LINTUJA JA IHMISIÄ - JOHAN MYRKYN LYKKÄS

kaikkihan.minut.tietää

Tässä on muisteluja kesältä 2015. Yritän olla kertomatta itseeni kohdistuneesta, mutta kokonaan sitä ei voi välttää.
Syksyllä 2014 myöhään syöttelin ensin Ainoa ja lapsia ja sitten häkissä koko perhettä. Oli vaikea enää löytää mehevää ruohoa .Mutta onnisti. Riihimäellä Rautatiepuistossa Öllerin talon takana oli pieni nurmialue, jossa kasvoi ohutta tiheää ja mehevää ruohoa. En ollut ennen sellaista nähnyt. Kyllä kelpasi joutsenile.

28

155

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se.kaikkien.tietämä

      1.toukokuun alussa 2015 joutsenet palasivat Aulangolle. Menin käymään Öllerin talon taakse. Siellähän kasvoi sitä ohutta ja mehevää. Kävelytien toisella puolella kumpareella oli jo voikukanlehtiä.Vein tarjolle.Maistui.

      2.Seuraavana aamuna menin samaan paikkaan. Talon takana olevan nurmipläntit oli ajettu niin lyhyeksi, pois, että siinä oli alussammalkin tullut sheivatuksi.Kummulla oli vielä voikukan lehtiä. Niitä keräsin.

      3.Ajelin Aulangolle. Aino ja Janne tulivat innokkaana luokseni.Siinä vähän siivoilin ja pilkoin voikukan lehtiä sormillani. Heittelin eteensä. Vähän kumarsivat kaulaa, sitten pää pystyyn ja jähmeinä seisoivat. Minä:mitä nyt.Ei kelpaakaan. No onhan minulla sorsien leipää. Pilkoin paloja sormillani ja heittelin toiseen paikkaan. Sama juttu.Eivät syöneet. -Myöhemmin yritin tarjota leipää sorsille. Eivät syöneet.

      4. Parina päivänä kävin puistossa katsomassa voikukan lehtiä. Kuihtuivat ja hävisivät pois.Ei tarvinnut nojata pelkästään omaan johtopäätökseen, että ne oli rikkaruohomyrkytetty. Tuli vahvistus muualtakin. Sattuipa ajoitus. -Leipään oli ilmeisesti sormistani siirtynyt myrkkyä.

      5. Joskus myöhemmin kun syöttelin sorsille leipää(saatoin silloin säilyttää paria kolmeakin leipää autossa), leipä tuntui kummallisella, kun pientelin sitä sorsille. Sorsat eivät syöneet. Päätin silloin, että en säilytä Aulangolla enkä kotipihassakaan mitään lintujen ruokaa autossa.( Voikukanlehtien kanssa vähän sekoilin ja epäselviä tilanteita oli.)

      6. Minulla itsellä oli eväänä autossa Marie-keksejä. (Niitä kun ei viitsi syödä kuin nälkäänsä.)Yleensä söin vain 2-3. Sitten kerran syötyäni vatsa tuli samantien kipeäksi, älävatsaan sattui. Ajattelin (sinisilmä hölmö), että eihän vatsa voi Marie-kekseistä kipeäksi tulla, tuli nyt muuten vaan. Ja hölmö olin useampana päivänä. Vaikka vatsa alkoi olla isoksi turvonnut ja olo ihan outo. Sisukkaasti kävin kuitenkin aamupalat tarjoilemassa ystäville. -Sitten jäi maanantai väliin. Oli muuta pakollista.

      7. VOI TEITÄ IHANIA, FIKSUJA SORSIA

      Tiistaina raahauduin Aulangolle jo aika kurjassa jamassa. Syötin Ainon ja sorsat.Viimeksi parkkipaikan rannassa Menin autolle.Avasin oven ja otin ulos pitäen kädessäni Marie-paketin. Sorsat lähtivät tulemaan vauhdilla luokseni ja kaakattivat.Minä: Hei ei teillä voi enää olla noin kova nälkä.Ja nämä kovia. Täytyyhän minunkin syödä jotakin. Söin väkisin 2-3 keksiä. Niitä oli vaikea niellä. Ja sorsat jalkojen juuressakin kaula pitkällä kaakattivat. Vatsaan alkoi sattua ns.helvetisti ja tuli hirveä olo. Oli sen verran iso annos sitä myrkkyä, että tyhmäkin lopulta tajusi. Sorsat olivat ilmeisesti nähneet, että poissa ollessani minuun vihamielisti suhtautuvia ihmisiä oli käynyt autossa ja Marie-paketille oli tehty jotakin. Ehkä tajusivat mitä.--Minun osalta tarina jatkui vielä vesipullon ja termarikahvin puitteissa, mutta itsesuojelun toimi jo.

      8. Miksi nyt tuli mieleen. Pyytäkää stalkkereita käymään peacepinkissa lukemassa, mitä on juuri nyt sinne kirjoittanut.

      • joukkopsykoosissa.olevat

        Niin, mahdollisesti oli elämäni viimeinen kerta, kun kävin tornin juurella näköalapaikalla. Vaikka jo olin takonut kallooni, ettei avattua juomapulloa saa jättää autoon, jätin sinne kuitenkin termospullon. Piti syksyisen reissun päätteeksi käydä juomassa näköalakahvit.Kaadoin kahvia mukiin. Kun nostin mukin huulille ja eka pisara osui kieleen, itsesuojeluosasto toimi heti. Sylkäisin sen pisaran pois. Kun nostin mukia uudelleen, suu meni tiukasti kiinni ja pysyi. Ja minä tyhmä ihmettelin että miksi en voi kahvia juoda.-Paluumatkalla poikkesin kahvioon. Hyvin meni kupillin kahvia alas ja maistui. Ja oli pakko myöntää, että taas se tehtiin.


      • Paulig-paula

        pitäisikö opetella keittäään parempaa kahvia?


      • Teoriassa.helppoa23

        Hyvin on hallinnassa tämä kirjoittaja, on oikein itsesuojeluosastoa ja suu, joka itsekseen touhuilee tahdosta rippumatta?
        Vaikeehan se on kahvia juoda, jos suu on kiinni, ei ihan kauheesti kannata ihmetellä sitä asiaa. Juo sitte, kun se suu taas aukeaa, mutta ehkä kannattaa varmistaa aukioloajat, varsinkin näin pyhinä.


      • uskomatonta.tyhmyyttä

        Jos tämän viestin kirjoittajan itsesuojelu ei toimi tahdosta riippumatta, niin ihmettelen, miten on vielä hengissä. Ei ole esi-isätkään ole voineet selviytyä, niin että täytyy olla geeneissä joku mutaatio.


      • oletko.itse.stalkkeri

        Paulig-paulalle.
        Vanhoissa Suomi-filmeissä, jännäreissä ,oli tavallinen alkutilanne (ehkä olen nähnyt monta uusintaa) se, että hieno rouva istui seurueen kanssa juomassa kahvia. Ensi siemauksen jälkeen tarttui kaksin käsin kurkustaan kiinni, silmät päässä pullistuen putosi lattialle, kuolleena. -Ei hän kahviin kuollut. Eikä siinä soitettu kelloa ja kutsuttu kokkia paikalle :hyi, keittäkää parempaa kahvia ensi kerralla.
        Kyllä sinne hälytettiin poliisi paikalle, se Palmu tai hänen edeltäjänsä.


      • pärskis

        No juu, tota logiikkaa kun seuraa, kuolee janoon ja bulimiaan, ei myrkkyihin kuitenkaan.


    • armahtakaameitä

      Taasko se alkoi, ei ole totta.

      • KaikkienTietämäEiTuntema

        Ei se minun kohdallani alkanut, vaan jatkuu ihan parhaillaankin. Ja alkanut jo ties koska. - Kumma tämä maailma, rikoksia saa tehdä, mutta jos uhri kertoo, mitä on tehty, niin on ainakin riesa, jos ei hulluksi uskalleta haukkua. - Mitähän tämä nyt on verrattuna tähän teidän sairasmieliseen palstaanne, jossa muutama poliitikko keikkuu kuukaudesta toiseen aivan älyvapaissa ketjuissa. -Tämä teidän ikikohteenne iisakki on sotkeentunut joutsenten suunnitelmalliseen rääkkäämiseen ja minun gs-vainooni. En pysty todistamaan, mutta on. Odottelen, että jotkut tahot juoruavat minulle lisää.Kun jo julkisella paikalla todistajien läsnäollessa on demari kertonut, että yksittäiset demarit ovat vainossani mukana, ei kuitenkaan koko puolue.
        Minä en armahda teitä. Inhoan ja halveksin sydämeni pohjasta eläinrääkkääjiä ja stalkkereita.


      • tunnetkohan

        Kevät keikkuen tulevi... Yhtä varmasti tämä riksun hörhö.


    • EdesVähänVastuuta

      HELLARIT, DEMARIT, MUURARIT TAI KENEN JOUKOISSA KO.MYRKYTTÄMISESTÄ VASTUUSSA OLEVA PIILESKELEE,

      kertokaa nyt, mitä myrkkyä käytitte. Minullehan tuli aivan kaamea olo.

      Soitin myrkytyskeskukseen, mutta epäilin väärää ainetta. Auton etuoven sarana pantiin vonkuen narisemaan.(Pidettiin myöhemmin huoli,että tiesin, että pantiin..)
      Ostin lukkoöljyä, valkoista mineraaliöljyä. Panin varmuuden vuoksi toisenkin oven saranaan.Kun luin varotukset, soitin sinne keskukseen.Oireeni eivät sopineet lainkaan siihen aineeseen.

      NIIN ETTÄ MITÄ MYRKKYÄ MARIE-KEKSEIHIN PANTIIN, ja vesipulloon ja termospulloon. Jokuhan voi vastata tähän ketjuun käytäen tor-selainta.

      • targeted

        Kun Hoolinnan stalkkereilla ja Riksun stalkkereilla on niin hyvä yhteistyö, niin varmaan tiedätte Riksussa käytetyistä myrkyistä. Nyt kysyisin sitä samaa ainetta, jota käytettiin huhtikuussa 2014 iso annos ja nyt maaliskuussa pienempi annos.Kolme piirrettä: tietenkin kauhea väsymys ja tämmöisen punaposkisen mummun naama meni sisäoloissa harmaaksi , naamalihakset veteliksi ja ulkona, jolloin normaalioloissa posket muuttuvat nopeasti punaisiksi, muuttuivat kasvot vitivalkosiksi. Kyllä nytkin on asia huomattu, 2014 oli muutakin ja pitkän ajan kuluessa Näistä jo tunnistaa, mikä myrkytys.

        siis:
        -mikä sama myrkky nyt ja pari vuotta sitten (RMK)
        -mikä myrkky Marie-kekseihin
        -ja mahd.tieto siitä, mikä myrkky on useita kertoja aiheuttanut heti mahaan mentyään voimakkaan vatsakivun patjan päälle kiemurtelemaan(RMK, helmi-maaliskuu), eri juomia ja ruoka-aineita


      • todennäköisesti

        viina


    • Helsinki-Tampere-IC

      Koita syöttää veturille se ruohos.

      • siitäarmahda

        mua alkaa ällöttää kun nään pekosen oma hyväisen naaman


    • taas

      Taas se alkoi.

      • jatka.vaan

        Kiitos kun nostelet ketjua ylös.


      • saatanan.apurit

        ja jatkuu, myrkytyskirjoittamiseni, myös riksussa
        herra P itärajan takana myrkytyshommat osaa


      • tunnetkohan
        saatanan.apurit kirjoitti:

        ja jatkuu, myrkytyskirjoittamiseni, myös riksussa
        herra P itärajan takana myrkytyshommat osaa

        Aina vaan paranee. Nyt jo Putinkin mukana harhoissasi.
        Nämä sinun kirjoituksesi päihittävät parhaimmatkin jatkokertomukset.
        Jännitys tiivistyy, panokset kovenee. Ehdotan että ymppäät tarinoihisi länsimaiden suurimman sankarin, James Bondin. Hänhän on pelastanut monta kaunokaista pahoista pinteistä. Saattaisi auttaa sinuakin.


      • tunnetkohan
        tunnetkohan kirjoitti:

        Aina vaan paranee. Nyt jo Putinkin mukana harhoissasi.
        Nämä sinun kirjoituksesi päihittävät parhaimmatkin jatkokertomukset.
        Jännitys tiivistyy, panokset kovenee. Ehdotan että ymppäät tarinoihisi länsimaiden suurimman sankarin, James Bondin. Hänhän on pelastanut monta kaunokaista pahoista pinteistä. Saattaisi auttaa sinuakin.

        No niin, James on näköjään hoitanut homman. Ei mitään uutta länsirintamalta.


    • MyrkyttäjätRikollisia

      Putin pääsi juttuihin mukaan sen takia,että peacepinkissä pyysin linkkejä aiheesta gang stalking and poisoning. Eräs tyyppi tarjosi kirjaa Masha Gessen:"Kasvoton mies-Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi" Siinä on monia viittauksia tyypillisiin vainoajien taktiikoihin , on mainittu myös myrkytyksiä. Putinin aikanahan on useita vastustajia myrkytetty. - En aio lukea, mutta olen herra P:stä ohimennen maininnut, on niillä hänenkin vastustajillaan pahoja "harhoja" ollut.

      • vai.miten

        Em. kirjassa mainitaan Arkady Vaksberg, joka teki tutkimuksen Venäjän ja Neuvostoliiton poliittisista myrkytyksistä. Julkaisi kirjan. 3 kk sen jälkeen autonsa räjäytettiin. Oli itse sisällä. -On sitten vissiin psykiatrian oppikirja harhoista.


    • auttakaaaaaaa

      Voi herranen aika miksi kaikilla ei voi olla kaikki kotona.

      • lue.edes.hesaria

        Sano muuta.
        Googlaa vaikka gang stalking. Tulee ihan hyviä suomalaisiakin osumia. Lue ja ihmettele, minkälaiset tyypit gs-vainoon osallistuvat.
        Varmaankaan et usko,että minkäänlaista koulukiusaamista tapahtuu tai työpaikkakiusaamista tai nettikiusaamista.
        Ketkähän harhaiset hörhöt ovat menneet vainoamislain vahvistamaan. Eihän sellaista tarvita. Ei ketään vainota, ei ex:iä, ei julkkiksia, ei politiikkoja. Kyllä on harhaista porukkaa paljon niissäkin, kun semmoista luulevat.
        Ja ajatella, koko maailma uskoo semmoiseen feikkitarinaan kuin Isis.
        Ei Suomeen ole mamuja tullut .Ei missään mitään sotia ole.

        Olet luultavasti joku ääliö, jolla yleistiedot ovat suunnilleen nolla. Tai sitten on lahko käskenyt kirjoitella jotakin ,jotka saisivat esille tuomani vaikuttamaan huuhaalle. Teille kun kaikki on sanottu raamatussa. Ei tarvi eikä saa muuta lukea.


      • tunnetkohan
        lue.edes.hesaria kirjoitti:

        Sano muuta.
        Googlaa vaikka gang stalking. Tulee ihan hyviä suomalaisiakin osumia. Lue ja ihmettele, minkälaiset tyypit gs-vainoon osallistuvat.
        Varmaankaan et usko,että minkäänlaista koulukiusaamista tapahtuu tai työpaikkakiusaamista tai nettikiusaamista.
        Ketkähän harhaiset hörhöt ovat menneet vainoamislain vahvistamaan. Eihän sellaista tarvita. Ei ketään vainota, ei ex:iä, ei julkkiksia, ei politiikkoja. Kyllä on harhaista porukkaa paljon niissäkin, kun semmoista luulevat.
        Ja ajatella, koko maailma uskoo semmoiseen feikkitarinaan kuin Isis.
        Ei Suomeen ole mamuja tullut .Ei missään mitään sotia ole.

        Olet luultavasti joku ääliö, jolla yleistiedot ovat suunnilleen nolla. Tai sitten on lahko käskenyt kirjoitella jotakin ,jotka saisivat esille tuomani vaikuttamaan huuhaalle. Teille kun kaikki on sanottu raamatussa. Ei tarvi eikä saa muuta lukea.

        Vähän rönsyilee nyt. Jätä Isis pois.


    • terveisinlahkolainen

      Taas se alkoi. Valitettavasti.

    • siperiaan.rikolliset

      Ja kuule perkele jatkuu. Jos en joutsenia pystynyt auttamaan, niin kusipäitten paljastelu jatkuu. Hyvä koko Suomen tietää.

    • unitekeehyvää

      Nukkuisit välillä niin rauhottuisit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6075
    2. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1748
    3. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1646
    4. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1533
    5. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1426
    6. Ässät lähtivät eri teille

      Tämä on ilonpäivä 😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1140
    7. Oon mä susta mustasukkainen

      Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista
      Mustasukkaisuus
      150
      984
    8. Sohvi blörf

      Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      831
    9. Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!

      Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää
      Kauhava
      26
      742
    10. Rakas rakas rakas

      Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m
      Ikävä
      65
      664
    Aihe