Madeira vai Azorit?

AzoreilleEhkä

Moi. Te jotka ootte molemmissa paikoissa käyneet, niin kertokaahan mitä olennaisia eroja on Azoreilla ja Madeiralla? Kumpaan menisitte uudelleen.? Itse olen Madeiralla käynyt kahdesti ja koko paikka on lähestulkoon nähty...

9

2231

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Madeiralle

      Mielestäni täällä on ollut vastaava kysymys jo aiemmin...
      Madeiralla olen käynyt 6 kertaa ja aion vielä mennä useasti, Azorien Sao Miguelilla olen ollut kerran ja vielä toisen kerran siellä voisi käydä keväällä tai syksyllä (kun sataa ja tuulee vähemmän).
      Madeiralla näkee parissa viikossa pääosan autolla saavutettavista "turistikohteista" ja maisemapaikoista sekä oleellisimmat museot, mutta Levadoita ja tapahtumia onkin pidemmäksi aikaa ja eri vuoden ajoille. Kalaruokia löytyy mieluisia ja Madeiraviinikin on omaan makuun.
      Sao Miguel on nähty viikon reisussa liki kaikki, ellei patikointi kiinnosta enemmän. Muilla saarilla olisi sitten lisää nähtävää. Paikalliset ruokaerikoisuudet eikä viinit olleet sellaisia, että niihin olisi jäänyt kaipuuta (ml. Cozido nas Caldeiras).

      Madeiralla on enemmän turisteille kaikenlaista, Azorit on enemmän omatoiminen ja sieltä ei löydy kovin paljon turistijuttuja.

      • MennäköVaiEi

        Ok. Mites luonto? Onko isoja eroja? Itseä alkoi askarruttamaan azoreille meno kun monet puhuivat, ettei se niin kauheesti madeirasta eroa... mut miten on?


      • SaoMiguelOpas_
        MennäköVaiEi kirjoitti:

        Ok. Mites luonto? Onko isoja eroja? Itseä alkoi askarruttamaan azoreille meno kun monet puhuivat, ettei se niin kauheesti madeirasta eroa... mut miten on?

        Sao Miguel on tasaisempi, mutta ei tasainen... Kaksoisjärvet, Lagoa do Fogo kraaterijärvi, Furnas ja kuumat lähteet poikkeavat Madeirasta. Itäpuolelta saarta löytyy muutama hyvä näköalapaikka maantien vierestä.
        Googlemapsista katunäkymiä vertailemalla asia on helppo todeta.
        Liikennettä vähemmän, mutta lehmät saattavat paikoin yllättää, kun niitä siirretään laumana tai yksittäisiä karkulaisia löytyä. Pienemmillä teillä voi olla tiellä lehmän jätöksiä...
        Levadoita ei ole, mutta polkuja löytyy (tutustu alueen paimenkoiriin...)
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/6713737/hirveita-koiria

        https://goo.gl/maps/Xhg65fmuqBC2
        Näkymät kaksoisjärville ko. tien risteyksestä retkeilyalueelle ja sieltä harjun päältä tai perinteinen paikka kummitushotellin vierestä
        https://goo.gl/maps/ux3k23gcwRn
        https://goo.gl/maps/aqMp3xf9RQn
        Akvedukti em. retkeilyalueen lähellä
        https://goo.gl/maps/gVNwtEwMQUp
        Ferraria kuuma lähde (riippuen vuorovedestä, lue varoitukset alueen kylteistä)
        https://goo.gl/maps/zWWGYQ7orMB2
        Lagoa do Fogo
        https://goo.gl/maps/3DALJhJ5Lu82
        Furnas
        https://goo.gl/maps/DMbMTxodUNN2
        https://goo.gl/maps/JBWskgJGHG82
        https://goo.gl/maps/x6KM6c9rh2F2
        https://goo.gl/maps/dWJd78M5eoo
        https://goo.gl/maps/HAd8J5BKEAK2
        Vila Franca Do Campo kappeli "Our Lady of Peace Chapel"
        https://goo.gl/maps/GUSVvt1r9aF2
        Nordeste ja Ribeira Grande vanhat sillat
        https://goo.gl/maps/akinYhjm91M2
        https://goo.gl/maps/8JCCnriDvUM2
        Näköalapaikkoja useita itäpuolen tien varressa
        https://goo.gl/maps/vRzM4idfnL22
        Ribeira Granden kuuma lähde
        https://goo.gl/maps/eLS6iaHjmYs
        Correana teetehdas
        https://goo.gl/maps/zYc67zhiRRE2


      • Alkuunpääsee

    • molempikinparempi

      Erittäin hyviä vinkkejä jo saitkin. Pari kertaa molemmissa on käyty ja uudestaankin voisi molempiin mennä. Madeira on selvästi turistimaisempi paikka ja siellä on kaikkea enemmän, kun suurempikin se on. Azorit on selvästi erikoisempi paikka. Luonto on siellä tulivuorikraatereineen ja kuumine lähteineen aika ainutlaatuista ja jos sinne menee, niin juuri tuon takia. Ei se ole rannalla makaajalle oikea paikka, vaikka hyvinkin eksoottisia uimapaikkoja löytyy. Siellä on panostettu omituisen paljon (EU-rahalla) näköalapaikkoihin ja jopa hyviin teihin. Se on pieni saari, siis se pääsaari, ja jos sitä viikon autolla kiertelee, niin pääosin on nähty. Kokonaan eri asia on, jos lähtee polkuja vaelteleman ja siitä tykkää, niin voihan siellä viipyä pitkäänkin. Ongelma on ilmasto. Hyvin usein on pilvistä ja sateleekin. Ei luonto ja maisema silloin kummoista ole, kun ei näy juuri mitään. Mutta voi sitä riemua, jos sattuu paistamaan peräkkäin muutaman päivän. Yksi omituisen mielenkiintoinen "nähtävyys" on se "kummitushotelli". Aikoinaan on tehty hieno ja suuri hotelli keskelle luontoa. Ei menstynyt, lopetettu, sitten särjetty ja hajotettu, täysin rappiolla. Kertoo siitä, sttä Azoreista ei voi tulla suurten massojen turistikohdetta, se on vain pienen piirin luontokohde. Kukkaloistoa on, mutta se on aika yksipuolista, hortensiota ja amarylliksiä tien varret täynnä, omituisen komeaa sekin. Madeira on paljon monipuolisempi. Toki luontoihmisen paikka on sekin, mutta kyllä normituristikin siellä viihtyy. Ilmastokaan ei ole niin sumuinen, sateinen ja pilvinen kuin Azoreilla. Levadapolkuja innokkaille riittää varmaan kuukausiksi. Kukkaloisto on huikea ja monipuolinen. Erityisesti ihastelimme jakarandapuiden kukkaloistoa, joka lienee parhaimmillan toukokuun alkuvikkoina. Jos luonnosta tykkää, niin kumpaankaan ei voi pettyä.

    • Alienhuman

      Kyllä kiitos. Kerrassaan upea paikka Azorit. Furnaksen kuumat lähteet ja lämpimät vesiltaat vesiputousten äärellä. Tulivuoren kuumissa hiekkauuneissa valmistetut herkut.. Puhdas ja mielenkiintoinen luonto. Ystävällinen ilmapiiri. Valasretki oli erityisen mieleenpainuva jo säänkin puolesta, kova merenkäynti antoi hieman tuntumaa mitä myrskyävällä merellä tapahtuu. Mutkikkailla vuoristoteillä ajaminen ja henkeä salpaavat näkymät sykähdyttää kokeneimmankin matkailjan. Useiden ilmastovyöhykkeiden ansiosta luoonto näyttäytyy erityisen monimuotoisena juuri täällä! Yksi helmistä. Ehdottomasti näkemisen arvoinen!

    • saasnähänmitäjää

      Azoritkin taitaa pariksi vuodeksi taantua hurrikaanin jälkeen, jos tuhot tulee olemaan samaa luokkaa kuin Karibialla.

      • IPMAnMukaan

        Jos tarkoitat tämän hetkistä ennustetta, niin lupaa maksimissaan Ponta Delgadaan tuulta 13m/s (oranssi varoitus), mutta sateesta punainen varoitus.
        Tuskin on Karibian tapainen odotettavissa.


    • Anonyymi

      Suosittelen käymään molemmissa. Ehkä ensin Madeiralla, ja jos miellyttää, niin sitten myös Azoreilla. Azoreilla massaturismi ei ole pilannut mitään. Madeirallakin sitä pääsee halutessaan äkkiä pakoon. Molemmissa kohteissa on mahtavaa luontoa, jota ei täysin kuvista tai videoilta aisti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      367
      1415
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      63
      936
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      885
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      83
      880
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      62
      825
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      49
      599
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      594
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      534
    Aihe