, mistä onnistuit löytämään sellaisen? Niin, ja kiitos kirjavinkistä, täytyykin tutustua.

      • lämpöäsinulle
        Väsynytkulkija kirjoitti:

        Näin olen itsekin toisinaan ajatellut. On erittäin todennäköistä, että vika on paljolti nimenomaan uskomusjärjestelmässäni. Siitä on tullut osa persoonaani.

        Mainitsit ryhmäterapiasta, mistä onnistuit löytämään sellaisen? Niin, ja kiitos kirjavinkistä, täytyykin tutustua.

        Pääkaupunkiseudulta ainakin löytyy useammanlaistakin ryhmäterapiaa. Varmaan kaikista suuremmista kaupungeista löytyy. Siitä on jo vuosia, kun itse kävin, mutta olen joskus nähnyt ilmoituksia. Vähän aikaa voi joutua odottamaan, kun ryhmää kasataan. Sitten on alkuhaastattelu. Itse olen ollut sellaisessa ryhmässä, johon ei otettu kovin sairaita ihmisiä. Ryhmiä on yksinäisyydestä kärsiville, sinkuille, sitten on sekaryhmiä. Minun ryhmääni pitänyt henkilö on jo eläkkeellä, joten en voi häntä suositella.

        Ryhmätyö ry:n keskusteluryhmä voisi myös sopia. Se ei kuitenkaan ole varsinaista terapiaa. Voisi sopia terapian lisänä. Olen käynyt sellaisessakin ryhmässä. Ohjattu ryhmä on nimenomaan hyvä sellaiselle, joka haluaa tietää, miltä oma persoona ja käytös muiden silmin vaikuttavat. Samalla oppii näkemään, miten muutkin näkevät omia pelkojaan minussa (niin kuin minä heissä - näemme toisemme pelkojemme ja uskomustemme läpi), oppii näkemään mikä on todellista ja mikä on sijoitettua (projektiot, introjektiot). Mutta ohjaajan pitää olla ryhmän ohjaamisen ammattilainen. Nämä eivät ole samanlaisia ryhmiä kuin vertaisryhmät, joita on riippuvuuksista kärsiville. Sellaisia ohjaa samoista ongelmista itse kärsivä.

        Mukava kuulla, että keskustelu tuntuu toivoa herättävältä. Näinhän se on, yksin on vaikea päästä asioissa etenemään. Muiden näkemykset ja kokemukset ovat avartavia. Vaikka läheisiä ystäviä ei heti saisikaan, niin ajatusten avartamista voi olla tuttavienkin kanssa. Yhden kanssa voi jutella asiasta x, toisen kanssa asiasta y. Sekin auttaa yksinäisyyteen ja ajan mittaan voi jotakin muutakin kehittyä. Uskallus ja rohkeus on välillä meillä kaikilla kateissa. Silloin on turvallista käpertyä omaan kotiin ja ajatuksiin, ettei taas saisi siipeensä. Ihmissuhteiden luominen on arkaa, herkkää ja tunteikasta. Ryhmässä olen oppinut, miten näennäisesti sosiaalisillakin on ihmissuhteissa kaikenlaisia pelkoja ja haitallisia uskomuksia. On tullut jonkinlainen nollapiste, josta sitten lähdetään pohtimaan, miten tähän on tultu.

    • Matkustaja___

      ^ komppaan tätä. Melkoisen kohtuuttoman kovan menneisyyden olet kokenut. Iso osa siitä, miltä elämä sinulle näyttää, johtuu varmaan yksinäisestä lapsuudestasi ja myöhemmistä kokemuksista. Sitten se toinen osa, mikä on kanssa oleellisesti merkittävä, on ne suojautumiskeinot ja ajatusmallit, jotka olet pakon edessä omaksunut selvitäksesi eteenpäin. Traumat on isoja haasteita, ne eivät jähmety siihen hetkeen, jolloin ne saadaan, vaan sykkivät kipua myöhemminkin ja voivat aiheuttaa vahinkoa. Lämpimästi suosittelen terapiaa. Niin kuin joku täällä jo sanoikin, niin anna itsellesi vähän armoa. Olet herkän ja älykkään kuuloinen ihminen. Älä anna periksi.

      • Väsynytkulkija

        Kiitos sanoistasi. Olen hieman hämmentynyt, kuinka älykkäitä ja mietittyjä vastauksia olen saanut täältä bittiavaruudesta. Tulee jopa toiveikas olo, että maailmassa on sittenkin vastakaikua.

      • Matkustaja___

        Hyvä että tulee, kyllä sitä nimittäin on. Uskon ja toivon, että se jokin päivä myös kävelee ihmisen muodossa sua vastaan.

    • tiedänmistäpuhut

      Kuullostaa niin tutulta... minun tarinani on samankaltainen... myös tunteet ja tuntemukset. Taidan ymmärtää miksi emme saa rakkautta. Tai mikä on sen saamisen este meissä. Jos haluat kirjoitella:

      [email protected]

      Olen 38 vuotias nainen.

    • tiedänmistäpuhut

      Kiitos, kun laitoit viestin :). Vastasin.

      Tämä tunteesi on niiin tuttua... Se, ettei koe olevansa muuta kuin rahaa muille.

      Mutta jatketaan jutustelua :)

      T:A

    • odotuksia

      Tässä ketjussa on paljon hyviä ajatuksia, joihin voi samaistua ja joista voi saada perspektiiviä omaan tulkintaan. En ole kokenut läheskään yhtä raskaita asioita kuin aloittaja ja muut, mutta tunne rakkaudettomuudesta on samankaltainen. Olen tullut siihen tulokseen, etten tiedä mitä rakkaus oikeastaan edes on ja siksi en osaa sitä vastaanottaa saati antaa. Yritän kyllä kovasti ja koen esimerkiksi empatiaa ihmisiä kohtaan, mutta se tuskin riittää määrittämään rakkautta.

      En pysty myöskään luottamaan ihmisiin, sillä minulla on ihmissuhteista huonoja kokemuksia - osin itsekin aiheutettuja. Katkera en ole kenellekään, mutta kokemukset vaikuttavat. Olen yrittänyt sitäkin parantaa ja olla avoimempi, mutta jotain jää silti uupumaan. Tunnen valtavan määrän ihmisiä, mutta ei minulla ole oikeastaan läheisiä ollenkaan. Tarvitsen omaa aikaa, mutta en ole epäsosiaalinen vaan tutustun ihmisiin helposti. Tunneasioista puhuminen on minulle vaikeaa tutummillekin ihmisille. Enkä usko, että terapiassa se olisi yhtään helpompaa.

      Samoin kuin aloittaja, ymmärrän, että vika on omassa mielessäni. Olen vain niin valtavan väsynyt järjestämään elämääni, että minkäänlaisen hoidon/terapian aloittaminen ei enää onnistu. En yksinkertaisesti jaksaisi. Useimpina päivinä olen aivan rättiväsynyt, vaikken olisi mitään kovin raskasta tehnytkään, sillä ajatukset syövät kaiken energiani.

      Työ on ainoa asia, missä olen viime aikoina kokenut edes jonkinasteista hyväksyntää, mutta sekin on nyt hiipumaan päin. En oikein jaksa tehdä sitäkään kunnolla, vaikka pidän työstä kovasti. Olo on sellainen, että yrittää mitä vain, niin kaikki valuu hiekkana sormien välistä. En enää jaksa välittää, jos sairastuisin, niin en hakisi hoitoa.

      Odotammeko sitten liikaa rakkaudelta? Vaikka ei tietoisesti odottaisi ihmisiltä mitään, niin toimiiko alitajunta siten, että se kompensoi lapsuuden tunnekylmyyttä ja hyväksynnän puutetta asettamalla tiedostamattomia odotuksia ihmissuhteisiin? Ikään kuin muokkaa persoonamme sellaiseksi, joka ei vain pysty olemaan toisenlainen, vaikka haluaisimmekin. En osaa sanoa, mutta vaikeaa on yhteyden löytäminen toisiin ihmisiin. Tässä suhteessa olen jo aikalailla luopunut koko ajatuksesta.

