Suunnitellaan vain 560e eli ainakaan köyhyyttä ei tuolla vähennetä.Summa on sama kuin työmarkkinatuki joka on niin surkea jo muutenkin.SE SIITÄ HEHKUTUKSESTA
PERUSTULOKSI
köyhiälissää
72755
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Tuolla summalla elää ihan kivasti Virossa. Kämpän vuokra on 150 euroa kuussa ja siihen päälle pimeiden töiden liksat. Osoite on Suomessa kaverin luona joten kelakaan ei tiedä että asun Virossa.
Myös takaisin Somaliaan on nyt helpompi muuttaa kun tilille kilahtaa automaattisesti tuo 560e, riittää kunhan vain muistaa jättää poste restanteen osoitteen kun Suomesta lähtee.
Mutta Somaliassa ei sossu maksa älypuhelinta, ison kämpän vuokraa, merkkivaatteita, auton kuluja eikä luksuslastenvaunuja. Eikä ison äpärälauman ruokamenoja.
No nuo menot nyt tietenkin jätetään yhden vaimon haettavaksi. Enemmänhän se yh "eläkkeellä oleva" sinkkuisä saa tukea kuin pariskunta.
Perustulo on kansalais ja asumisperusteinen.
Eli perustuloa saa ainoastaan Suomen kansalainen joka ASUU Suomessa!
Samalla Suomen kansalaisuuden saamisen vaatimuksia kiristetään, Sveitsin malliin.
Asumisen todistukseksi riittää että on ilmoittanut maistraattiin kotikunnan Suomessa sekä jonkun osoitteen johon postit tulevat. Asunnosta ei kysellä mitään tietoja jos ei hae asumistukea.
t. Virossa asuva jolla on kirjat Suomessa kaverin luona.
HUOMENNA!
Perustulokokeilun vaihtoehdot julki SUORA LÄHETYS:
http://areena.yle.fi/1-3378589
Miten perustuloa voitaisiin kokeilla?
Eri vaihtoehtoja pohtinut tutkimusryhmä luovuttaa esiselvityksensä sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylälle ja kertoo selvityksen sisällöstä tiedotustilaisuudessaan.
Perustulokokeilu jakaantuu kahteen osaan:
1) esiselvitykseen ja
2) jatkoselvitykseen
Selvityshankkeen toteuttaa Kelan tutkimusosaston ja eri tutkimuslaitoksien tutkijoista koostuva tutkimusprofessori Olli Kankaan johtama tutkimusryhmä.
Ryhmä kartoittaa miten perustulokokeilu voitaisiin toteuttaa.
Esiselvityksen on oltava valmis 30.3.2016.
Tämän jälkeen jatkoselvityksessä täsmennetään perustulokokeilun toimeenpanoa ja valmistellaan mahdollinen kokeilulaki.
Selvityshankkeen tulee olla kokonaisuudessaan valmis 30.11.2016.
Kaksi vuotta kestävä kokeilu on tarkoitus käynnistää vuoden 2017 alusta.
Kiitos asiallisista vastauksista täytyy katsoa.
Ihmiset tuntuvat käsittäneen perustulon hiukan oudosti.
Perustulon tarkoitus ei ole lisätä minkään edunsaajaryhmän tuloa; vaan vähentää byrokratiaa.
Jos näyttää siltä, että tukea olisi tulossa enemmän, kuin sitä tällä hetkellä saa, verotus sen tasoittaa, eli edunsaajalle tulos on plus miinus nolla.
Edunsaajaryhmä, joka tästä hyötyy on se, joka hankkiutuu karenssiin ja jota ei näin ollen kiinnosta työ tai sen hakeminen tai siihen liittyvät asiat.
Uhkavaatimukset, jotka tällä hetkellä määrittävät tukien maksamista poistuvat.
Näillä näkyminhän tuo ei nyt sitten tule vaan se perustulo on 550 e kk ja sitä saa vain ne jotka saa nykyisin kelan työttömyyspäivärahaa mutta esim. takuueläkeläisiä tuo ei koske. Sama asumistuki ja toimeentulotuki jotka edelleen tietty tarveharkintaisia eli kun menet töihin ja tienaat yli 300 e alkaa asumistuki laskemaan ja toimeentulotuki tippuu heti pois. Kannattaa siis ottaa sellainen työ josta palkkaa maksetaan vähintään sen verran että kattaa toimeentulotuen ja asumistuen ja työmatkakulut ym. muutoin menee miinuksen puolelle.
Takuueläkeläisellähän on jo perustulo, se on se sen takuueläke!
Miksi ihmeessä eläkeläinen tarvitsisi perustuloa?
Sehän pienentäisi takuueläkkeellä olevan tuloja, koska perustulo on PIENEMPI kuin takuueläke?
Ei se niin tietenkään mene että saisi takuueläkkeen JA perustulon.
Vaan perustulo KORVAA muut tuet eli muut tuet poistuu ja sen sijasta saa pelkän perustulon.
Ettekö yhtään ymmärrä mistä perustulossa on kyse?
Ei perustulo ole mikään aikuisten lapsilisä joka tulee kaiken muun tulon päälle verottomana!
No tässähän oli keskustelua siitä, että se kattaisi hyvin suuren osan nykyisistä sosiaalietuuksista esim. opintotuen, takuueläkeläiset, työttömät jne. nythän se ei kattaisi kuin kelan työttömyysetuuden eli ei käytännössä juuri mitään eroa nykyiseen.
