Aallon toiminta jo häpeällistä?

selitystä.kaipaava

Maisterivaiheen uudet opiskelijat julkaistiin tänään. Suuri osa etenkin tekniikan aloille valituista on ulkkareita. Miksi? Tätäkö me veronmaksajat haluamme rahoittaa?
Lisätietoja haluava löytää niitä aalto.fi

26

570

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikä.suuri.osa

      Nehän on melkein kaikki.

    • cungcun

      Ulkomaalaisille on pantava ainakin 10.000 euron lukukausimaksu, siis 20.000 lukuvuosi. Ja lisäksi 10 % kiintiö. Meillä ei ole varaa kouluttaa kaukomaiden ihmisiä, niitä on loputtomasti.

    • Ohistuskaista_on_totta

      Tällä tavallako Suomi saadaan nousuun?? Miten tämä on mahdollista?? Aalto Yliopisto on kiinnostunut vain siitä, että Aalto "yliopiston" sijoitus nousee kansainvälisessä yliopistorankingissa. Siitähän tämä on selkeä osoitus. On kuitenkin sentään kyse perusopiskelijoista, jotka valmistuttuansa siirtyisivät nopeasti maamme teollisuuden ja yrityselämän palvelukseen. Kyse ei ole postgraduate jatko-opiskelijoista, jotka tähtäävät tutkijan tai jopa tiedemiehen uralle. Tässä on nyt sovellettu jotain outoa kieroontunutta pisteytystapaa. Rumaa touhua !!Ohituskaista siis ulkomaalaisille.

      • VetäkääJohtopäätökset

        No kun tilanne on tämä ja vielä inssien työttömyyskin kotimaassa suurta, niin miksi ylipäätään opiskella Suomessa? Maksaa tutkintomaksun Englantiin tai Saksaan ja menee sikäläisillä papereilla sikäläisiin yrityksiin töihin. Siellä inssit tienaavatkin ihan oikeaa palkkaa. Ysin ja kympin oppilaat ovat sikäläisittäin haluttua tavaraa, joten ei pitäisi olla mahdotonta.

        Ei täällä Suomessa ole enää mitään meille suomalaisille. Pian on metsät ja pohjavedetkin myyty ulkomaille. Noiden yliopistojen valinnat ovat yksi osa samaa kuviota.

        Suomalainen yrityselämä kuvittelee saavansa tänne Piilaakson osaajia 2500 euron kuukausipalkalla jostain Kiinasta tekemään innovaatioita. Ilmainen tutkinto toimii houkuttimena. Siitä tässä on kyse.

        Salli mun nauraa, mutta tuollaisia ajatuksia meidän päättäjien pääkopassa sirittää. Kaikki tuntemani ulkkarit ovat sanoneet, että ottavat tutkinnon ja sitten jalat alle. Tehkää samoin. Ei tämä maa loputtomiin näin tollojen päätöksien seurauksena seiso. Turhapa sitä on itsekään jäädä seiniä kannattelemaan, vaan noukkikaa hedelmät sieltä, mistä ne irtoavat. Ehkä päättäjät ja Suomi oppivat, tai sitten ei.


    • Aaltolainen
    • silkkaa.kehitysapua

      Ei mitään tekemistä tutkimuksen ja oppimistulosten korkeatasoisuuden kanssa.

      • Artikla_B

        Voi olla juuri noinkin päin. Enempikin Aalto yliopiston rahankeräysmetodi. Artikla B aktivoituminen. Ulkomaalaisia opiskelijoita vastaan valtion myöntää yliopistolle fyrkendaalia ja rahoitusta, joltain keksityltä kehitysapu ihmemomentilta. Nyt kun on isot säästökampanjat lanseerattu, niin rahoitusta täytyy hakea kehitysapu kiertotietä. Siitä tietysti aiheutuu se, että joudutaan ottamaan ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita ensisijaisesti sisään, että lain kirjain tulisi toteutettua. Huonompi juttu kantasuomalaisille. Yliopisto ei saa teistä itselleen rahaa. Teillä on väärä passi. Ähäs kutti. Siitäs saitte. Kiittäkäämme maamme politiikkoja myös tästä ilosta. En sitten äänestä seuraavissa vaaleissa!!


    • Törkeäääääää

      On todella törkeää! Eihän tässä ole enää järjen hiventäkään. Omat ysin tytöt ja pojat jää ilman opiskelupaikkaa.

    • ikuinenopiskelija

      Tuolla tavalla en asiaa olekaan ajatellut..Minua lykästi ja pääsin sisään. Kieltämättä nimilista näytti siltä, että ainakin saan vaikutteita huonosta englannin kielestä. Minä lähestyin asiaa siltä kannalta, että ne kotimaiset ysin ja kympin tytöt ovat hakeneet Aaltoon jo lukion jälkeen. Tässä ns. toisessa aallossa hakisi enemmän tosissaan opiskelevia ulkomaalaisia. Ja sitten me muutamat suuruudenhullut suomalaiset..
      Tässä valossa se oma sisäänpääsy on vielä oudompaa...jos suomalaisia otetaan vain se pakollinen yksi henkilö, niin olisi sieltä luullut löytyvä jonkun fiksummankin..?

      • Rassssissmiii

        Kato ei saa ottaa liian fiksuja suomalaisia niiden ulkomaalaisten joukkoon. Se olisi rasistista.


    • Höpsislöpsis

      Väärinkäsitys!

      Suurin osa suomalaisella tutkinnolla hakevista on ulkomaalaisia. Hyvin harva syntyperäinen suomalainen haluaa vaihtaa yliopistoa, ja minimikriteerit täyttävät hakijat ammattikorkeakoulusta ovat hekin lähes kaikki ulkomaalaisia. Jos Aallosta kysytään, saisivat kaikki parhaat opiskelijat muista yliopistoista hakea sinne.

    • Höpsislöpsis

      Jos muuten katsotte listasta Tuotantotaloutta (Industrial Engineering and Management), valituista enemmistö on nimen perusteella aivan suomalaisia. Se onkin ainoa ohjelma, jonne hakee paljon kantasuomalaisia. Näissä tuloksissa ei ole Business School mukana.

    • Pekkapora

      Aalto alkaa ainakin erityisaloilla jäämään amk-tasosta.

      • totta.turiset

        AMK ins pesee jo DI:n työelämän tiedoissa ja taidoissa 6-0. DI:tä pitää opettaa ja kouluttaa työpaikalla pari vuotta.


      • asian_tietävä

        Höpöhöpö.


    • SuomalaistaBulkkia

      Yksi vastaus voi olla tämä:

      Suomalaiset yliopistot saavat rahoitusta sen mukaan, paljonko porukkaa valmistuu ko. instanssista.

      Helpoin tapa maksimoida valmistuneiden opiskelijoiden määrä on ottaa sisään kandidaatteja, eli ulkomaisittain Bachelor of Science tutkinnon saaneita. Niitähän tuolla ulkomailla riittää, kun taas Suomessa kandintutkinto on käytännössä merkityksetön ja sisältyy maisterintutkintoon automaattisena osana. Suomessa näitä kandin tutkintoon opiskelunsa päättäneitä on vähän.

      Näille ulkomaisille kandeille ei siis tarvitse opettaa kuin 2-3 vuotta pääainetta, kirjotuttaa gradu/diplomityö ja sen jälkeen ne voi potkaista ulos ja nostaa 20 000 euroa valtiolta tai mitä ne sitten yksittäisestä valmistuneesta maisterista valtiolta sitten saavatkin.

      Nykysysteemi on tasan tarkkaan kokoomuslaisen koulutuspolitiikan jatke, missä kaikki tahot maksimoivat rahansaannin ja tutkinnoista itsestään on tullut pelkkä liukuhihnasuorite. Bulkkitavaraa kaikki tyynni.

      • pieni.mutta

        Paljonkos heihin on uponnut veronmaksajien rahaa valmistumista ennen?


    • Mamutuksen_tulos

      Aalto yliopisto on jo useamman vuoden tuottanut täysin epäpäteviä diipadaapailijoita kuin liukuhihnalta. Lisäksi omat mielikuvat osaamisesta tuntuvat liikkuvan aivan eri sfääreissä. Ei mikään ihme, että nykyinssit valmistuvat suoraan kortistoon.

    • halpaa.huvia

      On laskettu että yhden opiskelijan kustannus yliopistolle on n. 18000-20000 euroa vuodessa. Aallollahan sitä rahaa tunnetusti on ja joka päivä kerjätään lisää. :D

    • jeespooks

      Repesin kun törmäsin rakennustekniikan DI-koulutukseen valittuihin. 20/30 oli ulkkareita.

    • Pekkapora

      Tässähän oli DI-sumakin, että se on aivan sama, mitä sieltä valmistuu.

    • Kustannuslaskento

      Kun kustannuksista puhutaan, niin kumpi teistä räkyttäjistä on halvempi ja nopeampi tapa hankkia insinöörejä kasvualoille: pellavapää 27 vuotta kehdosta DI:ksi vai mamu 24 kuukautta maahantulosta DI:ksi?

      • jeespooks

        Nyt on vaan se ikävä tilanne että ulkomaalaisista opiskelijoista monet lähtevät ulkomaille valmistuttuaan ja he jotka jäävät työllistyvät huomattavasti suomalaisia huonommin.
        Maisterintutkinnon suorittaneista ulkkareista 45% oli Suomessa työelämässä vuosi valmistumisensa jälkeen. Tekniikan alalla, mitä tuossa linkissä käsitellään, 54% oli työllistynyt Suomeen vuosi tutkinnon jälkeen. Siis diplomi-insinööreistä hitusen yli puolet on suomalaisessa työelämässä maksamassa veroja!
        Ei todellakaan kestävää kehitystä, ja kun vielä otetaan huomioon että otin rakennusalan opiskelijat esimerkiksi niin kirsikkanan kakun päällä: ulkomaalaisista rakennustekniikan diplomi-insseistä on 13(!)% töissä Suomessa vuosi valmistumisensa jälkeen. Tuo luku on niin matala että piti oikein kaksi kertaa tarkistaa voiko se edes pitää paikkansa. Alalla jossa diplomi-insseillä on äärimmäisen hyvät työllisyysnälymät vain n. 1/10 on Suomessa töissä.


      • ei.kenenkään.vastuu
        jeespooks kirjoitti:

        Nyt on vaan se ikävä tilanne että ulkomaalaisista opiskelijoista monet lähtevät ulkomaille valmistuttuaan ja he jotka jäävät työllistyvät huomattavasti suomalaisia huonommin.
        Maisterintutkinnon suorittaneista ulkkareista 45% oli Suomessa työelämässä vuosi valmistumisensa jälkeen. Tekniikan alalla, mitä tuossa linkissä käsitellään, 54% oli työllistynyt Suomeen vuosi tutkinnon jälkeen. Siis diplomi-insinööreistä hitusen yli puolet on suomalaisessa työelämässä maksamassa veroja!
        Ei todellakaan kestävää kehitystä, ja kun vielä otetaan huomioon että otin rakennusalan opiskelijat esimerkiksi niin kirsikkanan kakun päällä: ulkomaalaisista rakennustekniikan diplomi-insseistä on 13(!)% töissä Suomessa vuosi valmistumisensa jälkeen. Tuo luku on niin matala että piti oikein kaksi kertaa tarkistaa voiko se edes pitää paikkansa. Alalla jossa diplomi-insseillä on äärimmäisen hyvät työllisyysnälymät vain n. 1/10 on Suomessa töissä.

        Aaltoa ei tippaakaan kiinnosta, mitä valmistuneille tapahtuu ja koulutetaanko joillekin aloille tietoisesti työttömiä. Raha ja ranking kiinnostaa. Ministeriötason puuhat nyt taas on mitä on.


    • puurtava_inssi

      Tuli kiinnostava ohjelma tänään innovaatioista ja niiden rahoittamisesta. Oli ilmeisesti hollantilaista tekoa, tanskalaisia paljon haastateltiin. Ideana oli se, että suuret/menestyvät yritykset ja alat ovat hyödyntäneet eri maissa yhteiskunnan kustantamaa tutkimusta ja koulutusta menestystuotteidensa luomisessa ja tuotannossa. Voidaan pohtia, miten paljon ja kenelle koulutettu henkilö ja tutkimustulokset tuottavat työllään sitten hyötyä. Aloitukseen liittyen: Voisiko lukukausimaksun nitoa jotenkin Suomessa koulutettavan ulkomaalaisen valmistumisen jälkeiseen uraan/työhön? S.o. jos jää Suomeen ja työllistyy ja jopa työllistää, saa osan fyffestä takaisin?

    • inssisimpanssi

      > Voidaan pohtia, miten paljon ja kenelle koulutettu henkilö ja tutkimustulokset tuottavat työllään sitten hyötyä.
      Anteeksi, virke vailla järkeä. Siis tutkimustulokset eivät tee työtä, vaan tutkijat. Ja ohjelma tuli "tänään" torstaina 5.5. 2016 Yle TV1:stä klo 21:50 nimellä Ulkolinja: Missä innovaatiot syntyvät?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      319
      7544
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1843
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1171
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe