Itseinho ja itsemurha

Tässä sulle ihanuus: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14209932/ei-kannata-tappaa-itseansa--kannattaa-ottaa-kanni-

luin sun juttus ja aattelinpa sulle jotain kirjottaa. oot nuori vielä ja vanha fraasi elämä eessä. täs kun on jo ite taivaltanu, niin oon oppinu muutaman jutun. yks on semmonen että tää elämä on aaltoliikettä. välil menee lujaa ja välil viel lujempaa. suhteellista kaikki, se mikä itelle meinaa hyvin menemistä on jokaisen oma asia. mitä elämältä haluat? tossa iässä kaikki on vielä mahollista ja pitää vaa mennä eteenpäin. mun mielestä sun kannattaa rimpuilla siellä koulussa. syrjäytyminen ei oo mitään herkkua. täs on itel ollu seurusteluja ja pitkän hiljaisen yksinäisen vaiheen jälkeen elämään tulla tupsahti parikin uutta ihmistä ja toisella on koira josta myös sain kaverin. niin se voi ja varmaan käy vielä sullekkin. menneeseen ei voi palata ja tarttee vaikka väkisin alkaa miettiä tulevaa. ymmärrän sua jos ne tehdyt ja tekemättömät asit kummittelee. tuttua stooria. jotta voisit saada uusia ihmissuhteita elämääs niin ekaks sun täytyy tehä rauha ittes kans. hyväksyä ittes just semmosena kun oot. kaikissa on ne hyvät ja huonot puolet. silleen sä avaat ittes ja elämäs vastaanottamaan ilolla uusia ihmisiä elos tielle.
netistä löytyy kolmetuntinen englannin kielinen luento jaettuna kahteen puolentoista tunnin settiin.elämästä. caroline myss: spiritual madness. jos saat sen käsiis nii kuuntele se ajatuksella se on helppoa englantia. ite sain sen käsiini joskus päälle kolmekymppisenä. kelailin vaan että voi kun oisin kuullu sen jo parikymppisenä. se autto mua tajuumaan aika monta juttua. vois auttaa suakin. mä harrastan musiikkia ja toivoisin jotenkin saavani sut paremmalle tuulelle, parempaan flowhun. siispä tässä mun aamusetti sulle:
- raappana:älä aprikoi
-mariska:en osaa
-skandaali:elämä on peli
-func-a-delicks:usva
-kymppilinja:minä feat. mariska "haukibiisi"
-stepa:gettounelmii
-petri nygård:tää on niin tätä
-tunnel trance force old school megamix
paljon hyvää kevätmeininkiä toivon sulle!!!!!! ;>

ps.ois mul sulle yks vinkki vielä....musa kuunnellaa stereoista tai kuulokkeil. läppärin kaiuttimet ei oikeen säväytä....;>

Ei se terapeutti anna sinulle täsmävastauksia. Kun käy siellä säännöllisesti ja juttelet avoimesti ja rehellisesti, niin hän ohjaa sinua purkamaan tuntoja esille ja sitten vain alat oivaltamaan ja näkemään asioita ja itseäsi uudessa valossa. Kun itsetunto on maassa, niin kokee noin.
Vakka sinua on kohdeltu väärin, niin ajan myötä tulisi voida jotenkin "antaa anteeksi" noille reppanoille, jotka ovat omaa rikkinäisyyttään kohdelleet sinua väärin. Niin kauan kun kannat heille kaunaa, niin se kauna on kuin köysi, napanuora heihin. He eivät kärsi, eivät edes muista olemassaoloasi, mutta viha ja katkeruus jäytää ja kujuttaa sinua sisältä kuin syöpä. Pyri sovintoon menneisyyden kanssa ihan oman mielenterveytesi vuoksi. Ne vihat, epäoikeudenmukaisuuden tunteet saa nousta tietoisuuteen ja tulee tiedostaa, mutta niiden ei pidä antaa jatkaa elää. Onneksi ihmisellä on tulevaisuus ja voi käsitellä asioita järjellä. Olet oppinut, että toisia ei saa tietoisesti vahingoittaa, se tuhoaa ja haavoittaa myös itseä. Olen tullut siunuiksi, jopa ystäväksi entisen kiusaajan kanssa. Kyllä ihminen voi kasvaa ja muuttua tai sitten ei. Jos joku myönnä pahuuttaan, niin sitten ei. Antaa hänen olla ja jatkaa olla typerä, mutta itse voin valita sen fiksumman ja onnellisemman tien. Se myös pikkuhiljaa vapauttaa ja ilo ja onni virtaa elämään.

Hei.

Luin postauksesi ja se oli monella tapaa hyvinkin samaistuttava. Kärsin jossain määrin samoista arvottomuuden sekä riittämättömyyden tunteista ja menneisyys kalvaa minua. Ihmissuhteet ovat vähäiset, mutta omalla kohdallani se suurimmaksi osaksi johtunee omasta kiinnostuksen puutteesta luoda uusia ihmissuhteita (ehkä näin myös sinulla). Eikä tässä yhteiskunnassa ole mielestäni edes helppo luoda ihmissuhteita, mikäli ei tapaa uusia ihmisiä esim. koulussa/töissä. Vanhat ihmissuhteetkaan eivät aina pysy kasassa, etenkään jos yhteydenpito ei ole molemminpuolista. Se on elämää.

Omasta elämästä määrääminen on minusta jokaisen oikeus, toivon todella ettet riistä omaa henkeäsi. Minullakaan ei suoranaisesti ole vastauksia pahaan oloosi, mutta itselläni asoiden pohtimen on auttanut ymmärtämään omaa tilannettani. Kysymyksiä joita kannattaa pohtia: Vaikuttaako muiden mielipiteet omaan arvokkuuteeni? Pitääkö muilla todistaa oma arvokkuus jotenkin? Elämälle kannattaa myös pikku hiljaa alkaa etsiä jotain mikä tekee sinut iloiseksi, jotain minkä koet merkitykselliseksi. Tiedän, että tässä vaiheessa voi tuntua siltä, että sellaista ei ole, mutta edelleenkin painotan, olet nuori ja elämä vielä todellakin edessä.

Myös positiivista ajattelua kannattaa harjoittaa, vaikka se onkin varmasti vaikeaa. Keskity hyviin piirteisiisi ja onnistumisiin ja pyri korjaamaan kielteiset ajatusmallit positiiviseksi. Itselläni myös psykologian/itseapukirjallisuuden lukeminen on myös auttanut jonkin verran. Esimerkiksi Martin Seligmanin teoksista voi saada jotain hyödyllisiä ajatuksia. (Edellämainitut neuvot taitavat ollakin hänen teoksistaan peräisin.)

Olet varmasti mielenkiintoinen ihminen, mutta oma paha olo varmasti heijastuu käytöksessäsi, mikä voi muuttaa muiden ihmisten mielipiteet varautuneeksi. Aivomme vain ovat alttiita mielenterveyden ongelmille, jonka seuraksena emme pysty elämään normaalia elämää. Mutta huomio, että tilanne ei ole pysyvä, sillä aivot ovat muovautumiskykyisiä myös toiseen suuntaan, varsinkin noin nuorena.

Itsensä vertaaminen muihin on täysin turhaa. Vain harva meistä omistaa jonkin täysin ainutlaatuisen kyvyn tai on maailmanluokan taitaja jossain lajissa. Kuitenkin jokainen meistä on omalla tavallaan ainutlaatuinen ja tasan yhtä arvokas ihmisenä.

Itse olen käynyt muutamalla psykologilla/terapeutilla ja minulle on syntynyt sellainen käsitys, että ei heillä suoranaisesti ole avaimia taianomaisesti pitkällä aikavälillä kehittyneitä ongelmia, ainakaan hetkessä. Mutta varmasti kannattaa jatkaa terapiaa mikäli terapeuttisi kanssa tulet toimeen ja voitte varmasti yhdessä keksiä ratkaisuja tulevaisuuden suhteen. Tähän täytyy kuitenkin myös panostaa itse eikä tälläiset asiat tosiaankaan ratkea hetkessä. Lääkityksen mahdollisuudestakin voitte pohtia hoidossa, joskaan en itse usko sen parantavan masennusta/itsetuhoisuutta/ahdistusta, mutta voi toisaalta auttaa vaikeimpien aikojen läpi. Lääkkeestä voi kuitenkin aina luopua.

Teksti saattanee olla hieman hajanaista, mutta toivottavasti postauksestani oli edes jotain apua. Anna itsellesi aikaa ja armoa. Parempia päiviä on tulossa!

Olen kokenut itsestäni juuri samalla tavalla. Mutta aina on ollut myös ihmisiä, joille olen kelvannut. Ehkä toisia samanmoisia. Etkö voisi lyöttäytyä yhteen samanlaisten ihmisten kanssa kuin sinä?

Mua auttoi uskoon tulo. Se antoi elämälle uuden tarkoituksen. Jeesus rakastaa sinuakin ja haluaa antaa sinulle elämän. Rukoile, lue Raamattua, mene seurakuntaan nuorten aikuisten toimintaan, sieltä löydät varmaan kivoja kavereita itsellesi, jotka eivät hylkää tai ole ylemmyydentuntoisia. Jumala voi antaa sinulle ihmeellisen, yliluonnollisen ilon. Jos löydät kavereita, joiden kanssa rukoilla, se olisi tosi hyvä. Olen saanut siitä itse apua. Ehtoollinen on myös mielialaa nostava juttu, kun sen uskoen nauttii.

Tää opetuslapseuskoulu on tosi hyvä, varsinki Tapani Suonto -niminen opettaja: http://oneway.tv/fi/category/PLdZAghCIk-sETg_AEdb_kwcEak362sp0T

Varsinki alun jaksot "Itsetunto ja identiteetti" ja "Rakasta ja ole rakastettu" voisivat sopia sinulle hyvin. :)

Ja toki asian toinen puoli on syytä myös ottaa huomioon, eli ihmissielu on ikuinen eikä itsensä tappava lakkaa olemasta olemassa. Itsensä murhaava ottaa suuren riskin, että joutuukin ikuiseen kadotukseen. Jumala on elämän ja kuoleman Herra ja hän tietää päättää, milloin on aika syntyä ja kuolla. Hän on luvannut huolehtia häneen turvaavista ja on luvannut, ettei sellaisen ihmisen kuorma käy liian raskaaksi. <3 Hän on myös luvannut antaa meille täydellisen ilon. Rukoilen puolestasi! <3

" Näen niin monet ihmiset ihailtavina, kauniina, hauskoina, karismaattisina ja erikoislaatuisina.. Ja sitten olen minä, surkea, säälittävä ja epätoivoinen, tylsä, mitäänsanomaton ja ärsyttävä ihmisperse. Tiedän että en ole susiruma taikka todella tyhmä tai sosiaalisesti toivoton tapaus, mutta ei minussa myöskään ole mitääne erikoista, upeaa tai ihailtavaa, ja tämä asia kalvaa ja syö minua."

Kukaan muu kuin sinä ei näe sinun sisälle. Tajusin itsekin tämän asian nyt paljon selvemmin. Sun pitää vain pitää ulkopuolestasi huolta, niin kyllä sun sisimpäsikin kunnossa pysyy. Koska ulkokuori heijastuu sisimpään. Ja jo se, että tiedät ettet ole susiruma taikka todella tyhmä tai sosiaalisesti toivoton tapaus - nämä jo on sinulta itseltäsi sellaiset kehut ettei paremmasta väliä. Kehitä näitä itsessäsi lisää.

Ja niinkuin muut tuolla ylempänä sanoo, olet vasta 20 - silloin vasta elämä alkaa. Kuulostaa kliseeltä, mutta totta se vain on. Minäkin tunsin itseni luuseriksi tms. sun ikäisenäsi, mutta nyt kun kohta on 60 täynnä niin en tunne enää. Taikka toisaalta tunnen, maailman surkeimmaksi ihmiseksi, välillä, mutta kun nämä ei ole joko-tai juttuja, vaan sekä-että juttuja. Yhtenä päivänä tuntuu paskalta, toisena hyvältä ja joskus jopa mahtavalta.

Muistele sinäkin vain näitä ihania päiviäsi. Kyllä sinulla niitä on. Ja asenne on tärkeää.

Taidat olla masentunut. Se on tosi paskamainen olotila, mut se helpottaa jossain vaiheessa ihan varmasti. Mikään ei oo pysyvää. Ootko miettiny että jäisit vähäks aikaa sairaslomalle että voisit levätä ja tehdä jotain juttuja joista voisit pitää? Tulee sellanen fiilis että keskityt hirveesti suorittamiseen ja siihen et kelpaisit toisille. Pikku tauko opiskelusta ym. vois tehdä hyvää, et muistaisit että elämässä on muutakin.
Ollaan itse asissa tosi samanlaisia, oon myös parikymppinen ja yritin tappaa itteni pari vuotta sitten. Ei ollu hyvä idea. Sen jälkeen oon tavallaan rauhottunu, en enää nää elämää vaiheina jotka on pakko suorittaa että kelpaa. Pystyn nauttimaan pikkujutuista ja yksin olemisesta. Ja mikä parasta: kun en enää yritä, ihmiset tuntuu suhtautuvan muhun paremmin. Lähestyy helpommin ja muutenkin kaikki on jotenkin rennompaa.
Näitä juttuja on aika vaikeeta yrittää sanallisesti kuvailla, mut pointti on siis se että älä tapa itteäs. Joohan? Rauhotu. Sä kelpaat, sussa ei tarvitse olla mitään ihmeellistä. Se on ihan yliarvostettua, tavikset on symppiksiä. :)

Niin ja hei, voisitko laittaa aina välillä kuulumisia että tiedetään et oot siellä vielä? :) *hali*

Itse en voi jotenkin ymmärtää naisen katkeroitumista ihmissuhteista koska kun sellainen laittaa ilmoitukseen seuranhausta on seurauksena rajaton yhteinen otto miehiltä. Itse kun laittaa miehenä ilmoitukseen jonnekkin tai lähestyy jotain seurauksena on 99% torjuminen. En laittanut tätä viestiä lohdutuksena vaan Katkeroituneena miehen joka on saanut joitakin tahansia ellen jopa kymmeniä tuhansia paskoja :) minusta on erittäin hienoo seurata pelimiesten juttuja ja katsoa kuinka Aina joka toisen muijan jälkeen seura toinen nainen jonka pimppi menee märäksi kun kunnon pelimies tulee iskeen :) mutta sittenkun kun tulee tälläinen kohtelias hyvin elämässään pärjännyt etsin juttuseuraa seurauksena on halveksuntaa ja vittuilua

Sinun pitäisi ottaa rennommin. Rauhoitu ja nauti elämästäsi.

"Olen niin väsynyt. En tiedä kuka olen, mutta tiedän etten ole sellainen mitä haluaisin olla. Yritän kokoajan muuttaa itseäni ja pyrkiä johonkin 'parempaan' ja 'hienonpaan' mutta en tiedä onko se mahdollista. Tämä kaikki vie niin paljon energiaa. Kuka haluaa elää tälläistä elämää, kun on joka päivä enemmän tai vähemmän paha olo.."

Mä olin aivan samanlaisessa olotilassa (vaihdellen enemmän tai vähemmän) yli 14 vuotta. Löysin _vihdoin_ terapiamuodon mikä vapautti käsittelemään omat tuntemukset. Se oli oma sekoitus tietoisuustaitoja, meditaatiota ja psykodynaamisen terapian teoriaa erilaisten harjoitusten kanssa. Oireet lähti kuukaudessa ja sen jälkeen meni (ja vieläkin menee) aikaa asioita miettiessä, kun alitajunnasta vapautuu tavaraa uniin ja ajatuksiin.

En voi oikein sanoa muuta kuin latteuksia ja että olotilasta on mahdollista parantua. En ajatellut näin n. vuosi sitten, kun olin lähes invalidisoitunut ahdistuksesta ja aloin tutkia erilaisia terapiamuotoja - sellaisia joita en kunnallisista palveluista ollut saanut. Lääkkeet oli nähty ja todettu tehottomiksi enkä halunnut latistaa enää oireita mielialalääkkeillä, kun tunne-elämä hävisi. Vaikka lähinnä koin kärsimystä ja tyytymättömyyttä kaikkeen.

Sun tekstin perusteella pohjalla näyttäis olevan melko samat ongelmat: ei ole ollenkaan kosketusta autenttisiin tunteisiin, jotka ovat tukahtuneet trauman tai "kasvatuksen" takia, ja sen takia koet oireina mm. masennusta ja henkistä kärsimystä. Alitajuisiin tukahdutettuihin tuntemuksiin ei saa kosketusta eikä niitä pysty käsittelemään kärsimystä aiheuttavien tunnetilojen takia. Masennus toimii myös defenssinä ja sen on tarkoitus suojella meitä isommalla tuskalta. Valitettavasti tunne-elämä ei ole aina kehittynyt niin hyvin, että voisimme käsitellä ikäviä tunteita, jolloin mieleen muodostuu tuskallinen noidankehä. Alitajuntaiset tukahdetut muistot/tunteet luuppaavat ja defenssit yrittävät estää niiden tarkastelun.

Ahdistus oli musta aina erillinen juttu ja se tuli omakuvan ja ympäristön oletettujen odotusten konfliktista. Yhteiskunta on karu peili, josta on väistämättä näkee itsensä vaikka pääsisi itsesyytösten noidankehästäkin eroon. Itse en tiennyt sen tarkkaa lähdettä vaan koin sen vain julkisissa tiloissa.

Yksi eniten minua auttaneista kirjoista oli Alice Millerin lapsuuspsykologian teos 'Lahjakkaan lapsen tragedia ja todellisen itseyden etsintä'. Suosittelen ehdottomasti.

Jos haluat puhua traumasta ym. vertaisten kanssa, liity foorumille http://foorumi.traumajadissosiaatio.fi/Foorumi.php

Hei! Olen myös kärsinyt masennuksesta ja riittämättömyyden tunteista. Minulla on taas ollut niinpäin, että minua on sanottu lahjakkaaksi, ja ehkä itsekin olen sitä mieltä, että minulla on joitain erityislahjoja. Mutta olen aika epäsosiaalinen ja välillä eristäytyväkin, ja tuntuu että minua pidetään outona. Olen halunnut olla ihan tavallinen ihminen, elää ihan tavallista elämää. Välillä olen miettinyt, että vaihtaisin ilman muuta pois jonkun lahjani, jos voisin olla vähän sosiaalisempi.

Kerrot itsestäsi, että et ole hirveän ruma, tyhmä tai epäsosiaalinen. Ja että sinulla on muutama kaveri, paras ystävä ja opiskelupaikka. Nämä on tosi hyviä asioita, joita ei välttämättä kaikilla ole. Ole siis niistä iloinen! Huomaa, että olet itse pystynyt ne rakentamaan. Lisäksi sinulla on vielä perhe, joka välittää sinusta. Ja olet nuori ihminen, jolla on paljon mahdollisuuksia. Tilanteesi ei kuulosta olevan mitenkään toivoton, päinvastoin.

Masentuneena ihminen on usein ihan hirveän ankara itseään kohtaan. Sinäkin sanot itsellesi, ettet ole lainkaan kiinnostava. Se taitaa olla melkoinen yleistys, varmasti löytyy ihmisiä, jotka ovat sinusta kiinnostuneita. Usein ihmisiä kiinnostaa eniten ne, jotka ovat jotenkin samanhenkisiä. Ja kaikkihan ei voi olla kiinnostuneita kaikista, niin se vaan menee. Ystävyyssuhteissa saattaa tulla kaikenlaista konfliktia, voi olla väärinkäsityksiä, loukkaantumisia tai ihan vaan erilleen kasvamista. Se käy joskus kipeää, kun menettää ystävän, mutta aina voi muistoissa palata niihin hyviin hetkiin tämän ihmisen kanssa, ja olla niistä kiitollinen.