Samalla tavallahan se olisi pienentänyt kaikkien muidenkin tuloja reilusti ei pelkästään takuueläkeläisiä, haloo!! Nyt et tainnut ihan itse olla kartalla siitä mistä tässä puhutaan. Kukaan ei ole väittänytkään että perustulon lisäksi saisi ne vanhat etuudet. Voi hyvää päivää sentään.
Mitä virkaa koko perustulolla koska nyt uutisoidaan, että sen lisäksi TYÖTTÖMILLÄ mahdollisuus asumistukeen ja toimeentulotukeen. Jos työttömyyspäiväraha muutetaan perustuloksi, maksetaan toimeentulotukiluukulta vastaavasti enemmän. Eihän ihminen pyhällä hengellä elä.
Perustulo kokeilu on työttömille huijausta jos maksetaan kuukaudessa 550 euroa. Työmarkkinatuki lasketaa 32.68 x 21.5 päivää noin 562 euroa kuukaudessa/netto siinä taas työtöntä kusetetaan eli perustulolla jäisi tuki pienemmäksi. Työmarkkinatuki pitää lakkauttaa riittää peruspäiväraha lopuille toimeentulotuki. Tulot pysyy entisellään ja köyhtyy kovasti. Sosiaalituet on monimutkainen järjestelmä eikä muutu paremmaksi
mutta huomasitko että asumistukea maksetaan enemmän kun työmarkkinatuki jää 550e luokkaan paitsi jos huomaavat sen rukata ettei jää sitäkään hyötyä.
No ei sitä asumistukea makseta tippaakaan enemmän kun siinä on se maxmäärä mitä sitä voi saada ja jos jo saat sen (yleensä pienellä työmarkkinatuella olevat saavat) ei se siitä isommaksi muutu kuin lain uudistamisella ja sitähän ei olla tekemässä vaan ehkäpä pikemminkin päinvastoin. Kauhulla odotan vieläkö niiden kaikkein köyhimpien työttömien asemaa heikennetään leikkaamalla vielä asumistukea ja toimeentulotukea kun kuulemma vielä pitää leikata. Samaan aikaan tämä perustulo jos tulee voimaan tällä mallilla 2019 alusta eli kokeilun jälkeen vie mielettömät määrät lisää rahaa. Käsittämätöntä.
Pudotin työmarkkinatuen verotusta 16 prosenttiin ja näin käteen jää 21,5 kertomella 590 e/kk.
Perustulosta keskustellaan Suomen lisäksi monissa muissakin maissa.
Hollannissa on alkamassa perustulokokeilut eräissä isoissa kaupungeissa.
Ranskassa suunnitellaan paikallisia kokeiluja.
Sveitsissä järjestetään kesäkuun alussa kansanäänestys perustulosta.
Kanadassa herätellään uudestaan perustulointoa.
Myös Englantilaiset järjestelevät perusturvaansa.
Toimeentulotuen siirto Kelan hoidettavaksi monien mielestä tarjoaisi mahdollisuuksia asteittaiseen siirtymiseen kohti perustuloa.
Perustulon ajatellaan olevan ehdoton ja vastikkeeton.
Suomalaiseen perusturvajärjestelmään sisältyy vastikkeellisuutta ja sanktioita.
Perustuloa moititaankin juuri siitä, että rahaa jaetaan työhaluttomille.
Ongelma voidaan yrittää ratkaista kahdella tavalla.
1) Ensinnäkin maksettava etuus voi perustua tuloharkintaan.
2) Toisekseen perustulon saamiseen voidaan liittää käyttäytymisvaatimuksia.
On mm. puhuttu osallistumistulosta, joka sisältäisi pienen perustulon, jota voisi täydentää osallistumalla yhteiskunnallisesti hyödylliseen työhön (hoiva- ja vapaaehtoistyö, työharjoittelu, kouluttautuminen jne.).
No mites se silloin muka mahdollistaisi pienYRITTÄJYYDEN?
Kuka päättää, mikä on eri aktiviteettien arvo, kuinka laajaa osallistumisen tulisi olla, miten ja kenen toimesta osallistumista valvottaisiin?
Hollannin kokeiluissa vastikkeellisuudesta ja sanktioista luovutaan, ja ihmisille käydään maksamaan vastikkeetonta luottamusrahaa.
Useat perustulomallit lähtevät siitä, että kaikille maksetaan samansuuruinen tuki.
Tästä periaatteesta voidaan poiketa ainakin 3 tavalla.
1) Perustulo maksetaan kotitaluskohtaisesti, ei henk.koht.
2) Erottelukriteerinä voidaan käyttää esim.ikää.
3) Eri paikkakuntien erilainen kustannustaso
Miten nopeasti perustulon piiriin tullaan ja kuinka pitkään etuutta maksetaan?
Onko perustulo ikuinen vai määräaikainen?
Miten perustuloa jaetaan?
Kokeiluissa on käytetty erityyppisiä jakokanavia: mm.
1) postissa jaettavat sekit,(EI!)
2) perustulo-pankkikortti, jossa on automaattinen noston yläraja, tai
3) veronpalautukset.
PrePaid-pankkikortti systeemi tuntuisi järkevimmältä?
Perustulon taso
Keskeinen ero on siinä, täydennetäänkö perustuloa muilla tulonsiirroilla (kuten osittaisessa perustulossa) vai korvaako perustulo lähes kaikki muut julkiset tulonsiirrot.
Perustulokriitikot kannattavat mallia, joka tarjoaa vain yhden universaalin tulonsiirron.
Tällöin lähes kaikki muut tuet leikattaisiin pois.
Toiset kannattavat (osittaista) perustuloa täytyy aina täydentää muilla tuen muodoilla, esimerkiksi asumistuella, joka huomioi paikkakuntakohtaiset erot asumiskustannuksissa.
Käytännössä perusturvan tason määrittely on useimmiten sattumanvaraista ja riittävyys on määrittelykysymys.
Kumpaa kannatatte, täyttä perustuloa jonka lisäksi EI saa mm. asumistukea vai osittaista jonka päälle hesalaiset saavat asumistukea enemmän kuin muut?
Ehdottomasti jälkimmäistä. Pakkohan se on ottaa huomioon ne asumismenot jotka saattaa olla 60% kalliimmat paikkakunnasta riippuen. Työt taas on kasvukeskuksissa eli juuri siellä missä on kalliit asumismenotkin. Jos halutaan ihmiset töihin niin osittainen on paras vaihtoehto asumismenot huomioivana.
Jos taas työttömät siirtyisivät täyttä tukea saavina kaikki jonnekin perähikiälle jonne ei ole saatavissa julkista liikennettä eikä ruokakaupatkaan olisi lähellä vaan ehkäpä kymmenien kilometrien päässä niin eihän siinäkään olisi mitään järkeä. Sama terveyspalveluiden kanssa. Peräkylillä voi asua jos on varaa hankkia auto mutta siihen ei perustulolla ole varmasti varaa.
Jos taas ei ole tarkoituskaan saada työttömiä töihin niin sitten aivan sama missä asuu jos vaan rahat riittää ruokaan ja asumiseen, lääkkeisiin ja muihin menoihin.
Juuri oli ylen teksti tv:n sivuilla, että perustulon määräksi tulee kaikille 550€/kk ja perustulon saaminen on vastikkeellista eli joutuu osallistumaan kuntouttavaa työtoimintaan, työkokeiluun tai koulutukseen, jotka te-toimisto järjestää. Se joka kieltäytyy ei saa ollenkaan perustuloa ja toimeentulotukea alennetaan -20-40%. Eli systeemi on täysin sama kuin nykyään.
Perustulo 550€/kk on työttömille vastikkeellista eli systeemi on täysin sama kuin nytkin. Asumistuet ja sossutuet tulee tuohon lisäksi. Eli nyt ollaan vain ns vaihtamassa nimeä työttömyyskorvaus=perustulo ja kaikki jatkuu samalla lailla kuten aina ennenkin,
Ei tuollaiseen voi velvoitta 550 e,sehän olisi ihmisoikeuden vastaista toimintaa ryöstää toisten työpanos suorastaan vastikkeettomasti ,työttömän asemaa hyväksi käyttäen.
Paljon puhetta voi asian tiimoilta liikkua,mutta tuskin tuohonsuntaan asioita lähdetään viemään.ERi ole realista eikä kohtuullista,että työelämää ja ihmisten toimeentuloa lähdettäisiin rakentamaan sosiaaliturvan varaan.Sitäpaitisi tuo olisi surastraan klaitonta ,sillä perustuslaki takaa perusturvan jokaiselle ,ilman minkäänlaista velvoitetta.Jos perusturva taataan jollain systeemillä,ei sitä ole laillista sanktioida mitenkään. Ajatus tuollaisen systeemin rakentamisesta on hullunkurin ja lainvastainen.Eiköhän se nperusturvan tarkoitus ole turvata ihmisten toimeentulo ,eikä viedä sitä pois.Joten ei ole uskottavaa ,että tuonsuuntaisia toimia edes suunniteltaisiin,ei kai tässä missään hölmölässä eletä.
Eli tismalleen sama byrokratiahölmöily jatkuu. Olenkin ihmetellyt mitä tässä on takana. Tätä on perusteltu sillä, että työttömän olisi helpompi saada töitä sillä ettei tarvita byrokratiaa ja laittaa lippuja sinne ja tänne. No Kelaan on joka tapauksessa tulossa toimeentulotuen käsittely 2017 alusta ja siellä on jo ennestään asumistuki, työmarkkinatuki ja peruspäivärahakäsittely. Sen lisäksi kaikki muut sosiaalietuudet. Ei siis tarvita muuta kuin että ilmoittaa kerran tiedot sinne ja siellä ovat. Käsittelijät sitten kaivavat eri etuuksia käsitellessään tarvittavat tiedot järjestelmästä.
Toisaalta vieläkin paremmin homma tulee toimimaan kun v. 2019 tulee kansallinen tulorekisteri jossa kansalaisten palkkatiedot ym. liikkuu digitaalisesti reaaliajassa kaikkien eri toimijoiden kuten työnantajat, verohallinto, työttömyysvakuutusrahasto, eläkeyhtiöt, työttömyyskassat/kela jne. välillä. Eli hommat sujuisivat entistä helpommin eikä mitään byrokratiaa sen suhteen enää olisi ollenkaan. Kansalaisen ei juuri tarvitse itse tehdä mitään että asiat hoituu. Tästä näkökulmasta on kummallista, että uusi hallitus järjettömän kiireen kanssa yrittää paukuttaa tämän perustulon läpi joka kuten todettiin ei juuri sille työttömälle olekaan mikään autuus ja ihanuus vaan lisää köyhyyttä entisestään.
Perustulo tulee järjettömän kalliiksi joten ihmetellä voi itse kukin miksi tässä äärettömän huonossa taloustilanteessa tehdään tällainen malli. Ja koska perustuloon liittyy tasavero niin on joku ryhmä joka tästä myös hyötyy merkittävästi eli se ryhmä jonka ei tähänkään asti ole tarvinnut ottaa osaa säästötalkoisiin. Kaikki ne joiden tuloveroprosentti on nyt yli 43 eli henkilöt joiden kuukausipalkka on yli 7500 e / kk. No sama ryhmä pääosin onkin keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten äänestäjäjoukkoa. Näyttää siltä, että koko idea onkin progressiivisesta verotuksesta tasaveroon siirtyminen se vain käärittiin sievään ja houkuttelevaan pakettiin.
Perustulo 550€/kk ei poista asumistukia, eikä toimeentulotukia.
Vähän on epätietoisuutta poistuuko myös toimeentulotuki. Ilmeisesti poistuu. Tällöin olisi vain perustulo 550 e ja asumistuki. Sen sijaan kaikille muille koittaa juhlat koska kaikki oli töissä tai anssilla niin tulee kaiken tähän astisen päälle se perutulo. Siis vaikka saisi miljoonatulot jo nyt. Hienoa porvarihallitus.
Eli taas väliinputoajia ovat tässäkin asiassa takuueläkettä saavat sekä työttömät!!
Miljoonatuloinen maksaa perustulon jälkeen veroa 49% ansiostaan, eli maksaa kyllä moninkertaisesti saamansa perutulosn valtiolle takaisin. Työtä tekevät ei perustulolla rikastu, vaikutus voi olla jopa negatiivinen.
Voi hyvänen aika. Onko sille miljoonatuloiselle mitään merkitystä jollain 550 e perustulolla hahah. Eiköhän se porkkana ole se tasavero 43%. Meinaatko ettei raskasta työtä kokopäiväisesti tekevä duunari tee työtä vaan ainoastaan ne miljoonatuloiset. Olisko kuitenkin niin, ettei se tavisduunari koskaan rikastu vaikka tekisi töitä 24/7. Asiat on niin suhteellisia. Jos se miljoonatuloisen palkka nousee 1 miljoonalla mutta siitä joutuu maksamaan 49% veroa siitä jää silti puoli miljoonaa taskuun.
Raha on merkillinen asia kun sitä on niin paljon, että se on ylittänyt jo aikaa riittävään elintasoon suhteutetun rajan sitä pitää saada aina vain enemmän. Siitäkin huolimatta että on jo kaikkea mitä voi toivoa ja enemmän mutta pankkitilillä täytyy olla aina vain pidempi jono numeroita.
Näinpä sitä saadaan 'kokeilulla' haluttu tulos. Jos halutaan tyssätä koko ajatus, valitaan kokeiluun tietynlaiset uhrit - miettikääpä, millaiset. Jos halutaan saada hanke vaikuttamaan erityisen hyvältä, valitaan työmarkkinatuella (522 e per 4vkko käteen) kituuttavat, asumistukea saamattomat yritteliäät ihmiset - kuten minä. Jos minut komennetaan tuohon 'kokeiluun', saan jo perustulona enemmän kuin työttömyyskorvauksena, ja lisäksi voin myydä työtäni. Voin lopultakin alkaa taas säästää rahaa. Jos saan toimintani kehittymään, voin pian jättää työttömyystuet muille.
Mutta eihän tämä 'kokeilu' välttämättä salli työttömän työllistää itseään. Jos asiasta ei erikseen mainita etukäteen, tarkoitus arvatenkin on, että työtön edelleen menettäisi senkin 'perustulonsa', jos rohkenee tehdä omaa työtä. Yhdestä neulotusta villasukkaparista, jonka torilla myy, voi menettää toimeentulonsa. Ja tosiaan, voiko edelleenkään opiskella tuon muka perustulon ohessa?
Jos tarkoitukset olisivat vilpittömät, pyydettäisiin ainakin aluksi vapaaehtoisia. Sillä selviäisi se ihmisryhmä, joka katsoo uuden tukisysteemin hyödyttävän itseään. Laiskimus ei siitä juuri hyötyisi, mutta työkkärin toistaiseksi taltuttama puuhakas ihminen hyppisi riemusta ja alkaisi tehdä taas työtään.
osuit nappiin perustuloa ei salli työntekoa ja yrittämistä. Se on itseasiassa täysin sama systeemin kuin työttömyyskorvaus mutta eri nimi mitään muuta eroa ei ole.
Tuollaisenkin asian etukäteissuunnittelu vaatisi älykkäitä, luovia, laajasti ajattelevia, ei-asenteellisia ihmisiä. Ja usean heistä tulisi tulla ryhmästä, jonka ongelmaa halutaan näin auttaa. Kuinka monen työttömän työnhakijan mieletä on tästäkään asiasta kuultu? En ainakaan minä ole havainnut mitään ideapyyntöjä keneltäkään - muistanko väärin? Mutta jos valtio on korporaatio ja ihmiset sen omistamia työjuhtia, kai omistaja saa tehdä heillä mitä haluaa?
Perustulo on VASTIKEETONTA!
Karenssit säilyy mutta se koskee vain ja ainoastaan ANSSIA.
Perustuloa EI voi menettää karenssin takia, ainoastaan anssin voi.
Mutta Kokkareet ajaa perustulon rinnalle OSALLISTAVAA sos.turvaa mikä nimenomaan tarkoittaa että sos.turva on vastikkeellista?!
Kokoomuksen eduskuntaryhmässä asiaa valmistellut Paula Risikko ei ottanut vielä keskiviikkona kantaa siihen, mikä malli kokeiluun pitäisi ottaa.
Risikon mukaan kokoomuksessa pohditaan perustulokokeilun rinnalla myös osallistavaa sosiaaliturvaa.
Sehän on selvä,ei kokoomuslaiset suostu mihinkään jos eivät voi siitä hyötyä nyhtää.Se ei ole mitään uutta.Jos liikeelämään sadaan ilmaista tai halpatyövoimaa,niin sitten ei ole mitään estettä.Muuten kyllä torpeedoivat koko perusturvan,selvähän se.
Ehdotetussa mallissa perustulon saajia verotettaisiin tasaverolla. Työryhmän laskelmien mukaan tämä johtaisi korkeaan veroprosenttiin: esimerkiksi työryhmän suosittelemalla 550 euron perustulolla tasaveroprosentti olisi 43 prosenttia.
Verottomana tuota on kavailtu
http://yle.fi/uutiset/perustulon_pohjaksi_ehdotetaan_550_euroa_kuussa__ansiosidonnaiset_etuudet_sailyvat/8774089
itsestään selvää lienee kaikille,että tuolla ei yksistään kukaan kykene tulemaan toimeen vaan lisäksi tarvitaan asumiseen liittyviä tukia.
Mielestäni perustulon tulisi liittää kuitenkin tarveharkinta perheentulotasoon liittyen,sillä mm.puolisot ovat elatusvelvollisia toisistaan,eikä sosiaaliset tuet ole tarkoitettu riastumistavarten vaan toimeentulon turvaksi ja köyhyyden torjumiseksi.
Nuorten kohdalla harkintaa tulisi käyttää myös vanhempien tulotason mukaan 17 ikävuodesta lähtien 18 :sta ikävuoteen ,jolloin henkilö on täysiikäinen ja elatusvelvollisuus loppuu, eikä henkilöä voida katsoa perheen taloudesta riippuvaiseksi itsenäisenä henkilönä.Asumistuki on sitten tuolta osin toinen juttu,jota voidaan tulkita nykytilanteessa tilanteen ja tulotasojen mukaan harkinnanvaraisena kokonaisuutena.Asuminen on niin yksilöllinen ja paikkakuntakohtainen juttu,että sitä ei kyetä koskaan korvaamaan kokonaan sosiaalisella kokonaispaketilla.
Perustulon taso on kuitenkin se johon tulisi panostaa, sosiaaliturvaa paikailtaessa, ei sen laajuteen vaan yksityiskkohtaisuuteen aukkoja paikaten ja joustoa luoden työmarkkinoille .
Perustulo on veroton mutta muut tulot ovat sitten verollisia 43%:lla. Eli toisilla veroprosentti pienenee jos se on ollut vaikka 50% ja huimat kymppitonnin kk-tulot. Nyt tehdään varakkaille tulonsiirto tällä perustulonaamioinnilla. Siitähän tässä taisi ollakin kyse loppujen lopuksi. Ne kaikkein köyhimmät kärsii taas tässäkin.
yli 4100 e/kk tienaavat joutuvat maksamaan veroa 49,5% jos perustulo tulee. Alle 4100 e/kk maksavat 40,3-43 % riipuen nyt onko perustulo 550 vai 800 e
Perustulo TAMPEREELLE?
Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen intoilee perustulokokeilusta.
Tampere on kiinnostunut perustulokokeilusta, sanoo pormestari Anna-Kaisa Ikonen.
Tampere on kiinnostunut lähtemään mukaan perustulokokeiluun.
Kelan tutkimusryhmä julkaisi keskiviikkona ehdotuksen, jonka mukaan perustulokokeilun tulisi kattaa Suomen väestö mahdollisimman laajasti.
– Olemme valmiita keskustelemaan asiasta Kelan kanssa, sanoo Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.
Ikosen mukaan kyseessä on ”kiinnostava ratkaisumalli”.
– Jos katsomme työttömyystilannetta Tampereella, niin perustulo toisi ihmisille mahdollisuuksia ottaa matalallakin kynnyksellä töitä vastaan, Ikonen pohtii.
Perustulokokeilusta ei kuitenkaan saa aiheutua suuria kustannuksia kaupungille.
– Jos perustulo toisi kohtuuttomia lisäkuluja, niin siihen meillä ei varaa olisi
Ikonen arvioi, että perustulon avulla on mahdollista purkaa kannustinloukkuja. Perustulossa töiden vastaanottaminen ei johtaisi etuuksien menettämiseen.
Eli voisko KAIKILLE tamperelaisille työmarkkinatuella tai toimeentulotuella oleville työttömille tulla perustulo jo ensivuoden alusta?!
Helsinkiin tuskin tulee kokeilua ainakaan niille köyhimmille jotka asuu kalliissa vuokra-asunnoissa. Tai jos joku valitaankin niin ei takuulla sieltä työttömien kelan asiakkaista. Nimittäin heti tulisi näkymään mitä se todellisuus sitten olisi niille joiden asemaa tämä heikentää.
Ne sano ihan suoraan siinä lähetyksessä ETTEI se tule ainakaan Hesaan.
Hesas on ihan liikaa porukkaa.
Tampere vois olla just sopivan kokoinen.
Aika pieni lisä liksoihin mutta otetaan vastaan sekin. Kyllä sillä muutaman saunaillan pitää!
Ei taida tulla liksoihin .Paljon puhetta,muttta tokko vielä mitään valmista
http://m.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3524234/perustuloksi-esitetaan-550-euroa-kuukaudessa
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kelan-arvio-taysi-perustulo-800-euroa-osittainen-noin-550-euroa-sosiaaliturvaan-valmistellaan-jattimullistusta/710900/
Eikös tämä heikennä vaan työttömän asemaa? Nythän peruspäivärahalla ollut on saanut n.550 kk ja lisäksi on saanut ansaita 300e sen vaikuttamatta päivärahaan.
Perustulo olisi sama 550e, mutta kaikista tienesteistä sen lisäksi menisi 43% tasavero. Vähennystä tuloihin olisi n.130e/kk
Voikohan perustulokokeilusta kieltäytyä jos sitä ehdotetaan?
Jos aattelee, että perustulomallilla työmarkkinatukilainen menis osa-aikatöihin 1000 e bruttopalkalla. Siitä menis veroa 43% jää käteen 570 e + perustulo 550 yhteensä 1120 e. Saattaa saada asumistukea mutta suojaosaa ei ehkä olisi. Toimeentulotukea ei enää saisi.
Nykyisen systeemin mukaan taas osa-aikaisesta työstä saisi soviteltua eli 1000 eurosta vähennettäis suojaosa 300 e jäis 700 e josta puolet pois = 350 e joka vähentäis päivärahaa. Eli työmarkkinatuesta jäisi verojen jälkeen 234 e + 850 e (nettopalkka) = 1084 e. Tämän lisäksi asumistukea jossa suojaosa myös 300 e. Asumistukeen vaikuttaisi siis 700 e tuloista. Kelan laskurilla laskin 550 e vuokralla tukea jäisi 170 e helsingissä eli tulot yht. 1084 + 170 e = 1254 e.
Summa summarum. Mitä hyötyä työttömälle työmarkkinatukea saavalle olisi perustulosta?? Mikä on kannustavuus työntekoon ja toisaalta tälläkään tulolla nykyisellään ei liiemmin kulutusjuhlia pidetä jos ajatellaan että tuosta tulosta ne asumismenot olis hesassa 550 e jollaiset olis todellisuudessa vain kaupungin vuokra-asunnossa. Totuudenmukaisemmat asumismenot olis 700 e kk mutta enimmäisasumismenot asumistuessa sinkulle on 508 e kk jotka todellakin epärealistiset.
Tässä dokumentissa on pohdittu onko perustulokokeilu eriarvoistava ja onko kokeilu siihen valitulta pakolinen. Mutta kaiken kaikkiaan veikkaan, että kortistosta pyritään poistamaan ne, jotka eivät viranomaisen mielestä työllisty enää koskaan. Mutta perustuslaki takaa kaikille yhtäläiset oikeudet työttömyysturvaan, että saapa nähdä kuinka pitkäaikaistyöttömiä ryhdytään rusikoimaan, ja kuinka paljon heidän tukensa laskevat :
http://tietokayttoon.fi/julkaisu?pubid=10601
Pistäkää postia tuonne perustulosta ja vaikuttakaa.En itse kannata noin pientä perustuloa sillä 550e ei riitä elämiseen vaan olisi samalla pitänyt vähentää köyhyyttä.Kannatan vähintään 765e eli samaa kuin takuueläke.
Perustulokokeilu on pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa yksi sen kärkihankkeista. Kokeilu on yksi niistä toimenpiteistä, joiden tavoitteena on uudistaa sosiaaliturvaa vastaamaan paremmin työelämän muutoksia, muuttaa sosiaaliturvaa osallistavaksi ja työhön kannustavaksi, vähentää byrokratiaa ja yksinkertaistaa monimutkaista etuusjärjestelmää julkistaloudellisesti kestävällä tavalla.
Tuollahan se lukee perustulo on osallistuvaa = vastikkeellista eli sitä saadakseen on opiskeltava tai osallistuttava kuntouttavaa työtoimintaan tai työkokeiluun. Muuten ei saa perustuloa.
Työryhmän laskelmien mukaan osittaisessa 550 euron perustulossa voittajia olisivat suurin osa yrittäjistä ja maatalousyrittäjistä, palkansaajista ja opiskelijoista. Suurimmalle osalle eläkeläisistä perustulolla ei olisi vaikutuksia. Häviäjiä olisivat työttömät.
http://m.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3524234/perustuloksi-esitetaan-550-euroa-kuukaudessa
Perustulon maksimiksi on asetettu 550€/kk. EK ja kokoomus vastustaa perustuloa ja vaativat pienempää summaa 400€/kk.
Eikö olekin kummallista. Eikös sen juuri pitänyt olla kannustava niille työttömille. Vai onko kannustavuus sama asia kuin että on pakko ottaa kannattamatonta työtä vastaan silläkin uhalla että asunto menee alta mutta säilyt hengissä koska pystyt sentään ostamaan ruokaa juuri ja juuri.
Jos ette halua osallistua perustulokokeiluun voitte siitä kieltäytyä. Perustulokokeiluun pakottaminen on perustuslainvastaista.
Siis hyvä ajatushan tuo on :"Tässä lähdetään liikkeelle siitä vakiintuneesta määritelmästä,
että perustulo sen laajassa merkityksessä on valtion kaikille kansalaisille tai maassa pysyvästä
asuville maksama, taattu toimeentulo. Perustulo takaa toimeentulon kahdessa relevantissa
merkityksessä. Yhtäältä se on lähtökohtaisesti takaisinperimätön (non-withdrawable), ts.
se tarjoaa tulovirran pohjan, jonka alle kenenkään ei pitäisi tippua. Perustulo on se yksilön
tulovirran perustaso, jonka hän säilyttää vaikka kaikki muut tulon muodot, yksityiseltä sektorilta
ja julkiselta, pettäisivät. Toisaalta ideaalitilanteessa perustulon tarjoama pohjataso mahdollistaa
yksilöiden lisätulojen hankkimisen ilman pelkoa siitä, että lisätulojen hankkiminen tai
lyhytaikaisen keikkatyön vastaanottaminen johtaa ongelmiin"
Lähde:
http://tietokayttoon.fi/documents/10616/2009122/13_Ideasta kokeiluun.pdf/3c042238-163b-48a1-99cf-94dca35b4917?version=1.0
Loppupeleissä kaikki riippuu toteutustavasta. Ei tuota ajatusta kannata lennosta lonkalta torpata .Katsotaan mitä tuleman pitää.
Jos nyt lukisitte kunnolla keitä perustulo tulee koskemaan. Perustulo ei tule koskemaan eläkeläisiä! Asumistuet säilyy ja sossusta saa hakea tukea niin kuin ennenkin. Opiskelijoita harkitaan vasta tähän mukaan. Ei siis koske eläkeläisiä!
Eläkeläisillä on asiat jo siinä mielessä pulkassa,että heillä on takuu eläke. Nuoriso alle 18 ovat vanhepien huoltovastuun alla ,kuten heidän asianhoito ja sosiaaliturvakin tuon myötä.Asia on näin ollen ymmärettävää.
Perustulo on kuiten kannatettva ajatus ja sitä paljon suuri asia ,että se on verrannollinen peruskoulu uudistukseen asian mittasuhteiltaan, mutta vaikuttavuudeltaan se on paljon suurempi.
Jos uudistus onnistutaan tekemään sen peruajatuksen hengessä, jolla on tarkoitus turvata maan kansalaisille pysyvä perusturva ja luoda aukoton sosiaaliturva verkko,työelämää joustaen ,ei ole epäisystäkään etteikö se olisi Suomen poliittisen historian suurimpia saavutuksia.
Keskustan onnistuessa tuossa kärkihankkeessa sosiaalisesti oikeudenmukaisella ja yleisesti inhimillisellä tavalla ,ei ole epäilystäkään tulevasta poliittisesta suosiosta.
Asian ollessa ristiriitainen eri näkemysperistä johtuen voi se kariutua poliittiseen vastustukseen tai toteutuessaan olla täysi floppi,jolla on päinvastaiset vaikutukset kuin hankkeen alkuperäisellä tarkoituksella lähtökohtaisesti on. Onnistumisella on myös suuret vaikutukset kansalaisten perustoimeentuloon ja poliittisesta onnistumisesta riippuvaiset poliittiset jälkimainingit puoluepoliittisiin kannatuslukemiin.
Perustulon aikaansaaminen edellyttäöä nykyisen sosiaaliturva järjestelmän läpikäymistä ja yhteensovittamista asian tiimoilta,joen mistään pienestä tai vastuuttomasti aikaansaadusta pikaratkaisusta ei voi olla kysymys ,vaan asia on vaatinut ja vaatii syvällistä perehtymistä sosiaaliturva veroon ja sen toiminnallisiin vaikutuksiin joihin pohjautuviin arvioihin tulevat päätökset tulevat tapahtumaan.
Perustulo voi olla hyvä opiskelijoille, jotka elävät opintorahalla ja asumislisällä. Mutta miten käy näiden, jotka ovat 0-sopimuksella tai osa-aikaisesti töissä? Jos tämän 550 e/kk lisäksi tienaa jotain, joutuu maksamaan pienestäkin tulosta sen yli 40 % veron. Eli lisää harmaata taloutta ja pimeää työtä.
Entäpä sitten armeijassa olevat? Saavatko he palvelusajaltaan päivärahan vai perustulon? Sotilasavustus ilmeisesti poistuu sekin.
Niin ja kun kansallinen digaalinen tulorekisteri tulee 2019 voimaan ei tehdä pimeitä töitä enää se on varma.
Kokoomus pilaa koko uudistuksen ja tekemällä sen vastiikeelliseksi.Perustulon piti olla kaikille maksettava vastikkeeton raha.
Perustulohan ON vastikkeetonta!
Perustulon myötä ketään ei voida pakottaa orjaksi työpajoille.
Vain anssilaisille karenssi puree koska ne voivat menettää jopa tuhansien eurojen anssinsa ja pudota pelkälle perustulolle eli saavat enää sen 550 e/kk käteen.
No toihan olis parannus kun nyt se karenssi on yhtä kuin ei perustuloja eikä työttömyysturvaa. Mutta eikös heilläkin sitten ole oikeus toimeentulotukeen ja asumistukeen sen jälkeen.
Vitun köyhät perkele!
Työttömät perustulon saajat laitetaan moppaamaan katuja tai jos työ ei maista, niin istumaan jalkapuussa sunnuntaisin kirkonmenojen ajaksi.
Ennemin taidetaan sulkea veroparatiisit ja piää talous roistot kuriin Eu ohjelman pitteissa ,kuin laitettaisiin kansalaiset vankeinhoito toimellisiin rangaistustoimenpiteiden alle syyllistäen heidät työmarkkinatilanteesta ,jonkun mielikisi kärsimään.
Jos ei yhteiskunnallista tasapainoa ja veronmaksu halukkuutta löydy on valtionkassa täytettävä muillakeinon ja nuo keinot on veroituksen kohdentaminen ,joka on ääritoinmina omaisuuden uusijakoa .Siinä voi sitten köyhä solmata toistaan jos ihmisarvon vain raha määrittää.
Ei taida raha tuoda sivistystä ja järkeä tulessaan.
Höpöhöpö, päin vastoin!
Vain anssia saavat voivat joutua pakkohommiin jotta eivät menetä anssiaa.
Perustulon saa joka tapauksessa.
Vain anssilaisille karenssi puree koska ne voivat menettää jopa tuhansien eurojen anssinsa ja pudota pelkälle perustulolle eli saavat enää sen 550 e/kk käteen.
Perustulon myötä ketään ei voida pakottaa orjaksi työpajoille.
Kaikkein järkevintä olisi lakkauttaa työmarkkinatuki olisi perustuloa kelan maksama peruspäiväraha ja kunnan maksama toimeentulotuki olisi saman suuruinen työllistettäisiin vaikeasti työllistyvät työttömät kuntouttavalla työtoiminalla 550 eurolla aktivointiin maksaa 300 euroa lisää nyt on 9 euroa palkka
Perustulo olisi ainakin meille opiskelijoille aivan mahtava uudistus. Laskin, että silloin minulle saattaisi jäädä vuokranmaksun jälkeen noin 300€ elämiseen. Ja se on opiskelijalle suuri raha. Minusta Suomessa maksetaan liikaa tukia. Jos saa asumistukea, noin 550€ sen lisäksi on jo täyttä luksusta.
"Tuollahan se lukee perustulo on osallistuvaa = vastikkeellista eli sitä saadakseen on opiskeltava tai osallistuttava kuntouttavaa työtoimintaan tai työkokeiluun. Muuten ei saa perustuloa." Näin tuossa aiemmin joku kirjoitti. Tämähän olisikin loistava asia. En ikinä ole ymmärtänyt vastikkeettomia tukia. Ilman muuta ihmisen täytyy opiskella, tehdä töitä tai olla esim työharjoittelussa. Tätä tätyy ehdottomasti vaatia myös maahanmuuttajilta.
Eli mistään ei voisi saada rahaa (ainakaan paria kuukautta pidempään) ilman, että osallistuu johonkin toimintaan. Toisaalta: tuee kyllä kalliiksi alkaa kouluttaa kaikkia niitä, jotka tällä hetkellä saavat sosiaalitukea tekemättä mitään. Mutta osahan voi perustukea saadakseen olla työharjoittelussa esim. 6h/päivä. Tuttavani oli päiväkodissa työmarkkinatukea saadessaan ja iloitsi siitä, että sai osallistua johonkin järkevään toimintaan, vaikkea se omaan alaan liittynytkään.
Mutta katsotaan nyt, minkälainen tästä perustulosta muovaantuu ja kenelle se olisi tarkoitettu.
Vastikkeellisuus ei koske maahanmuuttajia, pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Eli sama tilanne kuin nyt.
Tuon vastiikkeellisuuden pitäisi olla noille nuorille alle 35v. , tuohon ikään on jo tullu "harjoiteltua"tarpeeksi , sen jälkeen terve työkykyinen kyllä hakee itse työnsä mikäli siihen kykenevä, työkyvyttömien kiusaamiseen loppu ja nuorille ohjausta ja työpaikkoja ! moni on terveytensä jo menettänyt pienpalkkaisessa työssä ja sen jälkeen pitäisi suostua orjatyöhön ja nuoremmat jouten , itse maksan mielelläni veroni yms. ja heikoimmista on tullu aina pidettyä huolta , nyt vaan osa porukasta haluaa kaiken itselleen eikä mikään riitä,itsekkyys huipussaan.
Perustulo ei tietääkesi edellytä mitään vastikkeellisuutta ,sillä sen ajatus on nimenomaan turvata perustulo vastikkeetta kaikille.Tuota vastikkeellisuutta ei edellytä myöskään perustuslaki ,joka turvaa perusturvan kaikille joilla ei sitä ole työllä mahdollisuus hankki. Ajatus työnteettämistä perusturvaa vastaan,jota tarvitaan juurikin työttömyyden ajalle on ristiriidassa,niin perustuslain hengen kanssa,kuin myös perusturvan ajatuksen kanssa. Perusturvaa ei tarvitse hyvin itse toimeentuleva,se voidaan veroituksellisesti hoitaa myös tilannetta vastaavalla tavalla,eli leikata pois. Jos nyt jostainsyystä vastikkeellisuutta tuohon haluttaisiin on koko homma paras jättää sikseen,sillä silloin perusturvan ajatus on kuollut jo syntyessään.Se on sitten toinen juttu jo sitä sidotaan työllistämisvaiheeseen ja sillä korvataan työllistämistukea yms ja turvataan tulojen katkeamista pätkätyösuhteisssa jne jne ..
Kyllä tämä on taas niiden kepukokoomuslaisten parhaita silmänkääntötemppuja riistääkseen köyhää kansaa. Töissäolijat saa perustuloa, ne ketkä tarvitsee ei saa! Eikö niitä lahtareita pelota jo kohta, minä en uskaltaisi enää haastaa riitaa nälkäisen kansan kanssa! Mikään ei ole niin vaarallinen kuin nälkäinen susi tai työtön duunari!