Neuvokaa mua

HorizonDeVer8

Minulla olisi siis muutaman kuukauden päästä pääsykokeita. Hain/haen Rovaniemelle Lapin Yliopistoon ja Savonia Amk:iin. Lisäksi haen Joensuuhun ja Outokumpuun amiksiin varmuudenvuoksi. Lukion jo kävin. Korkeakoulujen pääsykokeet ovat kaksipäiväisiä ja niihin pitäs tietty matkustaa ja saada majoitus. Kuopion Savonia on hoidossa, koska serkkuperhe asuu siellä. Rovanniemi on sitten eri juttu. En ole ollut junassa kuin kerran, kävin yksin Helsingissä, asun siis tällä hetkellä Nurmeksessa, ja koko matka oli painajaista alusta loppuun. Vanhempani eivät myöskään halua auttaa jostakin syystä joten pitää jutut tehdä yksin.

Millä kannattaa matkustaa? Juna/bussi? Mistä majoitus, erit.halpa sellainen? Tämä koskee eritoten Rovaniemeä.

Entäs sitten kun ja jos saan opiskelupaikan? Asuntohakemukset on jo lähetetty. Miten itse muutto hoituu? Kukaan perheestäni ei varmasti ainakaan aio Rovaniemelle asti ajaa. Pitääkö mitä vakuutuksia ottaa? Mitä tukia voin saada? Mitä tukia kannattaa hakea? Mitä pitää ottaa huomioon? Olen vähän tyhjänpäällä tässä koska en ole ikinä näitä juttuja joutunut tekemään jne. Ja minua jänskättää älyttömästi se itse matkustaminen paikan päälle. Entä jos teen jonkun virheen tai unohdan jotain ja kaikki menee persiilleen?

Auttakaa?

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rohkeuttavaan

      Jos jotain menee persiilleen, yrität uudestaan. Niin kaikki tekevät. Ei elämä siihen lopu.

      Rohkeasti vaan!

    • Nablarabla

      Varmaan majatalot ja matkustajakodit on halvimpia vaihtoehtoja. Toki joitain hotelleja sieltä löytyy, mutta on yleensä kalliimpia. Kannattaa vain mennä noihin nettipalveluihin (googleta vaikka Rovaniemi matkustajakodit. Sieltä löytyy bookingia, trivagoa, jne.) ja katsoa mitä on tarjolla kyseisille päiville.

      Itse suosittelisin juna pyörä komboa, ellei oikeasti juna / bussi mene riittävän lähelle sitä majapaikkaa, että voi kävellä. Saattaa olla niin kaukana muuten, että pitäisi bussilla liikkua kaupungin sisällä ja nämäkin pitäisi täysin loppuun asti selvitellä, että mistä menee mikäkin ja milloin.

      Jos saat paikan niin kannattaa tosiaan ajoissa hommata se kämppä. Voi tulla muuten ongelmia, jos et saakkaan ja pitäisi opinnot aloittaa. Ja kämpän vuokrauksessa varmaan ilmoitetaan onko vakuutus pakollinen.

      En tuista tiedä, kun itse en ole joutunut käyttämään. Varmaan jos tyhjätaskuna olet niin sossulta voi jotain tukia, kuten kalustetukia, yms. Nämä kannattaa jo hakea etukäteen.

      Muuttamisestakaan en nyt voi oikein sanoa. Jos et tunne henkilöitä jotka voisi auttaa, niin pitäisi varmaan kääntyä muuttomiesten puoleen, mutta on kyllä kallista. Jos kuitenkin autokortin omistat niin voithan yrittää palkata vaikka kaveria päiväksi muuttoapuun.

    • nurmix

      Muutosta sen verran, että pakkaat tärkeimmät tavarat isoon kassiin tai reppuun, sitten vai menoksi. Ei siitä sen isompaa projektia kannata tehdä.

      Vähitellen hankit kirpputoreilta patjaa, tyynyä, peittoa, lakanaa, pyyheliinaa, kippoa ja kuppia jne.

      Sinulla on muuten noita hakupaikkoja aika paljon ympäriinsä. Kannattaisikohan sittenkin keskittyä vain pariin? Ite haen vain yhteen kohteeseen ja panostan siihen kaikkeni.

    • HorizonDeVer8

      Tässä on se vaan että olen jo kaksi kertaa hakenut ko. korkeakouluihin ja olen itse tumpeloinut ne. Tai on 2014 se johtu olosuhteista kun sivari alkoi ja sitten 2015 oli akuutti rahapula jne. Mutta nyt ei ole onneksi ko. ongelmia - nyt vaan hermot prakaa siihen että miten osaan itse nämä kaikki asiat tehdä ja miten pärjään jne.

      Voiko ne majoitukset varata miten paljon ennen koepäivää? Esim. voiko varata kun kokeisiin on kuukausi silleen, että vaikkapa koe olisi 31.3 - 1.4 ja tekisin varauksen jo 1.3 ajalle 30.3 - 1.4 ja maksaisin sen ja sitten matkustaisin paikalle hyvissä ajoin kyseiseksi päiväksi? Onko mahdollinen?

      • tekisinnäi

        Voit hyvin varata majoituksen noin kuukausi etukäteen. Itse maksaisin majoituksen vasta paikan päällä. Tämä siitä syystä, että jos tulee jotain väliin, on helpompi peruuttaa tai vaihtaa majoituspaikka toiseen, jos löytyykin mieluisampi.


    • tsemii

      Sinuna keskittyisin tuohon Kuopion pääsykokeeseen,koska siellä sinulla on tukiverkkoa.Opiskelemaan päästyäsi ei aina tarvitsisi välttämättä lähteä mihinkään,kun on joku jonka luona voi pistäytyä silloin tällöin.
      Sosiaalivirastosta voit kysellä muuttoavustusta,sen jälkeen kun opiskelupaikka on varmistunut.Maksaisivatko kenties takuuvuokrankin?Asumistukea voit hakea Kelalta,kun olet kirjoittanut vuokrasopparin. Tulosi on ilmeisesti opintotuki..(ja laina.)Kotivakuutus on hyvä olla.Toki vuokranantaja sen sitten kertoo onko se pakollinen.
      Majoituksen voit varata vaikka heti,mutta maksa vasta kun olet paikan päällä.Onko kouluilla mahdollisuus majoittumiseen?Kannattaa ainakin kysyä.
      Matkustaessa junalla on itselleni tärkeä tietää junan vaihdot..Kysyn konduktööriltä aina miltä raiteelta juna lähtee seuraavalta asemalta.Itse jännitän nimittäin vaihtoja ja se on joka kerta yhtä rasittavaa.
      Mitä vanhempiin tulee niin kaikilla ei ole kykyä tukea nuorta silloin kun sitä kipeästi tarvittaisiin.Tee itse omat valinnat ja päätökset. Luota itseesi.Maailmassa on kummasti ihmisiä keiltä voi tarpeen vaatiessa kysäistä ja niiltä saa tarvittavan avun ja neuvon. Tsemppiä!! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe