kertokaa!

mitäköhän ihmettä tää on?? eli mulla ollut nyt kolme päivää ihan omituista vuotoa, ruskeaa, tosi niukkaa. Silloin tällöin sattuu mahaan ,jos vaikka juoksen tai muuta. Kuukautiset olleet tosi epäsäännölliset puolisen vuotta mutta koskaan ei ole tällaista ollut. Nyt lopetin tupakan polton ja ekaa kertaa pitkään aikaan huomasin ovisliman tuossa kierron puolessa välissä ja ajattelin että jospa ne menkat nyt sitten tuliskin normaaliin aikaan. Emme ole käyttäneet ehkäisyä vuoteen, tai siis muuta kun keskeytettyä ja välillä ei sitäkään. Eli ajatus on että vauva tulee jos on tullakseen. En kuitenkaan usko että tämä olisi raskauden oire vai olenko täysin väärässä? Menkat ovat myöhässä viikon verran ja tämä niukka vuoto alkoi kp30, yhdynnän jälkeen jolloin en edes tuntenut että ne alkaisivat mikä ihmetytti kun yleensä aina tunnen kun menkat tulevat. kuitenkaan ei tullut kuin hyvin vähän sellaista kirkasta veristä vuotoa ja sitten tätä ruskeaa venyvää "liman tapaista". Sori yksityiskohtainen kuvaus, mut kuitenkin ja sama on jatkunut pari päivää tän jälkeen. Onko muille käynyt tällasta??
0312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


onko muita kirjoitti:

mitäköhän ihmettä tää on?? eli mulla ollut nyt kolme päivää ihan omituista vuotoa, ruskeaa, tosi niukkaa. Silloin tällöin sattuu mahaan ,jos vaikka juoksen tai muuta. Kuukautiset olleet tosi epäsäännölliset puolisen vuotta mutta koskaan ei ole tällaista ollut. Nyt lopetin tupakan polton ja ekaa kertaa pitkään aikaan huomasin ovisliman tuossa kierron puolessa välissä ja ajattelin että jospa ne menkat nyt sitten tuliskin normaaliin aikaan. Emme ole käyttäneet ehkäisyä vuoteen, tai siis muuta kun keskeytettyä ja välillä ei sitäkään. Eli ajatus on että vauva tulee jos on tullakseen. En kuitenkaan usko että tämä olisi raskauden oire vai olenko täysin väärässä? Menkat ovat myöhässä viikon verran ja tämä niukka vuoto alkoi kp30, yhdynnän jälkeen jolloin en edes tuntenut että ne alkaisivat mikä ihmetytti kun yleensä aina tunnen kun menkat tulevat. kuitenkaan ei tullut kuin hyvin vähän sellaista kirkasta veristä vuotoa ja sitten tätä ruskeaa venyvää "liman tapaista". Sori yksityiskohtainen kuvaus, mut kuitenkin ja sama on jatkunut pari päivää tän jälkeen. Onko muille käynyt tällasta??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu