Saamattomuus

Tällähetkellä en ole kortistossa työnhakijana, kun jäin sieltä pois vuonna 2008 uupumuksen ja väsymyksen takia. Tällähetkellä olen totaalisen saamaton. Saamattomuus tulee esille mm. kun mietin, että jos muutaman vuoden sisällä tulee lämmitys putkien uusiminen ja ne asennetaan pintatyönä, niin sitä ennen olisi hyvä tehdä vähän remonttia seinille mm. paneelin asennus, tapetointi tai maalaus. Ne olisi hyvä tehdä ennen, kuin uudet lämmitys putket asennetaan. Jälkeenpäinhän se on vähän huonompi tehdä, kun uudet putket ovat paikallaan.
Mutta kun olen niin saamaton, etten saa aikaiseksi aloittaa remonttia. Jo remontin ajatteleminenkin tuntuu kovin tuskalliselta.
Jos aloitan jotain tekemään, niin tekeminen jää yleensä kesken ja kesken jääneitä töitä kasaantuu, eikä mikään tule valmiiksi.

Eihän kukaan työnantaja sellaista työntekijää kelpuuta, jonka työnteko ei suju, kyselee jatkuvasti neuvoa ja oma-aloitteisuutta ei ole yhtään.
Lisäksi aamulla klo 07.00 töiden aloittaminen on minulle täysin liian aikaisin. Tietenkin ne, joille ei tuota mitään vaikeuksia töiden aloittaminen klo 07.00 sanoo, että ei se ole yhtään vaikeaa. Ei tietenkään ole, jos on biologisesti aamuihminen, eivät kaikki ole aamuihmisiä ja minkä kumman takia kaikkien pitäisi olla aamuihmisiä, kun tuntuu, että 99% on näitä aamuihmisiä, jotka haukkuu ja neuvoo, että kyllä ihminen voi muuttua aamuihmiseksi.
Se on jo terveydellisesti todistettua, että aamulla aikaisin on suurin riski saada sydänkohtaus ja veritulppa, koska silloin ihmisen veri on sakeimmillaan.
Että se on jo luonnonvastaista tuollainen aikainen herääminen.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

No mikäs osiinä on löllötellä jos on varaa.

Töitä tekee vain ne joiden on pakko saada lisää rahaa ja työkkärissä ovat sitten ne jotka eivät tule muuten toimeen.

Sinullahan on hyvin asiat. Pärjäät omilla tuloilla/säästöilläsi ja olet itsesi herra, heräät milloin siltä tuntuu ja menet nukkumaan kun tahdot. Ei ole kukaan komentelemassa mitä tehdä ja milloin.

Onneksi olkoon!

Äänestä

Kuulostaa tutulta, samalta kuulostat kuin yksi mun ystävä joka 25v. eikä ole päivääkään tehnyt töitä työharjottelua lukuunottamatta. Lorvinut kotona jo monta vuotta, valmistui koulusta yli vuosi sitten mutta sitäkin kävi monta vuotta ja piti välivuodenkin kun oli niin burn out ja ahdisti mennä ihmisten keskelle. Makaa päivät paskaisena kotona ja kattelee elokuvia. Mies käy töissä ja maksaa molempien elämisen kun tämä laiskimus on niin väsynyt elämässään. Viikonloput kyllä jaksaa rillutella yöelämässä mutta töihin ei jaksa eikä halua mennä. On tehnyt monta vuotta mieli kysyä ihan uteliaisuuttani että ajatteliko neiti mennä ikinä töihin, vaikka mitäpä se mulle kuuluu :D Luulempa ettei, kun yhteiskunnan elättinä menee "hyvin" ja rahaa riittää. Soskun tuilla ja pikavipeillä eläen. Kyllä ihmetyttää tuollaiset, eikä pelkästään mua vaan koko lähipiiriä!

Äänestä
  • 'Ihmetyttää', tiesitkö lainkaan, että työnhakijoita on kymmenkertaisesti jokaiseen avoimeen työpaikkaan? Tiesitkö, että suuri osa 'avoimista työpaikoista' on nollatuntisopimuksia, orjatöitä, parin tunnin työtä niin kaukana, että matkakulut tuskin korvqautuvat palkalla? Oletko ottanut selvää, miten suuren tulojenkatkaisuriskin työnhakija itselleen luo, jos alkaa opiskella tai tehdä vaikka vapaaehtoistyötä, saati sitten pikku keikkoja tutuille? Ja kun tuet katkaistaan 'yrittäjältä' tai 'opiskelijalta', hän ei voi muuta kuin lopettaa yrittelynsä ja palata passiivisuuteen.

