Katselin ohjelmaa joka käsitteli kaapista tulleiden ongelmia kun vanhemmat saattavat raivostua silmittömästi kuullessaan asiasta. Koska omien perillisten kautta ei ole tullut ainakaan vielä kaapista ulostuloja, niin olen sikäli jäävi puhumaan asiasta.
Kuitenkin aikaisemmasta kokemuksesta voin kertoa tapauksesta jossa pojantytär kertoi mummolleen naisparistaan jonka kanssa hän olisi tulossa kylään. Kyläily sujui jotenkuten kohteliaasti, mutta myöhemmin tuli välirikko kerta kaikkiaan. Naiskaveri oli jopa menossa mummon kraiveleihin kun oli niin loukkaantunut mummon käytöksestä.
Itse ihmettelin riitatapausta kun sentään olen harkitseva ja laajemmin ajatteleva henklö niin pystyisin, luulen, ottamaan tilanteen viksusti ja samantekevänä, että minkä sille mahtaa jos suuntaus on sellainen niin on.
Laajempi ajattelu.
19
73
Vastaukset
- jakolasku
Tästähän on keskusteltu aiemminkin, jokainen ilmeisesti taaplaa tyylillänsä mutta kun homoja on harrastuksen parissa läjäpäin niin kylläpä alkoi joskus tympiä. Nyt ei enää kun en harrasta.
Olen heterona kaapin ulkopuolella.- jjoutava
Totta, homoilusta on liikatarjontaa kun melkein kaikkiin ohjelmiin aihe on jo sekoitettu, mutta laajemmin ajateltuna aiheen voi ohjata johonkin erilaiseen asiaan. esm. laajempaan ajatteluun.
Oikeastaan aiheista jää osa näkemättä kun palstalla ei ole kun jonkun moninikin tekemistä aloituksia ja itse vastaamassa niihin eikä niitä viitsi tiettenkään lukea.
Laajempi ajattelu vähentää kaikenlaista ahistusta, jos sellaista on pyhähaalarienkin lahkeeseen jostain tarttunut.
Kun vuosirenkaan näyttävät jo 70 lukemia sitä useimmat vetelevät jo viimeistä kvarttaaliaan.
Tein mielestäni elämäni parhaan diilin- ostin tuhkauurna osakkeen vaimoni viereen.
Niin sitä tietää paikkansa minne sijoittua sen jälkeen kun aikanaan kremakaminasta kevyempänä vapaudutaan.
Tästäkin huolimatta iloista Pääsiäispäivän iltaa.- jjoutava
C.C. sen kun laajentaa ajatuksia ihan lähestyvään tuonpuoleiseen asti. Hyvä olisi jos osaisi suunnitella ettei sitte tulisi hutiloitua sen lepopaikan sijainnin puolesta.
Olen kyllä taipuvainen ajattelemaan Aleksis Kiven tavoin. "Himmeän halavan alle ja älköön kumpua koskaan nousko sille paikalle missä lepopaikkani sijaitsee" ---
jotenkin noin se runo eteni. - jakolasku
jjoutava kirjoitti:
C.C. sen kun laajentaa ajatuksia ihan lähestyvään tuonpuoleiseen asti. Hyvä olisi jos osaisi suunnitella ettei sitte tulisi hutiloitua sen lepopaikan sijainnin puolesta.
Olen kyllä taipuvainen ajattelemaan Aleksis Kiven tavoin. "Himmeän halavan alle ja älköön kumpua koskaan nousko sille paikalle missä lepopaikkani sijaitsee" ---
jotenkin noin se runo eteni.Ei siellä Tuusulan kirkkomaalla mitään himmeitä halavia kasva Aleksis Kiven haudan lähellä.
Tulin hiljakkoin ulkoa, hieno sää ei tuullut ei mitään häiriötä. 9-kuukautinen nuori koiramme on kohta aikuinen. Illan pienet tottistreenit vielä tehtiin. Sivulle tulo ja maahan meno sujuu. Monista entisistä koiristani juuri tämä yksilö on hämmästyttävän älykäs.
Laajensin nyt jutut elämiin mutta näin päivällä ensimmäisen leskenlehden kukan. Kevät on tulossa ja aurinko paistaa vielä huomennakin. Lumet sulaa, hankikannot on nykyään historiaa. - jjoutava
Himmeä salava se oikeastaan oli ja vieläkin on vähän epäselvää mikä pajupuista oli se mitä Aleksis tarkoitti. Eikä sitä pajua kasva Rautatien torillakaan kun oli ollut tarkoitus istuttaa patsaan viereen.
Kellot on taas siirretty eikä ole tietoa milloin laki määrää siirtelyt lopetettavaksi, vaikka suuremmin asia ei ole vaivannutkaan, terveenä olen kutakuinki säilynyt. koiruleita ei minulla ole ollut vaikka joskus oon jonkun koiran vienyt lenkille kun hihnan tuo hampaissa minulle, ajatella, niin olin hyväksytty silloin.
- asiat-riitelee
Se noissa suuttumuksissa ihmetyttää eniten, että kun ei tiedä jonkun suuntaumistaan, niin heitä pidetään oikein mukavina ihmisinä. Sitten kun saadaan tieto, niin ne muuttuvat kurjaakin kurjemmiksi olennoiksi. Voisi ajatella niin, että kun jonkun poliittista kantaa ei tiedä, niin ihan hyviä tyyppejä ne on. Mutta kun saat tietää poliittisenkannan, niin johan muttuu ääni kellossa.
- jjoutava
Laajemman ajattelun puute oli eräällä maisterilla siinäkin kun oltiin kyläteatterissa katsomassa antiikin ajan näytelmää. Näytelmän henkilö joutui osassaan kuolemaan oikeasti, koska keisari oli niin määrännyt.
Yleisössä oli minä, maa ja metsät. maisteri. fil. tri. ja joitakuita muita. Näytöksen loppuessa maisteri moitti näytelmää ja uskaliasta teatteria kun tomaattimehua oli näyttämöllä ja miehen rinnuksilla, että liian vakava aihe.
Tässäkin mielestäni oli kontrastia ja laajempaa ajattelua kun markkinapäivänä kylällä harrastelijat pystyy sellaisen esittämään.Laajastihan se jjoutava kirjoittelee. Tässä muistuukin mieleeni kun lukiessani kerran arkistoa, oli ketju katellisuudesta. Jjoutavakin siihen otti kantaa, ettei ole huomannut suuremmin kadehtijoita, mutta
"nyt tietenkin ovat katellisia kun näin hyvin kirjoitin!"
Ääneen oli pakko nauraa:D
- jakolasku
Ei tätä maailmaa kestä jos ei ole huumoria ja aidosti hauskaa joskus. Ilo ilman viinaa on teeskentelyä vaan. Joku joskus todennut.
- Kaikkikukatovathienoja
Noin on, mutta homofoobikoissa ei ole mitää hauskaa, humoristista eikä aitoa. He ovat sulkeneet mielen maisemansa tynnynriin, kellariin tms. ahtaaseen tilaan, joka ei suo ajatuksille laveutta eikä vapautta.
- jjoutava
Itse kahlitsee oman mielenmaisemansa jyrkkien mielipiteidensä vangiksi. Hyvin tiivistetty kaikkikukatovathienoja'lta.
Näitähän riittää joiden mielipide on ehdottoman oikea, oma suku paras ja olosuhteet ovat ollet väärät joka on sitten aiheuttanut monenlaisia epäonnistumia heidän porukassaan. Sitten vielä tulee yksi lesbo; eihän sitä millään kestä. - jakolasku
Entä sitten vammaiset, leipäjonoissa odottavat, vanhukset, mielenterveyspotilaat, työttömät. Kategorioita riittää. Hienot ihmiset ei halua tällaisia naapuriksi. Jaetaan kansa kahtia niin kaikki ovat tyytyväisiä elämäänsä, huono-osaisuus ei saa näkyä. Hyväosaisten hiekkalaatikko on mittaamaton..mutta sinne kaikki eivät mahdu.
- jjoutava
jakolasku kirjoitti:
Entä sitten vammaiset, leipäjonoissa odottavat, vanhukset, mielenterveyspotilaat, työttömät. Kategorioita riittää. Hienot ihmiset ei halua tällaisia naapuriksi. Jaetaan kansa kahtia niin kaikki ovat tyytyväisiä elämäänsä, huono-osaisuus ei saa näkyä. Hyväosaisten hiekkalaatikko on mittaamaton..mutta sinne kaikki eivät mahdu.
Eilen näin pakkoliikkeisen vammaisen kulkevan toimintakeskukseen päin rollaattorinsa kanssa ite ja yksin, mutta vilkuttaminen ja hymyilevä olemus tuo iloa terveemmillekin vastaantulijoille. Tiedän hänen olevan järkevä ja vaikka puhe sujuu huonosti, mutta se on täyttä asiaa.
Harmittaa joskus kun ihmiset eivät osaa suhtautua häneen kuin normaaliin' vaan luulevat vajaaälyiseksi. Oikea tapa olisi olla huomaamatta vaikeuksia ja jutella hänelle kuin kenelle tahansa lähimmäiselle. - jakolasku
jjoutava kirjoitti:
Eilen näin pakkoliikkeisen vammaisen kulkevan toimintakeskukseen päin rollaattorinsa kanssa ite ja yksin, mutta vilkuttaminen ja hymyilevä olemus tuo iloa terveemmillekin vastaantulijoille. Tiedän hänen olevan järkevä ja vaikka puhe sujuu huonosti, mutta se on täyttä asiaa.
Harmittaa joskus kun ihmiset eivät osaa suhtautua häneen kuin normaaliin' vaan luulevat vajaaälyiseksi. Oikea tapa olisi olla huomaamatta vaikeuksia ja jutella hänelle kuin kenelle tahansa lähimmäiselle.Sepä onkin kummallista että juuri invalidit on hyväntuulisia. Tiedän tämän kun olen nuorena ollut töissä missä oli paljon invalideja. Kaikki ihmiset ei osaa olla luontevia fyysisesti tai psyykkisesti sairaan ihmisen tavatessaan.
- kylli.täti
Ottakaa rennommin älkääkä kaikesta ja kaikista ärsyyntykö. Yhteinen tekijä näyttää olevan että kaikki muut itseä lukuunottamatta ärsyttävät. Mitä homoista ja muitten mielenmaisemista,miksi ne noin paljon mieltä vaivaavat. Eikös mukavampia puheenaiheita löydy, jotain kiitettävää ja kehuttavaa itsekehu pois sulkien.
- jjoutava
ihminen tykkää kehuista sanoi jo vanha Aleksanteri Stub. Sinuakin ärsyttää jos joku aloitus tulee muualta kuin sinun generaattorista.
- jakolasku
Joo jj mukava aloitus koska asioita voi laajentaa miten tahtoo. Elämä kurjistaa ihmisiä siksi monen kotona asuu synkkyys ja yksinäisyys. Kun tässäkin talossa on paljon yksinäisiä käyn juttelemaan ja kyselemään kuulumisia jos tavataan. Olen avoin ja ihmiset kertoo elämästään. Minä taasen en levittele heidän sanomisiaan.
En tässä kehu itseäni vaan kerron mitä teen usein. - jjoutava
Eräskin pyörätuolirouva joka ajelee, ei käsin rattaista, vaan jaloillaan antaa vauhtia kulkulaitteelleen. Hänellä on itsetunto paikallaan kun ei välitä siitä ajoraradan autoille kuulumisesta, vaan ajelee kaikessa rauhassa vinottain tai poikittain ajoradalla.
Tämmöisiä poikkeavia täällä Hervannassa näkee ja hervantalaiset suhtautuvat ymmärryksellä näihin poikkeavaisuuksieneteenilmaantumisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli439708Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.1035127"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn594337Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1382907Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi1372689Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji1762529Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait281922- 201667
Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.361550Liikaa vauhtia
Nuorukainen 17v. on ajanut 114 km/h 60 km:n alueella Nesteen kohdalla ja onneksi poliisi oli paikalla ja hurjastelu lopp19996