ei me kään pidetty sitä.olin hyvin tyytyväinen.koska ei me oltais oltu hiljaa ei ne osaa.
0Äänestä
nii-i
me pidettiin oli kyl hirveetä.
0Äänestä
?????
Onko teidän mielestä hirveetä olla hiljaa kolme minuuttia? Ettekö pysty olemaan kolme minuuttia hiljaa?!?!?!?!?!?!?!?!?!
0Äänestä
Työntekijä
Me pidettiin 3 minuutin hiljaisuus. Olen töissä poliklinikalla ja puhelimetkin vaikenivat lähes kokonaan siksi aikaa, ihmiset pitivät hiljaisuutta, tuli täysi hiljaisuus. Yksi soitto rikkoi sen ja hänetkin jätettiin odottamaan linjalle, sanottiin, että pidetään hiljaista hetkeä, hyvin jaksoi odottaa. Seisoimme hiljaa paikallamme ja kunnioitimme kaikkien läheistensä menettäneiden suurta surua. Se on vähin, mitä voi tehdä, koska suru on todellakin suunnaton. Menettää läheisesnsä tietämättä mitä hänelle on tapahtunut, pitää yllä kuitenkin vielä toivoa, josko hän jostakin ilmestyisi, koska ei vainajaakaan ole. Menkääpä itseenne, jos olisitte siinä tilanteessa. Se on pahin tapa menettää läheisensä.
0Äänestä
Khao Lak
Kyllä oli paikallaan viettää hiljainen hetki. Itse selvisin vammoitta mutta avovaimo on vieläkin sairaalassa. Ei voi kuin ihmetellä miten ne ihmiset selviävät jotka menettivät läheisensä. Voimia heille.
0Äänestä
Nina
Khao Lak kirjoitti:
Kyllä oli paikallaan viettää hiljainen hetki. Itse selvisin vammoitta mutta avovaimo on vieläkin sairaalassa. Ei voi kuin ihmetellä miten ne ihmiset selviävät jotka menettivät läheisensä. Voimia heille.
...pidimme hiljaisen hetken, vaikka oli ruokatunti juuri silloin niin olimme hiljaa ruokalassa. Kaikki eivät kyllä osanneet kunnioittaa.. Sitten vielä erikseen luokassa olimme jälkeenpäin hetken hiljaa seisaalteen kun tunti alkoi. minusta tuo on hyvä tapa kunnioittaa.
0Äänestä
j a z
Koulujen yleisen hiljaisen hetken eriaikaisuus johtuu siitä, että kaikissa Suomen kouluissa ei ole joululoma vielä loppunut. Esimerkiksi vaikka Turussa koulut alkavat loppiaisen jälkeen perjantaina ja Tampereella vasta maanantaina. Jossakin ehkä vielä myöhemmin.
Joka tapauksessa ensimmäinen sellainen päivä, jolloin kaikki koululaiset ovat 'työpaikallaan' on vasta ensi viikon tiistai. Siksi se on myös valittu koulujen omaksi hiljaisen hetken päiväksi.
Totta on kyllä se, että kun koko Eurooppa hiljenee (Tanskaa lukuunottamatta), voisi olla paikallaan, että myös ne koulut hiljenisivät, jotka töitä tekevät. Vaikea keksiä mitään syytä miksei! Pyyhkeitä opettajille, jotka moisen poikkeuksen päättivät. Ihan samoin kuin Tanskan valtiolle. Ja Suomellekin, joka ei suruliputtanut enää tänään, kun kaikki muut niin tekivät.
Niille onnettomille, jotka ovat kertoneet, etteivät pystyisi kolmea minuuttia olemaan hiljaa, täytyy sanoa, että jokusen vuoden ihmisenä kasvamisen taitaa vaatia ennenkuin moisen osaa. Eli ehkä olette vielä liian pieniä, joko ihan vuosina tai sitten sisäiseltä laatimispäivältänne. Valitettavasti. Mutta on teillä sielunveljiä aikuisissakin, että niiltä osin ei hätää.
0Äänestä
paitsio
siis mistä te nyt puhutte?
0Äänestä
Heikki
Meillä on ollu kotona muijan kans mykkäkoulua jo viistoista vuotta. Ei ollu mulle ainakaa mikää temppu se hiljanen hetki. Vähä työpaikalla ihmettelin ku jotkut kiemurteli jo kahen minsan kohdalla.
Mun mielestä vois näitä hiljasia hetkiä pitää joka päivä ja mieluummin tunti kerrallaan. Tietäisittepä, minkälaista on asua/olla puhumattomassa parisuhteessa.
0Äänestä
..järkeä?
Ensinnäkin, niille jotka eivät osanneet olla hiljaa niin, piyäisi kunnioittaa vähän muitakin! Sen ymmärrän että jos on jotain 1 lk. Mutta jos on yläasteella!!! Ja toiseksi sinulle Heikki. Onko järkeä elää semmoisessa parisuhteessa että on viisitoista vuotta oltu mykkäkoulussa!!?!?! Ei mene hyvin. Tietenkään en halua puuttua kenenkään suhteisiin mutta itsepähän tulit sanomaan! Eikös nuo ole yksityisiä asioita??
0Äänestä
kr.
Kouluissa hiljainen hetki pidetään ensi viikon keskiviikkona! Johtuen siitä että osa kouluista alottaa kevätlukukautensa vasta ensi viikon maanantaina!
Vastaukset 11
Vanhimmat