Tekijänoikeusasiat näyttää olevan kovin kimurantteja valokuvauksen osalta. Kysyisin seuraavaa.
Otan kaupunkinäkymästä kuvan vaikka Los Angelesin tai Rooman katukuvasta. Kuvassa ei näyt tunnistettavia ihmisiä mutta Los Angelesin kuvassa näkyy tunnettujen brändien merkkejä ja Rooman kuvassa taas rakennuksia jotka lienee taideteoksiksi luokiteltavia.
Saanko teettää ottamistani kuvista kotini seinälle taulun ulkopuolisella taholla (esim. Ifolor tms)?
Tekijänoikeuslain (1961/404) mukaan valmistusta ei saa antaa ulkopuolisen teetettäväksi jos kyseessä on taideteoksen jäljentäminen taiteellisin keinoin. Onko tässä kyse tästä? Olen ymmärtänyt, että ainakaan tauluista tai patsaista ei saisi julkaista kuvia juuri em. perusteella.
Mitä saa kuvata ja saako kuvan teettää?
7
890
Vastaukset
- Eeso
Tulipa vielä mieleen, että jos kerran taideteoksista otettuja kuvia ei saa antaa ulkopuolisen valmistettavaksi niin onko kaikki taideteoksista otetut kuvat siis laittomia, jos ne on teetetty ulkopuolisella? Käytännössähän näin on lähes poikkeuksetta, aika harva niitä kuvia itse kotona printta.
- kimurantteja
Jos kuvassa on paljon muutakin kuin taideteos niin kuva ei ole taideteoksen jäljentämistä taiteellisin keinoin. Yleensäkin veistoksia yms. ei voi jäljentää valokuvaamalla. Tarvitaan vähontään 3D tulostin ja tarkoitukseen sopiva ohjelma.
"Saanko teettää ottamistani kuvista kotini seinälle taulun ulkopuolisella taholla (esim. Ifolor tms)?"
Saat.
Yksityinen käyttö on sallittua.
"Tekijänoikeuslain (1961/404) mukaan valmistusta ei saa antaa ulkopuolisen teetettäväksi jos kyseessä on taideteoksen jäljentäminen taiteellisin keinoin. Onko tässä kyse tästä? Olen ymmärtänyt, että ainakaan tauluista tai patsaista ei saisi julkaista kuvia juuri em. perusteella."
Valokuva ei ole patsas, eli et kopioi patsasta.
Lisäksi tekijänoikeuslaissa erikseen todetaan, että yksityiseen käyttöön saa ottaa kuvia "muutamia kappaleita".
"Muutama" on muistaakseni tarkentunut jossain jutussa tarkoittamaan 5 kpl.- Lue-tämä
Täällä on asiasta juttua.
https://vartijavahti.wordpress.com/valokuvaaminen/ - Mitenontää
Miten on jos kuvaa rakennuksen niin saako kuvan julkaista? Saako kuvan myydä? Vai pitääkö olla lupa rakennuksen suunnitelijalta. Ja onko tekijänoikeus ikuinen vai onko sillä joku 50 vuoden raja-aika. Esim. Jos kuvaa Havis Amanda patsaan yksin niin voiko kuvan ottaa ja voiko sen myydä? Jos ottaa kuvan jostain kuvan taideesineestä niin saako sen julkaista? Voiko kuvan myydä? Nämä ovat vain teoreettisia kysymyksiä, koska tekijänoikeuslaki tai suoja on kai aika moninmutkainen???
- Mitenontää
Jos ostan taulun ja otan siitä kuvan ja julkaisen sen niin onko se sallittua vain ei?
Tämäkin kysymys askarruttaa. - sedghsgh
Älä kysele vaan tee. Kiltit maksaa aina kaiken kuten toisten verokikkailun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522973Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969