Olin vielä toissa iltana sitä mieltä, että yliopistoilta ei saisi leikata rahoitusta.
Luettuani Metsästäjä lehden artikkelin joka käsitteli Jyväskylän yliopiston tekemää laajaa tutkimusta metsästyksen kaupallistamisesta, muutin mieleni.
Jos on aikaa jollakin huuheloporukalla miettiä miten nuo vähät riistakannat saatas lopullisesti tuhottua sakemannien avustuksella, niin kyllä joutaa määrärahat ainakin puolittaa.
Tämähän varmaan liittyy tuohon valmisteilla olevaan Metsähallituksen yhtiöittämiseen. Salassa on asioita valmisteltu ja yhteiset valtion metsämaat laitetaan EU-Liittovaltion herrojen virkistyspaikoiksi.
Niin ja tietenkin sinne koulutetaan ja palkataan metsästyksen ohjaajia,valvojia,riistapoliiseja ym. (pitää olla puolueen jäsenkirja) Sitten huomataan, että ei valtion kannata olla mukana tuommosessa. Myydään koko homma Pekka Perälle yhdellä €urolla ja laitetaan pörssiin, sitten valtio alkaa avustamaan vuosittain tuota liiketoimintaa joillakin sadoilla miljoonilla . ((Sipilä ostaa osakkeita))
Sen pituinen se.
Metsästyksen kaupallistaminen
2
120
Vastaukset 2
- SalassaSovitaan
Niinpä. Ja sitten pidetään huoli ettei vaan oman maan kansalainen saa ilman sievoista summaa (10 000/kausi) pyytää edes supikoiraa mistään. Metsästystä ajetaan kaupalliseksi kuten suomea Eu.n -90 luvulla. Järjestetään vaikka kymmenen kansanäänestystä kunnes saadaan mieleinen tulos. Tosin kansalta eli metsästäjiltä ei näissä kaupallisuus asioissa kysytä tässäkään mitään. Kun porvarit saavat tämänkin harrastuksen pilattua otetaan seuraavaksi käsittelyyn aivan varmasti jokamiehenoikeudet eli saksan malli tänne niin että suppilovahveroakaan et metsästä poimi ilmaiseksi ellei ole omaa maata. Kepukokoomus patteri se taas vähän suunnittelee "pisnistä"
- hirvestäjä91
Hirvilupiakin saa nykyään huutokaupalla yhteismetsiltä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591511- 261124
- 82982
- 65806
- 36780
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69774- 90723
- 47722
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13710Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131705Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19685- 115666
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605- 4592
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 43571
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560- 18522
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24513- 41508