Pistipä miettimään ihmisen raadollisuus.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016032921337521_ul.shtml
Humalainen nainen ei tunnistanut petikaveriaan - soitti poliisin paikalle
Tiistai 29.3.2016 klo 15.43
Saksalaisnainen ei tunnistanut hotellisängyssä nukkuvaa aviomiestään, vaan soitti poliisin paikalle.
Lahnsteinin poliisi sai sunnuntaiyönä erikoisen hätäpuhelun hotellissa yöpyvältä 44-vuotiaalta naiselta. Humalassa oleva nainen ei tunnistanut hotellisängyssä vierellään makaavaa muukalaista.
Kun poliisi saapui paikalle naisen avuksi, totuus paljastui: muukalainen olikin naisen aviomies. Sekä nainen että hänen aviomiehensä olivat poliisin mukaan humalassa.
KATRIINA MÄKELÄ
[email protected]
Eikö edes "lauman" haju tuonut tunnistettavuutta?
Kuka makaa vieressäni. Poliisi!!
7
102
Vastaukset
- kakki.mahdollista
Mies voi yhdessä yössä muuttua paljonkin? Nainen saattoi olla hivenen persettään jakavaa tyyppiä ja sähläsi muiden miesten kanssa niin paljon, että aviomies oli jäänyt hyvinkin etäiseksi ja vieraaksi? Voi olla myös niin, että puolisot olivat vain päättäneet keskenään, että soitetaan poliisit paikalle pilan päiten?
Tuo kuvaushan on melkein kuin erään raamatun suuren miehen, Nooan elämästä, eli sen juopon elämästä tuo melkein oli. Puuttui vain sukurutsaus.
- oletkosivistynyt
Busman jos olet sivistynyt mies niinkuin puheistasi olen päässyt selville, niin älä vetele raamatun ihmisiä jonkun juoppo pariskunnan asteelle. Sivistunut henkilö jättää tuollaiset omaan arvoonsa.
oletkosivistynyt kirjoitti:
Busman jos olet sivistynyt mies niinkuin puheistasi olen päässyt selville, niin älä vetele raamatun ihmisiä jonkun juoppo pariskunnan asteelle. Sivistunut henkilö jättää tuollaiset omaan arvoonsa.
>>> Busman jos olet sivistynyt mies niinkuin puheistasi olen päässyt selville, niin älä vetele raamatun ihmisiä jonkun juoppo pariskunnan asteelle. Sivistunut henkilö jättää tuollaiset omaan arvoonsa. >>>
No tässäpä tuli taas omat kirjoitukseni todistettua, josta oli puhetta toisaalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14211637/paihde-ja-mielihyvakeskus-#comment-83980588
Eli uskovaisen itsepetos menee niin pitkälle, että esim. raamatun törppöjen törppöilyt ohitetaan tyylikkäästi, eikä niitä nähdä, eikä edes haluta nähdä ja niistä puhuminen on kiellettyä sekä tabu.
Nooa oli tuossa vedenpaisumussadussa kapinen juoppo, alkoholisti ja hänen törppöilynsä vetävät vertoja nykypäivän uutisista luetuille tämän päivän törppöjen toilailuille, mutta niistä raamatun törpöistä nyt vain ei saa puhua, koska uskovainen ei törppöile, eikä uskovainen käytä alkoholia, eikä uskovainen makaa lapsiensa kanssa, edes päissään.
Nooa teki sitä kaikkea, mutta hyshys, äkkiä asia maton alle piiloon ja otapa pari tervaleijonaa lisää, että oma vanha viina ei haise hengityksestä ihan niin paljoa ja sitten rukoilemaan.- nähdäänpä.näinkin
Raamattu on siitä hyvä ja totuudellinen kirja, että se kertoo suoraan onnistumiset ja epäonnistumiset. Jos bushmanni tieteenkuvalehtinipun äärestä alkaisi kirjoittamaan Nooansa tarinaa, se tulisi aivan erinäköiseksi sankaritarinaksi, jossa ei olisi totuuden häivääkään, sillä Bushmannin tarinan päähenkilö on aina kuin Pohjois-Korean isäkaunistus ja aurinko. Viittahulmuten kaikessa mukana.
Lentää hävittäjää ja ampuu kaiken vihollisen alas ja kohta tulittamassa maanpäällä ilmatorjunnalla alas viholliset.
Se on Bushmannin tarina, mutta siksi raamattu kulkeekin omaa latuaan ja onneksi bushmannikin siitä todistaa.
Siksi lakimiesporukassa tulee uskoon ihmisiä, koska lakimies ymmärtää todistuksen arvon ja näkee, missä mennää ok.
Mutta, tieteenkuvalehtimies se ottaa koepulloon ja yrittää saada herran mahtumaan putkiloon ja kun ei saa onnistumaan, eikä koetta uusittua, jää rannalle ruikuttamaan.
Siksi bushmannit ovat ateisteja, vajaan käsityskyvyn ja hoksaamisen tähden. - otakumpijompi
bushmanni kirjoitti:
>>> Busman jos olet sivistynyt mies niinkuin puheistasi olen päässyt selville, niin älä vetele raamatun ihmisiä jonkun juoppo pariskunnan asteelle. Sivistunut henkilö jättää tuollaiset omaan arvoonsa. >>>
No tässäpä tuli taas omat kirjoitukseni todistettua, josta oli puhetta toisaalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14211637/paihde-ja-mielihyvakeskus-#comment-83980588
Eli uskovaisen itsepetos menee niin pitkälle, että esim. raamatun törppöjen törppöilyt ohitetaan tyylikkäästi, eikä niitä nähdä, eikä edes haluta nähdä ja niistä puhuminen on kiellettyä sekä tabu.
Nooa oli tuossa vedenpaisumussadussa kapinen juoppo, alkoholisti ja hänen törppöilynsä vetävät vertoja nykypäivän uutisista luetuille tämän päivän törppöjen toilailuille, mutta niistä raamatun törpöistä nyt vain ei saa puhua, koska uskovainen ei törppöile, eikä uskovainen käytä alkoholia, eikä uskovainen makaa lapsiensa kanssa, edes päissään.
Nooa teki sitä kaikkea, mutta hyshys, äkkiä asia maton alle piiloon ja otapa pari tervaleijonaa lisää, että oma vanha viina ei haise hengityksestä ihan niin paljoa ja sitten rukoilemaan.Busman sanoo olevansa ateisti, mutta aina joka kirjoitukseensa sotkee Raamatusta jotain ja Raamatun henkilöistä hän uskoo todella että he ovat joskus eläneet ja tehneet tyhmyyksiään kuten busmannikin, mutta eihän tuo ole ateistin tyyliä ollenkaan todellinen ateisti ei muista että sellaista kirja kuin Raamattu on olemassakaan saatikka ihmiset.
Et sinä busman ole todellinen ateisti roikut uskon ja ateistin molemmin puolin, eikö ole raskasta elää kun pitää kumpaankin uskoa yhtäaikaa.
- kattos
kiitos rehellisyydestä saksalaisnaiselle! ihanaa! hauskaa päivää höpönassut muutkin, "vieroitushoito" tääläkin päällä, ja poliisisetä auttamassa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.973998Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j973357Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1312668Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2532211Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m971981Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä1001903Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.211829- 1161693
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11331- 571265