Saksalaista tehottomuutta

halpalenrelijä

Yksi typerimpiä tapoja toteuttaa lentomatkustajan turvatarkastus on Tegelin lentokentän C-terminaalissa. Kyllä tuli ikävä Helsingin sujuvaa turvatarkastusta. Tegelissä ensin jonotetaan yhdessä jonossa yhdelle tarkastuspisteelle. Kun tullaan tarkastajan eteen, vasta silloin saadaan muovikaukalot joihin tavaroita aletaan kaivella kaikessa rauhassa yksitellen taskuista. Kolikko ja avainnippu kerrallaan asetellaan huolellisesti kaukaloon koko jonon seistessä paikallaan. Koska kaukaloita ei ole pinossa vaan ne tulevat yksi kerrallaan hihnaa pitkin toisesta päästä niitä joutuu odottelemaan koska ihmiset eivät älyä laittaa kaukaloa poistuessaan palautushihnalle. Tarkastaja kyselee kaikenlaista puuroisella saksalla ja pelkästään saksaksi. Toisaalta tarkastaja ei piittaa vastauksesta vaan katselee kaukaisuuteen. Kun laukku on läpivalaisussa laukkua vatkataan siinä edestakaisin. Kun päästään metallinpaljastimelle siellä ei ole ainuttakaan tarkastajaa. Useat ihmiset kävelevät siitä läpi ilman hälytystä. Yhtäkkiä sermin takaa ilmestyy tarkastaja huitonaan ja kiljumaan väkeä takaisin portin taakse ja kävelemään uudelleen portista. Laukkuhihna on jumissa kun ihmiset eivät tiedä minne kaukalon laittaisivat niin jättävät sen siihen. Tarkastajat eivät ehdi juosta jatkuvasti metallinpaljastimen ja hihnan väliä.

Kun tästä kaikesta selvitään terminaalin toisessa tyhjässä turvatarkastuspisteessä seisoskelee 10 tarkastajaa kädet taskuissa jutellen ja naureskellen toistensa jutuille. Hyvin on resurssit jaettu ja opastus kohdallaan.

11

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ChromeIt
    • Turvatarkastus

      Miksi ihmeessä siel taskuissa on kaikenlaista kamaa turvatarkastukseen mennessä? Mä laitan turvan jonossa taskuista lompakon ja kännykän laukun taskuun. Itse turvassa ei muuta kuin vyö pois. Laukusta ulos tabletti ja nesteet. Tähän kaikkeen menee aikaa 10-20 sekuntia. Talvisin takki on joko laitettu ruumalaukkuun tai se on käsimatkatavaroissa

      • halpalentelijä

        No niinpä! Lompakko, passi ja puhelin on takin taskussa, reppu menee toiseen kaukaloon. Vyötä en käytä. Mutta kun ne muut, huoh. Matkailu on kasvattanut omaa stressinsietokykyäni, mutta kun näkee että homma tökkii noin huolella tulee ajatelleeksi että noin ne haluaakin sen tapahtuvan. Siinä A320-koneellinen matkustajia katselee kun yksi matkustaja kerrallaan asettelee huolellisesti esine kerrallaan tavaransa. Tähän päälle hymytön ja arrogantti asiakaspalvelu. Helsingissä tarkastaja hymyillen toivotti hyvää viikonloppua ja hauskaa lomaa.


    • Brandenburg

      Saksalaista tehottomuutta kuvaa parhaiten se, että koko Berlin-Tegel kenttä on yhä käytössä.

    • raiteille

      Käsittämätön epäsuhta verrattuna saksalaisten ICE, S ja U-bahnien tehokkuuteen. Raideliikenteeseen asetetut panokset näkyvät ja tuntuvat.

      • Lakkojenmaa

        Junat ok, mutta lakkoja aivan liikaa vai olenko vain sattunut olemaan juuri väärään aikaan siellä. Paikalliset eivät pidä junista, koska pitävät niitä kalliina. Turistinkin kannattaa ostaa lippunsa kuukausia etukäteen ICEen.


    • Yberallesalles

      Olen samaa mieltä alkuperäisen viestin kirjoittajan kanssa.

      Myös palvelujen suhteen Tegel on kuin pahainen maakuntakenttä verrattuna vaikkapa Müncheniin - saati sitten Frankfurtiin. Vain kiikkustuolit puuttuvat..

      • KohuDesantti

        Ainoa ylitse muiden oleva palvelu Tegelissä on erinomainen katseluterassi ilman ylimääräisiä pleksiseiniä.

        Ehkä se Brandenburg vielä jokin päivä valmistuu


      • sakemannitosaa
        KohuDesantti kirjoitti:

        Ainoa ylitse muiden oleva palvelu Tegelissä on erinomainen katseluterassi ilman ylimääräisiä pleksiseiniä.

        Ehkä se Brandenburg vielä jokin päivä valmistuu

        Brandenburg on muuten hyvä mutta tulipalon sattuessa siitä tulee helposti 10000 hengen krematorio. Ilmastointilaitteet eivät sentään enää ole vaarassa pudota ihmisten niskaan sillä palkkeja vahvistettiin 200 miljoonalla eurolla. Oliko Tegel Berliinin pääkenttä? Oi voi voi. Terminaali muistuttaa lähinnä Citymarketia jonka parkkipaikalta nousee lentokoneita.


      • DasKatastrophe

    • eirperlin

      Tervetuloa Berliinin ilmailumuseoon. Nähkää millaista lentomatkailu oli takavuosina.

      Miten teet saksalaisen hulluksi? Käske piirtää neliö mutta nykäisetkin paperia juuri ennen kun neliö on kokonaan valmis.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe