Hommaako Kehitys uudet joutsenet lammelle? Näin saadaan turenkilaisetkin käymään kakaroidensa kanssa kerran kesässä "päivämatkailemassa" kaupungissa?
Ja vähentyneiden hotellivarausten laskijoille: Haistakaa Kuulkaa Vittu!!
Turismi tärkeä tulonlähde.
12
<50
Vastaukset
- mistähän
Mistä moinen purkaus? : I
- CuckoosNest
Joku lienee pesinyt toisten muniin?
- Yo-lakkikin.katosi
Jotain tällaista lienee.
- Kiukuttaaselvästi
Veikkaan potkittu pöhinä otti liikaa.
- otaotaota
Lääkkeet pitäisi ottaa ajallaan.
- onjapysyy
Pöhinän ongelma.
- NerokastaTyötä
Kehitys on jo kehittänyt meille Evon kansallispuiston. Se on liitetty yhdeksi osaksi puistojen jatkumoa ja nykyään superpuisto jatkuu yhtenäisenä aina Ahvenistolta ja Kantolasta Evolle saakka. Joten mitään ihan turhaa puuhastelua homma ei ole ollut.
- KovallaTunteella
Käsitys keskusta-alueestakin on Kehityksen innovaattoreiden visioissa laajentunut hurjasti ja kasvua ja laajentunutta toiminta-aluetta onkin tullut. Keskustaan kuuluu nykyään myös asemanseutu, kaari pyyhkäisee mukaan myös osan Sairiota ja Hätilää. etelässä keskusta ja Kantola uuden puiston myötä on yhdistynyt keskustaan, samoin Goodmann on luonut sillan keskustalle myös länteen ja liittänyt keskustaan myös Myllymäen ja osan Kaurialaa.
- Pöhinäääääää
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015121520836558_uu.shtml
Toriko se olikin vino eikä kuusi, oikein hyvää näkyvyyttä kaupungille taas kerran - HyväIdea
Turenkilaisille ja Hattulalaisille voisi laittaa tieveron jo kaupungin rajoille ja erikoisveron Aulangon rinksalle.
- KaupunkiPalvelee
Pysäköintitalo Joutsenlammelle tai tornin viereen ja pysäköintikielto kaikkialle muualle.
- Vesalanlogiikka
Jos on varaa ostaa pullaa joutsenille, on varaa myöskin maksaa pieni pysäköintimaksu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410