    Että tämä on ihan suunniteltu juttu. Ei edes Suomessa voi olla syynä virkamiesten ja poliitikkojen typeryys tähän kaikkeen. Kyllä he varmaan paljolti tietoisena tottelevat ulkomaisia käskyttäjiään. Syyttäessäsi työtöntä, uhria, muista, että on hyvin todennäköistä, että itsekin vielä pääset nauttimaan siitä loikoilusta.

    Äänestä

  • Voi kuule, tässä olikin kyse siitä ettei kyseinen henkilö edes HALUA mennä töihin saatika ETSIÄ töitä, opettele lukemaan! Kyllä se on jokaisen oma vika jos vuosia lorvii työttömänä yhteiskunnan elättinä eikä edes huvita kantaa kortta kekoon!

    Äänestä

  • Mieshän muijan elättää ja joku työtön on tyytyväinen siihen, ettei muija kilpaile työpaikoista! Nykytilanteessa työtön 25v, ammattiin valmistunut muija saa korkeintaan 500€ tmt. Opiskellessaan taisi saada 300€ . En usko, ett saavat edes asumistukea äijän tulojen vuoksi. Eihän alle 25v saa tmt, jollei ole amm.tutkintoa?
    Pikavippien suhteen taas...eikös ne pidä maksaa takaisin?
    Eli mitä sos.tukia tarkoitit?
    Saattoi saada alinta sairaspvrahaa, jos oli paffia lekurilta masennusvuonna. Aina kela ei maksa sitäkään!

    Äänestä

  • Ihmetyttää kirjoitti:

    Voi kuule, tässä olikin kyse siitä ettei kyseinen henkilö edes HALUA mennä töihin saatika ETSIÄ töitä, opettele lukemaan! Kyllä se on jokaisen oma vika jos vuosia lorvii työttömänä yhteiskunnan elättinä eikä edes huvita kantaa kortta kekoon!

    Miten niin yhteiskunnan elättinä kun ei saa työttömyysturvaa eikä mitään sossusta? Ei silloin ole yhteiskunnan elätti!
    Kannattaisi lukea juttu ennenkuin kommentoi!

    Äänestä

  • Kuulostaa masennukselta. Masentunut ihminen ei jaksa its hakea apua. Mitäs jos joku teistä tuttavapiirin "ihmettelijöistä" sen sijaan että ihmettelette, lähtisitte hakemaan hänelle apua esim terapiaa. Saatte nähdä ettei se ihan helposti käy. Ja miksi hän ei jaksa itse sitä tehdä. Masennuksen takana voi olla monenlaisia syitä esim väkivaltaa seksuaalist hyväksikäyttöä jne jne-- vaikka mitä kaytännössä. Mutta laiskuutta se EI ole.
    Nyt kysymys teille "ihmettelijöille" : oletteko todella ystäviä, vai oletteko pahantahtoisia juoruilijoita? Jos voimia riittää arvosteluun niitä pitäisi riittää myös auttamiseen.

    Äänestä

Aloittaja, jos pystyt elämään ilman työttömyystukia, upeaa. Mutta oletko ajatellut, että väsymys voi johtua huonosta ruokavaliosta? Kehosi voi olla murenemassa kohti vakavaa sairautta. Kannattaisikohan sinun pohtia sitä? Vaikka taitaahan se olla inhimillistä, että jossain kerrostaloasunnossa sitä masentuu noin. Olisikohan hyvä koettaa oleilla jossain muualla mahdollisimman paljon? Kerrostalot eivät ole ihmiselle hyväksi. Ne ovat työjuhtien kalliita säilytyspaikkoja.

Äänestä

En yhtään ihmettele että on kaltaisiasi, niin vaikeaksi on tehty kaikki asioiminen esim TE-toimistossa. Kun ihminen lyödään jatkuvasti maahan kun hän yrittää toimia on aivan selvää että hän lakkaa toimimasta.

Voitte kiittää tästä TE-toimistojen, KELAn ja sossun henkilökuntaa. Heidän kamalan ja kyykyttävän asenteensa takia meillä on järjettömän suuri määrä syrjäytyneitä. Nuo ihmiset pitäisi panna vastuuseen kaikkien niiden ihmisten elämistä jotka ovat heidän huutamisensa, alistamisensa, tekopyhien ja tietämättömien moraalisaarnojensa ja väärinkäytöksiensä takia syrjäytyneet. Ei vaan SYRJÄYTETTY. Ja se maksaa myös rahaa. Vaikka minä kyllä pidän jo inhimillisen kärsimyksen määrää joka tästä aiheutuu kohtuuttoman suurena hintana.

Miettikää : jos vaikeuksiin joutuessanne - esim työttömyys tai rahapula - pinnistätte itsenne ja vääntäydytte hakemaan apua (sinne TE-tomistoon, sossuun tai KELAan) ja siellä kohtaatte vain ihmisen joka halventaa morkkaa, kyykyttää ja huutaa -- kuinka monta kertaa jaksatte sinne mennä? Käsi sydämelle!

Toisin kuin yleensä väitetään, näissä ihmisissä ei ole mitään vikaa. Heille ei ole annettu niitä tukitoimia joihin heillä on oikeus ja joita he olisivat tarvinneet vaikeuksiin joutuessaan. He voisivat vieläkin hyvin työllistyä ja olla tuottavia henkilöitä yhteiskunnassa jos saisivat noita palveluita. Mutta kun jollakulla virkailijalla on tarve pitää heitä sinä henkilönä jonka niskaan kaataa kaikki paska! Virkailija tarvitsee koiransa.

Tämä on sairasta! Tälläistä ei saa virkakulttuurissa olla! Meidän verorahoilla ei saa tätä maksaa. Nyt kiusaamista maksetaan meidän verorahoilla. Tarvitaan reformi näissä virastoissa joissa virkailijoille opetetaan että heidän on tarkoitus auttaa, ei estää ihmisten etenemistä elämässä. Ja ne jotka eivät opi, ULOS!

Äänestä

Kiitos vaan kaikille vastaamiseen vaivautuneille. Kerrostalossa en asu, vaan omakotitalossa. Tuon kaiken lisäksi minulla on vielä selän kanssa ollut ongelmia, kun selkä kipeytyy fyysisesti raskaassa työssä, mistä olen kyllä maininnut, kun olin työharjoittelussa, mutta ei sitä pidetty mitenkään vakavana. Nyt on sitten ollut jo toista kuukautta toinen jalkaterä niin kipeä ja turvonnut vähän myöskin, ettei ole pitkästi pystynyt kävelemään. Täytyisi mennä keväällä ja syksyllä taimikkoa harventamaan, mutta vähän se on kipeällä jalalla ja huonolla selällä vaikeaa. Katselin netistä erilaisia masennus testejä ja niissä sain tulokseksi keskivaikean masennuksen.
Että testien mukaan saamattomuus ja aloitekyvyttömyys liittyy masennukseen. Että kai tämä sitten jotain masennusta on. Olen minä harrastanut taidetta eli öljyvärimaalausta, piirtämistä, tiffanylasitöitä, mutta jotenkin ne vaan on jääneet, ehkä jossakin vaiheessa tulee niitäkin uudelleen aloitettua harrastamaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SaamatonIhminen kirjoitti:

Tällähetkellä en ole kortistossa työnhakijana, kun jäin sieltä pois vuonna 2008 uupumuksen ja väsymyksen takia. Tällähetkellä olen totaalisen saamaton. Saamattomuus tulee esille mm. kun mietin, että jos muutaman vuoden sisällä tulee lämmitys putkien uusiminen ja ne asennetaan pintatyönä, niin sitä ennen olisi hyvä tehdä vähän remonttia seinille mm. paneelin asennus, tapetointi tai maalaus. Ne olisi hyvä tehdä ennen, kuin uudet lämmitys putket asennetaan. Jälkeenpäinhän se on vähän huonompi tehdä, kun uudet putket ovat paikallaan.
Mutta kun olen niin saamaton, etten saa aikaiseksi aloittaa remonttia. Jo remontin ajatteleminenkin tuntuu kovin tuskalliselta.
Jos aloitan jotain tekemään, niin tekeminen jää yleensä kesken ja kesken jääneitä töitä kasaantuu, eikä mikään tule valmiiksi.

Eihän kukaan työnantaja sellaista työntekijää kelpuuta, jonka työnteko ei suju, kyselee jatkuvasti neuvoa ja oma-aloitteisuutta ei ole yhtään.
Lisäksi aamulla klo 07.00 töiden aloittaminen on minulle täysin liian aikaisin. Tietenkin ne, joille ei tuota mitään vaikeuksia töiden aloittaminen klo 07.00 sanoo, että ei se ole yhtään vaikeaa. Ei tietenkään ole, jos on biologisesti aamuihminen, eivät kaikki ole aamuihmisiä ja minkä kumman takia kaikkien pitäisi olla aamuihmisiä, kun tuntuu, että 99% on näitä aamuihmisiä, jotka haukkuu ja neuvoo, että kyllä ihminen voi muuttua aamuihmiseksi.
Se on jo terveydellisesti todistettua, että aamulla aikaisin on suurin riski saada sydänkohtaus ja veritulppa, koska silloin ihmisen veri on sakeimmillaan.
Että se on jo luonnonvastaista tuollainen aikainen herääminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu