Yksi kissoistani innostuu usein leikkimään niin, että järki unohtuu kokonaan. Hurjia loikkia seuraa ainakin omistajan näkökulmasta hurjat putoamiset, kun kissa ei saakaan kunnon otetta kiipeilypuusta tms.
Onko siinä syytä huoleen, jos kissa putoilee toistuvasti parin metrin korkeudesta? Se tulee alas milloin mikäkin ruumiinosa edellä, ja huonolla tuurilla alla voi olla vaikka matala laatikosto terävine kulmineen. Kissa ei ole loukannut itseään, ainakaan vielä, mutta huoli tulevaisuudesta on kova. En tahdo hurjan rämäpään vammautuvan tai kuolevan, joten pitäisikö sille etsiä jostain turvallisempi koti? Koitin jo poistaa kotoani pahimpia vaaranpaikkoja, mutta se johti vain siihen, että järkevämmät kissat tylsistyi kuoliaaksi ja rupesi tappelemaan keskenään.
Rämäpäinen kissani putoilee vaikka mistä
6
75
Vastaukset 6
- muutavirikettä
Onko kyse minkä ikäisestä kissasta? Meillä 6.vuotias ja sekin välillä riemastuu häiläämään, mutta ei onneksi ole sattunu mitään. Joskus kateille voi tulla murtumia kun korkeelta tippuvat.
- huolestunut_omistaja
Kissani on löytökissa, jonka tarkkaa ikää ei tunneta. Saamani arvio on 3-5 vuotta, mutta varmaa on vain se että kasvuikä on ohi eikä vanhuus ole vielä alkanut.
- rakasonkuitenkin
Olen kuvitellut, että minun 11kk vee kisu on ainoa ja jotenkin höperö, kun se myös putoilee joka paikasta. Nukkuu kaapin kulmalla, ja yhtä äkkiä valuu maahan. Myös vieressäni nukkuessa se yöllä putoaa sängystä, hypyissä tulee virhearvioita ja moksahtaa maahan. Yksikään kissani ei ole ollut näin raisu ja samalla kömpelö! Muuten on suht normaali, leikkii paljon ja syö hyvin, vähän liiankin hyvin, mutta ei ole lihava. Lelunsa kantaa vesikuppiinsa, mikä myös on outoa. Onko vaan pennun koheltelua, vai onko pipipää?
- huolestunut_omistaja
Huojentavaa kuulla, etten ole ainoa jonka kissa arvioi kykynsä väärin. Muilla kissoillani on maalaisjärki tallella, eikä ne innostunut edes pentuna samanlaisiin hölmöyksiin kuin tämä aikuinen rämäpääni. Tahtoisin kovasti pitää sen itselläni, koska se tuo niin paljon iloa ja energiaa taloon, mutta tärkeintä on tietysti että se saa hyvän ja tarpeeksi turvallisen elämän.
- Katzi
Sama mulla mun kissan kanssa. Painelee niin "pää persuksissa" välillä ettei tosikaan. Ei katso eikä mieti yhtään mitään vissiin.
Joku aika sitten rupesi tv-pöydän pieksemään jotain lelua tms siihen malliin, että tipahti kyljelleen vajaan metrin korkeudesta lattialla. Pelästyin kyllä tosissaan, mutta ei satuttanut itseään.
Sitten joskus keikkuu pöydältä sängylle ja katsoo mua sillä ilmeellä että "Kato kuin hienosti mä meen tässä" ja sitten kuitenkin se tärkeä askel jää vähän lyhyeksi ja sen tietää mitä siitä seuraa. Jne jne.
Et kai niilläkin tosiaan käy niitä kordinaatiovirheitä, vaikka olen aina ollut siinä uskossa, että kissathan ei tee niitä virheliikkeitä. - pelkuripoika
Mitä antaisitte neuvvoksi minun rämäpäälleni? Ikä 11kk, sisätiloissa riehuu, kiipeilee ja leikkii aivan hurjasti. Olen odottanut mökkikauden alkua, että kisu pääsee purkamaan intoaan ulos, mutta yllätys,yllätys, tämä "mammanpoika"ei uskalla mennä edes terassille!!? Olen vienyt sylissä, mutta ryntää heti ovenrakoon ja maukuu vauvvakissan äänellä. Vanhempi kissa kävelee pihassa esimerkkiä näyttäen, mutta ei auta. Mökillä on hiljaista ja rauhallista, mitä ihmettä se pelkää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 751230
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821157Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241125Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129965Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6918- 60854
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.74739Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132682Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50662Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48547
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90540- 137530
- 25512
- 36505
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11490- 43477
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää42468- 19456
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.85444