Nokia antoi monille taitoja ja asiantuntijuutta

BBC:n raportti Suomesta Nokian romahduksen jälkeen:

"Nokia oli kaiken selkäranka"

Lauantai 19.3.2016 klo 03.03

Britannian yleisradioyhtiö BBC on käynyt nuuskimassa, millaista elämä on Suomessa puhelinjätin romahduksen jälkeen.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016031921294253_ul.shtml

- Ei ole juuri merkkejä, että tämä hiljainen takapajula olisi joskus antanut nimensä yritykselle, joka mullisti kännykkäteollisuuden, BBC kuvailee Nokian kaupunkia. (IL-ARKISTO)

Vuoden 1995 Nokiasta on tultu kauas - myös BBC:n raportin mukaan.

Vuoden 1995 Nokiasta on tultu kauas - myös BBC:n raportin mukaan. (IL-ARKISTO)

Artikkeli pomppasi perjantaina BBC:n luetuimmaksi jutuksi.

Pikkukaupunki näyttää täysin mitättömältä. Pari korttelia kerrostaloja, pieni rivistö kauppoja ja ravintoloita sekä alemarketti.

- Ei ole juuri merkkejä, että tämä hiljainen takapajula olisi joskus antanut nimensä yritykselle, joka mullisti kännykkäteollisuuden 1990-luvun loppupuolella ja auttoi nostamaan Suomen talouden yhdeksi maailman vauraimmista, BBC kuvailee Nokian kaupunkia.

BBC muistuttaa, miten Nokia huippuvuosinaan 2000-luvun alussa tuotti 40 prosenttia maailman kännyköistä ja loi Suomen ensimmäisen kansainvälisesti tunnetun brändin.

Mutta huipulta romahdettiin nopeasti alas. Se oli kova isku Suomen taloudelle ja edesauttoi Suomen historiansa pisimpään taantumaan. BBC:n haastattelema Tampereen kaupungin kaupunkikehitysryhmän johtaja Kari Kankaala kuvailee nykytilannetta synkäksi.

- Nokia oli kaiken selkäranka. Yliopistot tekivät yhteistyötä Nokian kanssa, alihankkijat olivat riippuvaisia Nokiasta, lapset luottivat siihen, että he saavat Nokiasta töitä.

- Nyt meillä on hirmuinen työttömyystilanne, työttömyysprosentti on 14-15.

Vaikka muut teknologiayritykset ovat tulleet täyttämään Nokian jättämää tyhjiötä ja Nokian erillinen tietoverkkoyhtiö on menestyksekäs, ei Suomen tilanne näytä valoisalta.

Miten se tapahtui?

BBC:n mukaan entiset Nokian työntekijät Tampereella yhä miettivät, miten maailman johtava kännykkävalmistaja sukelsi yllättäen ongelmiin ja päätyi Microsoftin haltuun 2014.

Tuotekehitysjohtajana ja kehitysjohtajana Nokiassa työskennelleen Mika Grundströmin mukaan alkuperäinen resepti Nokian puhelimen valmistukseen oli yksinkertainen: tehdä puhelin, joka on mahdollisimman pieni ja jossa on paras akunkesto.

Kaikki kuitenkin muuttui älypuhelinten yleistymisen myötä, erityisesti Applen iPhonen julkaisun jälkeen 2007.

- Asioista tulikin paljon monimutkaisempia. Emme olleet enää varmoja, mikä on puhelintemme tarkoitus. Onko se helppokäyttöisyys, akunkesto vai koko? Grundström kuvailee BBC:lle.

Nokia yritti kovasti päästä mukaan älypuhelinjunan kyytiin aina vuoteen 2014 saakka siinä onnistumatta. Yrityksen puhelintoiminnot myytiin Microsoftille ja Nokian nimi pyyhittiin pois puhelimista.

Naapurina miljonääri

Suuresta menetyksestä huolimatta monet suomalaiset ovat BBC:n mukaan sitä mieltä, että Nokia jätti jälkeensä arvokkaan perinnön.

- Nokian osinkojen antaminen työntekijöille teki hyväksyttäväksi sen, että naapurisi saattaa olla miljonääri, Kankaala kuvailee suomalaista kulttuuria. Hänen mukaansa Nokian tärkein vaikutus Suomelle oli bisneskulttuurin uudistaminen.

- Sen hyväksyminen, että joku voi oikeasti tehdä rahaa, oli suurin muutos.

Kahden tunnin päässä Nokiasta etelään löytyy jo tuulahduksia uudesta yrityskulttuurista, joka on valtaamassa Nokian jättämää maailmaa, BBC kertoo.

Ohjelmistoinsinööri Tuomas Kytömaa on viettänyt valtaosan urastaan Nokialla. Viime vuonna Kytömaa palasi Suomeen ja hän työskentelee nyt verkkokauppa Zalandon Helsingin-toimiston johtajana.

Kytömaan mukaan Nokia antoi hänelle taitoja ja asiantuntijuutta, jotka odottavat vain nyt käyttöä.

- Lahjat eivät ole kadonneet minnekään. Nokian myötä Suomessa on valtavasti syvällistä teknologiaosaamista. Suomi pursuaa korkean teknologian osaamista ja start uppeja.

Tuskin toista Nokiaa

BBC:n mukaan harva kuitenkaan uskoo, että Nokian kaltaista yritystä enää ponnahtaa uudelleen Suomeen, olipa maan teknologiateollisuuden tulevaisuus mikä tahansa.

- Kun Nokia oli pääpelurina bisneksessä, Suomessa tapahtui paljon hyviä asioita, sanoo Nokian entinen tutkimus- ja kehitysjohtaja Seppo Haataja BBC:lle.

- Nyt tilanne on muuttumassa. Innovaatiot eivät tule isojen yritysten, vaan pienten start up -yritysten kautta.

HANNA GRÅSTEN

[email protected]

T

Klikkaa T, jos artikkeli on mielestäsi tärkeä?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kaiken-selkäranka-Nokia kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu