TAPPOANOPPI!

Mulla on anopintekele, jonka kanssa toimeentulo on mahdotonta - hän kun ei lainkaan hyväksy a) tyttärensä lesboutta, b) minua tyttärensä kumppanina. Minua ei tietenkään koskaan kutsuta kylään, mutta sen lisäksi tämä vastenmielisyys menee jopa niin pitkälle, ettei hän esim. suostu edes puhumaan puhelimessa tyttärensä kanssa, mikäli minä olen samassa asunnossa. Tietenkään hän ei koskaan tule yhteiseen kotiimme käymään tms. Meistä ei puhuta kenellekään - pahimmillaan hän on kuulemma suoranaisesti valehdellut tyttärensä seurustelevan jonkun miehen kanssa. Hänen mielestään minä yksinkertaisesti pilaan hänen kultamurusensa elämän. Kaikkina perhejuhlina hän vaatii kaikki lapsensa kotiin - joten minä vietän ne yksin. Olen todella väsynyt olemaan "ei-kukaan", ja pelkään, että tämä alkaa rapauttamaan jo (muuten erinomaisen hyvin toimivaa) parisuhdettammekin. En käsitä, mitä voisin tehdä tilanteen parantamiseksi. Ja tätä on siis jatkunut jo vuosia. Osaako kukaan auttaa ?
162917
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

sinulla on ikävä tilanne.. =( Minun mielipiteeni on se, että sinun tyttöystäväsi tehtävä on tehdä asialle jotakin. Sanoa, että hänkään ei tule kotiin, jos sinä et ole tervetullut.

Toki aina sanotaan, että pitäisi antaa ajan kulua, mutta jos teidän tapauksessanne on tällaista ollut jo vuosia, niin tuskinpa ajan kuluminenkaan auttaa.

Omassa tuttavapiirissäni tällaiset ongelmat vanhempien kanssa on hoidettu siten, että tytär tekee vanhemmilleen asian selväksi. Kuten se, että jouluna (ja muutenkin) tulee käymään kotona, jos kumppanikin saa tulla, muuten ei tule ollenkaan. Tilanteenne on jo hyvin huolestuttava, kun itsekin jo sanot, että se vaikuttaa parisuhteeseennekin.

Jaksamista sinulle ja kaikkea hyvää, mitä ikinä asialle teettekään!

Äänestä
  • sen, että omasta mielestäni silloin, kun otetaan kumppani, jonka kanssa asutaan jne. on tämä kyseinen kumppani se ensisijainen perhe, joka on aina etusijalla, ei se entinen perhe (vanhemmat ja sisarukset) saa tulla etusijalle.

    Jos etusijalla olisi aina vain vanhemmat ja sisarukset, niin silloin ei varmaankaan ole aiheellista kumppania edes ottaa.

    Äänestä

käynyt anopin suhteen. Ja tyttiksenkin. Meinaan onahn se kumma että se antaa oman äitinsä pomottaa noin vaan ja jyrätä sun yli jne.
Mä ainakin sanoisin tuossa vaiheessa jo että jos ei äippä voi kunnioittaa mun suhdetta ja tyttistä niin se tarkoittaa ettei kunnioita minuakaan.
Ei kai sun tyttis ole enään 16 jonka pitää tehdä niinkuin äiti määräilee?
Pidäppä kunnon puheluhetki tyttiksesi kanssa ja yhdessä alatte purkamaan tuota tilannetta.
Kehoittaisin sun tyttiksen myöskin ottavan asian esille äitinsä kanssa ja lopettaa sen pillin mukaan juokseminen.
Kyllä äiti äitinä pysyy vaikka ensin voi nokkiinsa ottaa mutta teidän suhde ei pysy tuota menoa kauhean riemukkaana.
Joten se suurin apu mitä sä tarvit löytyy siitä puolisostasi. Onnea matkaan.

Äänestä
  • että jotenkin tuosta saa kuvan ettei sun tyttiskään paljoa sua kunnioita, joten on joo aika tehdä pieni siivous senkin ajatusmaailmassa että jos haluaa olla äidinpikkutyttö ja jättää sut juhlista yms pois ja itse menee, niin ehkä senkin on syytä tuumata arvomaailmaansa hiukan.

    Äänestä

Minun mielestä ongelma on erittäin paljon sinun tyttöystäväsi ongelma! Hänen pitäisi seisoa sun vierellä ja tehdä selväksi äidilleen kuinka törkeästi tämä käyttäytyy!

Jaksamista!

Äänestä

jos jotain itse ajattelen, noin ihan muulta kantilta siis lähestyn asiaa, niin kyllä jos useampi vuosi on mennyt ja tilanne tuollainen, niin tuskimpa se ainakaan enää parempaan muuttuu. Toiset ihmiset ,edes suvussa eivät tule hyväksymään asiaa koskaan..

Varmasti tuollainen koettelee parisuhdetta, ja toivon onnea että jaksaa.

Harmi kun aikakaan ei tässä ole muuttanut asiaa, Kyllä se oma elämä on tärkeintä .. vaikkakin suvun tai osan siitä hylkääminen on karvasta, mutta oma (parisuhde) onni on kuitenkin tärkeintä.

Jaksamisia...

Äänestä

Eli lisäys vielä alkuperäiseen viestiini, kun nyt taas sattui ajankohtaiseksi: jos lapset pyrkivät tekemään anoppia vähemmän miellyttäviä ratkaisuja omissa elämissään, saa hän kovin herkästi erilaisia fyysisiä vaivoja, useimmiten hengenahdistusta. "Parhaimmillaan" häntä saadaan käyttää sairaalassa asti kuulemassa, ettei kohtaus nyt niin vakava tainnut ollakaan... Toki ikääntyvällä ihmisellä voi olla fyysisiä(kin) vaivoja, mutta kummasti niitä aina ilmaantuu erityisesti erilaisten ristiriitatilanteiden yhteydessä - yksi tällainen on siis sattunut juuri tänä iltana (tällä kertaa kyseessä ei tosin ollut meidän suhteesta johtuva probleemi, ihme kyllä). Muutaman kerran on vain ollut ihan "oikeakin", siis vakava kohtaus, ja siksi niitä ei voi ihan olankohautuksellakaan kuitata. Mutta mistä tietää milloin on oikea...

Siis tällaista pompottamista. Ja tyttikseni (joka on siis jo ihan "kypsässä iässä") lähti matkaan äitiä hoitamaan... (asuu lapsista lähimpänä). Pakko myöntää, että minulta ei eukolle kovin paljon sympatiaa heru - olen sitten ehkä paha ja paatunut ihminen. Avokkini takia toki toivon vain hyviä vointeja.

Terveisin tosi tympiintynyt puoliso !

Äänestä
  • anoppisi on vain huomionkipeä ja kohtaukset on sitten sitä pahinta hakemista mitä voi olla.
    Vaikea on kyllä tilanteesi.
    Mutta jos sun tyttis nyt puhuisi äitilleen ihan asiaa ja sanoisi että noita "kohtauksia" ei kohta kukaan ota tosissaan ja jättäisi menemättä kun voi arvata että se on huomionhakuisuutta.
    Vaikeahan se on tietty sanoa mutta kyllä kovaa vastaan täytyy pelata kovilla.
    En tiedä onko anoppisi sitten yksinelävä ja se että sun tyttis on lähin apu, joka aina painaa sinne hoitamaan, niin kaipa sekin voisi olla pieni palaveri muiden siarusten kanssa.
    Ei se ole reilua että sun sisko jättää kaikki ja hoitaa yksin kaikki äitinsä oikut tai oikeetkin.
    Mä kyllä todella ymmärrän että alkaa kasvamaan otsaan joku elin kun tilanne on ollut tuollainen siis jo vuosia niin ei se ihan parane ellei ota ihan tiukkaa linjaa.
    Niin raa`alta kuin kuulostaakin.

    Äänestä

...tai käske tyttöystävän katkaista välit jos ei käytös ala parantua. johan se on kumma kun aikuista ihmistä tuolla tavalla äiti pompottaa!

Äänestä

Itse olisin täysin tyytyväinen, jos ei tuollaista marttyyri matroonaa tartteis tavata.
Yhel exäl oli "kohtauksia" saava mutsi jonka pillin mukaan kaikki tanssi.Ja se vasta oli melkoisen ahdistavaa.
Ja se on semmonen asia , ettei kaikkien kanssa
ikinä voi tulla toimeen.
Olisko se onnen täyttymys , jos anoppi kutsuis sut kylään monenvuoden jälkeen?? Ite ainakaan
en vois unohtaa aikasempia vuosia. Vois olla melkoisen ahdistava kyläkeikka.
Yleensähän seurustelevilla on omia harrastuksia.
Aattele et se perhetouhu on sun tyttikses harrastus.
Jos toinen on noinkin sairaaloinen, olisi aikas ilkeää pistää tyttiksenkin välit poikki ja siitä voisi tulla melkosen hankalia seuraamuksia.Äitiänsähän ei saa itse valita.

Äänestä
  • Minä annoin äitini syyllistää minua monet tuskaiset vuodet. Hän osasi vetää niistä näkymättömistä langoista, joista minulle tuli aina epämääräisen tuskainen olo, että piti / täytyi lähteä hänen luokseen ja tehdä kuten hän toivoi, etten jostain syystä loukkaisi häntä, pettäisi häntä.

    Äitini yrittää manipuloida ympärillä olevia ihmisiä ja jos tämä ei onnistu, niin viha on todella syvä hänen puoleltaan.

    Minun ja sisarukseni elämänkumppanit hän on saanut syystä tai toisesta raivon partaalle, ja välit ovat todella kylmät. Edes nimiä ei voi mainita, ilman jonkinasteista sotaa.

    Yritin vuosikaudet olla jotenkin ihminen siinä välissä, mutta ymmärrän nyt vain aiheuttaneeni enemmän tuskaa elämänkumppanilleni.

    Toivoin ja odotin kovasti, että tilanne olisi jotenkin muuttunut. Luin epätoivoisesti pienimmätkin vivahteet parempaan päin menoksi. Turhaan.

    Äitini on patologinen, hänellä on narsistinen luonnehäiriö. Ei hän siitä muutu.

    Ainoa mitä minä voin tehdä on valita itse perheeni, keneen minä haluan sitoutua. Minun on itse tehtävä muutos.

    Ja minä valitsen perheekseni ne, jotka minua rakastaa ja kykenee arvostamaan minua ja rakkaintani. Joiden luokse me olemme omana itsenämme tervetulleita.

    Sukua ei voi valita, mutta sen voi hylätä.

    Äänestä

...persoonallisuushäiriö. Tarkempaa diagnoosia en millään muista, se ei ole huomionhakuinen persoonallisuus mutta jotain sinne päin. Takertuva? Ei se kai ollut sekään... Vanhemmiten ongelma vain korostuu eli ne ovat näitä tapauksia jotka kiristävät lapsiaan sillä, että jos et tottele, minä sairastun ja kuolen ja sitten te itkette arkun äärellä. Persoonallisuushäiriöiset ihmiset eivät parane jos eivät itse tee itselleen mitään.

Äänestä
  • Olen täsmälleen samaa mieltä. Oma isoäitini äidin puolelta oli hyvin samanlainen ja hallitsi lastensa elämää lähes kuolemaansa asti. Ainoastaan henkisesti vahva ja periaatteiltaan järkkymätön isäni piti hänet loitolla perheemme asioista mutta ihmeellisellä tavalla äitini oli koukussa siitä huolimatta. Yksi äidin veljistä jäi täydellisesti isoäidin verkkoon ja hänen elämänsä meni aivan pilalle. Äiti muunmuassa tuhosi hänen rakkausuhteensa sekä mahdollisuutensa hankkia parempia työpaikkoja täsmälleen tuon kaltaisella käytöksellä. Tämä veli oli kiltein ja kuorettomin, asui myös lähimpänä.

    Olen itse sitä mieltä, että lasten tulisi irrottautua kokonaan tällaisesta vanhemmasta. Kenenkään ei pidä uhrata elämäänsä siksi, että isä tai äiti ei kykene suhtautumaan normaalisti lapsiinsa. Pitää muistaa, että omat vanhemmat ovat myös aikuisia ihmisiä, joilla on vastuu omasta elämästään. Tuskin me hyväksyisimme tuollaista käytöstä keneltäkään muultakaan! Miksi siis vanhemmat saisivat tulla ja sotkea elämämme vain siksi, että ovat vanhempamme? Eikö päinvastoin pitäisi olla molemmin puolinen kunnioitus siksi, että olemme samaa perhettä? Kukaan ei kuole siksi, että muut eivät tee niinkuin hän tahtoo. Tämä kannattaa muistaa.

    Toivoisin siis, että tyttöystävä oppisi pitämään puolensa ja näkemään, ettei ole vastuussa äidistään. Samoin myös irrottautumaan henkisesti lapsuudenkodistaan; se on tärkeä juttu aikuistumisen kannalta. Ei rakkaussuhteen vaan oman itsen vuoksi. Ja sitä kautta myös rakkausuhteen ja koko elämisen hyväksi.

    Äänestä

  • LaikaQ kirjoitti:

    Olen täsmälleen samaa mieltä. Oma isoäitini äidin puolelta oli hyvin samanlainen ja hallitsi lastensa elämää lähes kuolemaansa asti. Ainoastaan henkisesti vahva ja periaatteiltaan järkkymätön isäni piti hänet loitolla perheemme asioista mutta ihmeellisellä tavalla äitini oli koukussa siitä huolimatta. Yksi äidin veljistä jäi täydellisesti isoäidin verkkoon ja hänen elämänsä meni aivan pilalle. Äiti muunmuassa tuhosi hänen rakkausuhteensa sekä mahdollisuutensa hankkia parempia työpaikkoja täsmälleen tuon kaltaisella käytöksellä. Tämä veli oli kiltein ja kuorettomin, asui myös lähimpänä.

    Olen itse sitä mieltä, että lasten tulisi irrottautua kokonaan tällaisesta vanhemmasta. Kenenkään ei pidä uhrata elämäänsä siksi, että isä tai äiti ei kykene suhtautumaan normaalisti lapsiinsa. Pitää muistaa, että omat vanhemmat ovat myös aikuisia ihmisiä, joilla on vastuu omasta elämästään. Tuskin me hyväksyisimme tuollaista käytöstä keneltäkään muultakaan! Miksi siis vanhemmat saisivat tulla ja sotkea elämämme vain siksi, että ovat vanhempamme? Eikö päinvastoin pitäisi olla molemmin puolinen kunnioitus siksi, että olemme samaa perhettä? Kukaan ei kuole siksi, että muut eivät tee niinkuin hän tahtoo. Tämä kannattaa muistaa.

    Toivoisin siis, että tyttöystävä oppisi pitämään puolensa ja näkemään, ettei ole vastuussa äidistään. Samoin myös irrottautumaan henkisesti lapsuudenkodistaan; se on tärkeä juttu aikuistumisen kannalta. Ei rakkaussuhteen vaan oman itsen vuoksi. Ja sitä kautta myös rakkausuhteen ja koko elämisen hyväksi.

    Olipa kohottavaa luettavaa tuo kypsä viestisi!

    Itse olen vuosikausia sitten pakon edessä joutunut irroittautumaan äidistäni, joka lapsuuden ja nuoruuden lisäksi koetti tuhota vielä aikuisuutenikin. Siihen en enää voinut suostua, sen verran olin onneksi vahvistunut.

    Syyllistin itseäni tietenkin valtavasti pitkään, ja jos joku olisi silloin kannustanut minua silloin, niinkuin sinä viestissäsi kirjoitit, olisin saanut kipeästi tarvitsemaani tukea.

    Ketjun aloittajalle voimia, olet tahtomattasi joutunut ainakin sivusta seuraamaan perhepsykopaatin toimia!

    Äänestä

Kiitos kaikille myötätunnosta ja hyvistä neuvoista. En tiedä vielä, miten käytännössä etenemme, mutta jo ymmärtäväiset, myötätuntoiset viestit piristivät mieltä kovasti. Taivaanrantaan tuli pieni valonpilkahdus. Jaksamista kaikille muillekin kuluttavien ihmissuhteiden kanssa painiville. Ja kaikin puolin entistä parempaa uutta vuotta!

Äänestä
  • ja kerrohan joskus kuulumisia, on sen verran tutuhko aihe että olisi kiva saada tietää mitä meinaatte ja miten toimii ja jne.
    Voimia teille molemmille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naaras kirjoitti:

Mulla on anopintekele, jonka kanssa toimeentulo on mahdotonta - hän kun ei lainkaan hyväksy a) tyttärensä lesboutta, b) minua tyttärensä kumppanina. Minua ei tietenkään koskaan kutsuta kylään, mutta sen lisäksi tämä vastenmielisyys menee jopa niin pitkälle, ettei hän esim. suostu edes puhumaan puhelimessa tyttärensä kanssa, mikäli minä olen samassa asunnossa. Tietenkään hän ei koskaan tule yhteiseen kotiimme käymään tms. Meistä ei puhuta kenellekään - pahimmillaan hän on kuulemma suoranaisesti valehdellut tyttärensä seurustelevan jonkun miehen kanssa. Hänen mielestään minä yksinkertaisesti pilaan hänen kultamurusensa elämän. Kaikkina perhejuhlina hän vaatii kaikki lapsensa kotiin - joten minä vietän ne yksin. Olen todella väsynyt olemaan "ei-kukaan", ja pelkään, että tämä alkaa rapauttamaan jo (muuten erinomaisen hyvin toimivaa) parisuhdettammekin. En käsitä, mitä voisin tehdä tilanteen parantamiseksi. Ja tätä on siis jatkunut jo vuosia. Osaako kukaan auttaa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu