10 vuotta oikeudetta

kusetustolppa

Olen saanut aivovamman ja todettu siitä johtuvien oireiden vuoksi työkyvyttömäksi!

Kela ei ole koskaan maksanut euroakaan aivovammastani,paitsi nyt vajaan vuoden olen saanut perusvamma tuen joka on 93 euroa kuukaudessa.

Yritin saada toimeentulo tukeakin mutta siellä ruvettiin lääkärinlausnnosta huolimatta vittuilemaan,uhkailemaan,valehtelemaan ja painostamaan esim terveeksi työhakijaksi,aktivointiin ja miinustettiin 40% ja lappuja tuli viikossa jopa 2 joissa sama virsi jatkui.

Kelalla ensimmäinen hakemus kesti n3 kuukautta mutta sen jälkeen kun laitoin esim maanataina postiin uuden hakemuksen oli sama kileteinen vastaus jo parin päivän päästä postituomana ovessani,en usko et tuolloin paperit olisivat olleet luettavana lääkärillä!

miksi vakuutusoikeuskin on yksi ja sama huijaus koska kielteisissä vastauksissa he sanovat suoraan et minun lausunnoilla ei ole mitään merkitystä koska heillä on lain sallima harkintavalta tehdä päätös lukematta lausuntoja!

nyt viimeisimpänä kela ilkkui sekä vähätteli aivovammaani ja niistä löytyneitä arvoja sosiaaliturvanmuutoksen hakulautakunnalle ottaessaan kantaa,kysynkin kuuluuko tälläinen oikeasti oikean ammattilaisen tehtäviin irvuilla potilaan asioilla?

Ketään ei kiinnosta saamani eriarvoinen kohtelu,ei politiikkoja,ei avia,ei eduskunanoikeusasiamiestä tai muitakaan korkeissa viroissa olevia!

Olen huomannut ja saanut tietää miten eriarvoiseen kohteluun olen joutunut esim muiden aivovammaisten kanssa,tuntuu että ole liki ainut jolla ei ole oikeuksia mihinkään,sitä on jopa lääkärit ihmetelleet jotka ovat kirjoittaneet lausuntoni et miksi kela ei hyväksy,tiedän kyllä tuohonkin oikean vastauksen ja se on väärä päätös alunperin tehty,sit halutaan pitää naisvallasta kiinni ja väärästä päätöksestä ja viimeisin on se et olin työtön onnettomuuden sattuessa ja mies henkilö,josta he ajattelevat et vittu tolle ei tipu euroakaan,on ne ollu kyllä aivan uskomattomia polkemaan oikeuksiani,esim myös salaamalla kuka on tehnyt päätöksen jne,puhelimessa sanotaan et kun olis jonkun muun lääkärin tekemät paperit kuin hoitavan tahon siis oman sairaalan,no onhan niitä nyt mutta sama jatkuu vaikkakin puhelimessakin on sanottu et kyl me uskotaan et oot työkyvytön ja nyt papereissa vedotaan ihmeelliseen kansaneläkelakiin joka taas on syynä et en saa mitään,ihmiseltä halutaan viedä vamman ja haitan lisäksi kaikki mutta miten on ulkolaisten kohdlalla!!!!!

15

161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kukapuolustaa

      ei vissiin lohduta yhtään mutta meitä vakuutusoikeuden ja kelan uhreja on tässä maassa useita satoja tuohon listaan mahtuu myös työtapaturma vakuutuslaitoksien uhrit jne.

    • selkä_pois

      KELA on liian ratkaisevassa osassa, kun tutkitaan eläkekelpoisuutta. Minulla on työtapaturmasta aiheutunut selkävamma, enkä pysty töihin enää. KELA kuitenkin päätöksissään tulkitsee minut täysin terveeksi. Tämä tulkinta estää sairauseläkkeelle pääsyn ja aiheuttaa taloudellisen katastrofin. 11 erikoislääkäriä yksityiseltä puolelta on todennut minut työkyvyttömäksi, mutta KELA:ssa nuo todistukset eivät paina mitään, koska vakuutuslääketiede menee lääketieteen edelle. Siellä yksi ja sama lääkäri vain kirjoittaa joka hakemukseen hylkäävän päätöksen, vaikka lääketieteelliset perusteet olisivat ilmiselvästi olemassa. Tilanteeni on vaikea. Myös TE-keskus kehottaa vain minua hakemaan eläkettä vammautuneena. Aikoinaan, kun oli se 3 kuukauden välein työttömäksi ilmoittautuminen TE-keskuksessa, niin minun ei tarvinnut vammani takia mennä sinne ollenkaan ilmoittautumaan.

    • eiolereilua

      Ap -men neurologille ja pyydä myös neuropsykologin tutkimukset.Pyydä neurologia soittamaan kelaan -saat työkyvyttömyyeläkkeen jos oikeasti olet työkyvytön. Jos rahaa-hanki asiaan perehtynyt. asianajaja.(yleensä tiukka puehlinkontakti neurologilta kelaan tai vakuutusyhtiöön riittää)

    • kusetustolppa

      Minulle on tehty kolmet laaja-alaiset neuropsykologiset testit 2008.2010.2015 ja niissä on todettu minut työkyvyttömäksi ja mitä kelaan tulee kela omissa papereissaan epäili onko oireeni edes oikeita ja haenko rahaa vain toimeentulon takia,et tälläistä kelassa!!!

    • täytyykokeilla

      mulla on aivovamma arkiaamuisin

      • kusetustolppa

        taitaa puuttua muutama geeni


      • fdsadaw

        karsinogeeni?


    • sdgsgagaga

      Ensimmäinen hakemus Kelaan on kriittinen, se pitää tehdä todella tarkasti. Ironiaa tietysti on, että mitä sairaampi ihminen, sen kehnompi hakemus ja sen heikompi läpimenon mahdollisuus.

      Kerran hylätty ei hevin enää läpi mene, varsinkaan jos potilaan status pysyy samana. On tapauksia, missä läpimenoon tarvitaan alaan erikoistuneen lakimiehen apua. Tietysti voit nostaa maailman tappiin työmarkkinatukea, jos sinulla on todistus, että olet pysyvästi työkyvytön, laissa on tälläinen paradoksi ja taloudellinen henkireikä.

    • kilahtaa

      Eläkevakuutuslaitokset ja Kela ovat kuin hirmuhallitsijoita, jotka todella käyttävät kansalaisten antamaa mandaattia täysin mielivaltaisesti. En ymmärrä ketä tämä käytäntö edes palvelee, kun rahaa ei juurikaan säästy valtiolta siirtämällä sairaan ihmisen hoitotarve hamaan tulevaisuuteen. Päinvastoin, työkyvytön ihminen syrjäytyy väistämättä ja jää hoitamatta, kun rahaa ei ole edes lääkkeisiin. Vammat ja sairaudet pahenevat ja kuntien ja Sote-alueiden niskaan alkaa putoilla varsin paljon hoidotta olleita pitkäaikaissairaita, joiden peruskunto on romahtanut ja lääkärin tarve on suuri ja jatkuvakestoinen.

      Oma kokemukseni on myös epäoikeudenmukainen. Sekä työeläkeyhtiön että Kelan lääkärit toteavat hylkypäätöksessään sairauteni, jotka estävät ammattini harjoittamisen, mutta samalla edellyttävät että 60-vuotias alkaa elättämään itseään UUDELLA alalla! Voi hyvä paradoksi. Mistä voisin löytää työnantajan, joka palkkaisi minut työhön, jota en osaa? Ja varsinkin, jos minut on lääkärien toimesta todettu työkyvyttömäksi? Sairauteni ovat kaikki fyysisiä, jotka vaikeuttavat käsien liikeratoja ja tukielinten käyttöä.
      Nyt kituuttelen työmarkkinatuella jo kolmatta vuotta. Uusi sairauspäivärahakausi alkaa taas kohtapuolin ja sen myötä kallis lääkärissäkäyntirumba B-lausuntoineen. Mikä järki tässä on?

    • kusetustolppa

      Kela on sanonut myös et kivut eivät ole syy saada siaraspäivärahaa/työkyvyttömyyseläkettä mutta toisin on toisilla,aivovammani on heikentänyt näköä,silmissä on myös näkökenttäpuutokset,kipua ja valonarkuutta,tinnitus joka on vaivannut nyt yhtäjaksoisesti 6 vuotta,kivut korvissa.päässä ja niskassa,puutumisia käsissä,jaksaminen nollissa,joskus ihan pienetkin ponnistukset saavat hikoilemaan tosi voimakkaasti,löydökset etufrontaalissa ja aivokurkiaisessa josta alan ammattilainen sanoi et ne ei vioitu kuin onnettomuudessa tai sit jos mulla on aivokasvain ja sitä mulla ei ole,kaikki kongitiiviset oireet ovat huonoja kuten esim muisti,keskittyminen,uuden oppiminen jne,lisäksi on nyt myös verenpaine tauti johon syön kolme lääkettä että myös syke pysyisi kohtuullisessa lukemissa!

    • kusetustolppa

      Minulle on tehty kolmet laaja-alaiset neuropsykologiset testit 2008.2010.2015 ja niissä on todettu minut työkyvyttömäksi ja mitä kelaan tulee kela omissa papereissaan epäili onko oireeni edes oikeita ja haenko rahaa vain toimeentulon takia,et tälläistä kelassa!!!

      halauaisin myös tietää miksi kela maksaa minulle nyt pienintä vammaistukea koska heidän mielestään minulle on haittaa vamman aiheuttamasta haitasta päivittäin mutta miksi kela hylkää kaiken muun ?

    • Treppola

      Jos kelan mielestä et ole sairaspäivärahaan/työkyvyttömyyeläkeeseen oikeutettu, niin oikea osoite on te-toimisto, jonne ilmottaudut. Kaikki lääkärilaput mukaan ja sinut laitetaan "vajaakuntoiseksi työnhakijaksi" ja saat työttömyyskorvausta.

      Mitä ilmeisemmin saat olla myös rauhassa te-toimiston puolelta sillä ei heillä ole mitään mitä he voisivat tyrkyttää/tarjota. Ensisijaisen tuen takia mikä tapauksessasi tulee kyseeseen tämä on kuitenkin tehtävä.

    • kusetustolppa

      Mainittakoon että Pohjola olisi korvausvastuussa tästä mutta Pohjola väittää oireideni johtuvan kaikesta muusta kuin onnettomuudesta saadusta aivovammasta!

    • kusetustolppa

      "Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää.

      Hymiö smile

      Rasismiksi voidaan kutsua myös toimintatapoja ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka johtavat näihin seikkoihin perustuvaan eriarvoisuuteen" Tuohon kuopaan olen joutunut,ehkä se johtuu siitä et ihon väri on väärä että sais oikeuden mukaisuutta!

      Suomen perustuslain 6. yhdenvertaisuutta koskeva pykälä kieltää vammaisten syrjinnän. Vammaisten syrjintä ilman hyväksyttävää syytä on rikoslain 11. luvun 11. pykälän mukaan kriminalisoitu ”elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä”

    • oikeuteenvaan

      Muistakaa valittaa ja jos oikeutta ei muuten saa viekää asia oikeuteen, koska oikeudessa voitatte 90-100% todennäköisyydellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      115
      5965
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4067
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3352
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2986
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2054
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1787
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe