Hule- ja sokkelivesijärjestelmän kaupittelua

Monenlaista kaupittelua, eli soitettiin että onko sokkeliveden ja hulevesien poistojärjestelmää.

Ykspihlajan alueelle soitettiin, keskusteltiin asioista ja kysyin onko kukaan tilannut "järjestelmää", joku oli tilannut kun vedet seisovat pihalla, aloin miettimään miksi?
Sinä joka olet tilannut harkitse ennen kuin teet sopimuksen.

Ykspihlaja on hiekkamaata johon kaupunkikin on lehdessä suositellut maaperään imeyttämistä, säästää sadevesiviemäriverkostoa ja vedet eivät virtaa sadevesiviemäristä vesistöihin.

Vesilaitoksen tiedosto sivulta kopio:
KOKKOLAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA
L=liittymismaksu
k=kiinteistötyypin mukainen kerroin talukosta 1
A=rakennusluvan mukainen kerrosala (k-m2)
p=palvelukerroin, jonka arvo on 0,30 liityttäessä vesijohtoon ja 0,40 liityttäessä
jätevesiviemäriin ja 0,30 liityttäessä hulevesiviemäriin. Kun kiinteistö liittyy kaikkiin
kolmeen verkostoon, on kertoimen arvo 1,00
yL=liittymismaksun yksikköhinta (€/k-m2)

Kokkolan Vesi perii veden, jäteveden ja huleveden liittymismaksun sekä liitoksen/liitosten rakentamiskustannukset. Kokkolassa ei ole erillistä hulevesimaksua, joten käytännössä jätevesimaksuilla katetaan myös hulevesiverkon rakentamis- ja ylläpitokustannuksia.

Kokkolan hulevesiohjelma - Kokkolan kaupunki
Kiinteistöjä kannustetaan parhaiten, jos hulevesimaksuja voitaisiin kompensoida tai niistä saisi vapautuksen tai muuta selvää hyötyä, mikäli hulevesien hallinnasta huolehditaan tonttikohtaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla

zzzzzzzzzz

Ykspihlaja on hiekkamaata joten talosta kallistukset ja virtaukset pihan alaviin kohtiin sadevesiviemärin pätkä pystyyn routarajan alapuolelle ja silloin on toimiva ja edullinen hulevesijärjestelmä.
5148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lätäköitä tulee pihalle jos ei ole kallistuksia ja "kaivoa" siellä missä lumi sulaa.

Äänestä
  • Kyllä ne lätäköt maahan imeytyy ja häipyy ajallaan. Niitä on jos jonkinlaisia kauppiaita ja myyntimiehiä liikkeellä. Jos jokaisen kauppaan suostuisi, niin kaikki rahat niihin saisi menemään. On ikkunakauppiasta, kattokauppiasta, keittiökalustekauppiasta, kodin remonttimyyjää, ilmastoinnin puhdistajaa, lämmitys putkikauppiasta ym. Kehutaan kovasti, että sitten säästät lämmitys kuluissa, kun vaan teet kaupat heidän kanssaan. Siinä mitään säätöä kerry, jokaiseen myyntimiehen sopimukseen suostuu, niin rahaa palaa 10-100 000€, että sillä lämmittää lopun elämään, eikä vielä ole säästöä syntynyt euroakaan, eikä koti ole yhtään sen kummempi. Miksi tehdä kalliita sisustus remontteja, jos itse on tyytyväinen. En minä ainakaan ala kalliisti sisustamaan jonkun vieraan ihmisen takia, kun meillä harvoin joku käy.

    Äänestä

  • TosiRealismiKokkola kirjoitti:

    Kyllä ne lätäköt maahan imeytyy ja häipyy ajallaan. Niitä on jos jonkinlaisia kauppiaita ja myyntimiehiä liikkeellä. Jos jokaisen kauppaan suostuisi, niin kaikki rahat niihin saisi menemään. On ikkunakauppiasta, kattokauppiasta, keittiökalustekauppiasta, kodin remonttimyyjää, ilmastoinnin puhdistajaa, lämmitys putkikauppiasta ym. Kehutaan kovasti, että sitten säästät lämmitys kuluissa, kun vaan teet kaupat heidän kanssaan. Siinä mitään säätöä kerry, jokaiseen myyntimiehen sopimukseen suostuu, niin rahaa palaa 10-100 000€, että sillä lämmittää lopun elämään, eikä vielä ole säästöä syntynyt euroakaan, eikä koti ole yhtään sen kummempi. Miksi tehdä kalliita sisustus remontteja, jos itse on tyytyväinen. En minä ainakaan ala kalliisti sisustamaan jonkun vieraan ihmisen takia, kun meillä harvoin joku käy.

    TRK puhuu kerrankin asiaa. Sitä paitsi syksyisin ja muuten rankkasateiden aikaan kiusallisista lätäköistä pääsee eroon ajourilla sepelillä ja ruohikolla mullalla.

    Äänestä

  • Teet itsestäsi täyden typeryksen tuolla ensimmäisellä lauseellasi.

    Äänestä

Maa on keväällä pitkään jäässä ja menee kauan aikaa ennen kuin vedet imeytyvät.
Lätäköitä tulee pihalle jos ei ole kallistuksia ja "kaivoa" siellä missä lumi sulaa.
Lätäköissä kulkevat vain no sanomatta paras, mutta tämä keskustelu koskee ainoastaan hulevesiä ja siihen liittyviä asioita.

Voisit siirtyä ihan sinua varten avatulle palstalle-> pleace.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14198326/halkokarin-tollo-sekoilee

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä-taas kirjoitti:

Monenlaista kaupittelua, eli soitettiin että onko sokkeliveden ja hulevesien poistojärjestelmää.

Ykspihlajan alueelle soitettiin, keskusteltiin asioista ja kysyin onko kukaan tilannut "järjestelmää", joku oli tilannut kun vedet seisovat pihalla, aloin miettimään miksi?
Sinä joka olet tilannut harkitse ennen kuin teet sopimuksen.

Ykspihlaja on hiekkamaata johon kaupunkikin on lehdessä suositellut maaperään imeyttämistä, säästää sadevesiviemäriverkostoa ja vedet eivät virtaa sadevesiviemäristä vesistöihin.

Vesilaitoksen tiedosto sivulta kopio:
KOKKOLAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA
L=liittymismaksu
k=kiinteistötyypin mukainen kerroin talukosta 1
A=rakennusluvan mukainen kerrosala (k-m2)
p=palvelukerroin, jonka arvo on 0,30 liityttäessä vesijohtoon ja 0,40 liityttäessä
jätevesiviemäriin ja 0,30 liityttäessä hulevesiviemäriin. Kun kiinteistö liittyy kaikkiin
kolmeen verkostoon, on kertoimen arvo 1,00
yL=liittymismaksun yksikköhinta (€/k-m2)

Kokkolan Vesi perii veden, jäteveden ja huleveden liittymismaksun sekä liitoksen/liitosten rakentamiskustannukset. Kokkolassa ei ole erillistä hulevesimaksua, joten käytännössä jätevesimaksuilla katetaan myös hulevesiverkon rakentamis- ja ylläpitokustannuksia.

Kokkolan hulevesiohjelma - Kokkolan kaupunki
Kiinteistöjä kannustetaan parhaiten, jos hulevesimaksuja voitaisiin kompensoida tai niistä saisi vapautuksen tai muuta selvää hyötyä, mikäli hulevesien hallinnasta huolehditaan tonttikohtaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla

zzzzzzzzzz

Ykspihlaja on hiekkamaata joten talosta kallistukset ja virtaukset pihan alaviin kohtiin sadevesiviemärin pätkä pystyyn routarajan alapuolelle ja silloin on toimiva ja edullinen hulevesijärjestelmä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu