Unelmani olisi osata polkkaa, miten sitä voi osata ja mistä kannattaa lähteä liikkeelle? Kertokaa kaikkea polkasta!
Miten oppia polkkaa?!
Polkkatyttö
8295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tanssia ja harjoittelua: https://www.youtube.com/watch?v=RY5msQ1svTI
Kiitos, mutta olen jo katsonut tuon videon ja tuntuu että en opi katsomalla vain muita vaan pitäisi saada askeleet yms haltuun :/
Valitettavasti ei suomalaisesta polkasta ole kunnollista opetusvideota YouTubessa. Tuossakin mallisuorituksesa on ongelmana vääränlainen tanssiasento, jossa parin lantiot ovat liian kaukana toisistaan ja tanssi on tämän vuoksi raskaan näköistä.
Ja vaikka opetusvideo löytyisikin, niin polkkaa oppii parhaiten ohjaajan avustuksella. Etsi paikallinen kansantanssiryhmä tai sellainen lavatanssikoulu, jonka ohjaaja osaa suomalaista polkkaa. Tuo ei nimittäin enää nykyään ole mitenkään itsestään selvä asia.
Pelkästään katsomalla ei tosiaan opi. Katsele paikkakuntasi tanssikurssitarjontaa. Polkkaa opetetaan useimmissa lavatanssiseuroissa silloin tällöin. Myös kansantanssin harrastusseurat kannattaa pitää mielessä kuten edellisessä kommentissa todetaan.
Tanhuporukan oppiin kannattaa mennä-- sieltä löytyy oikeat taiturit ja opit. On se niin keveän ja helpon näköistä kun sen osaa.
Mä voin opettaa.
Mistä polkkatyttö on ?
Tanssikouluissa on kokemusta: Tampereella Tanssiksen Raili on laittanut eräätkin polkkajalat järjestykseen...
Jos jalat väsyy pomppiessa nurkasta nurkkaan niin kannattaa jossain välissä vaihtaa sänkypolkaksi niin jalatkin saa lepoa hitusen tanssin riemuista