      • omatajatukset

        Ei nykymaailmassa ole oikein tilaa välittäville ja rakstaville ihmisille. Niin se vain on. Kovat ja melko tunteettomat ihmiset jyrää. Tiettyä kovuutta ihmisessä pitääkin olla, mutta kun tuntuu, että ihmiset ajattelee pääsääntisesti itseään. Pinnallisuus olisi helpompaa ja kevytsuhteet. Mutta jos on toisinajattelija niin ei sellaista elämää ehkä halua elää. Toisaalta itse ajattelen, että olen elämässäni jo aika paljon saavuttanut niin kokemuksia kuin monenmoista elämää ja juttuja, varmaan paljon enemmän kuin moni koko elämänsä aikana, mutta en minä näin tyhjää elämää halua viettää, enkä oikein jaksakaan enää.

      • Therealtruth
        omatajatukset kirjoitti:

        Ei nykymaailmassa ole oikein tilaa välittäville ja rakstaville ihmisille. Niin se vain on. Kovat ja melko tunteettomat ihmiset jyrää. Tiettyä kovuutta ihmisessä pitääkin olla, mutta kun tuntuu, että ihmiset ajattelee pääsääntisesti itseään. Pinnallisuus olisi helpompaa ja kevytsuhteet. Mutta jos on toisinajattelija niin ei sellaista elämää ehkä halua elää. Toisaalta itse ajattelen, että olen elämässäni jo aika paljon saavuttanut niin kokemuksia kuin monenmoista elämää ja juttuja, varmaan paljon enemmän kuin moni koko elämänsä aikana, mutta en minä näin tyhjää elämää halua viettää, enkä oikein jaksakaan enää.

        Olen samaa mieltä, mutta viimeisen osalta sanoisin että jos ei ole vaihtoehtoja tässä maailmassa niin mitäs sitten?

        Tiedän että se voi satuttaa että elämä on tyhjää ja rakkaus jota etsit on fantasiaa lähinnä, mutta elämään voi olla tyytyväinen siitä selviytyessään omin ehdoin.

        Oman kokemukseni mukaan tosin nekin naiset jotka ovat suhtautuneet asioihin noin ovat lopulta olleet pinnallisia sekä hyvin itsekeskeisiä joka heidän itseasiassa on pitänyt yksin. He kun odottavat rakkautta ja haluavat tuntea sitä sekä tulla rakastetuksi, mutta eivät osaa antaa sitä.

        Elämä ja maailma ei ole tyhjä ilman rakkautta.- Olen oppinut sen noin kolmen ja puolen vuosikymmenen kokemuksella.

    • Therealtruth

      Minua on kyllä rakastettu vanhempieni taholta.
      Samoin olen kokenut tietynlaista välittämistä miespuolisten ystävien taholta "pidetään yhtä veljet"- hengessä.

      Naisilta en ole kokenut vastaavaa vaan esimerkiksi ystävyyssuhteet ovat kariutuneet erinäisiin asioihin.
      Parisuhteen yrityksissä on ollut olo että nainen on joko epätoivoinen tyrkky joka pitää minusta vain siksi koska hyväksyn heidän heikkoutensa (esimerkiksi ylipaino, jota en nykyään enää jaksa katsella) tai sitten naiset eivät ole oikeasti välittäneet.

      Naiset yleisesti ihastuvat omiin fantasioihinsa ja haavekuviinsa miehistä sekä siihen "auraan" joka miestä ympäröi mukaanluettuna miehen ulkonäkö ja status.

      Oikeasti he eivät miehesträ ja tämän persoonasta välitä eivätkä tahdo tutustua niihin mahdollisiin "hunoihin" puoliin tai sellaisiin jotka voisivat aiheuttaa naiselle minkäänlaista hankaluuden tunnetta.

      Olen kuullut vastaavia tarinoita miehiltä jotka ovat ujoja, pienipeniksisiä, työttömiä jne.
      Vaikka nuo ongelmat eivät minua vaivaa niin tajuan mistä he puhuvat.

      Naiset haluavat vain "voittajia" ja miehiä joilla menee lujaa. Naisista ei ole lopulta rakastamaan miestä omina itsenään heikkouksineen kaikkineen vaikka sellaista lässyttävät. Ainoat naiset jotka tuollaiseen lähtevät ovat noita epätoivoisia usein ylipainoisia naisia jotka pelkäävät etteivät löydä ketään muuta tai pelkäävät kuollakseen olla yksin.

      Naisten kykenemättömyys hyväksyä mies ja rakastaa tätä kaikkine ominituisuuksineen muuttamatta tätä tuli nuorempana tietynlaisena yllätyksenä, mutta ei enää nykyään kun opin että naista ohjaa parinvalinnassa heidän tussunsa, ei aivot tai sydän.

      • Mietivähän

        Miten tämä liittyy aloittajan kirjoitukseen????
        Omaa kivaako tunket tänne???

      • mikäSinuaOhjaa

        En ihmettele tuon kirjoituksen luettuani että sinua ei ole kukaan huolinut. Kirjoituksesi on täynnä yleistyksiä ja halveksuntaa. eikä sitä paitsi liity aloitukseen mitenkään.

      • minäminäminäminä

        Harmi, ettet ole kohdannut välittävää ja fiksua naista :). Mutta meitä on.

        Minä olen sellainen, mutta valitettavasti varattu. Hyväksyn miehen kaikkia puolia, mutta asetan myös rajat. Pidän rajoista kiinni en sen vuoksi, että olen ihastunut fantasioihini, vaan sen vuoksi että tiedän mitkä asiat minulle sopii ja elämääni mahtuu ja mitkä eivät. En muuta ketään, ei ole tarvetta. On mulla muutama kilo ylipainoa, muttei puutetta miesten huomiosta. En ole epätoivoinen vaan kunnioitan ihmistä ihmisenä, pyrin ymmärtämään hänen todellisuutensa, mutta samalla pidän tärkeänä että minua kunnioitetaan yhtä paljon. Jos kunnioitusta ei ole, mies saa kyllä lähteä. Itselleni riittää yksi kerta huutaminen ja yksi nimittely.

      • uskomuksetuskomukset

        Tässä ketjussa puhuttiin uskomuksista, ja täytyy todeta, että sinulla on valtaisa määrä naisia koskevia haitallisia uskomuksia. On uskomatonta, että kuvittelet tuntevasi kaikki maailman naiset noin hyvin. Eikö se omasta mielestäsi ole outoa, jopa harhaista? Oletko aivan tosissasi?

        Oletko koskaan kuullut projektiosta? Se on psykologinen puolustusmenetelmä, jossa omat hankalat tunteet nähdään muissa ihmisissä. Puhut naisten fantasioista, naisten kyvyttömyydestä hyväksyä, mutta itselläsi tuntuu olevan ongelmia juuri noissa asioissa. Käsityksesi naisista on melko fantastinen etkä tunnu hyväksyvän naisen yksilöllisyyttä. He ovat joukko vihamielisiä ja halveksuttavia olentoja, vaikka kuka tahansa voi tekstistäsi nähdä, miten vihamielinen ja halveksuva asenne itselläsi on.

        Puolustusmekanismit saavat alkunsa pettymyksistä ja loukkauksista. Silloin ihminen näkee pelkonsa ja vihansa muissa ihmisissä ja hänen käytöksestään tulee vihamielistä, halveksuvaa ja hyökkäävää.

        Koska vastasit tähän viestiketjuun, niin oletan, että koet kuitenkin jonkinlaista surua siitä, että et ole saanut rakkautta naiselta. Ja se on tietenkin surullista, että pettymyksiä on tullut. Sitten olet ehkä kehittänyt tällaisen ideologian naisista, jotta sinun ei tarvitse käsitellä pettymystä rationaalisesti. Voimakas ideologia perustuu usein tunteisiin, saa alkunsa voimakkaista epäoikeudenmukaisuuden kokemuksista. Et ole kokenut saavasi sitä, mitä olisit ansainnut. Feminismi, kommunismi, sovinismi ja muutkin -ismit lähtevät liikkeelle siitä, että jostain ihmisryhmästä tulee yhtenäisenä joukkiona nähtävä ryhmä, josta tehdään viholliskuva.

        Kieltämättä, jokainen meistä on rakkauden arvoinen. Mutta kukaan ei ole kuitenkaan sitä velvollinen antamaan. Rakkauden löytäminen on vaikeaa pelkojen, ennakkoluulojen ja käsittelemättömien asioiden takia. On myös tutkittua tietoa siitä, että onnelisessa parisuhteessa eläneiden vanhempien lapset päätyvät helpommin onnellisiin parisuhteisiin. Tasan eivät siis mene onnen lahjat, meidän muiden täytyy tehdä töitä enemmän.

      • Tähti--Silmä
        uskomuksetuskomukset kirjoitti:

        Tässä ketjussa puhuttiin uskomuksista, ja täytyy todeta, että sinulla on valtaisa määrä naisia koskevia haitallisia uskomuksia. On uskomatonta, että kuvittelet tuntevasi kaikki maailman naiset noin hyvin. Eikö se omasta mielestäsi ole outoa, jopa harhaista? Oletko aivan tosissasi?

        Oletko koskaan kuullut projektiosta? Se on psykologinen puolustusmenetelmä, jossa omat hankalat tunteet nähdään muissa ihmisissä. Puhut naisten fantasioista, naisten kyvyttömyydestä hyväksyä, mutta itselläsi tuntuu olevan ongelmia juuri noissa asioissa. Käsityksesi naisista on melko fantastinen etkä tunnu hyväksyvän naisen yksilöllisyyttä. He ovat joukko vihamielisiä ja halveksuttavia olentoja, vaikka kuka tahansa voi tekstistäsi nähdä, miten vihamielinen ja halveksuva asenne itselläsi on.

        Puolustusmekanismit saavat alkunsa pettymyksistä ja loukkauksista. Silloin ihminen näkee pelkonsa ja vihansa muissa ihmisissä ja hänen käytöksestään tulee vihamielistä, halveksuvaa ja hyökkäävää.

        Koska vastasit tähän viestiketjuun, niin oletan, että koet kuitenkin jonkinlaista surua siitä, että et ole saanut rakkautta naiselta. Ja se on tietenkin surullista, että pettymyksiä on tullut. Sitten olet ehkä kehittänyt tällaisen ideologian naisista, jotta sinun ei tarvitse käsitellä pettymystä rationaalisesti. Voimakas ideologia perustuu usein tunteisiin, saa alkunsa voimakkaista epäoikeudenmukaisuuden kokemuksista. Et ole kokenut saavasi sitä, mitä olisit ansainnut. Feminismi, kommunismi, sovinismi ja muutkin -ismit lähtevät liikkeelle siitä, että jostain ihmisryhmästä tulee yhtenäisenä joukkiona nähtävä ryhmä, josta tehdään viholliskuva.

        Kieltämättä, jokainen meistä on rakkauden arvoinen. Mutta kukaan ei ole kuitenkaan sitä velvollinen antamaan. Rakkauden löytäminen on vaikeaa pelkojen, ennakkoluulojen ja käsittelemättömien asioiden takia. On myös tutkittua tietoa siitä, että onnelisessa parisuhteessa eläneiden vanhempien lapset päätyvät helpommin onnellisiin parisuhteisiin. Tasan eivät siis mene onnen lahjat, meidän muiden täytyy tehdä töitä enemmän.

        "On myös tutkittua tietoa siitä, että onnelisessa parisuhteessa eläneiden vanhempien lapset päätyvät helpommin onnellisiin parisuhteisiin. Tasan eivät siis mene onnen lahjat, meidän muiden täytyy tehdä töitä enemmän."
        Kiitos kirjoituksestasi :)
        Tuokin voidaan laittaa kategoriaan uskomukset!
        Osin pitää paikkansa, mutta myös onnettomassa perheessä kasvanut voi olla onnellinen, koska se voi olla taivaan lahja ihmiselle, että kestäisi onnettoman elämänsä ja haastavat vastoinkäymiset.
        Se voi olla symboli energiakentässä, esim deifiini :D
        Itse en osannut nuorempana rakastaa ketään, tai sanotaanko etten tiennyt mitä rakkaus on pohjimiltaan, silti olen ollut monessa parisuhteessa.
        Olen kylläkin kiltti ihminen ja kaunis. Kaunis saa aina miesten huomion eikä tarvitse olla yksin.
        Kaikki asiat ei päde kaikkiin.

      • uskomuksetuskomukset
        Tähti--Silmä kirjoitti:

        "On myös tutkittua tietoa siitä, että onnelisessa parisuhteessa eläneiden vanhempien lapset päätyvät helpommin onnellisiin parisuhteisiin. Tasan eivät siis mene onnen lahjat, meidän muiden täytyy tehdä töitä enemmän."
        Kiitos kirjoituksestasi :)
        Tuokin voidaan laittaa kategoriaan uskomukset!
        Osin pitää paikkansa, mutta myös onnettomassa perheessä kasvanut voi olla onnellinen, koska se voi olla taivaan lahja ihmiselle, että kestäisi onnettoman elämänsä ja haastavat vastoinkäymiset.
        Se voi olla symboli energiakentässä, esim deifiini :D
        Itse en osannut nuorempana rakastaa ketään, tai sanotaanko etten tiennyt mitä rakkaus on pohjimiltaan, silti olen ollut monessa parisuhteessa.
        Olen kylläkin kiltti ihminen ja kaunis. Kaunis saa aina miesten huomion eikä tarvitse olla yksin.
        Kaikki asiat ei päde kaikkiin.

        Olepas hyvä, Tähti--Silmä. Muistan mukavan nimimerkkisi ja fiksun kirjoituksesi jostain muusta viestiketjusta.

        Tarkennan: tuo on tutkittua tietoa eikä se päde kaikkiin ihmisiin, kyse on vain todennäköisyyksien laskemisesta. Eli: ne ihmiset, jotka omasta mielestään elävät onnellisessa parisuhteessa, ovat kuvanneet useammin myös omien vanhempiensa parisuhdetta onnelliseksi.
        Sinkkujen onnellisuutta ei tuossa tutkittu, vaan parisuhdemallien "periytyvyyttä". Onnellisuutta tuossa mitattiin subjektiivisena kokemuksena. Samassa tutkimuksessa nämä itsensä onnellisiksi kokevat parit myös todettiin pitkään naimisissa olleiksi eli onnellisuus lisääntyy onnellisten kesken.... Eräissä muissa tutkimuksissa, monissakin, on todettu, että myös huono-osaisuus on kasautuvaa.

        Tutkimukset ovat kuitenkin aina tutkimuksia, eivätkä ne välttämättä kerro mitään omasta elämästä. Tulipahan vain mieleen, että toden totta, on paljon kiinni siitä, millaiset kortit alun perin saamme. Toiset lähtevät takamatkasta, vaikkapa ne, jotka eivät ole saaneet vanhemmiltakaan aitoa rakkautta. Kuten aloittaja eräässä viestissä sanoo: ei ole kyse vain siitä, että rakastaa, vaan on myös osattava ottaa vastaan rakkautta. Löytää sitä eikä etsiä vääristä paikoista. Monessa asiassa pystyy onneksi järkeä ja muilta ihmisiltä saatua apua hyödyntämään. Lopulta voi sitten päästä pitemmällekin kuin ne, joilla on ollut alun perin paremmat kortit, jotka eivät ole niin paljon asioita joutuneet käsittelemään. Yksilöllistä kaikki.

      • Therealtruth
        uskomuksetuskomukset kirjoitti:

        Olepas hyvä, Tähti--Silmä. Muistan mukavan nimimerkkisi ja fiksun kirjoituksesi jostain muusta viestiketjusta.

        Tarkennan: tuo on tutkittua tietoa eikä se päde kaikkiin ihmisiin, kyse on vain todennäköisyyksien laskemisesta. Eli: ne ihmiset, jotka omasta mielestään elävät onnellisessa parisuhteessa, ovat kuvanneet useammin myös omien vanhempiensa parisuhdetta onnelliseksi.
        Sinkkujen onnellisuutta ei tuossa tutkittu, vaan parisuhdemallien "periytyvyyttä". Onnellisuutta tuossa mitattiin subjektiivisena kokemuksena. Samassa tutkimuksessa nämä itsensä onnellisiksi kokevat parit myös todettiin pitkään naimisissa olleiksi eli onnellisuus lisääntyy onnellisten kesken.... Eräissä muissa tutkimuksissa, monissakin, on todettu, että myös huono-osaisuus on kasautuvaa.

        Tutkimukset ovat kuitenkin aina tutkimuksia, eivätkä ne välttämättä kerro mitään omasta elämästä. Tulipahan vain mieleen, että toden totta, on paljon kiinni siitä, millaiset kortit alun perin saamme. Toiset lähtevät takamatkasta, vaikkapa ne, jotka eivät ole saaneet vanhemmiltakaan aitoa rakkautta. Kuten aloittaja eräässä viestissä sanoo: ei ole kyse vain siitä, että rakastaa, vaan on myös osattava ottaa vastaan rakkautta. Löytää sitä eikä etsiä vääristä paikoista. Monessa asiassa pystyy onneksi järkeä ja muilta ihmisiltä saatua apua hyödyntämään. Lopulta voi sitten päästä pitemmällekin kuin ne, joilla on ollut alun perin paremmat kortit, jotka eivät ole niin paljon asioita joutuneet käsittelemään. Yksilöllistä kaikki.

        Typerä kysymys:

        Entäs jos lähes kaikki mitä elämässäsi olet naisten kohdalta oppinut jos kyse on intiimeistä tai läheisimmistä ihmissuhteista on täysin päinvastaista mitä opit tuntemaan vanhemmiltasi sekä heidän välisestä suhteestaan?

        Eli jos vanhempasi ovat edelleen yhdeässä rakastaen toisiaan 40 vuoden jälkeen ja rakastavat sinua, mutta jokainen kohtaamasi nainen vaikuttaa narsistiselta jonka elämä pyörii oman vitun ympärillä ja koet että se rakkaus mitä heiltä saisit on täysin feikkiä eivätkä he todellisuudessa välitä sinusta?

        Miksi tämän asian toteaminen kokemuksen pohjalta on muka joku ennakkoluulo ja projektio?

        Se on aivan sama asia kuin jos vaikkapa kaunis ja nuori nainen kokee että häntä arvostetaan vain tissien ja perseen takia jonkinlaisena panoreikänä eikä minään muuna.

        Minuakin on varatut naiset yrittäneet työpaikalla kun on ollut joskus status kohdallaan. Mitään rakkauteen viittaavaa en ole elämässäni naisten puolelta kuitenkaan oikeasti kokenut vaan tuollaista hevonpaskaa.

        Kuvitteletko että sinun lässytyksesi tai jonkun muun "ei kaikkia naiset ei oo tuollaisia" muutta jotenkin sitä todellisuutta jossa miehet mukaanluettuna minä elämme?

        "Koska vastasit tähän viestiketjuun, niin oletan, että koet kuitenkin jonkinlaista surua siitä, että et ole saanut rakkautta naiselta. Ja se on tietenkin surullista, että pettymyksiä on tullut. "

        "pettymyksiä"? :D
        Yritä ymmärtää että jossain vaiheessa ne pettymykset muuttuvat siten että sinä jo tiedät etukäteen minkä kanssa olet tekemisissä ja kaikki arvauksesi osuvat oikeaan. Se on oikeasti suorastaan pelottavaa kun sitä kohtaat.

        En minä mitään surua koe, ehkä joskus 10 vuotta sitten. Olen nykyään reilusti 30 mies joten pidän naisten "rakkautta" lähinnä huonona vitsinä.

        Jossakin vaiheessa aloittajankin tulisi tajuta että rakkautta ja sitä kumppania jota odotat ei tule koskaan löytymään tästä maailmasta. Se helpotus sen toteamisen jälkeen on suuri.

        Sen jälkeen voit hyväksikäyttää toista sukupuolta kuten haluat aivan niinkuin he tekevät sinulle ja vieläpä hyvällä omallatunnolla.

        Rakkaus? Älkää nyt naurattako....

      • Tähti--Silmä
        uskomuksetuskomukset kirjoitti:

        Olepas hyvä, Tähti--Silmä. Muistan mukavan nimimerkkisi ja fiksun kirjoituksesi jostain muusta viestiketjusta.

        Tarkennan: tuo on tutkittua tietoa eikä se päde kaikkiin ihmisiin, kyse on vain todennäköisyyksien laskemisesta. Eli: ne ihmiset, jotka omasta mielestään elävät onnellisessa parisuhteessa, ovat kuvanneet useammin myös omien vanhempiensa parisuhdetta onnelliseksi.
        Sinkkujen onnellisuutta ei tuossa tutkittu, vaan parisuhdemallien "periytyvyyttä". Onnellisuutta tuossa mitattiin subjektiivisena kokemuksena. Samassa tutkimuksessa nämä itsensä onnellisiksi kokevat parit myös todettiin pitkään naimisissa olleiksi eli onnellisuus lisääntyy onnellisten kesken.... Eräissä muissa tutkimuksissa, monissakin, on todettu, että myös huono-osaisuus on kasautuvaa.

        Tutkimukset ovat kuitenkin aina tutkimuksia, eivätkä ne välttämättä kerro mitään omasta elämästä. Tulipahan vain mieleen, että toden totta, on paljon kiinni siitä, millaiset kortit alun perin saamme. Toiset lähtevät takamatkasta, vaikkapa ne, jotka eivät ole saaneet vanhemmiltakaan aitoa rakkautta. Kuten aloittaja eräässä viestissä sanoo: ei ole kyse vain siitä, että rakastaa, vaan on myös osattava ottaa vastaan rakkautta. Löytää sitä eikä etsiä vääristä paikoista. Monessa asiassa pystyy onneksi järkeä ja muilta ihmisiltä saatua apua hyödyntämään. Lopulta voi sitten päästä pitemmällekin kuin ne, joilla on ollut alun perin paremmat kortit, jotka eivät ole niin paljon asioita joutuneet käsittelemään. Yksilöllistä kaikki.

        Joo, kiitos selvennyksestä!
        Olen osittain samaa mieltä.
        Onnettomassa perheessä kasvaneella on ominaista ja yleistä Suru joka vaikuttaa läpi elämän elämässä sitä edes välttämättä tajuamatta. Ehkä sen onnellisuuden voi kokea kuitenkin, puhun itsestäni, koska minulle on käynyt näin, mutta se onnellisuus varmaankin on erinlaista, olettaisin kosja se ei ole perus tunne.
        Kuulostaa ristiriitaiselta mutta näin minun kohdalla on käynyt.
        Joten en voi väittää etteikö onnellisessa perhessä elänyt myös on onnellisempi.
        Saitko selvää mitä ajan takaa :D
        Onneksi olen pystynyt katkaisemaan monta periytyvää ketjua .:D

      • uskomuksetuskomukset
        Tähti--Silmä kirjoitti:

        Joo, kiitos selvennyksestä!
        Olen osittain samaa mieltä.
        Onnettomassa perheessä kasvaneella on ominaista ja yleistä Suru joka vaikuttaa läpi elämän elämässä sitä edes välttämättä tajuamatta. Ehkä sen onnellisuuden voi kokea kuitenkin, puhun itsestäni, koska minulle on käynyt näin, mutta se onnellisuus varmaankin on erinlaista, olettaisin kosja se ei ole perus tunne.
        Kuulostaa ristiriitaiselta mutta näin minun kohdalla on käynyt.
        Joten en voi väittää etteikö onnellisessa perhessä elänyt myös on onnellisempi.
        Saitko selvää mitä ajan takaa :D
        Onneksi olen pystynyt katkaisemaan monta periytyvää ketjua .:D

        Mielestäni sain selvää :D Itsekin koen pystyneeni katkaisemaan haitallisia ketjuja, siinä olen kokenut onnistumisen tunnetta.

        Therealtruth: mikäpä minä olen kokemuksiasi naisista kieltämään. Kokemuksia voi kuitenkin tulkita monin eri tavoin ja eri elämänvaiheissa niin tapahtuukin. Muuten minulla ei oikeastaan ole kirjoittamaani mitään lisättävää.

      • Therealtruth
        uskomuksetuskomukset kirjoitti:

        Mielestäni sain selvää :D Itsekin koen pystyneeni katkaisemaan haitallisia ketjuja, siinä olen kokenut onnistumisen tunnetta.

        Therealtruth: mikäpä minä olen kokemuksiasi naisista kieltämään. Kokemuksia voi kuitenkin tulkita monin eri tavoin ja eri elämänvaiheissa niin tapahtuukin. Muuten minulla ei oikeastaan ole kirjoittamaani mitään lisättävää.

        Tulkita monin eri tavoin?

        Voiko siis tapahtumia mielestäsi loputtomasti muuttaa mielessäsi muistojen perusteella ja siten opetella valehtelemaan itselleen että "no kaikki on ok ja seuraava nainen on se hyvä"?

        Jos seinään juokseminen sattuu niin mielestäsi siis tätä muistikuvaa seinään juoksemisen tuottamista kuvasta voi jotenkin "muutella".

        Tuo mitä kuvailet on juuri sitä fantasiointia.

      • uskomuksetuskomukset
        Therealtruth kirjoitti:

        Tulkita monin eri tavoin?

        Voiko siis tapahtumia mielestäsi loputtomasti muuttaa mielessäsi muistojen perusteella ja siten opetella valehtelemaan itselleen että "no kaikki on ok ja seuraava nainen on se hyvä"?

        Jos seinään juokseminen sattuu niin mielestäsi siis tätä muistikuvaa seinään juoksemisen tuottamista kuvasta voi jotenkin "muutella".

        Tuo mitä kuvailet on juuri sitä fantasiointia.

        Elämänkokemukset tuovat meistä useimmille empatiakykyä eli kykyä tarkastella asioita monista eri näkökulmista, ei pelkästään omasta. Kun itse olen jo lähes eläkeiässä ja kokenut nuoruuden, keski-iän, vanhemmuuden ja vanhenemisen muutoksineen, niin esimerkiksi käsitys omista vanhemmista on muuttunut jo moneen kertaan. Esimerkiksi heidän toimintansa, kun olin itse murrosikäinen näyttäytyy toisenlaisena, koska olen itsekin ollut murrosikäisen vanhempi tai kokenut vakavan sairastumisen niin kuin hekin kokivat. Samoin oman lapsen parisuhdekokeilut, vanhemmuuden alku ovat tuoneet erilaisia tulkintakulmia omaan alkavaan perhe-elämään nuorena aikuisena: näkee nuoren ihmisen epävarmuuden ja muistaa oman epävarmuutensa ja suorituspaineet, jotka heijastuivat käytöksessä. Voi nähdä sen, että poikaystävällä/puolisolla oli omat syynsä toimia enkä pystynyt hänen näkökulmaansa asettumaan.

        Vanheneminen on merkinnyt sitä, ettei omaa arvoaan enää mittaa muiden avulla samalla tavalla kuin nuorena, jolloin on niin paljon saavutettavaa ja pyrittävää. Vanhempana ei ikään kuin tarvitse nähdä asioita mustavalkoisena, dramaattisena, vaikka onhan tietysti sellaisiakin ihmisiä, jotka näkevät koko elämänsä yhtenä uhriutumisen kertomuksena myös vanhempina eivätkä tulkinnat muutu. Fantasia ei ole mitenkään huono tai hyvä asia, mielestäni, vaan luonnollinen osa ihmissuhteita, koska asiat koetaan aina subjektiivisesti. Ihmissuhteiden onnistuminen voi olla myönteisessä mielessäkin fantasiaa esimerkiksi rakastuessa, kun toisessa nähdään omia toiveita ja ruusunpunainen illuusio. Ilman sitä tuskin kukaan uskaltaisi naimisiin mennäkään, mutta en sano tätä pessimistinä, vaan hiukan kaihoisasti.

      • Therealtruth
        uskomuksetuskomukset kirjoitti:

        Elämänkokemukset tuovat meistä useimmille empatiakykyä eli kykyä tarkastella asioita monista eri näkökulmista, ei pelkästään omasta. Kun itse olen jo lähes eläkeiässä ja kokenut nuoruuden, keski-iän, vanhemmuuden ja vanhenemisen muutoksineen, niin esimerkiksi käsitys omista vanhemmista on muuttunut jo moneen kertaan. Esimerkiksi heidän toimintansa, kun olin itse murrosikäinen näyttäytyy toisenlaisena, koska olen itsekin ollut murrosikäisen vanhempi tai kokenut vakavan sairastumisen niin kuin hekin kokivat. Samoin oman lapsen parisuhdekokeilut, vanhemmuuden alku ovat tuoneet erilaisia tulkintakulmia omaan alkavaan perhe-elämään nuorena aikuisena: näkee nuoren ihmisen epävarmuuden ja muistaa oman epävarmuutensa ja suorituspaineet, jotka heijastuivat käytöksessä. Voi nähdä sen, että poikaystävällä/puolisolla oli omat syynsä toimia enkä pystynyt hänen näkökulmaansa asettumaan.

        Vanheneminen on merkinnyt sitä, ettei omaa arvoaan enää mittaa muiden avulla samalla tavalla kuin nuorena, jolloin on niin paljon saavutettavaa ja pyrittävää. Vanhempana ei ikään kuin tarvitse nähdä asioita mustavalkoisena, dramaattisena, vaikka onhan tietysti sellaisiakin ihmisiä, jotka näkevät koko elämänsä yhtenä uhriutumisen kertomuksena myös vanhempina eivätkä tulkinnat muutu. Fantasia ei ole mitenkään huono tai hyvä asia, mielestäni, vaan luonnollinen osa ihmissuhteita, koska asiat koetaan aina subjektiivisesti. Ihmissuhteiden onnistuminen voi olla myönteisessä mielessäkin fantasiaa esimerkiksi rakastuessa, kun toisessa nähdään omia toiveita ja ruusunpunainen illuusio. Ilman sitä tuskin kukaan uskaltaisi naimisiin mennäkään, mutta en sano tätä pessimistinä, vaan hiukan kaihoisasti.

        " Voi nähdä sen, että poikaystävällä/puolisolla oli omat syynsä toimia enkä pystynyt hänen näkökulmaansa asettumaan. "

        Sanonpahan vain että jos joku on vaikka pettänyt niin kyllä se edelleen on PETTÄMISTÄ eikä sille mitkään tekosyyt auta.

        Ei siinä mitkään luritukset elämän kokemuksista ja empatiasta auta.
        Jos joku on kussut sun naamalle niin ei se limonadilta maistu vuosien päästä tai jos joku on nussinut sinua perseeseen pakolla niin ei se muutu ihanimmaksi rakasteluksi vaikka kuinka "toisen näkökulmaa " yrittäisit ymmärtää.

        Maailmassa on paljon kuule itsekkäittä vittuja ja mulkkuja sekä nämä ovat lisääntymään päin. Heidän tekemisinsä ymmärtäminen ja jatkuva tekemisten selittely on anteeksipyytelevää polvistelua ja säälittävää toimintaa.

        Et sinä ole mitään oppinut todellisuudesta vaikka sellaista itsellesi selität. Elät edelleen fantasioinnissa kuinka kaikki on lopulta selitettävissä "erilaisilla näkökulmilla".

        Toisin sanottuna olet täysin väärässä eikä se vuosien tuoma viisaus muuta asioita miksikään.

        "Fantasia ei ole mitenkään huono tai hyvä asia, mielestäni, vaan luonnollinen osa ihmissuhteita, koska asiat koetaan aina subjektiivisesti. Ihmissuhteiden onnistuminen voi olla myönteisessä mielessäkin fantasiaa esimerkiksi rakastuessa, kun toisessa nähdään omia toiveita ja ruusunpunainen illuusio. Ilman sitä tuskin kukaan uskaltaisi naimisiin mennäkään, mutta en sano tätä pessimistinä, vaan hiukan kaihoisasti."

        On yksi asia elää fantasiassa etukäteen, mutta sinä näytät tekevän sitä jälkikäteen.

      • uskomuksetuskomukset
        Therealtruth kirjoitti:

        " Voi nähdä sen, että poikaystävällä/puolisolla oli omat syynsä toimia enkä pystynyt hänen näkökulmaansa asettumaan. "

        Sanonpahan vain että jos joku on vaikka pettänyt niin kyllä se edelleen on PETTÄMISTÄ eikä sille mitkään tekosyyt auta.

        Ei siinä mitkään luritukset elämän kokemuksista ja empatiasta auta.
        Jos joku on kussut sun naamalle niin ei se limonadilta maistu vuosien päästä tai jos joku on nussinut sinua perseeseen pakolla niin ei se muutu ihanimmaksi rakasteluksi vaikka kuinka "toisen näkökulmaa " yrittäisit ymmärtää.

        Maailmassa on paljon kuule itsekkäittä vittuja ja mulkkuja sekä nämä ovat lisääntymään päin. Heidän tekemisinsä ymmärtäminen ja jatkuva tekemisten selittely on anteeksipyytelevää polvistelua ja säälittävää toimintaa.

        Et sinä ole mitään oppinut todellisuudesta vaikka sellaista itsellesi selität. Elät edelleen fantasioinnissa kuinka kaikki on lopulta selitettävissä "erilaisilla näkökulmilla".

        Toisin sanottuna olet täysin väärässä eikä se vuosien tuoma viisaus muuta asioita miksikään.

        "Fantasia ei ole mitenkään huono tai hyvä asia, mielestäni, vaan luonnollinen osa ihmissuhteita, koska asiat koetaan aina subjektiivisesti. Ihmissuhteiden onnistuminen voi olla myönteisessä mielessäkin fantasiaa esimerkiksi rakastuessa, kun toisessa nähdään omia toiveita ja ruusunpunainen illuusio. Ilman sitä tuskin kukaan uskaltaisi naimisiin mennäkään, mutta en sano tätä pessimistinä, vaan hiukan kaihoisasti."

        On yksi asia elää fantasiassa etukäteen, mutta sinä näytät tekevän sitä jälkikäteen.

        Minun vanhempani, entiset poikaystäväni, puolisoni, lapseni ja lapsenlapseni tai muut läheiset ihmissuhteeni eivät ole olleet "itsekkäitä mulkkuja ja vittuja" eivätkä myöskään rikollisia, mutta sellaisiakin maailmasta tietysti löytyy. Heistä olen pyrkinyt pysymään erossa. Kukaan tuskin täysin pystyy välttämään pettämisen kaltaisia pettymyksiä elämässään eikä se olisi hyväksikään.

      • Therealtruth
        uskomuksetuskomukset kirjoitti:

        Minun vanhempani, entiset poikaystäväni, puolisoni, lapseni ja lapsenlapseni tai muut läheiset ihmissuhteeni eivät ole olleet "itsekkäitä mulkkuja ja vittuja" eivätkä myöskään rikollisia, mutta sellaisiakin maailmasta tietysti löytyy. Heistä olen pyrkinyt pysymään erossa. Kukaan tuskin täysin pystyy välttämään pettämisen kaltaisia pettymyksiä elämässään eikä se olisi hyväksikään.

        Ehkä noin ajattelet, mutta sitähän ei koskaan tiedä mitä läheisistäsi paljastuu.

        Esimerkiksi kiperimmät kokemukset voivat olla juuri niitä joissa yrität empaattisesti ymmärtää toista läheistä ihmistä jne. kunnes hänestä paljastuu puolia joita et voi hyväksyä tai tajuat että yhteinen historianne on ollut lähinnä vain pelkkää teatteria.

        Omat sisarukseni ovat mm. rahan ahneita ja toisia vähätteleviä sekä vanhempiani hyväksikäyttäneitä surkimuksia. Kesti kauan ennen kuin se upposti tajuntaan koska kuvittelin että olisin jotenkin "parempi ihminen" kun yrittäisin heitä ymmärtää. Esimerkiksi minua syytettiin heidän taholta "lempilapseksi" (osittain siksi koska satun olemaan poika ja poikiahan aina muka lellitään) vaikka todellisuudessa se illuusio johtui siitä että kohtelin aina vanhempiani asiallisesti myös teini-iässä ja sen jälkeen sekä en jatkuvasti ruinannut rahaa aikuisena vaan yritin pärjätä omillani. Nyt nuo sisaruussuhteet jotka yllättävää tietysti ovat naispuoleisiin ovat käytännössä olemattomat.

        Mutta hei, empatisoin ja ymmärrän näitä ihania sisaruksiani jotka eivät tahdo tavata edes vanhempiani koska heillä on tärkeämpää tekemistä ja mitään pahaa vanhempani heille eivät suoraan ole tehneet mitä nyt syntyneet liian varattomaksi jotta voisivat tukea sisarusteni elämäntapoja ilmaiseksi.

        Minulla on vähän sellainen kutina että jos olet saanut vältettyä itsekkäät mulkut ja vitut niin elämän kokemuksesi iästä huolimatta on varsin kapea.

        Onneksi olkoon tuosta kapeasta polustasi. Voi kun näkisit ne rämeet mitä on niiden ulkopuolella. Ääni silloin voisi olla eri kellossasi.

        90% naisista on pelkkiä tussumehunsa pyörteissä juoksevia hummeltajia eikä heitä oikein ihmisiksi voi nimittää toisille ihmisille. Sen minä olen oppinut.

        Se on viisaus josta en luovu.

      • Tähti--Silmä
        Therealtruth kirjoitti:

        " Voi nähdä sen, että poikaystävällä/puolisolla oli omat syynsä toimia enkä pystynyt hänen näkökulmaansa asettumaan. "

        Sanonpahan vain että jos joku on vaikka pettänyt niin kyllä se edelleen on PETTÄMISTÄ eikä sille mitkään tekosyyt auta.

        Ei siinä mitkään luritukset elämän kokemuksista ja empatiasta auta.
        Jos joku on kussut sun naamalle niin ei se limonadilta maistu vuosien päästä tai jos joku on nussinut sinua perseeseen pakolla niin ei se muutu ihanimmaksi rakasteluksi vaikka kuinka "toisen näkökulmaa " yrittäisit ymmärtää.

        Maailmassa on paljon kuule itsekkäittä vittuja ja mulkkuja sekä nämä ovat lisääntymään päin. Heidän tekemisinsä ymmärtäminen ja jatkuva tekemisten selittely on anteeksipyytelevää polvistelua ja säälittävää toimintaa.

        Et sinä ole mitään oppinut todellisuudesta vaikka sellaista itsellesi selität. Elät edelleen fantasioinnissa kuinka kaikki on lopulta selitettävissä "erilaisilla näkökulmilla".

        Toisin sanottuna olet täysin väärässä eikä se vuosien tuoma viisaus muuta asioita miksikään.

        "Fantasia ei ole mitenkään huono tai hyvä asia, mielestäni, vaan luonnollinen osa ihmissuhteita, koska asiat koetaan aina subjektiivisesti. Ihmissuhteiden onnistuminen voi olla myönteisessä mielessäkin fantasiaa esimerkiksi rakastuessa, kun toisessa nähdään omia toiveita ja ruusunpunainen illuusio. Ilman sitä tuskin kukaan uskaltaisi naimisiin mennäkään, mutta en sano tätä pessimistinä, vaan hiukan kaihoisasti."

        On yksi asia elää fantasiassa etukäteen, mutta sinä näytät tekevän sitä jälkikäteen.

        No kylläpä on aggresiivista ajattelua ja toisen kirjoituksen mitätöintiä.
        Onko sinun vaikea hyväksyä toisen kokemuksia, ajatuksia elämästä.
        uskomuksetuskomukset kirjoittaa hyvin ja rehellisesti omasta näkökulmasta.
        Jokaisella on oikeus nähdä, uskoa, kokea maailma omasta näkökulmasta, niin sinullakin. Toisen tyrmääminen kuuluu nyrkkeilykehään!

      • uskomuksiauskomuksia
        Therealtruth kirjoitti:

        Ehkä noin ajattelet, mutta sitähän ei koskaan tiedä mitä läheisistäsi paljastuu.

        Esimerkiksi kiperimmät kokemukset voivat olla juuri niitä joissa yrität empaattisesti ymmärtää toista läheistä ihmistä jne. kunnes hänestä paljastuu puolia joita et voi hyväksyä tai tajuat että yhteinen historianne on ollut lähinnä vain pelkkää teatteria.

        Omat sisarukseni ovat mm. rahan ahneita ja toisia vähätteleviä sekä vanhempiani hyväksikäyttäneitä surkimuksia. Kesti kauan ennen kuin se upposti tajuntaan koska kuvittelin että olisin jotenkin "parempi ihminen" kun yrittäisin heitä ymmärtää. Esimerkiksi minua syytettiin heidän taholta "lempilapseksi" (osittain siksi koska satun olemaan poika ja poikiahan aina muka lellitään) vaikka todellisuudessa se illuusio johtui siitä että kohtelin aina vanhempiani asiallisesti myös teini-iässä ja sen jälkeen sekä en jatkuvasti ruinannut rahaa aikuisena vaan yritin pärjätä omillani. Nyt nuo sisaruussuhteet jotka yllättävää tietysti ovat naispuoleisiin ovat käytännössä olemattomat.

        Mutta hei, empatisoin ja ymmärrän näitä ihania sisaruksiani jotka eivät tahdo tavata edes vanhempiani koska heillä on tärkeämpää tekemistä ja mitään pahaa vanhempani heille eivät suoraan ole tehneet mitä nyt syntyneet liian varattomaksi jotta voisivat tukea sisarusteni elämäntapoja ilmaiseksi.

        Minulla on vähän sellainen kutina että jos olet saanut vältettyä itsekkäät mulkut ja vitut niin elämän kokemuksesi iästä huolimatta on varsin kapea.

        Onneksi olkoon tuosta kapeasta polustasi. Voi kun näkisit ne rämeet mitä on niiden ulkopuolella. Ääni silloin voisi olla eri kellossasi.

        90% naisista on pelkkiä tussumehunsa pyörteissä juoksevia hummeltajia eikä heitä oikein ihmisiksi voi nimittää toisille ihmisille. Sen minä olen oppinut.

        Se on viisaus josta en luovu.

        Vedämme puoleemme niitä asioita, joita pelkäämme. Sille on psykologiassa nimikin, acting out. Yritämme uusia kokemuksen, joka vahingoitti ja selvitä kuivin jaloin, vaikka se harvoin onnistuu. Jos näin käy läheisissä suhteissa yhä uudelleen, niin itsesuojeluvaistossamme on vikaa. Vedämme puoleemme vääränlaisia ihmisiä. Odotuksemme ihmissuhteissa voivat olla yliampuvia ja ehdottomia, jolloin pettymyskin on suurempi. Terveet rajat omaava ihminen koettelee jokaisen ihmissuhteen hitaasti käytännössä ennen kuin kiintyy ja joutuu näin harvemmin putoamaan yhtä korkealta, kun pettyy. Eikä pettymyksiltä välty kukaan, olen samaa mieltä siitä, että läheisen petos tuntuu pahimmalta ja siitä toipuminen kestää pitempään, minkä jälkeen suhde useimmiten on ohi. Luottamusta on vaikea palauttaa, vaikka sitä haluaisikin.

        Kaikki eivät parane liiallisesta kiltteydestä ja hyväntahtoisuudesta koskaan eivätkä siitä, että ovat joutuneet useita kertoja petetyiksi. Ehkä sinulle on käynyt niin, kun ajattelusi kuulostaa kovin mustavalkoiselta ja jyrkkältä. Sellainen ajattelu vaikuttaa ihmissuhteissa haitallisesti. Vihaisuuden ja jyrkkien mielipiteiden takana piilottelee pelkäävä ja pettynyt ihminen. Hän puolustaa itseään silloinkin kuin siihen ei olisi tarvetta.

        Se, että maailmassa on rikollisia, itsekkäitä, muita hyväksikäyttäviä ihmisiä "itsekkäitä mulkkuja ja vittuja" ei tarkoita, ettei kehenkään koskaan voisi luottaa, vaan sellaisten ihmisten toimintatavan ja menetelmien tunnistamisen mahdollisuutta jatkossa paremmin. Hyväksikäyttäjät eivät kuulu läheisiin, jos ihminen on psyykkisesti terve. Jokaisesta suvusta löytyy päihdeongelmaisia ja niitä, jotka käyttävät toista hyväkseen syystä tai toisesta, mutta usein siksi, että toinen osapuoli tekee sen mahdolliseksi. Liiallisesta kiltteydestä kirjoitettiin ketjussa jo aikaisemmin, joten ei siitä enempää.

        Mutta lopetan nyt tähän, sillä tuntuu kuin vain toistaisin aiemmin sanomaani. Tähti--Silmä, kiitoksia nätistä viestistä. Hyvä vertaus tuo nyrkkeilykehä, sellaiselta nämä palstat monesti vaikuttavat! Ja Therealtruth, hyvä sana tuo hummeltaja, taidan pihistää sen: olen hummeltaja :D Pidin myös kapeasta polusta ja rämeestä, sinulla taitaa olla kirjoittajan lahjoja. Kärjistykset ja värikäs puhetapasi muodostavat viihdyttävän kokonaisuuden, joten viestejäsi on jännittävä lukea.

      • Therealtruth
        uskomuksiauskomuksia kirjoitti:

        Vedämme puoleemme niitä asioita, joita pelkäämme. Sille on psykologiassa nimikin, acting out. Yritämme uusia kokemuksen, joka vahingoitti ja selvitä kuivin jaloin, vaikka se harvoin onnistuu. Jos näin käy läheisissä suhteissa yhä uudelleen, niin itsesuojeluvaistossamme on vikaa. Vedämme puoleemme vääränlaisia ihmisiä. Odotuksemme ihmissuhteissa voivat olla yliampuvia ja ehdottomia, jolloin pettymyskin on suurempi. Terveet rajat omaava ihminen koettelee jokaisen ihmissuhteen hitaasti käytännössä ennen kuin kiintyy ja joutuu näin harvemmin putoamaan yhtä korkealta, kun pettyy. Eikä pettymyksiltä välty kukaan, olen samaa mieltä siitä, että läheisen petos tuntuu pahimmalta ja siitä toipuminen kestää pitempään, minkä jälkeen suhde useimmiten on ohi. Luottamusta on vaikea palauttaa, vaikka sitä haluaisikin.

        Kaikki eivät parane liiallisesta kiltteydestä ja hyväntahtoisuudesta koskaan eivätkä siitä, että ovat joutuneet useita kertoja petetyiksi. Ehkä sinulle on käynyt niin, kun ajattelusi kuulostaa kovin mustavalkoiselta ja jyrkkältä. Sellainen ajattelu vaikuttaa ihmissuhteissa haitallisesti. Vihaisuuden ja jyrkkien mielipiteiden takana piilottelee pelkäävä ja pettynyt ihminen. Hän puolustaa itseään silloinkin kuin siihen ei olisi tarvetta.

        Se, että maailmassa on rikollisia, itsekkäitä, muita hyväksikäyttäviä ihmisiä "itsekkäitä mulkkuja ja vittuja" ei tarkoita, ettei kehenkään koskaan voisi luottaa, vaan sellaisten ihmisten toimintatavan ja menetelmien tunnistamisen mahdollisuutta jatkossa paremmin. Hyväksikäyttäjät eivät kuulu läheisiin, jos ihminen on psyykkisesti terve. Jokaisesta suvusta löytyy päihdeongelmaisia ja niitä, jotka käyttävät toista hyväkseen syystä tai toisesta, mutta usein siksi, että toinen osapuoli tekee sen mahdolliseksi. Liiallisesta kiltteydestä kirjoitettiin ketjussa jo aikaisemmin, joten ei siitä enempää.

        Mutta lopetan nyt tähän, sillä tuntuu kuin vain toistaisin aiemmin sanomaani. Tähti--Silmä, kiitoksia nätistä viestistä. Hyvä vertaus tuo nyrkkeilykehä, sellaiselta nämä palstat monesti vaikuttavat! Ja Therealtruth, hyvä sana tuo hummeltaja, taidan pihistää sen: olen hummeltaja :D Pidin myös kapeasta polusta ja rämeestä, sinulla taitaa olla kirjoittajan lahjoja. Kärjistykset ja värikäs puhetapasi muodostavat viihdyttävän kokonaisuuden, joten viestejäsi on jännittävä lukea.

        Tiedätkö, minun kokemuksen mukaan pahimpia tapauksia ovat ne päällepäin mukavat ja ihanat ihmiset joista paljastuu että he ovat noita vittuja ja mulkkuja.

        Päihdeongelmaisuus jne. eivät ole ainoita paskoja ja persereikämäisiä piirteitä ihmisissä.

        Itse en jaksa enää välittää kun kuten totesin aloittajalle, sen kaltainen rakkaus jossa välitetään toisesta on harvinaista ellei peräti vieras tässä maailmassa, erityisesti naisissa.
        He odottavat rakkautta, mutta eivät osaa muuta kuin pillua.

        "Vihaisuuden ja jyrkkien mielipiteiden takana piilottelee pelkäävä ja pettynyt ihminen. "

        Tai itsevarma ja elämässä paljon turpaansa ottanut joka on oppinut läksynsä.
        Keittiöpsykologia jossa todetaan "vihan ja jyrkkyyden" olevan jotenkin "huonoja" asioita automaattisesti on pahimmista nykyajan vitsauksista.
        Sitä tasapainoa voi pitää itsessään, mutta se ei muuta ulkomaailmaa ja niitä muiden ihmisten vittumaisuutta miksikään paitsi omassa päässäsi ja altistaa sinut siten uhraamaan energiaa ja aikaa heihin jotka sitä eivät ainakaan ansaitse.

        Tietysti osa selittää näitä asioita jonkilaisena matkana tai oppimiskokemuksena jota voi vanhoilla päivillä muistella empatisoiden, mutta totuus on se ettet ollut onnellinen ja koit paskaa oloa.

        Minun henkilökohtainen ongelma on se että olen tajunnut tuon 90% lisäksi että suurin osa ihmisistä on itsekkeitä idiootteja joten suurimmasta osasta erossa pysyminen on ratkaisu.

        Ihmiset eivät vain halua nähdä asioita vaan elävät illuusioissa ja fantasioissa mieluummin. Minä en tee niin ja silti minun väitetään tässäkin ketjussa olevan jotenkin "paranoidi".

        "Kaikki eivät parane liiallisesta kiltteydestä ja hyväntahtoisuudesta koskaan eivätkä siitä, että ovat joutuneet useita kertoja petetyiksi. Ehkä sinulle on käynyt niin, kun ajattelusi kuulostaa kovin mustavalkoiselta ja jyrkkältä. "

        En ole ollut erityisesti kiltti ja hyväntahtoinen koskaan. Olen ollut kyynikko alunperinkin, mutta tietysti sitä joskus uskoi johonkin ja ajatteli että voisi koittaa se päivä jolloin näkisin asiat toisin.

        Ei se koita koska olin alunperinkin oikeassa.

    • oletihminen

      ei sinusta tule sotilasta, sinulla on vielä tunteet.

      sitten kun ihmettelet, miksi ihmiset edes hakutuvat toistensa seuraan ja nuolevat toistensa naamaa, tiedät että se vaihe on ohi. Ja silloin alkaa sotilaan elämä.

      Olet kiinni loukkauksessa ja siinä, ettei sinua ole hyväksytty. Ihmiset ovat sellaisia, työntävät toisiaan ulos. Se on suomalaisen kuva vahvuudesta ja suhteesta.

      hyvin harva on empaattinen ja lojaali. Sen on elokuvien luoma illuusio.
      Hyvin harvalla on lojaaleja ympärillään. Hyviksiä on yksi miljoonasta. Epäluulosi on itsesuojeluvaistoa ja tervettä selkonäköä. Sellainen on maailma.

      monet tulevat "rakastetuiksi" koska heillä on pehmusteet ja kypärä loukkauksille
      juopon ja välinpitämättömän saa pyytämättäkin,eikä ihmissuhteet ole oikeasti sitä miltä näyttävät. ne ovat työtä ja tuskaa

    • Rakkaudettomat

      Onpas hyvä ketju. Harvinaista täällä..
      Me olemme usein itsemme vankeja. Omien mielikuvien, omien asenteiden. Vai, voiko olla niin, että epävarmuutemme paistaa niin läpi, ettei meitä oteta todesta, meitä ei haluta samanarvoisena kohdata, rakastaa.

    • Rakkaudettomuuden

      ulkopuolisuuden ja kohtaamattomuuden kokemukset on tuttua mullekin. Tiedän etten ole toivottu lapsi - vaikka jonkinasteisia ylläreitä me kaikki ollaankin, toiset vaan ei-toivottuja - minkä kuuleminen lapsena humalaisten vanhempien sanasotaillessa on jäänyt mieleeni kummittelemaan. Lapsena en voinut/uskaltanut asioihin vaikuttaa, joten sopeuduin pakenemalla perheen ristiriitoja sisäiseen maailmaani lukiten oven perässäni. Omien (kipeiden) tunteiden vaientaminen ja vähättely on jäänyt päälle aikuisiässäkin. Nyt tosin yritän avautua itselleni ja tunteilleni, elämä on heittänyt eteeni sellaisia asioita ettei pakeneminen ole enää mahdollista. Sen olen tajunnut, ettei kukaan voi rakastaa mua ehjäksi, enkä tule koskaan "saamaan" sellaista pyyteetöntä rakkautta kenenkään ulkopuolisen osalta jota koen kaipaavani - mun on itse oltava itselleni paras ystävä: rakastava, arvostava ja kunnioittava. Tämän halusin sepustuksellani kertoa, toivottaa samalla voimia ja voimavaroja ap:lle & muille. Parempaa kevättä meille kaikille!

    • Rakkauspitääkokea

      Omakohtaisesta kohtaisesta kokemuksesta ymmärrän sinua. Tosin nettiyhteys pätkii myös omakohtaisesta kokemuksesta.

    • einettikiusaajiille

      Oletjo huolissasi ilman sinua jääneistä? Ole huoletta, kun ei lman sinua kukaan sielu lähde ilman sinua. Ja se on sentään oma valintrasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4896

    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3476

    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2943

    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2915

    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      7
      2709

    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2270

    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      37
      1752

    8. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1681

    9. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1680

    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1574
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt