Vaihtoehtoiset tavat elannon hankkimiseen

Ne, jotka ovat olleet pidempään työttömänä eikä työllistyminen palkkatyöhön vaikuta todennäköiseltä, kannattaa harkita vaihtoehtoisia tapoja hankkia elantoa perustoimeentulon päälle. Erinäisiä juttuja pystyy hyvin tekemään, vaikka olisi virallisesti työtön. Nuuskaa ja alkoholia voi tuoda maahan ja myydä, myös muut aineet käyvät hyvin kaupaksi. Pahimmillaan joutuu oikeuteen ja saa pienen tuomion täysylläpidolla. Kannattaa aina pitää kaikki omaisuus käteisenä ja käteinen paikassa, joka ei ole kotiasunto ym. paikka, josta se heti löydetään.

Tiedän henkilön, joka asui kaupungin vuokrakämpässä ja vuokrasi tätä eteenpäin "tytöille", samalla kun itse asui Tallinnassa ja reissasi maiden välillä viinaa tuoden. Pääsi normaaleihin asioihin 2-3 päivän työllä.

Vaikka rikollinen toiminta ei ole kivaa, niin hulluutta olisi odotella kotona, että joku kutsuu töihin. Sitä on tehtävä mitä eteen sattuu. Sulla sattui nyt paska mäihä ja koita käyttää muut keinot hyväksi.
12178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

kannatta ottaa niiltä joilla on liikaa.
Tämä ns. kansalais suora verotus on oikeudenmukaista ja moraalisesti kestävää.

Äänestä

Jep, silloin ei tarvitse itkeä näillä palstoilla että on niin köyhää eikä rahat riitä. Itse täytyy tehdä jotain vaikka olisi laitontakin.

Toivottavasti se 800 euron perustulo tulee ensi vuonna.

Äänestä
  • ei mitään ns. perustuloa tule koskaan.
    vaan elintaso laskee kun maahan tuodaan elättejä ulkomailta, ja se on kaikilta pois. Verorahaa siis haaskataan idealismiin. Joten suomen köyhät työttömät vaan köyhtyy edelleen.

    Äänestä

  • Samaa mieltä, ei suomella ole varaa perustuloon, yms. tuki malliin .
    Päinvastoin halpa työ ottaa valtaa ja suomesta tulee aito luokka yhteiskunta, intian malliin. Köyhät on kokoomus kepu sdp vihreä, riiston alaisiksi kyykytettyjä, ja ylemmät luokat vastaavasti rikastuu.

    Näin käy, kun suomessa verotulot vaan laskee, ja ei ole mitään öljylähdettä, tms varallisuutta, mistä maksettaisiin ylimääräistä rahaa !
    Ja eu tasolla ei tälläinen voi toteutua, kun on halpaa työvoimaa kýmmenin mijoonin elätettävänä ja riistettävinä !

    Ei siis mitään perustuloa, vaan se vanhakin sosiaaliturva ja hyvinvointi murtuu !!
    Se pakko monikulttuuri johtaa tähän tulokseen ja varmasti !!!

    Äänestä

  • Ns. hyvinvointi valtio on jo nyt historiaa,
    ja nyt tapahtuu jatkuvaa elintason huonontumista. Tulevaisuus on synkkä monikultturihelvetti. Suomalaisten arvot ja kulttuuri rapautuu.

    Äänestä

  • Tavallisten ihmisten elintaso laskee, mutta rikkaiden elintaso nousee kun riistettäviä on enemmän !
    Tarkoitus on rakentaa sekasortoinen monikulttuuri helvetti, tällöin riiston mahdollisuudet paranevata. Kansa myös sotii keskenään, niin rikkaat saa olla omassa rauhassa. Tämä on ovela malli hallita ja alistaa.

    Tasa-arvoisesta yhteiskunnasta siis halutaan eroon ja tilalle halutaan sekasortoa.
    Nyt on jo pariisi, bryssel, madrid, lontoo,malmö jne,,, antaneet mallia, miten yhteiskunta muuttuu, ja turvattomuus lisääntyy, ja näin riiston mahdollisuudet lisääntyy.

    Äänestä

Pimeä työ, marjojen kerääminen luonnosta ja niiden myyminen. Rahat aina käteisenä ja kaikki maksaminen aina käteisenä. Jos laskuja tarvitsee maksaa käteisellä ne voi maksaa r-kioskin kassalla tai pankissa. Tällöin ei näy pankkitillä mitään tietoja. Rahat kannattaa säilyttää käteisenä aina. Siten voi sossulle näyttää tilien olevan aina tyhjiä. Oman asunnon vuokraus käteisenä maksut ja itse asuu Virossa saa asumistuet ja muut tuet. Tietenkään asiasta ei koskaan kannata kertoa muille varsinkaan virkailijoille. Kulutus minimiin ja laskut ja maksut minimiin. Mitä vähemmän kulutat ja maksat laskuja ja maksuja sitä enemmän jää käteen rahaa.

Ruoka leipäjonoista, vaatteet kirppareilta.

Äänestä

Ammatit joista saa rahaa pimeänä 1. autonkorjaaja 2. sähkömies 3. putkimies 4. talonrakentaja. Jos osaat ammatin jomman kumman tai molemmat 1-2 kohdista aina löytyy pimeitä töitä. Esim. sukulaisten ja tuttavien autojen ja pienkoneiden korjaamista riittää ja rahat käteisenä win win tilanne kaikille. 10 euron pimeän työn tuntipalkalla pääsee 1600 euron verottomiin ansioihin kuukaudessa. Sukulaiset ja ystävät säästävät rahaa. Yksi korjaa autot, toinen tekee sähhköhommat, kolmas tekee putkihommat ja neljäs tekee talonrakennus hommat ja remontit kaikki pimeästi. Hyvin moni sukulais- ystäväpiiri toimii samalla lailla 10 euron pimeällä tuntipalkalla onnistuu kaikki hommat. Koska kaikki voittavat kukaan ei vasikoi ja vaikka joku vasikoisi on asia sana sanaa vastaan eli ei ole todisteita.

Äänestä
  • Jokaisen vaan pitää muistaa alkaa käyttämään käteistä ja rahat käteisenä piilossa vaikka kotona, varmassa piilossa. Tuet juoksee ja tilit näyttävät aina tyhjää ja rahat kasvaa käteispiilossa. Olihan uutisissa juttua 40 vuotta työttömänä olleesta miehestä joka säästi rahaa, koska haki ruuat leipäjonoista aina ja muutenkin eli todella niukasti. Säästi 300-400 euroa/kk ja 45 vuoden ajalta kertyikin käteistä rahaa 170 000 euroa, kun täytti 65 vuotta. Osti asunto osakkeen maalta 50 000 eurolla ja auton 10 000 eurolla. 110 000 euroa jäi vielä jäljelle käteisenä. Täysin laillista toimintaa muuten säästää käteisenä rahaa työttömyyskorvauksesta tai sossutuista. Toki siitä ei kannata virkalijoille mainita mitään, koska tuet loppuu. Eli tilit tyhjiksi laskujen jälkeen ja rahat käteisenä talteen.

    Äänestä

  • Yhteiskunta pakottaa tilanteeseen jossa on pakko nostaa tilit tyhjiksi käteisenä ja rahat talteen. On myös hyvä käyttää käteistä kaupassa ja ostoksissa. Kukaan kun ei pysty näkemään tililtä mitä olet ostanut kun käytät käteistä.

    Äänestä

90% käteisen käyttäjistä on hankkinut rahansa pimeänä tai rikollisin keinoin.

Äänestä
  • linkkiä ei löydy googlesta, Eli keksit tuon luvun täysin omasta päästäsi. 90% käteisen käyttäjistä on oikeasti normaaleja ihmisia ilman mitään rikollista toimintaa.
    40% suomalaisista käyttää käteistä mukana käyttäjät jotka käyttävät käteistä ja korttia.

    Saksassa 50% ihmisistä käyttää käteistä eikä aio luopua siitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huslaaja kirjoitti:

Ne, jotka ovat olleet pidempään työttömänä eikä työllistyminen palkkatyöhön vaikuta todennäköiseltä, kannattaa harkita vaihtoehtoisia tapoja hankkia elantoa perustoimeentulon päälle. Erinäisiä juttuja pystyy hyvin tekemään, vaikka olisi virallisesti työtön. Nuuskaa ja alkoholia voi tuoda maahan ja myydä, myös muut aineet käyvät hyvin kaupaksi. Pahimmillaan joutuu oikeuteen ja saa pienen tuomion täysylläpidolla. Kannattaa aina pitää kaikki omaisuus käteisenä ja käteinen paikassa, joka ei ole kotiasunto ym. paikka, josta se heti löydetään.

Tiedän henkilön, joka asui kaupungin vuokrakämpässä ja vuokrasi tätä eteenpäin "tytöille", samalla kun itse asui Tallinnassa ja reissasi maiden välillä viinaa tuoden. Pääsi normaaleihin asioihin 2-3 päivän työllä.

Vaikka rikollinen toiminta ei ole kivaa, niin hulluutta olisi odotella kotona, että joku kutsuu töihin. Sitä on tehtävä mitä eteen sattuu. Sulla sattui nyt paska mäihä ja koita käyttää muut keinot hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu