Heippa te normaalit suomalaiset, virolaiset ym..
Olen tässä ajatellut tätä maailman menoa, olen jo 46 v. naisihminen onko nyt niin että elämä rupee oleen kuta kuinkin eletty? Antakaa kokemuksia? Jotenkin vaan tuntuu että kantsiiko enää mitään kun kohta viimenenkin lapsenmuru on maaimalla? Huh. Vastahan ne oli tossa pieniä palleroita. Joo ja ny jo kaks omissa oloissaan.. Aika tyhjältä tää rupee tuntuun eikä yhtään kivalta vaikka joskus ajatteli että olis joskus sirä omaakin aikaa. Nyt tietty tyhmää kysellä tämmösiä kun on tämä kriisi.
Olen tässä ajatellut tätä maailman menoa, olen jo 46 v. naisihminen onko nyt niin että elämä rupee oleen kuta kuinkin eletty? Antakaa kokemuksia? Jotenkin vaan tuntuu että kantsiiko enää mitään kun kohta viimenenkin lapsenmuru on maaimalla? Huh. Vastahan ne oli tossa pieniä palleroita. Joo ja ny jo kaks omissa oloissaan.. Aika tyhjältä tää rupee tuntuun eikä yhtään kivalta vaikka joskus ajatteli että olis joskus sirä omaakin aikaa. Nyt tietty tyhmää kysellä tämmösiä kun on tämä kriisi.
Vastaukset 13
Vanhimmat
mitää? Mitä mitään?????
Olen saman ikäinen miekkonen ja tuumiskellut samaa ajoittain sen jälkeen kun ainut lapsi lähti jonkun äijän kelkkaan.
Olen tullut huomaamaan, ettei minulle ole enää muuta käyttöä kuin käydä tekemässä heidän asunnollaan kaikki kädentaitoja vaativat työt koska se äijä tai kloppihan se on, ei osaa yhtään mitään paitsi hinkata pleikkaria.
Duunikin ottaa pattiin oikein tosissaan ja oikeastaan kaikki muukin tympäsee ihan simona. Mitähän tekis, sitä en tiedä ainakaan vielä.
Ehdottaisin teille, että hankkikaa uusia harrastuksia. Elämään tulee monipuolisuutta ja uutta sisältöä. Esimerkiksi itseäni kiinnostaisi vaikka lavatanssikurssit tjms. Ja nuoruudesta varmasti löytyy toteutumattomia unelmia, joita voi aloittaa työstämään nyt, kun lapset on lähtenyt maailmalle.
Itse olen 48 ja voin allekirjoittaa monta ketjussa esiintyvää tunnetta.Luultavasti aika normaalia.Itse olen alkanut keräillä harrastuksia.
On hauskaa heittäytyä aina johonkin uuteen,ja vaihtaa kun alkaa kyllästyttämään.Talveen en ole keksinyt vielä oikein hyviä harrastuksia.Haaveilen,työpaikan vaihdoksesta,vuorotteluvapaasta,
Jep, välillä tuntuu, että luomisinto on ehtymätön. Värienkäyttö rauhoittaa rauhatonta mieltä ja lopputuloksista löytyy aina pientä paranneltavaa, mutta nauttikaamme tästä ajasta, joka tuntuu niin hyvältä. Ystäviä unohtamatta.
Uskallusta pitäis olla vain enemmän..
Teetkö taidetta??
Kurkistin sivullesi ja ajattelin, että sinäkin??
Joo tämä onkin yksi harrastus josta olen ollut aina kiinnostunut.Välillä se oli unholassa mutta olen aloittanut tekemään taas.Voisin puhua Ja kuunnella aiheesta loputtomiin.Voisitko kertoa omasta harrastuksestasi.
Villee:)
Samoin kävi minulle, että tuo harrastus oli unholassa pitkän tovin, melkein puolet elämästäni ja sitten eräänä päivänä tiemme kohtasivat jälleen.
Ja nyt minusta tuntuu, että elämäni on saanut ihan uuden sisällön akvarellien myötä. Jotenkin vain olen juuttunut niihin ihan vapaaehtoisesti. Ehkä meillä jokaisella on oma juttumme ja joku niistä lähinnä sydäntä.
Akvarelli on aika haastava taiteen laji jolla saa hienoja valoisia keveitä töitä. Jotka sopivat sisustustyylistä riippumatta kotiin kuin kotiin.Olen itsekin sitä kokeillut mutta vain yksi on päätynyt kehyksiin ja sekin roskiksenkautta siskoni pelastamana.En kuitenkaan tässäkään ole lannistunut vaan aion jatkaa.
villee:) kirjoita: [email protected]
opiskeli 50-vuotiaana uuden ammatin - toimi sitten yrittäjänä 81-vuotiaaksi, kuoli työnsä ääreen onnellisena.
Että semmoistakin sattuu.
Mitäs tyhmää tossa kysymyksessä oli? Kriisi on mutta on olemassa muutakin.
Osan ottoni kaikille jotka menettivät omaisiaan, läheisiään ystäviään.
Siitä huolimatta elämä todellakin jatkuu, omakohtaisia kokemuksia on vanhempien ja kolmen veljen pois menon muodossa.
Mielestäni ei tarvitse kriiseistä huolimatta unohtaa muitakaan ihmisiä saatikka sitten itseään.