valtio nappaisi kunnolla rahaa, nimittäin koiravero, olisi ihan tarpeellinen!
Koiria on aivan liikaa ja toisethan pitää oikein koiralaumaa, ei ole ainakaan rahasta puutetta heillä!
Se kakkojen määrä, mikä paljastuu lumien mentyä on iljettävän kamalaa.
Lisäksi kuinka moni on liannut kenkänsä kyseiseen aineeseen! Pesu ei olkaan aivan helppoa ja jos ehtii huomaamattaan jo eteisen puolelle astelemaan, niin sen pahempi.
Tämä vero voisi olla nimeltään koiran siisteysvero.
Myös matkustusvero ulkomaille matkustaville olisi tarpeen. Silloin kotimaa tulisi suositummaksi jos matkustella haluaa!
Valtion kassaan aivan tulvisi rahaa, kun nämä toimeen laitetaan.
Tässä pari hyvää verotusvinkkiä, josta Suomi-
10
<50
Vastaukset
- v-39-m
Edelleen olisi paikallaan lihavuusvero.
Laskettaisiin jokaiselta painoindeksi. Jos painoindeksi ylittää vuoden lopussa 30, jokaiselta sen ylittävältä mittayksiköltä maksettaisiin lihavuusveroa 10 euroa vuodessa.
Tämä koskisi kaikkia yli 10-vuotiaita kansalaisia ja huoltajat maksaisivat veron alaikäisiltä.
Oteteen esimerkiksi nelihenkinen perhe. Äiti on oikein hyllyvävartaloinen painoindeksin ollessa 53. Mahakkaalla isällä se on 42, palloposkisella pojalla 37 ja pullukkatyttärellä 39.
Äidillä ylitystä on 23, isällä 12, pojalla 7 ja tyttärellä 9 mittayksikköä. Kokonaissummaksi saadaan 51. Perheestä maksettaisiin siten lihavuusveroa 510 euroa.
Ei ole mitenkään mahdoton summa, kun saa siihen hintaan olla lihava.- voisikovai
Laihojen veroa voisi sitten laskea.
- Kohtuuttomuuksia
Kannatetaan koiraveroa
ihmiset ovat kääntyneet toisen lajin puoleen
ja sen avulla kostavat jotain kaunojaan omalle rodulleen.
Koiran narun toisessa päässä kulkee ihmisistä piittaamaton tyyppi. - koiranko.vika
Kohtuuttomuuksia kirjoitti:
Kannatetaan koiraveroa
ihmiset ovat kääntyneet toisen lajin puoleen
ja sen avulla kostavat jotain kaunojaan omalle rodulleen.
Koiran narun toisessa päässä kulkee ihmisistä piittaamaton tyyppi.Yleistätkö, alunperin joku koiraeläin hakeutui kivikauden ihmisen luokse, koiraeläin oli viksu kun alkoi käyttää ihmistä hyväkseen, ihmiselle riittä kun koira heiluttaa häntäänsä ja koiralle yks lysti koiravero.
- lä-ski
Tuumin tuon lihavuusveron toteuttamista. Verottaja siis järjestää kerran vuodessa koko populan punnituksen läskiveron määräämistä varten, sillä eihän omaa ilmoitusta voisi luotettavana pitää. Pitäisi tietysti myös kuljetustuki maksaa punnituksiin määrätyille.
Kyllä jonkinmoinen verovähennyskin olisi suotava lihavuudesta verotetuille, sillä läskin hankkiminen ympärilleen vaatii varojakin ja lisää taloudellista toimeliaisuutta. Pienet ovat ruokalaskut laihoilla.
- jakolasku
Koirien omistajana olen samaa mieltä koirat voidaan laittaa verolle uudelleen. Monia muitakin asioita voidaan verottaa. Yleisesti ottaen koirien pito on kallista. Juuri muutamia päiviä sitten oli kirjoituksia eläinten lopetuksista koska ei riitä raha kun elukka sairastuu.
- Ruikutirui
Olisiko valitus- ja ruikutusvero paikallaan? Tai jonkinlainen rikesakko siitä että keksii jotain negatiivista joka asiasta. Etenkin pahansuopainen toisten tekemistä koskeva valitus erityisen rangaistavaksi. Kuka tahansa voisi ilmiantaa valittajat ja lisäksi voitaisi palkata siviilipukuisia tarkkailijoita. Olisiko tässä ajatusta?
- Ramoona_
Koiraverosta saa päättää kunta, ja vain Tampereella ja Helsingissä sitä enää peritään, Helsingissä 50 € häntää kohden. Veron maksaminen perustuu omaan ilmoitukseen, ja suurin osa unohtaa maksaa sen tai ei edes tiedä , että jossain se vielä periaatteessa on voimassa. Koiran kakasta jalkakäytävillä sekä muissa harmia ja epähygieenisyyttä aiheuttavissa paikoissa voisi määrätä sakon, samoin kuin ihmisten vastaavasta toiminnasta ja roskaamisesta.
Huviverokin on jo historiaa, mutta siinähän olisi taas mahdollisuutta laajentaa veropohjaa, ihmisethän ovat huvittelunhaluisia. Matkustelu ympäsi maailmaa on taatusti jo monessa vaiheessa verotettua letokenttäveroa myöten, mutta siitä huvistakin pitäisi tietysti erikseen verottaa. Mitä ihmeellisimpiä asioita tehdään ihan vain huvikseen, ilman mitään hyötytarkoitusta. Minä esimerkiksi kasvatan kukkia , yrttejä ja joitain vihanneksia, jopa hukan perunoita huvin vuoksi. Kalliiksi saattavat tullakin, kun ostaa mullat, lannoitteet, siemenet, taimet, työkalut, työhanskat, tuholaistorjunta-aineet ...kaikissa ainakin alv. Tarpeeksi iso tontti viljelyn harrastukseen on jo sisätänyt monenlaista veroa leimaverosta lähtien ja joka vuosi rapsahtaa kiinteistövero .Harrastuksesta saatavaa hyvää mieltä voisi tietysti alkaa verottaa, mutta miten sen mittaisi, miten arvokkaaksi euromääräisesti arvioitava se on. Varminta on aina yläkanttiin arvioida ja ennakkoon periä. Tietysti tarvitaan valtava armeija virkamiehiä ilmiantamaan erilaisten huvien harrastajat .
Tyhmyydestä sakotetaan, sehän on vanha sanonta. Miksei lihavuudestakin voisi sakottaa, jos verotus tuntuu hankalalta järjestää. Jos tarvitsee kaksi penkkiä lentokoneessa tai rikkoo kirkonpenkin ylipainollaan, siitähän sakko on oikein . Valitettavasti terveellinen vähärasvainen korkealaatuinen ruoka on kalliimpaa kuin sokerinen rasvainen mättö, jolla ylipaino kertyy. Verohelpotuksia siis normaalipainoa edistävälle ruualle ja terveysveroa lihottavalle ravinnolle ! - 8804
Kyllä joku laki ja järjestys pitää koiraihmisilläkin olla, kun eivät itse ymmärrä.
Terrorisoivat koko ympäristöä metelillä ja koiran jätöksillä pitkin katujen ja teiden varsia.- jakolasku
Ja muut ei sitä tee? Sotke ja metelöi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418