Asema tulee

Älkää järin mämmiin tukehtuko.
seutuneloset .fi
Hennan juna-aseman toteuttamissopimus valmisteilla

Henna-hanke on edennyt toteuttamissopimusvaiheeseen. Kuva: Suvi Nirkko

Liikennevirasto ja Orimattilan kaupunki valmistelevat Hennan juna-aseman toteuttamissopimusta. Sopimuksessa määritellään Liikenneviraston ja kaupungin vastuut, omistussuhteet ja rakentamiseen liittyvät tehtävät Hennan juna-aseman osalta.

Sopimuksessa Liikennevirasto vastaa Hennan junalaitureiden rakennuttamisesta sekä selvittää ja rajaa rakennustöistä aiheutuvat haitat junaliikenteelle. Orimattilan kaupunki puolestaan vastaa katujen, pysäköintialueiden, laituriyhteyksien, puistoalueiden ja ylikäytäväsillan rakennuttamisesta. Lisäksi kaupunki selvittää ja rajaa ylikäytäväsillan rakentamisesta aiheutuvat haitat junaliikenteelle.

Hennan katualueiden suunnitelmat on jo hyväksytty ja vahvistettu Asemarinteen ja Hennan bulevardin katusuunnitelmalla helmikuussa. Aseman itäpuolen laiturille kulkuyhteytenä toimivan kevyenliikenteen ja huoltoliikenteen sillan suunnittelijaksi on valittu Ramboll Finland Oy. Ylikulkusilta mahdollistaa junamatkustajien kulkemisen molemmille laitureille radan eri puolilla.

Aseman toteuttamisen rakennussuunnittelu käynnistyy huhtikuun 2016 aikana ja myös rakentaminen on tarkoitus aloittaa tämän vuoden aikana.

Nyt valmisteltava sopimus juna-aseman toteuttamisesta on Orimattilan kaupunginjohtaja Osmo Pieskin mukaan aimo harppaus eteenpäin Henna-hankkeessa.

- Junaliikenne on koko hankkeen edellytys. Tämä on merkittävä askel Hennalle.

Liikenneviraston ja kaupungin neuvottelema toteuttamissopimus menee kevään aikana vielä kaupunginhallituksen ja valtuuston päätettäväksi.

Tavoitteena on saada juna-asema valmiiksi vuoden 2017 aikana ja aloittaa junaliikenne vuoden 2017 syksyllä tai vuoden 2018 alussa.

Liikennevirastossa hankkeen valmisteluun osallistunut Magnus Nygård kommentoi, että Hennan kehittäminen vahvasti raideliikenteeseen nojautuvaksi kaupunginosaksi on erittäin mielenkiintoinen kehitys, jonka vaikutukset tulevat herättämään kiinnostusta koko maassa.


Stiina Ikonen
[email protected]
22160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

"Orimattilan kaupunki puolestaan vastaa katujen, pysäköintialueiden, laituriyhteyksien, puistoalueiden ja ylikäytäväsillan rakennuttamisesta. Lisäksi kaupunki selvittää ja rajaa ylikäytäväsillan rakentamisesta aiheutuvat haitat junaliikenteelle".

Millä rahalla?

Äänestä
  • Kaupungin rahalla

    Äänestä

No,no. Kyse on vasta toteuttamissuunnitelmasta.

Äänestä

Niin seisake siis tulee. Asema on ihan eri juttu. Käyppä vaikka Lahes kahtomassa rautatieasemaa jos et ole vielä ennen nähnyt. Ja tuo silta pithää rakentaa jotta pääsevät junaan myös kiskojen molemmin puolin. Jos se juna sitten joskus pyssähtyy jos on joskus matkustajia ja jos kaupunkilla on rahhoo rakentaa...

Äänestä

Kyllä sitä rahaa taitaa olla, kun aikoinaan jyvitetty Hennalle omia varoja mitä ei muuhun voi käyttää. Onneksi tuon urheilutalonkin voi laittaa Henna rahoihin kun vaan joku järkevä sen uskaltaa siten markkinoida. Eli hyvä urheilutalo on Hennalle eduksi ;)

Äänestä

On Hennaan suunniteltu kolme uutta kouluakin joten Tietäväisen voi lopettaa heti ja ei tarvi korjailla home kouluja kun lapset siirretään kouluun Hennaan ja sinne se urheilu talokin kannattaa rakentaa. Sinne pääsee helposti Helsinkistä asti myös koripallo joukkueet pelaamaan joko moottoritietä pitkin tai sitten tulevat komiasti junalla. Kansa vielä kiittää Jokis kallea ja pystyttää patsaan hänen kuoltua.

Äänestä
  • Mallusjoen koulu siirretään ensin Hennaan. Siitä on jo päätös olemassa salaseuralla.

    Äänestä

  • Kokoomuspettääaina kirjoitti:

    Mallusjoen koulu siirretään ensin Hennaan. Siitä on jo päätös olemassa salaseuralla.

    Kuinka sairas olet, kun tällaisia typeryyksiä kirjoittelet.

    Äänestä

  • Olenpa minäkin kuullut, että on vain väliaikainen sijoituspaikka koululla. Persubaarista kuulette lisää kunhan kyselette.

    Äänestä

Olisiko syytä puhua sittenkin seisakkeesta erä maassa? Villilännessä ollaan juu.

Äänestä

Pitikö se ny jonkun ka hkon paljastaa että Mallusjoen elementti koulu siirretään Hennaan heti kun siellä tarvitaan koulua. Kuka idiootti sen jo paljasti?? Ja onhan se järkevintä Hennaan siirtääkin kun siellä on Orimattilan tulevaisuus. Saas nähdä koska sinne siirtyy kaupunkin talo?

Äänestä
  • Tosi paha moka nyt tämä Mallusjoen koulun paljastus. Nyt sitten selvitettävä kuka siitä on livertänyt, s-tana! Koulu pitää 10 vuoden päästä siirtää Hennan Länsirinteelle, jossa on myös sitten se Suomen upein bulevardi.

    Äänestä

  • Se yks teknisen ltk jäsen sit huutaa siäl

    Äänestä

  • Tarkootatko sitä maa jussia?

    Äänestä

  • nolostikävi kirjoitti:

    Tosi paha moka nyt tämä Mallusjoen koulun paljastus. Nyt sitten selvitettävä kuka siitä on livertänyt, s-tana! Koulu pitää 10 vuoden päästä siirtää Hennan Länsirinteelle, jossa on myös sitten se Suomen upein bulevardi.

    hyvä me henan vaststajt ei tule asema uskokaa jo.

    Äänestä

Tuleehan sinne laiturit ja vuoden junat pysähtyy siellä.Sen jälkeen kun viikottainen matkustajamäärä on 2 erämaaretkeilijää niin vr lopettaa siellä pysähtymisen koska Orimattila ei saa myydyksi kuin yhden tontin.Siinä tulevaisuus.

Äänestä
  • Tule vaan yks eräretkeiliä sillo ainakin lopetetaa hurraa me henan vastustaja

    Äänestä

hienoo että tulee

Äänestä

Tosi hienoo kun saadaan asema. Orimattilasta tulee kerta heitolla paljon parempi paikka. Moni muuttaa tänne nyt ihan aseman takia.

Äänestä

Meidän perhe aikoi muuttaa pois Orimattilasta kun täällä ei ole juna asemaa mutta nyt jäämmekin kun se kauvan kaivattu asema tulee. On se hienoa mennä Hennasta junalla ensin Lahteen ja sielttä Helsinkiin. Sopii meille hyvin.

Äänestä

Tuo VR.n nopeuksien lisääminen ei oikein puolla Hennassa pysähtymistä. http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/864750/VR nopeuttaa useita junayhteyksia Näyttäisi päinvastoin pikkuasemia olevan lakkautusuhan alla.

Äänestä
  • Höpöhöpö. Kyllä Jokinen ja kumppanit tietää että Hennassa pyshtyy vielä kaikki junat joten turha provosoida täällä liian aikasin ja mollata asemaa joka vasta on työnalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kouhiak kirjoitti:

Älkää järin mämmiin tukehtuko.
seutuneloset .fi
Hennan juna-aseman toteuttamissopimus valmisteilla

Henna-hanke on edennyt toteuttamissopimusvaiheeseen. Kuva: Suvi Nirkko

Liikennevirasto ja Orimattilan kaupunki valmistelevat Hennan juna-aseman toteuttamissopimusta. Sopimuksessa määritellään Liikenneviraston ja kaupungin vastuut, omistussuhteet ja rakentamiseen liittyvät tehtävät Hennan juna-aseman osalta.

Sopimuksessa Liikennevirasto vastaa Hennan junalaitureiden rakennuttamisesta sekä selvittää ja rajaa rakennustöistä aiheutuvat haitat junaliikenteelle. Orimattilan kaupunki puolestaan vastaa katujen, pysäköintialueiden, laituriyhteyksien, puistoalueiden ja ylikäytäväsillan rakennuttamisesta. Lisäksi kaupunki selvittää ja rajaa ylikäytäväsillan rakentamisesta aiheutuvat haitat junaliikenteelle.

Hennan katualueiden suunnitelmat on jo hyväksytty ja vahvistettu Asemarinteen ja Hennan bulevardin katusuunnitelmalla helmikuussa. Aseman itäpuolen laiturille kulkuyhteytenä toimivan kevyenliikenteen ja huoltoliikenteen sillan suunnittelijaksi on valittu Ramboll Finland Oy. Ylikulkusilta mahdollistaa junamatkustajien kulkemisen molemmille laitureille radan eri puolilla.

Aseman toteuttamisen rakennussuunnittelu käynnistyy huhtikuun 2016 aikana ja myös rakentaminen on tarkoitus aloittaa tämän vuoden aikana.

Nyt valmisteltava sopimus juna-aseman toteuttamisesta on Orimattilan kaupunginjohtaja Osmo Pieskin mukaan aimo harppaus eteenpäin Henna-hankkeessa.

- Junaliikenne on koko hankkeen edellytys. Tämä on merkittävä askel Hennalle.

Liikenneviraston ja kaupungin neuvottelema toteuttamissopimus menee kevään aikana vielä kaupunginhallituksen ja valtuuston päätettäväksi.

Tavoitteena on saada juna-asema valmiiksi vuoden 2017 aikana ja aloittaa junaliikenne vuoden 2017 syksyllä tai vuoden 2018 alussa.

Liikennevirastossa hankkeen valmisteluun osallistunut Magnus Nygård kommentoi, että Hennan kehittäminen vahvasti raideliikenteeseen nojautuvaksi kaupunginosaksi on erittäin mielenkiintoinen kehitys, jonka vaikutukset tulevat herättämään kiinnostusta koko maassa.


Stiina Ikonen
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu